Suuri häpeä

Jos seuraavissa itsenäisyysjuhlissa sivari/homo ottaa vastaan sotaveteraanin , muutan pohjoisnavalle otan teltan ja kaminan mukaan. Ei helvetti suomen puolesta sotaa käyneet ja vuositolkulla poterossa kylmissään maanneet veteraanit sais tälläisen kohtelun. Mua hävettää koko ajatuskin, suomelle naurais muu maailma.
Täytyy muistaa että, presidentin puoliso tässä tapauksessa olisi ulkomaalainen ja homo on myös tausta vaikuttaja, joka vaikuttaa omalta osaltaan suomen asioihin
En voi hyväksyä sitä että, yhtäkkiä jostain ulkoo tulee ihminen joka ei tiedä suomen asioista hölyn pölyä ja pääsee nousemaan tasavallan korkeimman pallin viereen vaikuttamaan tärkeissä asioissa. Jos jatkossa asiat näin hoituisi se toisi katkeruutta suomalaisille ja viha lisääntyisi. Suvaitsevaisuus on ok ja sitä pitää olla, mutta rajansa kaikella. Jos on homoja niin sitten on mutta, kirkko ( avioliitto) ja lasten adoptio asiat ei kuulu niille. Koulukiusattuja lapsia on ihan tarpeeksi tässä maailmassa. Se mitä Haavistoon tulee muuten ihmisenä, se on fiksu kaveri monelta osalta, en ole kuullut hänen haukkuvan koskaan ketään mediassa on asiansa osaava. Mutta kun asia on niin kuin on ei sovi pressaksi, muuten olisin varmasti äänestänytkin häntä. Suvaitsevaisuus kun menee liian pitkälle seuraavaksi kaiken maailman kieroituneet ihmiset rupeavat vaatimaan että, pitäis päästä naimisiin ton meidän koiran kanssa, kun mä nyt satun rakastamaan sitä. Liika suvaitsevaisuus johtaa pitkällä aika välillä asioitten vääristymiseen. Vois verrata että, kun tämä nuori sukupolvi pelaa taukoamatta paljon sotapelejä. Ne tulevat myös sen hyväksymään omilta lapsiltaan myöhemmin ja vielä suuremmissa määrin. Ne kierouttaa ihmistä koska se on epänormaalia. Tiedän mistä puhun olen ollut viisi kertaa rauhanturvajoukoissa ja tiedän että, Amerikkalaiset harjoittelevat sodankäyntiä samaisilla peleillä. Onko oikein leikkiä tälläisillä asioilla, tää on hiukan eri asia mutta periaatteessa eräänlaista kieroituneen hyväksymistä. Se että millä mielialalla kirjoitan tätä, olen kiukkua täynnä eli yritän hillitä itsäni koko ajan.
Se on varma, lopputulos tulee oleen katastrofaalinen jos ei tämä meno lopu. Kasvatus on retuperällä, vanhempien kunnioitus poissa, rahan käyttö hultitonta ( pikavipit), Nuoret ajautuu automaattisesti sossun piiriin kun sattumoisin vanhemmatkin on, se on monelle itsestään selvyys kun ne saa vanhemmilta hyvät eväät elämän alkuun. Näitä asioita olis vaikka kuinka paljon mutta, loppuu muste koneesta ennen kuin tulis valmista. ÄÄNESTÄKÄÄ IHMEESSÄ NIINISTÖÄ!!!!!!!! JA PELASTAKAA SUOMI AINAKIN HÄPEÄLTÄ!!!!!!!!!!!!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minua hävettävät tuollaiset kirjoitukset. Presidenttiys ei ole suvaitsevaisuuskysymys. Kyllä lainsäädäntö teitäkin koskee, myös työsyrjinnän osalta. Hyvää matkaa navalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jakke kirjoitti:

Jos seuraavissa itsenäisyysjuhlissa sivari/homo ottaa vastaan sotaveteraanin , muutan pohjoisnavalle otan teltan ja kaminan mukaan. Ei helvetti suomen puolesta sotaa käyneet ja vuositolkulla poterossa kylmissään maanneet veteraanit sais tälläisen kohtelun. Mua hävettää koko ajatuskin, suomelle naurais muu maailma.
Täytyy muistaa että, presidentin puoliso tässä tapauksessa olisi ulkomaalainen ja homo on myös tausta vaikuttaja, joka vaikuttaa omalta osaltaan suomen asioihin
En voi hyväksyä sitä että, yhtäkkiä jostain ulkoo tulee ihminen joka ei tiedä suomen asioista hölyn pölyä ja pääsee nousemaan tasavallan korkeimman pallin viereen vaikuttamaan tärkeissä asioissa. Jos jatkossa asiat näin hoituisi se toisi katkeruutta suomalaisille ja viha lisääntyisi. Suvaitsevaisuus on ok ja sitä pitää olla, mutta rajansa kaikella. Jos on homoja niin sitten on mutta, kirkko ( avioliitto) ja lasten adoptio asiat ei kuulu niille. Koulukiusattuja lapsia on ihan tarpeeksi tässä maailmassa. Se mitä Haavistoon tulee muuten ihmisenä, se on fiksu kaveri monelta osalta, en ole kuullut hänen haukkuvan koskaan ketään mediassa on asiansa osaava. Mutta kun asia on niin kuin on ei sovi pressaksi, muuten olisin varmasti äänestänytkin häntä. Suvaitsevaisuus kun menee liian pitkälle seuraavaksi kaiken maailman kieroituneet ihmiset rupeavat vaatimaan että, pitäis päästä naimisiin ton meidän koiran kanssa, kun mä nyt satun rakastamaan sitä. Liika suvaitsevaisuus johtaa pitkällä aika välillä asioitten vääristymiseen. Vois verrata että, kun tämä nuori sukupolvi pelaa taukoamatta paljon sotapelejä. Ne tulevat myös sen hyväksymään omilta lapsiltaan myöhemmin ja vielä suuremmissa määrin. Ne kierouttaa ihmistä koska se on epänormaalia. Tiedän mistä puhun olen ollut viisi kertaa rauhanturvajoukoissa ja tiedän että, Amerikkalaiset harjoittelevat sodankäyntiä samaisilla peleillä. Onko oikein leikkiä tälläisillä asioilla, tää on hiukan eri asia mutta periaatteessa eräänlaista kieroituneen hyväksymistä. Se että millä mielialalla kirjoitan tätä, olen kiukkua täynnä eli yritän hillitä itsäni koko ajan.
Se on varma, lopputulos tulee oleen katastrofaalinen jos ei tämä meno lopu. Kasvatus on retuperällä, vanhempien kunnioitus poissa, rahan käyttö hultitonta ( pikavipit), Nuoret ajautuu automaattisesti sossun piiriin kun sattumoisin vanhemmatkin on, se on monelle itsestään selvyys kun ne saa vanhemmilta hyvät eväät elämän alkuun. Näitä asioita olis vaikka kuinka paljon mutta, loppuu muste koneesta ennen kuin tulis valmista. ÄÄNESTÄKÄÄ IHMEESSÄ NIINISTÖÄ!!!!!!!! JA PELASTAKAA SUOMI AINAKIN HÄPEÄLTÄ!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu