Vuosien kamppailuharrastuksen jälkeen on ukko tullut tilanteeseen ettei kroppa enää kestä sitä mitä eniten rakasti, treenaamista..
Harrastin potkunyrkkeilyä nelisen vuotta, jonka jälkeen MMA ja BJJ treenejä viitisen vuotta.
Olkapäät ja polvet ovat siinä kunnossa että kovat potkut ja mattovääntö ei enää yksinkertaisesti maistu.
Liikuntaa pystyn edelleen toki harrastamaan vähän soveltamalla eli täysin fyysisestä toiminnasta ei tarvitse luopua. Ortopedi jopa suositteli fyysisen kunnon ylläpitioa kaikin mahdollisin "kivuttomin" keinoin etteivät vaivat pahene..
Se mikä askarruttaa:
Olen saanut hankittua itselleni hyvät taidot ja itseluottamuksen puolustaa itseäni fyysisissä uhkatilanteissa. Toimin myös järjestyksen valvojan tehtävissä satunnaisesti joten taidoille on ollut käyttöä ja saattaisi olla jatkossakin. Tilapäiset "rysäykset" ruoto kyllä kestää jos on pakko.
Mutta miten on esim. 10-vuoden päästä?
Pysyykö tällä treenillä hankitut "automatisoituneet" taidot kuinka hyvin vaikkei enää reenaakaan ja kuinka pitkään? Eli voinko tekemättä sitä kertaakaan vaikka seuraavan viiden vuoden aikana osata selkärangasta vetäistynä jujin hangoittelevalle poistettavalle joka tarjoaa nyrkkiä raudoitus-tilanteessa, vai katoaako toimintakykyni huomaamattani vuosien aikana.
"Mieli muistaa, kroppa ei" vai käykö siinä jopa toisin päin?
Toki tiedän että fysiikan kunto näyttelee suurta osaa valmiuksien ylläpidossa.
Perheelle on nyt päässyt antamaan enemmän aikaa, ja en raatsisi tuhlata sitä enää uuteen kamppailuharrastukseen, joka täytyisi sitten valita sieltä ns. kevyempien lajien päästä, mikä ei juurikaan ruokkisi niitä taitoja mitä olen itselleni jo hankkinut.
Olen 32-vuotias ja harjoitellut yhtäjaksoisesti siis vuodesta 2003.
Harrastin potkunyrkkeilyä nelisen vuotta, jonka jälkeen MMA ja BJJ treenejä viitisen vuotta.
Olkapäät ja polvet ovat siinä kunnossa että kovat potkut ja mattovääntö ei enää yksinkertaisesti maistu.
Liikuntaa pystyn edelleen toki harrastamaan vähän soveltamalla eli täysin fyysisestä toiminnasta ei tarvitse luopua. Ortopedi jopa suositteli fyysisen kunnon ylläpitioa kaikin mahdollisin "kivuttomin" keinoin etteivät vaivat pahene..
Se mikä askarruttaa:
Olen saanut hankittua itselleni hyvät taidot ja itseluottamuksen puolustaa itseäni fyysisissä uhkatilanteissa. Toimin myös järjestyksen valvojan tehtävissä satunnaisesti joten taidoille on ollut käyttöä ja saattaisi olla jatkossakin. Tilapäiset "rysäykset" ruoto kyllä kestää jos on pakko.
Mutta miten on esim. 10-vuoden päästä?
Pysyykö tällä treenillä hankitut "automatisoituneet" taidot kuinka hyvin vaikkei enää reenaakaan ja kuinka pitkään? Eli voinko tekemättä sitä kertaakaan vaikka seuraavan viiden vuoden aikana osata selkärangasta vetäistynä jujin hangoittelevalle poistettavalle joka tarjoaa nyrkkiä raudoitus-tilanteessa, vai katoaako toimintakykyni huomaamattani vuosien aikana.
"Mieli muistaa, kroppa ei" vai käykö siinä jopa toisin päin?
Toki tiedän että fysiikan kunto näyttelee suurta osaa valmiuksien ylläpidossa.
Perheelle on nyt päässyt antamaan enemmän aikaa, ja en raatsisi tuhlata sitä enää uuteen kamppailuharrastukseen, joka täytyisi sitten valita sieltä ns. kevyempien lajien päästä, mikä ei juurikaan ruokkisi niitä taitoja mitä olen itselleni jo hankkinut.
Olen 32-vuotias ja harjoitellut yhtäjaksoisesti siis vuodesta 2003.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuttua juttua, about kaikki sattuu ja se on syvältä.
Uskoisin että taidot sailyy aika pitkään, ainakaan mun ekan ip-lajirupeaman taidot ei unohtuneet 10 vuodessa. Mutta onko tuolla oikeasti väliä? Ymmärrän että järkkärihommissa on, mutta onko järkkärihommia oikeasti pakko tehdä? Mä en ainakaan käyttäisi aikaani jurristen ja idioottien vahtimiseen ihan pienestä rahasta.
Muutenkin, elämässä on paljon fiksumpaakin mietittävää kuin se, hyökkääkö joku kimppuun kulman takaa.
Mun tapauksessa skidit hoitaa nyt kamppailemisen ja kisoissa on mahtavaa kiertää huoltajana. Tärkeetä olis vaan osata itse pysyä pois tatamilta ;)
Yli viidentoista vuoden tauon jälkeen olen palannut nyt selkeän vetraanina takaisin tatamille. Tekniikat ovat tallella, mutta fysiikka ei. Hitaus ja kömpelyys harmittavat. Aloittelijoita silti pystyn pyörittelemään ja hyvä mielihän siitä tulee, osaaminen ei ole kadonnut mihinkään. Sama juji tulee selkäytimestä, ei sitä miettiä tarvitse vaan se syntyy itsestään - mutta hitaammin.
En uskaltaisi panna henkeä ja terveyttä alttiiksi kovassa tilanteessa nykyisen ottelukunnon varaan. Tekniikka ei yksin auta, jos vastustaja on puolet nopeampi ja pahimmillaan teräaseen kera. Ei siis menomestaan ovelle, kiitos.
Ketjun aloittaja on kuitenkin vasta 32. Ainakin kymmenen vuoden ajan ovat reaktiosi vielä ihan riittävät noihin puuhiin - pidä fyysisestä kunnosta huolta niin ei hätää.
jos fysiikasta pitää huolta, myös liikkuvuudesta.. Ei pitäisi tulla ongelmia! Toki tässä pitäisi voida miettiä että olisiko ns. Kevyemmästä lajista sitten enemmän haittaa vai hyötyä jos nyt alkaisit opetella tekemään uuusia asioita uusilla tavoilla. Varmemmin miun mielestä pärjäät äkkitilanteessa opituilla asioilla ja hyvällä fysiikalla kuin hokemalla itsellesi että "olen ninja kun harrastan ninjitsua" :)
Kyllä lajia voi harrastaa, vaikka paikat on rikki. Sen ottaa, minkä pystyy eikä vaadi itseltään enää kaikkea. Tekniikkaa voi aina ylläpitää, repiä ei tarvii kenenkään.