Tuossa oli ketju, jossa käsiteltiin, millainen on ystävä.
Tässä on joutunut miettimään, mitä ystävältä tai kaverilta odotetaan.
Minä en tässä asiassa mikään mestari ole, kun enempi olen tottunut liikkumaan itsekseni.
No harrastukset ei niin kummosia ole. Tuo omatarvekalastelu on on yksi.
Siitä ei ole vara vaan puhua, kun kalakavereita on tulossa, jos vähänkin vihjaa. Nämä on eläkeläismiehiä, viime viikolla oli pari tulossa.
Sitä vaan ajatellut, että mitä siinä minua tarvii, järvi vapaa, ja verkkojen pitäminen yksinkertaista puuhaa.
Nyt oon ajatellut, että miehet tarvii järkeväntuntuista puuhastelua porukassa, ja samalla puhua niitä, näitä.
Siinä on muuten ero, naiset lenkkeilee aina vähintään parittain, miehet lonkuttaa juosta yksinään.
Tässä on joutunut miettimään, mitä ystävältä tai kaverilta odotetaan.
Minä en tässä asiassa mikään mestari ole, kun enempi olen tottunut liikkumaan itsekseni.
No harrastukset ei niin kummosia ole. Tuo omatarvekalastelu on on yksi.
Siitä ei ole vara vaan puhua, kun kalakavereita on tulossa, jos vähänkin vihjaa. Nämä on eläkeläismiehiä, viime viikolla oli pari tulossa.
Sitä vaan ajatellut, että mitä siinä minua tarvii, järvi vapaa, ja verkkojen pitäminen yksinkertaista puuhaa.
Nyt oon ajatellut, että miehet tarvii järkeväntuntuista puuhastelua porukassa, ja samalla puhua niitä, näitä.
Siinä on muuten ero, naiset lenkkeilee aina vähintään parittain, miehet lonkuttaa juosta yksinään.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kuins mulla hämärä kuva, että oli jokin tutkimus, jonka mukaan suomalaiset naiset liikkuu enempi yksin, ei se ollu vertailu miehiin.
En oo tutustunut siihen toiseen ketjuun, mutta mun mielestä ystävältä ei odoteta mitään.. jos vaatii, se ei oo enää ystävyyttä.
En sekoita tuota Ancelin kommenttia, niin lisään tähän, että luottamus -juttuja pidän itsestäänselvyyenä ystävyydessä, itse Ystävyyttä en missään tapauksessa.
Onhan tähän joku vastannut.
Tämä oli kömpelö yritys siirtää juttuja jo muihin aiheisiin, mutta näytti, ettei kiinnostaisi.
Tutkimuksia voi tehdä, eri asia on, miten niihin vastataan.
Kyllä täällä naiset liikkuu ryhmissä tai pareittain.
Jos hirvenmetsästys jätetään pois, niin miehet liikkuu yksikseen.
Minulla pieni ongelma, kun kalakavereita olisi tulossa, mutta kun tulee ne aikataulujutut, niin en ole innostunut porukan touhuista.
Miehillä taitaa enempi olla se kaveruus.
En minä ainakaan mitään suuria asioita kenellekään puhu.
Ystävältä odotan vain sitä, että hän pitää lupauksensa eikä petä luottamustani.
Hyvä lisä on mikäli hän jaksaa olla tukena vaikeuksissa ja kannustaa nostamaan pää pystyyn, silloin kun se painuu alaspäin.
Kaverilta voi kai odottaa vain kaveruutta, kivaa yhdessäoloa, rupattelua, puuhastelua. Kevyttä kenttätyöskentelyä. Ei mennä niin syvälle kuin ystävän kanssa.
Lenkkeilen mieluummin yksin, silloin perkaan päätäni ja selvittelen ajatuksiani.
Naisten välistä jonnin joutavaa juoruamista en kestä ollenkaan, etenkään muiden ihmisten asioista.
Ei ystävyys lupauksen pitämättä jäämiseen kaadu, eikä välttämättä luottamuksen pettämiseenkään, minulla. Riippuu tapauksesta ja siitäkin, onko toistuvaa. Tärkeää minulle on se, että ollaan valmiita avoimesti ja rehellisesti käsittelemään asia, eikä jätetä toista yksin sitä miettimään. Siis jos se edes "sori-en-tarkoittanut/tullut ajatelleeksi/ymmärtänyt" kummempaa käsittelyä vaatii.
Luotan ystäviini ja olen valmis käymään läpi/tunnustamaan avoimesti ja rehellisesti minulle epäedullisetkin asiat.
Mielestäni ystävän kanssa täytyy olla hyvä ja helppo olla, kiva yhdessä oleminen ja hauskanpitokin onnistuu parhaiten sellaisen kanssa, jonka kanssa ei aina tarvita sanojakaan.
Juoruilu on myös mielestäni välttämätöntä. Ystävillä on omat elämänsä ja piirinsä, joista minäkin olen kiinnostunut ja haluan pysy ajan tasalla.
Tuntisin varmasti epäkiinnostavaksi ja raskaaksikin sellaisen ystävyyden, joka edellyttäisi erityisen ja syvällisen ystävän rooliin hyppäämistä.
Ei se niihin todellakaan välttämättä kaadu, mutta ei ole helppoa rakentaa luottamusta uudestaan, voi jopa käydä niin ettei se onnistukaan. Pieni epäilys jää itämään, voiko sama tapahtua uudestaan.
Ja en tarkoita lupausten ja luottamusten pettämisellä mitään ihan pientä, jos unohtaa soittaa tai jotain vastaavaa, ei se maailmaa ja ystävyyttä kaada.
Mutta on joitain isoja asioita, joissa luottamus ja lupauksen pitäminen on minulle tärkeää. Kun luottaa toiseen niin paljon, että kertoo jonkun kipeän henkilökohtaisen asian, ei halua että ystävä kertoo sen eteenpäin.
Onneksi minulla on sellaisia luottoystäviä, joiden en voisi kuvitellakaan noin tekevän.
Ja juoruilu voi olla myös hauskaa ajanvietettä, asiat ratkaisevat milloin se muuttuu epämukavaksi. Ilkeällä tavalla käsiteltävät naapurien ja tuttavien tekemiset eivät jaksa minua innostaa. Tätä tarkoitin tuolla jonnin joutavalla.
Tuo on varmaan naisten juttuja.
Minä en sellaista kerro toiselle, että sanoisin, "älä kerro tätä muille".
Oikein tarkasti kun mietin, niin eipä minun päätä ole muiden tarvinnut nostaa.
Ei sitä eteenpäin tiedä, mitä elämä tuo tullessaan.
Nykyinen yhteiskunta on niin yksilöllinen, että miehillä ei taida olla luontevia keinoja tällaiseen joutavaan puuhasteluun, muuta kun kapakat.
Ehkä juuri tuossa on suurin ero naisten ja miesten välillä, teillä ei ole sellaisia ystäviä, joille voisitte kaikki mielenne myllerrykset ja huolenne kertoa.
Tai edes haluaisitte kertoa, korkeintaan sille yhdelle ystävälle enemmän tai vähemmän liikuttuneessa mielentilassa tulee jotain paljastettua.
Niiden oikeiden ystävieni kanssa meillä on sanaton sopimus ettei mitään kerrota eteenpäin ja se pitää. Koskaan ei tarvitse sanoa "ethän kerro kenellekään" ja soittaa voi vaikka
keskellä yötä, minulle on se lupa annettu.
Surette surunne yksin, tosin olen saanut kannatella ja nostaa muutaman miehen päätä, noin kuvaannollisesti, kun he ovat suuren surun jälkeen halunneet siitä puhua. Ja olen iloinen, kun he ovat minuun luottaneet.
Kyllä jokaisella pitäisi olla edes yksi ihminen, jolle voi avautua, sille voi tulla tarvetta aivan yllättäen.
Ja ystäviä ympärillä sen verran kuin arkun kantamiseen tarvitaan. Kuvaannollisesti.
Ehkä se mieli on tasasempi, ettei ne mielenmyllerrykset niin suuria ole.
Tai ne ainakin yritetään ratkoa itse.
Elämä on täynnä pettymyksiä ja toteutumattomia haaveita, mutta en minä näe mitään tarvetta purkaa niitä kenellekään.
Se on minusta humpuukia, että puhuminen auttaa.
Samat ongelmat ne on jäljellä puhu tai ei. Yleensä ne ongelmat puhumalla mutkistuu.
Olet oikeassa. Edes mummoikäiset naiset eivät uskalla mennä yksin salillekaan, vaan heillä täytyy olla kaveri mukana tukemassa. Eräs jumppaohjaaja haukkui nämä toisista_ihmisistä_riippuvaiset lyttyyn.
Olipas idioottimaista, jos kuitenkin sai asiakkaita.
En tuohon oikein usko muuten, kun jumppasali on niin trendikäs, ettei kaikki kuulu siihen tyyliin, tai ohjaaja tuntee suurta vastenmielisyyttä jotain kohtaan.
Minulla vaan on sen verran kokemusta porukan kanssa kalastelusta, kun alkoi puolikymmentä pyöriä samoilla avannoilla, ettei se niin yksinkertaista ole.
kottoni... kun minä menen maalle, niin minä menen siksi, että haluan olla yksin ja rauhassa, mutta siellä asuvat sukulaiset asuvat niin lähellä, että näkevät minun olevan siellä ja sitten he änkeävät kysymyksineen heti kimppuun.
Miesystävältä vaadin etteivät housut lökötä ja ole ryppyiset, lenkkariasu on vain lenkkeilyä varten eikä matkusteta kahisevat päällä kotipiirin ulkopuolelle. Parta ajeltu ja hiukset siistit jos niitä vielä on. Siitä saakin jo vaikutelman ulospäinsuuntautuvasta, itsestään huolehtivasta miehestä. Keskustelutaito hoituu siinä sivussa. Täydellistä miestä ei ole joten jääköön tähän.
Naisystävillä sama juttu. Kaakattavista, ukkoaan kehuvista tai sitten ei, eivät kuulu tähän meidän juttuporukkaan. Heitämme herjaa esim. malleista jotka patseeraavat huulet tötteröllä, ovat kuulema niin seksikkäämmän näköisiä.
Ulkoinen olemus, esiintyminen, antavat hyvän kuvan henkilöistä. Usein huomaa ajattelevansa kanssakulkijoista, kun olisi työhaastattelu tilanne. Kun olen tällainen tavallinen taapertaja ei ole edellytyksiä ystäviltä niin mahdottomia vaatia, kelpaa kun on hyvä jutella ja käydä kivoissa paikoissa vaikka sitten pienellä viihdykkeellä lähipubeissa.
Tässä iässä ystävät harvenevat luonnollisen poistuman kautta, ne jotka vielä ovat, on huomioitava ystävyyttä pitää hoitaa puolin ja toisin jotta ystävyys jatkuisi.
Kun vanhenee uusia ystäviä ei ole niin helppo löytää.
Suku on aina pahin, mutta on se hyväkin.
Tänään kävin eka-serkun luona. Ovat minua vanhempia, ja kysymyksiä riitti, mutta se kuuluu asiaan.
Jotenkin sellainen tuntuma, että kun ihminen vanhenee, niinainakin kauempana asuvat sukulaiset haluavat tutustua sukuun uudelleen, ainakin täällä päin.
Ehkä se on juurien etsimistä.
Suvusta on oikein sukukirjakin, ja senkin on tehneet etäämpänä asuvat.
Tuolla asenteella saattaa olla työlästä löytää ystävää. Ainakaan miehistä. Homoista saatat löytääkin, mutta mitä iloa sinulla heistä on?
Niin millä asenteella, kysyn vaan? Kohtaaminen tapahtuu yllättäen ei sitä voi ennakoida, tulee vain halu tutustua puolin ja toisin, tunteet muovautuvat siinä mukana. Näin kohdallani on mennyt, joku voi ihmetellä ikäeroa, ei se niin paljon merkitse ystävyydessä muut asiat ovat merkityksellisempiä. Tämä sama pätee myös naisystävien kohdalla. Ei jokaisen kanssa ns synkkaa.
Työ ja rakkaus ovat olleet ja ovat merkityksellisiä elämässä ilman niitä voisi tuntua tosi ankealta.
Ei ole vielä tarvinnut hakeutua Victoria Milan sivustoille, muualta ystävät ovat löytyneet.
Ystävä, johan tähän ikään mennessä on tullut koeteltua ystävyys ja sen sisin olemus.
Ystävä, luotettava, humoristinen, kiinnostunut muustakin, kuin itsestään
Sanavalmis, sukkela, suvaitsevainen, lyhyesti sanottuna ihminen, joka on samalla aaltopituudella, kuin minäkin.
Ulkonäkövaateita ei tulisi mielen viereenkään asettaa.
Sydän, sielu ja sanomattomatkin sanat ovat tärkeimmät.
Ystävä on ja pysyy, huolimatta ajasta tai paikasta.
Iloitsee ilossani, suree surussani, lohduttaa, auttaa, ottaa vastaan, mitä minulla on annettavaa.
Laittaa madon koukkuun onkiessamme.
.
Siinä on ainakin ystävän koko kuva.
Kai sillä ystävällä on oikeus olla pahallatuulellakin.
Entäs sitten, jos ei tuollaista ystävää löydy, kelpaako lähin mahdollinen, vai pitääkö olla kokonaan ilman ystävää.
Ei kelpaa, olla pitää, ja jos ei ole, niin ei ole.
Kyllä saa ystävä olla millä ilmansuunnalla tahansa.
Vanha sanonta, kai, on minusta presiis oikea:
"Jaettu ilo, on kaksinkertainen ilo,
jaettu suru, vain puolet siitä."
Ystävyys, minusta, vaatii jonkinasteista samanhenkisyyttä, että on helppoa ja kiva olla yhdessä ja voi myös uskoutua. Kaikkia toisen mielipiteitä ei kuitenkaan tarvitse allekirjoittaa, vapaasti voi olla myös eri mieltä asioista ilman että se hiertää ystävyyttä.
Iän myötä on aina vaikeampi ystävystyä, nuorena se oli kovin helppoa ja mutkatonta enää ei.
Avioliiton myötä ystävät karsiutuivat, mies kun ei liiton alkuaikoina pitänyt ystävistäni ja käyttäytyi inhottavasti heitä kohtaan. Vuosien myötä hän kyllä muuttui, mutta en enää kutsunut kotiin omia ystäviä tai työkavereita.
Liikun vieläkin mielelläni yksin, se on helpompaa kun ei tarvitse sovittaa aikatauluja ja mieltymyksiä toisen kanssa. Toki ystäviä ja kavereita on, ei tarvitse mököttää aina itsekseen. Nyt me jopa kyläilemme toistemme luona.
Tuota minä en ymmärrä, mikä tuska se naisilla on uskoutua jollekin.
Mitä ihmettä ne pitää sisällään, että sitä pitää uskoutua. Minun mielestä ne on enempi kuviteltuja asioita.
Sen minä kyllä myönnä, että on hyvä pitää suhteita muihin, niin se elämä pysyy balansissa, ja hyvä kohdata arkielämässä, eikä aina "valtiovierailujen" merkeissä.
Ehkä miehet eivät vaan ymmärrä tätä naisten puhumisen tarvetta.
Ystävä? Mikä se sellainen on?
Ei minulla ainakaan ole eikä ole koskaan ollutkaan vaikka joskus hetken luulinkin niin.
Onko kaveri sellainen jolle sanotaan päivää kun satutaan näkemään? Entinen työkaveri, jota satunnaisesti näkee?
Sääli sua, olet jäänyt paljosta paitsi.
Aika ohut on sosiaalinen verkko, jos noin on.
Tuollaisia "ongelmia" on yli 80-vuotialla miehillä, että et ole yksin.
Kait se kaveri on semmonen, jonka haluaa nähdä muutenkin kun satunnaisesti.
" On olemassa ihmisiä, joille heti tuntee olevansa jollakin tavalla henkisesti tai sielullisesti sukua".
*Albert Zimmmermann*
Oikea ystävä ei arvostele tai juorua takanapäin. Kulkee rinnalla elämän tuiskuissa ja tuulissa, iloissa ja suruissa, Ei kerro salaisuuksia eteenpäin, ei lyö maahan jos on eri mieltä.
Ei se iästä ole kiinni uusien ystävien saaminen. Aina on joukossa joku joka on juttelemassa.
Lenkillä käyn toisinaan yksin toisinaan käymme isommalla porukalla, ihan miten sovitaan. Kyläilemmekin toisissamme. Joukossa on niin miehiä kuin naisiakin.
Mutta kun täydellistä ihmistä ei ole olemassa. En usko, että on täydellistä ystävääkään.
Entäpä sitten kun ystävä hölmöilee kaikkien muiden mielestä, mutta ei itsensä.
Sehän loukkaantuu verisesti, jos sitä menee huomauttamaan.
Onko parempi olla hiljaa, nieleskellä ja puhallella pitkään.
Kyllä se iäkkäämmille miehille on vaikeaa, saada se puhekaveri edes joskus.
En väitäkään että kukaan olisi täydellinen, en ole itsekään. Pidän omana tietonani mitä yksityistä ystävieni kesken keskustelen ja yritän ainakin olla mahdollisimman luotettava.
Sellainen hölmöilevä ystävä ei varmasti kenenkää ystävyyttä tarvitsekaan, on ihan oikein jos huomauttelee. Oikeasta asiasta saakin huomautella. Sitten kun joskus tulee "järkiinsä"(jos tulee) voi tajutakin minkähän takia siitä sille on sanottu.
Iäkkäämmilee miehille ei ole ollenkaan vaikeaa saada puhekaveria, ei saa olla liian kranttu. Tietenkin jos puhekaverin ikä ja ulkonäkö haittaa, on sitten toinen asia.
Minulla on erilaisia ´naisystäviä´ . Yhden kanssa olemme vuosikausia käyneet teattereissa, konserteissa. Emme kyllä muuten kyläile toistemme luona, soittelemme silloin sun tällöin.
Minua nuorempi sisareni on ollut kai aina luottoystäväni, ikinä ei ole tarvinnut pettyä jutun siirtyneen suvulle. On kuin kallio... luottamus, molemminpuolin.
Nuorempana noi kaverit ja ystävät olivat tärkeimpiä kuin nyt.
En ole näitä asioita juuri ajatellut.
Nyt vaan, kun kolme on ehdotellut kalakaveriksi, tuli mieleen, että taitaa miehet, tai osa, jäädä tyhjän päälle, kun jäävät eläkkeelle.
On puutetta tekemisestä ja kavereista. Naisille eläkkeellejäänti käy helpommin, en tiedä.
Kyllä se omalla kohdalla arveluttaa, eläkkeellejäänti. Toivottavasti sinne on vielä pitkä aika.
Niin, eipä sitä nuorempana kaikkea voikaan ... tarvitsekaan miettiä. Joitain ahdistaa tuttupiirin pieneneminen, minulle niin ei käynyt.
Liekö työlläkin merkityksensä, kun koko ikänsä on ollut ihmisten kanssa tekemisissä, tunnen suurta helpotusta kun on vain enää omat asiat hoidettavana.
Toivon sinulle terveyttä, silloinkin kun eläkevuodet koittavat.
Onhan se verkkokalastus yksin hieman työlästä, ja - nuorempaa kaveria tarvittaisiin ainakin avannon hakkuuseen :)- käyhän se nopsempaan muutenkin kahestaan, mutta kuka mitenkin..
Lenkille ei välttämättä kaipaa seuraa, mutta muuten kyllä tykkään höpistä ihmisten kanssa, ei tarvia olla ns. ystäviäkään..
Ei ne avannot jäädy, kun varaa pari vanhaa pakastimenkantta avannon päälle, ja heittää lunta vähän niiden kansien päälle. Lukit narujen päihin, ei tarvitse solmia.
Tahtoo se verkkoja tulla lisää, jos on useampia.
On siellä järvellä mukava olla itsekseen.
Ei se vielä tuohon jää, ne naapurit siellä rannalla olivat järjestämässä tietalkoita, ajatuksena, vaikka ei ole mitään tekemistä, niin paistetaan makkaraa ja tutustutaan.
Ne kuiten peruuntui.
Lähin mökkinaapuri on alle sadan metrin päässä, ollu jo kymmenen vuotta. Kertaakaan ei ole tavattu, saati puheltu, mutta hyvin on tultu toimeen, ei ole ollut riitoja. Mitä näin hyvää tilannetta joutavanpäiväisillä tietalkoilla menee pilaamaan.
Suku on pahin, mutta on se myös paras, Koko suku on lähiseudulla, ja yhteydenpito on hyvinkin tiivistä, se tuntuu riittävän.
Telkkaria en katso, niin tässä tulee väliin istuttua.
Joo, on se noinkin..me katottiin verkot miehen kanssa porukassa, joskus oli kivaa ja joskus kylmi..kun on pakkasta ja sopivasti tuulee meinaa nenä leikkaantua irti..vaan jännääkin se kalastusmuoto oli..
Äh ja taas :))
Mie en sitten olekaan nainen kun tykkään lenkkeillä ja kulkea muutenkin luonnossa yksin.
Issekseen olen tosi paljon muutenkin, mutten yksinäinen.
Ja mitä vaaditaan?
Mulla on niin erilaisia kavereita etten voi "vaatia" niiltä jotain samaa ja yhtä.
Elämässä on tullut ja mennyt monia ihmisiä ystäviä/ kavereita, niin miehiä kun naisiakin.
Tälläkin hetkellä kuuluu kaveripiiriin sekä miehiä että naisia mutta en ole ajatellut vaativani heiltä mitään.
Toisten kanssa on toisenlaiset jutut ja toisten kanssa taas toiset.
Kaikkea itsestäni en kerro kenellekään, sen olen oppinut jo hyvin nuorena.
Sitä vissiin on oltu reissussa, ja reissu on ollut onnistunut, kun noin iloinen ilme. Se on hyvä,
Joskus takavuosina ajattelin, että jos minä siitä hommasta elossa selviän, niin käyn joka vuosi ulkomailla, muut niin se on jäänyt.
Minä en noista porukan puuhasteluista ole innostunut.
Jos halutaan seurustella, eikö sen voi tehdä kahvikupin ääressä.
Ihminen on sosiaalinen olento, ei sillä yksinään ole hyvä olla.