Haavisto on kollektiivisen kiusaamisen uhri

Pirkko Sandelinin väitöskirjassa "Kertomuksia psyykkisestä väkivallasta terveydenhuollon työ- ja opiskeluyhteisöissä" s. 25, Sandelin esittelee psyykkisen väkivallan määritelmän ja siinä toteutuvan kaavamaisuuden.

"... Uhrin henkilökohtaiseen elämään puututaan kolmanteen luokkaan kuuluvassa toiminnassa. Häntä nöyryytetään ja uhkaillaan julkisesti ja hänelle huudetaan neljänteen luokkaan kuuluvassa toiminnassa.

Viidenteen luokkaan kuuluvassa toiminassa uhriin kohdistetaan avoimesti fyysistä väkivaltaa jasen uhkaa..."

Nämä kaikki vaiheet ovat jo toteutuneet Pekka Haavistoon ja hänen puolisoonsa kohdistuneina hänen vaalikampanjansa aikana.
Eilen luin lehtiuutisen, että Haaviston on pitänyt pyytää poliisin apua
tappouhkausten vuoksi.

Osuvasti Haavisto on todennut: Suomi on kiusaajien yhteiskunta.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tää on taas näitä oletko lopettanut vaimosi hakkaamisen -juttuja. Eli meidän kaikkien mitäsi olla täysin kritiikittömästoi sitä mieltä, että Haavisto on Kim Il Jungin kaltainen täydellinen johtaja. 11 hole in onea yhdellä kierroksella, jne.?

En siis puolustele noita tappouhkauksia, mutta ihmettelen tätä tapaasi koplata nämä kaksi asiaa yhteen.

Äänestä

Säälittävää kampanijaa haavistolta, valehtelee uhkailuista ja huutaa Connania apuun!!
Tämä kertoo paljon, haavisto on hermoromahduksen partaalla!

Äänestä

...kannattajien vanhoillisin osasto: kiusaajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oletko kiusaaja ? kirjoitti:

Pirkko Sandelinin väitöskirjassa "Kertomuksia psyykkisestä väkivallasta terveydenhuollon työ- ja opiskeluyhteisöissä" s. 25, Sandelin esittelee psyykkisen väkivallan määritelmän ja siinä toteutuvan kaavamaisuuden.

"... Uhrin henkilökohtaiseen elämään puututaan kolmanteen luokkaan kuuluvassa toiminnassa. Häntä nöyryytetään ja uhkaillaan julkisesti ja hänelle huudetaan neljänteen luokkaan kuuluvassa toiminnassa.

Viidenteen luokkaan kuuluvassa toiminassa uhriin kohdistetaan avoimesti fyysistä väkivaltaa jasen uhkaa..."

Nämä kaikki vaiheet ovat jo toteutuneet Pekka Haavistoon ja hänen puolisoonsa kohdistuneina hänen vaalikampanjansa aikana.
Eilen luin lehtiuutisen, että Haaviston on pitänyt pyytää poliisin apua
tappouhkausten vuoksi.

Osuvasti Haavisto on todennut: Suomi on kiusaajien yhteiskunta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu