Hei äidit!
Kyselisin, että milloin ja missä elämäntilanteessa te hankitte kumppaninne kanssa ensimmäisen lapsenne?
Minä itse olen todella lapsirakas (kuten avomiehenikin), emmekä malta odottaa perheen perustamista! Silti, olen myös todella innoissani opiskelujeni jäkeen avautuvasta työelämästä ja tulevasta urastani (urakeskeisyys omalta äidiltä perittyä!). Valmistun koulusta vuoden sisällä, sitten suuntaan yritysmaailmaan henkilöstöjohtamisen ammattilaisena.
Ongelmani on, että kannattaisiko minun ja avopuolisoni saattaa lapsi maailmaan heti opiskelujeni loputtua, eli ennen työelämään lähtemistä? Nimittäin mietin sitä, että ottaako työnantajat helpommin töihin nuoren naisen, joka on lapsen/lapset jo hankkinut? Työnantaja kun ei EHKÄ innostu ottamaan töihin nuorta naista, jonka tämä arvelee jäävän äitiyslomalle 1-2 kertaa seuraavan 4 vuoden aikana? Eli tahtoisin varmistaa niin perheen perustamisen, kuin myös mahdollisuuden hyvään työpaikkaan ja uraan! :)
Miten te olette menetelleet ja miten neuvoisitte meitä tekemään? :) Ajatuksia otamme vastaan!
Olemme avopuolisoni kanssa olleet yhdessä 5 vuotta, minä olen 23v ja hän on 26v. :) Olemme hyvin onnellisia ja kihlat häät ovat varmasti 1-2 vuoden sisällä ajankohtaiset!
Kyselisin, että milloin ja missä elämäntilanteessa te hankitte kumppaninne kanssa ensimmäisen lapsenne?
Minä itse olen todella lapsirakas (kuten avomiehenikin), emmekä malta odottaa perheen perustamista! Silti, olen myös todella innoissani opiskelujeni jäkeen avautuvasta työelämästä ja tulevasta urastani (urakeskeisyys omalta äidiltä perittyä!). Valmistun koulusta vuoden sisällä, sitten suuntaan yritysmaailmaan henkilöstöjohtamisen ammattilaisena.
Ongelmani on, että kannattaisiko minun ja avopuolisoni saattaa lapsi maailmaan heti opiskelujeni loputtua, eli ennen työelämään lähtemistä? Nimittäin mietin sitä, että ottaako työnantajat helpommin töihin nuoren naisen, joka on lapsen/lapset jo hankkinut? Työnantaja kun ei EHKÄ innostu ottamaan töihin nuorta naista, jonka tämä arvelee jäävän äitiyslomalle 1-2 kertaa seuraavan 4 vuoden aikana? Eli tahtoisin varmistaa niin perheen perustamisen, kuin myös mahdollisuuden hyvään työpaikkaan ja uraan! :)
Miten te olette menetelleet ja miten neuvoisitte meitä tekemään? :) Ajatuksia otamme vastaan!
Olemme avopuolisoni kanssa olleet yhdessä 5 vuotta, minä olen 23v ja hän on 26v. :) Olemme hyvin onnellisia ja kihlat häät ovat varmasti 1-2 vuoden sisällä ajankohtaiset!
Vastaukset 14
Vanhimmat
itse kävin koulut ensin, pari kk kerkesin olla töissä kunnes saatiin positiivinen tulos raskaustestistä. mutta meillä on taas sillälailla, että pystyn menemään töihin milloin haluan jos tuntuu siltä. kun pyöritämme lypsytilaa. ikää minulla parin pv päästä 20 ja miehellä 22. raskausviikkoja reilu 30,kohta jään mammalomalle jo. :> ja kihloissa oleskellaan. :> meillä ajankohta oli juuri sopiva perheenlisäykselle, koulut käyty, omakotitalo ja varmat työpaikat ym. :> ja ku vielä on toisemme. :>
mutta tehkää niin kuin itse tunnette parhaakse, miettikää rauhassa. :>
Taisin tunnistaa (vai pitäiskö sanoo bustata niinkun siellä tunnutaan sanovan) sut toisesta keskustelupalstalta tämän keskustelun ja nimimerkkisi perusteella (:
Muistuttaisin nyt myös siitä, että niitä lapsia ei välttämättä tule silloin, kun suunnitellaan ja toivotaan. Tosi monet nuoret tuntuvat ajattelevan, että se lapsi vaan hankitaan, mutta kannattaa varautua myös siihen, että se on asia, jota ei voi noin vain tilata. En halua kuulostaa pessimistiltä, mutta sekin vaihtoehto kannattaa ottaa huomioon.
Muistathan myös, että työnantaja ei saa syrjiä naispuolisia työnhakijoita lastentekoepäilyiden vuoksi (vaikkakin tätä toki taitaa silti valitettavasti tapahtua) eikä tälläisia asioita saa työnhakijalta edes kysyä.
Koska tunnut olevan innoissasi työelämään pääsystä ja olette vielä nuoria, miksi et tekisi töitä ensin? Jos valmistumisesta on pitkä aika eikä työkokemusta ole kotonaolon vuoksi kertynyt, on se varmasti työnantajille isompi miinus kuin epäilys tulevista äitiyslomista. Toki on myös totta, että lapsia ei vaan hankita kuten edellinen kirjoittaja muistutti ja raskaaksi tuleminen saattaa kestää vuosia.
Minulle ja tietämäni mukaan usealle muullekin on käynyt niin, että kun se vauvakuume lopulta iskee ja kunnolla, ei ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa kun yrittää lasta, töistä viis :). Siinä ei enää sitten järkiperusteille ole sijaa. Itse tiedän raskauteni vuoksi menettäväni loistavan työtilaisuuden, mutta se ei oikeastaan edes harmita eli ratkaisu oli varmasti omalta kohdaltani oikea. Olen tosin ehtinyt olla jo muutamia vuosia työelämässä.
Tsemppiä pohdintoihin! Ja onnea tuleviin lapsentekopuuhiin! :)
Me saimme esikoisemme tilanteessa, että olin työttömänä. Valmistuin silloin aikoinani mutten saanutkaan työpaikkaa, ajatuksemme oli että ottaisin työn kun työn vastaan, olisin töissä vuoden kaksi, hankimme lapsia jne.. mutta eipä noita töitä niin vain otettukaan. Aikani olin työttömänä tein jotain pieniä pätkätöitä, muutaman päivän siellä toiset toisaalla... ei tuntunut oikein elämältä olla aina varpaillaan jos joku sattuisi soittaa että töihin pääsisi. No tulin raskaaksi ja kotona olen vielä, nyt kahden lapsen kanssa. En siis vieläkään olen ollu kiinni työelämässä, harmittaa toisaalta, mutta en vaihtaisi päivääkään pois lasteni luota, kyllä ne elämänarvot on itselläni ainakin muuttunut. En tiedä mitään niin tärkeää elämässä kuin juuri tämä hetki mitä elän, elämässäni tuskin koskaan tulee parempaa aikaa olemaan kuin tämä hetki kun olen kotona pienteni kanssa. Mutta tulevaisuutta ajatellen hiukan huolettaa, sillä valmistuin sellaiselle alalle (tietotekniikka) ettei tutkinnostani tuskin ole enää mitään hyötyä työnantajan silmissä kun tekniikka menee eteenpäin.
Jos liian tarkkaan nämä asiat suunnittelee niin sitä suurempia pettymyksiä tulee kun asiat eivät niin menekään. Koulun jälkeen töihin ja jos siltä tuntuu ni vaikka piankin lasta yrittämään.
Minäkin mietin joku vuosi sitten kovasti sitä, pitäisikö käydä ensin töissä ja sitten vasta jäädä kotiin. Elämä ei mennytkään suunnitelmien mukaan (mistä en yhtään ole harmissani), en päässytkään haluamiini töihin ja vauva tuli ennen oman alan työkokemusta. Olin 1½ v. kotona ja nyt töissä. Tarkoitus olisi pian taas perhettä kasvattaa.
Töissä ehtii olla, ja kuten sanottua, ei vauvakaan aina tule suunnitelman mukaan. 1½ vuoden poissaolo työelämästä ei lopulta ollut mulle yhtään negatiivinen asia ja aika menee aivan hirvittävän nopeasti, eli turhaan mäkin murehdin "välivuosiani" töistä. Mun mentaliteetille sopii myös varsin hyvin tämä, että lapsi on hoidossa jo 1-vuotiaana (vaikka välillä tietenkin poden tunnontuskia), eli sikälikään lapsen saaminen ei ole iso "lovi" työkokemuksessa, ja mun ammatissani vielä kaiken lisäksi koen äitiyden olevan tosi iso bonus ammattitaidon kannalta. Sanottakoon vielä sekin, että seuraavien vauvojen kohdalla voin harkita myös pidempää hoitovapaata, nyt kun huomasin, että työelämä kyllä odottaa ja pysyy pystyssä ilman munkin panosta. Ja mun panokset on kyllä sitten taas ajallaan ihan toimintakykysiä, pitkänkin tauon jälkeen. Jos vain tuntuu, etten ala kotona seota liikaa. ;D
Meille tuli ensimmäinen heti kun olin koulusta päässyt. Ja kotona siitä asti olen ollut esikoisen kanssa. Nyt toinen tulossa.
http://www.faceplantstatus.com/faceplant-77 heheh :D
valmistuin, perustin firman, tapasin miehen, ostettiin kämppä, mentiin naimisiin, ruvettiin tekeen megaremppaa/laajennusta, vaihdoin alaa ja menin palkkatöihin ja kuoppasin oman yrityksen, kettuunnuin firmaan, jäin muistasyistä pitkälle saikulle, aloin odottaa lasta, hain koulutusta vastaaviin hommiin ja pääsinkin uuteen työhön, jäin muutaman kuukauden päästä ä-lomalle, ja nyt reilu puol vuotta töissä olleena jään taas kohta ä-lomalle toisen ja ehkä viimosen kerran. Tää kaikki 10 vuodessa.
mulla perheolosuhteet ei oo koskaan vaikuttanu työelämääni, vaikka ns. miesten hommissa oonkin ollu. Enkä oo niitä isommin kyllä pohtinutkaan. kaikkea mitä tapahtuu ei voi suunnitella aina. Ja liikaa ei noita kannata pohtia. Sinuna olisin vähän aikaa töissä, oot vielä aika nuori. itse sain ekan lapsen 32v. Hyvin on tärpänny. Tee kuule ihan niinkuin ittestäs tuntuu, asia krrallaan. äläkkä tosiaan kuvittele että elämän voi viimesen päälle suunnitella ja strategisoida.
Menes töihin ensin, koska et todellakaan ole ammattilainen suoraan koulusta. Jos ensin olet kotona 5 vuotta koulun jälkeen, sinun on hyvin vaikea saada hyvää työpaikaa yli-ikäisenä töihin palaajana ilman työkokemusta. Potkut saa määräaikaisesta työsuhteesta todennäköisesti, kun kehtaa äitiyslomalle jäädä, mutta olet ainakin saannut työkokemusta ja paremman äityspäivärahankin.
Itse olin valmistumisen jälkeen 2,5 vuotta töissä..Lasta yritimme puoli vuotta ennenkuin tärppäsi eli voi myös mennä aikaa vaikka lapsen jo haluaisikin...
Itse olen sitä mieltä, että lapset parempi tehdä nuorena, alle 30vee... jaksaa paremmin ja mitä vanhempana saa, niin riskit raskaudessa kasvaa. Sinuna rupeisin yrittämään vaikka heti koska siinä voi mennä aikaa, muuten elät ihan normaalisti. Kerkeet hyvin valmistua koulustakin ja ehkä vielä aloittaa töissäkin. Helposti voi nimittäin käydä niin että kun töihin pääset, niin et sitten viitsikkään ruveta niitä lapsia ihan heti hankkimaan ja sitten se homma jää... mutta tehkää niinkun teistä hyvältä tuntuu. Itsellä kävi niin, että olin töissä, lapsi ei ollu suunniteltu, vaan vahinko, mutta silti mulla oli kokoajan mielessä, että alle 25vee eka lapsi... olin just täyttämässä 23 kun sain esikoisen. Nyt oli tarkotus mennä töihin, kun hän oli 2vee ja sit ruveta yrittämään toista. No tärppäskin aika nopeesti ja tuli pahat pahoinvoinnit ja sun muut vaivat, että ei sitä pystynyt töihin menemään, kun ei pystynyt ennustamaan että koska on siinä kunnossa. Mulla aikasempi työpaikka oli vuokrafirman kautta, että siihen hommaan en halunnut enää palata. Nyt pari kuukautta raskautta jäljellä ja nyt ois tarkoitus olla vain vuos muksun kanssa himassa ja sit töihin. Olen nyt 25vee.
Työnantajan kannalta - ikävä kyllä - pienten lasten vanhemmat ovat aina ongelmallisia, koska ei ne vapaat siihen äitiyslomaan jää. Tulee flunssia ja mahatauteja, kesken päivän pitää juosta neuvolassa, vasu-keskustelussa, puheterapeutilla ja korvalääkärissä jne. Ja työmatkoillekaan ei ole perheellisillä kovin hinkua, kun päiväkodille pitäisi ehtiä joka päivä klo 17 mennessä. Että sikäli ei tuota ennen - jälkeen -asiaa kannatta miettiä, koska olet seuraavat 20 vuotta väärässä iässä työnantajan kannalta.
Mutta työkokemusta kannattaa olla alla ennen kotiin jäämistä. Ehkä pystyt hankkimaan sitä jo ennen valmistumista opintojen ohessa? Eikä se taloudellinen puolikaan ihan merkityksetön ole. Raha ei elämässä ole tärkeintä, mutta on mukava, jos pystyy edes ne käytetyt vaatteet ja tarvikkeet lapselle hommaamaan silloin kun on tarvis miettimättä koko ajan rahaa.
Toisaalta monella alalla vakituinen työpaikka on nykyään niin harvinainen, että sitä ei kannata jäädä odottamaan, tai saattaa jäädä vauvahaaveet ikuisiksi haaveiksi. Ja nuorempi elimistö palautuu yleensä raskaudesta paremmin kuin vanhempi, ja riskit raskaudessa ovat pienemmät.