Pari kuukautta sitten tapasin Vaaka miehen baarissa. Oltiin tavattu jo 1,5 vuotta aikaisemmin, mutta nyt näimme uudestaan. Se oli taas menoa kun nähtiin. Hän tuli baarissa juttelemaan, siinä meni ilta ja lähdettiin samaa matkaa kotiin. Vaaka on mielestäni äärimmäisen humaava ja komea, sekä taitava puhumaan. Illan jälkeen viestiteltiin aika maltillisesti, koska kyseinen Vaaka oli parisuhteessa ja heillä oli lapsia. Nähtiinkin kerran. Viestittelyä jatkui, vaikka hän koki hieman huonoa omaatuntoa puolisoaan kohtaan, vaikka heillä oli jo useamman kuukauden mennyt huonosti. Sitten näimme yhä enemmän ja viestittely muuttui paljon kiihkeämmäksi ja näkemisemme myös. Näimme iltaisin useita kertoja viikossa. Suhteemme oli äärimmäisen romanttista. Hän oli äärimmäisen hellä, huolehtiva ja ihana. Halusi kovasti huolehtia minusta.Meillä oli todella ihania hetkiä, kävi minun luona yökyläilemässä ja seksikin oli upeaa. Vaikka heillä meni parisuhteessa huonosti puolisonsa kanssa ja hänkin oli valmis eroamaan, hän ei uskaltanut erota.
No sitten nainen otti eron ja aikoi muuttaa lasten kanssa pois. Mies maksoi naisensa ulos talosta ja kaikki eroasiat hoitivat yhdessä. Mies teki suunnitelmia meidän osalle, että sitten voin tulla sen luokse, kun eksänsä muuttaa kuunvaihteessa omaan taloon. Hän suunnitteli jo kesääkin, miten voidaan lähteä mökille jne.
Sitten viime viikolla, aivan yhtäkkiä mies laittoi minulle viestiä, että hänen pää on sekaisin, eikä tiedä mitä haluaa. Kuitenkin sanoi, että olen ihana nainen yms.. kehui jne. Kuulemma ei voi minun viestiin vastata, koska exänsä saa pahan mielen siitä. Ihan kui ei voisi mennä vaikka nurkan taakse sitä viestiä kirjoittamaan. :D Hieman selittelyn makua. Onhan se ihan ymmärrettävää, että eron tullessa konkreettiseksi, voi iskeä ahdistus, niinkuin kävi itsellenikin, mutta se meni ohi ajan kanssa. Kysyin mieheltä, että mitä se aikoo. Ei vastausta. Tuntuu, että aina ahistuu, kun pitäisi päätös tehdä. Nyt hänestä ei ole kuulunut mitään. Tietysti antaisin hänelle omaa aikaa toipua erosta, mutta hän ei tuohonkaan vastannut mitään.
Se on ainakin varma, että en kehtaa olla mikään varahenkilö. Itse rasittaa tuollainen jahkaileminen ja se, ettei voi sanoa, mitä edes ajattelee. Olihan tämä ihan outoa, koska kaikki oli hyvin ja yhtäkkiä kävi näin. Tämä kyseinen mies on kyllä aikaisemminkin pettänyt parisuhteissa, että ehkä olin vain yksi välivaihe.
Saa nähdä viikonlopun jälkeen, kun sen eksä muuttaa pois, että ottaako yhteyttä sitten kun jää yksin. Koska hän on puhunut, että yksinjääminen on pahinta kun ero tulee.
Mutta minulle riitti tämä. :) Onko kellään samoja kokemuksia?
Kokemuksia Vaa'asta
wendyy
1
225
Vastaukset
- ihan sivusta...
Ei ole kokemusta, mutta sen verran sanon, että vaaka ei osaa olla yksin vaan aina on joku varalla tai näköjään useampaakin pitää yhtäaikaa. Ja kaikkiin merkkeihin yhteinen sääntö, että jos on sellainen mies joka on pettänyt vaimoaan sinun kanssa, niin saat olla varma,että pettää sinuakin kohta jonkun muun kanssa. Tai ainakaan koskaan et voi olla varma asiasta. Tuskin on hauskaa olla varuillaan koko ajan..... kannattaa ehkä vielä miettiä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982