The Beatlesin "She Loves You" on uraauurtava poplaulu, jossa on kitara, komppikitara, rummut, basso ja muutama laulaja. Beethovenin viides sinfonia on perustavanlaatuinen sinfoniamusiikin merkkipaalu, koko länsimaisen taidehistorian perusteos, jossa on piccolo, kaksi huilua, kaksi oboetta, kaksi klarinettia, kaksi fagottia, kontrafagotti, kaksi käyrätorvea, kaksi trumpettia, kolme pasuunaa, patarummut, viulut, alttoviulut, sellot ja kontrabassot.
Beatles oli ennen She loves youta kirjoittanut kappaleen From me to you, jossa oli sävellajista poikkeava sointu, mikä heille merkitsi askelta kohti ei-niin-50-lukulaista rokkia. Beethovenilla oli sinfonian parissa 4 teosta valmiina, joihin kuuluu ennenkuulumaton Eroica, 3. sinfonia.
She loves you on toisteinen, eikä sisällä teemankehittelyä. Siinä on hyvät melodiarakenteet, niin kauan kuin ne kestävät. Sointuja on popbiisiksi paljon, romantiikan ajan sinfoniaksi säälittävä määrä. Mutta Beethovenin viideshän se romantiikkaa on - ei She loves you. Voiko vertailla kahta näin eri tason innovaatioita saavuttanutta työtä? She loves youn suuruus on pelkästään siinä että se ei ollut 3 soinnun Elvis-biisi. No, onhan beatlesin näissä rallatuksissa aina korvaa miellyttävä melodia.
Mutta Beethovenin neliosainen mestariteos tavoittaa jokaisella, eri karakteeria tuovalla osallaan, jotain olennaista ihmisyydestä, se selittää teoksen jäämisen ihmiskunnan muistiin. Harmoniat ja edellä esitellyn suuren kokoonpanon käyttö ovat jotain, mistä The Beatles ei ymmärrä mitään.
Miten voit kuvitella että nämä ovat samantasoista, kun Beatlesit eivät edes tajua musiikillisia keinoja joita Beethoven käyttää?
Beatles oli ennen She loves youta kirjoittanut kappaleen From me to you, jossa oli sävellajista poikkeava sointu, mikä heille merkitsi askelta kohti ei-niin-50-lukulaista rokkia. Beethovenilla oli sinfonian parissa 4 teosta valmiina, joihin kuuluu ennenkuulumaton Eroica, 3. sinfonia.
She loves you on toisteinen, eikä sisällä teemankehittelyä. Siinä on hyvät melodiarakenteet, niin kauan kuin ne kestävät. Sointuja on popbiisiksi paljon, romantiikan ajan sinfoniaksi säälittävä määrä. Mutta Beethovenin viideshän se romantiikkaa on - ei She loves you. Voiko vertailla kahta näin eri tason innovaatioita saavuttanutta työtä? She loves youn suuruus on pelkästään siinä että se ei ollut 3 soinnun Elvis-biisi. No, onhan beatlesin näissä rallatuksissa aina korvaa miellyttävä melodia.
Mutta Beethovenin neliosainen mestariteos tavoittaa jokaisella, eri karakteeria tuovalla osallaan, jotain olennaista ihmisyydestä, se selittää teoksen jäämisen ihmiskunnan muistiin. Harmoniat ja edellä esitellyn suuren kokoonpanon käyttö ovat jotain, mistä The Beatles ei ymmärrä mitään.
Miten voit kuvitella että nämä ovat samantasoista, kun Beatlesit eivät edes tajua musiikillisia keinoja joita Beethoven käyttää?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nimimerkki tatata-taa vertaili Beatles-kappaletta She Loves You Beethovenin viidenteen sinfoniaan suomi24:4 Beatles-keskustelussa 28.1.2012 klo 21:55. Suoritus oli horjuva, myönnettäköön, mutta vertailipa kuitenkin.
Kiitos palautteesta, Andy! Lukisin mielelläni oman kuvauksesi Beethoven c-mollisinfonian ja Beatles G-duurilaulun (Hän rakastaa sinua, suom.) eroista.
Eroja on ainakin neljä. Beethovenilla on pidempi teos, siinä on enemmän soittimia, rikkaampi sointimaailma ja yhden sijasta neljä - tai tavallaan kolme - osaa!
Tuskin täällä tarvitsee kertoa sivistyneelle kanssakeskustelijaryhmälle, miten Beethoven häivensi klassisen sinfonian osien itsenäisyyttä. Esim. tässä 5. sinfoniassa Beethoven liimaa viimeiset kaksi osaa ikään kuin yhteen, niin että teoksessa voisi katsoa olevan kolme osaa.
Koska olette niin varmoja että She loves you on jotakuinkin yhtä hyvä, varmasti tiedätte edes perusteet Beethovenin työstä ja sen vaikutuksesta.
beathoven olikin huippu ja kutakuinkin loppu. Beatles ja She loves you oli alku. Alku on uhrattu Idolsin alttarille, mutta pinnan alla kuohuu.
Siinä missä beathoven saa ihmiset konserttiin, beatles ja kump saavat ihmiset soittamaan ja laulamaan sekä twistaamaan ja huutamaan. It can't be bad.
Motzartin 40 on kyllä....samoin ilon oodi ( juhlikaamme eu:ta). Tsaikowskin pianokonsertto nr 1 tai jousikvartetttonsa. Osasivat klasarit melodian, ennen kuin siitä luopuivat. Strauss näytti rytminkin olevan hallussa, tanssirytmin.
Ihqua että klasarit nostavat beatlepoikien pikkubändin tähän joukkoon keskustelemalla, haukkumallakin heitä.
En mä niitä ala vertailemaan. Viestini oli vastaus kysymykseen
> Voiko vertailla kahta näin eri tason innovaatioita saavuttanutta työtä?
Mitä vertailemista noissa kahdessa on? Laulu She loves you rokkaa kuin hepulin saanut hirvi ja Beethovenin 5. sinfonia ei rokkaa niin yhtään.
She loves you laulua voisi hyvinkin kuvitella vetävänsä suihkussa tähän astisten suosikkiensa kuten O sole mio tai Talvella Talikkalan markkinoilla sijasta tai lisäksi, siinä nimittäin on selkeää laulullista kvalitatiteettia.
Mutta Beethovenin 5. sinfoniaa ei oikeastaan lainkaan haluaisi laulaa, ei suihkussa eikä muuallakkaan, se on lauluksi kehno ja aivan liian pitkäkin, ja missä on sanat? Sillä sanaton laulu menee helposti laulusuorituksena pelkäksi mölinäksi ja uskoakseni nimenomaan tämän välttämiseksi lauluissa on tapana olla sanat.
Tansittavuus, jos pistää She loves you laulun soimaan, istuu alas ja oikaisee jalkansa, niin mitä näkee? No sen että virsut alkaa kummasti vipattaan. Siinä laulussa siitä huolimatta että se on ylikierroksilla etenevä rokkenrolli on luonnollista ja selkeää tansittavuutta.
Sen sijaan Beethovenin 5. sinfonia, sen aivan alussa on tiettyä karua vetävyyttä, vaan pian se hautautuu orkesterin yleiseen möykkäämiseen jota jatkuu ja jatkuu, virsut ei sitä kuunnellessä kellään vipata, vaan sen sijaan kelloa tulee vilkuiltua tämän tästä periaatteella että eikö tämä jo lopu. Teoksen tansittavuus on olematonta.
Myöskin jos tarkastelemme asiaa ns. Markkinat ratkaisee teorian kannalta, näemme että laulu She loves you oli ja möllötti Britannian singletilaston no:1 paikalla aikoinaan pitkään, sen sijaan Beethovenin 5.sinfonia ei syystä tai toisesta ole Britannian singlen ostajia koskaan erityisemmin kiinnostanut, TOP-Ten sijoitus edelleen puuttuu.
Toisaalta Beethoven oli saksalainen, joten jos jollain on Saksan single myyntitilastoja vuodelta 1963 niin kertokoon miten siellä meni. Oletikin Beatlesin She loves you oli Saksassakin aika suosittu, koska yhtye teki laulusta saksankielisen version Sie liebt dich, jonka yhtye ihailtavalla päättäväisyydellä kuitenkin lauloi muodossa Sie liebt dick, jolla yhtye varmaankin ennakoi vain noin 5-vuoden päästä alkamassa ollutta Nixonin presidenttikautta.
Näinollen Beatles ja laulu She loves you 10 pistettä, ja Beethoven ja 5.Sinfonia 1 piste ja sekin pelkästä sympatiasta että sentään on jotain yritetty.
Beethovenin viides sinfonia on kiistatta Beatlesia enemmän rokkia ja heviä, jos katsotaan esteettisesti (ei tyylilajillisesti). Beatlesin renkutukset eivät ole ollenkaan yhtä tehokkaita tai vaikuttavia, eikä niissä ole juuri mitään harmoniaa. Beatlesilla parasta osiota edustaa pop-balladit, rummuttomat sävellykset.
Se että sinä kyllästyt viidettä sinfoniaa kuunnellessasi kertoo - sinusta.
Ihmiskunta ei ole kyllästynyt teokseen vuosisatojen aikana.
Laadullinen substanssi ei kuitenkaan tule siitä pelkästään, kestääkö teos aikaa. Esim. Beethovenin kaikki sinfoniat ovat edelleen suosittuja, mutta niiden välillä on suuria eroja. 9. sinfonia on suunnaton mestariteos, 1. vain avaus hienolle uralle sinfonikkona.
Voit muuten uskoa että Beethovenin viides sinfonia on monin kerroin suositumpi, soitetumpi ja suosiota ansaitsevampi teos. Jopa sinulle (en halua loukata mutta viestisi saa sinut kuitenkin noloon valoon) on ainakin yksi Beethovenin viidennen sinfonian teema satavarmasti tuttu.
Andy sanoi ettei ala vertailemaan. Mutta olisi kiva nähdä edes yritys. Onko viides sinfonia edes tuttu, ja jos ei ole, mitä se kertoo Andysta tai tästä, jonka mielestä "alussa on jotain jykevyyttä, sitten muuttuu tylsäx"?
GET A LIFE
Erona on se että Beatlesilla on rokkikokoonpano ja Beethovenilla suuri, rikkaasti, jopa häkellyttävän kauniisti käytetty ja elävöitetty orkesteriryhmä, joka soi tavalla joka kestää!
Sointivärit ovat Beethovenilla toista luokkaa, sävellystekniikasta puhumattakaan. Tai yhtä hyvin voisi sanoa: Sävellystekniikka on Beethovenilla toista luokkaa, sointiväreistä puhumattakaan. Mutta yhtä tyhjälle ymmärrykselle huomautus kohdistuu, kumminkinpäin.
Mitä laulavuuteen tulee, niin oboe on laulullinen puhallin, jos et tiennyt. Mitä mieltä olette oboen soinnista? Kenties parhaat oboe-osuudet löytyy Beatlesin 60-luvun levyiltä? Eikö juuri J. Lennon ole puhallinsatsin tunnettu mestari... Ei kun hetkinen, ei olekaan, paremminkin mies joka ei tiennyt mikä on oboe.
Sitten mitä tulee tanssittavuuteen, on Beethovenin rytmitemaattinen musiikki aivan toista tasoa tanssissa ja svengissä kuin Beatlesin sinällään hieno rokki, jonka taustalla on yleinen humppa- ja iskelmänmusiikin soittokokemus maassa, jossa Beethoven selvästi hienomman musiikkinsa sävelsi.
Lennon puhalsi mielummin fagottiin =).
Missä beathovenin bändiä voi kuunnella? Tai edes beathovenia itseään?
> Andy sanoi ettei ala vertailemaan. Mutta olisi kiva nähdä edes yritys. Onko viides sinfonia edes tuttu, ja jos ei ole, mitä se kertoo Andysta tai tästä, jonka mielestä "alussa on jotain jykevyyttä, sitten muuttuu tylsäx"?
Minkään olennaisen kärsimättä vaihdan tehtävässä mainitun Beatlesin "She Loves You"-kappaleen Phil Spectorin ja Doc Pomuksen kappaleeksi "Oh Baby".
http://www.spinthegroove.com/2010/07/harvey-doc-with-dwellers-oh-baby.html
Ja sitten vertailuun. "Oh Baby" kestää kaksi minuuttia ja B:n sinfonia jotain tunnin. Kuuntelen siis "Oh Baby":n kolmekymmentä kertaa.
Joo.
"Mitä laulavuuteen tulee, niin oboe on laulullinen puhallin, jos et tiennyt. Mitä mieltä olette oboen soinnista? Kenties parhaat oboe-osuudet löytyy Beatlesin 60-luvun levyiltä? Eikö juuri J. Lennon ole puhallinsatsin tunnettu mestari... Ei kun hetkinen, ei olekaan, paremminkin mies joka ei tiennyt mikä on oboe."
Mutta mutta, kuulin tuossa juuri erään Beethovenin pianosonaatin tai sen osan, ja koko ajan kuuntelin oikein keskittyneesti että mitens se oboe siellä soittaa kun kyseessä sentään on niinkin laulullinen instrumentti, mutta voi mikä pettymys, Beethoven ei tainut olla oboen ystävä laingan sillä sitä oboeta ei ollut käytetty kyseisessä teoksessa ollengan.
Mutta että ei siis käyttänyt J.Lennon Beatles tuotannossaan oboeta. Outoa sinänsä sillä eikös Beatlesin tuottajana toiminut G.Martin ollut opiskellut oboen soittoa nuoruudessaan., joten instrumentti olisi ollut sillä tavalla Beatlesin leirissä tuttu. No ei käyttänyt Lennon myöskään koto-instrumenttia eikä kannelta eikä balalaikkaa eikä säkkipilliä eikä afrikkalaista nauloistatehtyä sormipianoa...
Vaan ottakaamme yhteyttä meedioihin jotta he kysyvät J.Lennonin hengeltä mistä moinen laiminlyönti johtui, sillä eihän levytetty biisi voi olla mistään kotoisin, jos siinä sitä levytettäessä ei ole käytetty kaikkia mailmassa olemassa olevia instrumentteja säestykseen.
Juuri näin ahtaasti Beatlesin riemuitsijat ajattelevat, kaiketi.
Musassa on siis laululinja ja taustalla jotain ääniä, jotka ovat vähemmän tärkeitä kuin sanoituksen koskettavuus. Semmonenkin kuin (isolla) Kontrapunktinen Musiikkikin on todellisuudella kuitenkin olemassa, ja missään klassisessa teoksessa ei ole erikseen toisarvoista säestystä, vaan musiikin ilmaisuvoima jakautuu lukemattomiin sektoreihin, soitinnuksesta alkaen, dynamiikassa jatkuen, jnejnejne.
Kontrapunktinen musiikki ja kotona olon kauheus.
Mitä on kontrapunkti, muuta kuin vaikea sana jota pitää pitää silmällä että se menisi oikein kirjoitusasultaan.
Se on ihmisen keksintö jolla ei ole mitään tosiasiallista pohjaa, se perustuu jonkinlaiseen sopimukseen tai opittuun käytäntöön.
Tiettävästi kun muuan Moses kauan siten erään vuoren huipulle rapusi ja palasi sieltä 15 eikun 10-kaskun kanssa valoilmiöiden välkkyessä ja jumalattoman jumailaisten äänien pauhatessa, niin niissä annetuissa kaskyissa tai ohjeissa ei ollut mitään kontrapunktista.
Maailmassa on monen monta miljardia ihmistä esim kaukoidässä joilla on ihan omansa ikivanhoihin käytäntöihin perustuva musiikkinsa, ja niissä musiikeissa ei kontrapunktia tunneta eikä käytetä. Kyseessä ei siis ole yleismailmallinen musikkillinen ilmiö tai vakio.
Koto on itämainen instrumentti. Moni koto ehkä olisi mieluummin sähkökitara tai huuliharppu, mutta turha on haaveensa; kotona on pysyttävä.
Ulkona on -22 celsiusta. Vaikka olenkin perimmiltään ulkoilmaihminen niin olen päättänyt tänään pysyä kotona.
En silti haluaisi olla sähkökitara enkä huuliharppukaan, vaikka minua on monesti harpuksi joko moitittu tai sitten ei, vaan ihan muuten vaan niin tai siksi nimitelty.
Sen pituinen se.
Kontrapunktia saattaa kyllä olla muissakin kulttuureissa kuin Saksassa.
Ehkä se jollain tapaa on länsimaisen taiteen erikoispiirre ja ansio. Jos olenkin hieman valtavirtaa vierastava, substanssia taiteesta etsivä kulttuurinharrastaja, niin koitan olla kiinnostunut jokaisen maan tarjonnasta taiteessa!
Onko kuitenkin niin että poppi ja rokki, jota puolustellaan ainoina aitoina taiteellisina ilmaisuina ja samalla elitismin vastakohtina, ovat tosiasiassa pohjoisamerikkalaista laskelmoitua musiikkia, jolla on haluttu tavoittaa rahapussi, ei sydäntä?
Meillä täällä Suomezza on aika runsas tämä säilynyt kansanmusiikkki perinne. Sama pätenee useimpiin muihinkin maihin On siis koko joukko semmoisia lauluja ja sävelmiä joiden tekijäksi nykyään merkitään Trad.
Kuitenkin aina kun jonkin tekijäksi on merkitty Trad. on tosiasiassa ollut joku hemmo jossain joka sen laulun-biisin-kappaleen on joskus jossain tehnyt, mutta tekijä on vain päässyt vuosien myötä unohtumaan.
Pop/Rock on tämän päivän kansanmusiikkia, nyt vain tieto siitä että jonkun kappaleen on säveltänyt/sanoittanut se tai tämä säilyy.
Samaanaikaan silloin kun esim Beethoven sävelteli mitä sävellteli lukuisat kansanmuusikot myös säveltelivät tahoillaan ja joitain tekemiiään melodioita tai lauluja on säilynyt, mutta kun säveltäjä on unohtunut ne tunnetaan siten että tekijänä on Trad.
Kun eliitti bailasi feodaalisissa kammareissaan, tavallinen rahvas kuunteli kansanmuusikkoja ja pelimanneja ja viis veisasi Haydnin tai Beethovenin sinfonioista. Sama jatkuu edelleen.
Nomenklatuura nuokkuu verovaroin ylläpidettyjen sinfoniaorkesterien konserteissa kuuntelemassa pölyttyneitä teoksia feodaaliruhtiunaitten hovisäveltäjiltä kuten Haydn, kansa kuuntelee sen sijaan kansanmusiikkia jota nykyään kutsutaan popiksi/rokiksi ja tennarit kuunnellessa vipattaa.
Ja jos tennari jotain kuunnellessa vipattaa niin silloin sydän on tavoitettu. Pop/rock on rakkauslapsi jonka saivat aikaan mustan ihmisen blues rytmit ja valkoisen ihmisen eurooppalaisperäinen kansanmusiikki melodioineen ja perinteisine harmonioineen.
Pop/rock on rajaton riemu joka on tuonut musiikin jokamiehen ja naisen jokapäiväiseksi oikeudeksi sen sijaan että musiikki edelleen olisi vain jotain jota palkasta soitetaan feodaali- ja nomenklatuura hovien pitkästyneiden jäsenien illanviettojen ratoksi, tai kansanmusiikkina häissä ym rahvaan juhlissa.
Pop/rock on kirjaimellisesti vapauttanut ihmiset tai ainakin ollut ikäänkuin tekosyy jonka avulla tai kautta ihmiset alkoivat vapautua 1960-luvun alkuvuosista alkaen. Aikalaiset ovat kertoneet että nuoret pimut silloin 1960-luvun alussa näyttivät 50-vuotiailta ja käyttäytyivätkin kuin sellaisia olisivat, mutta sitten tuli kuin tilauksesta ensin Beatles ja heidän perään tuli Rollarit ja moni muu, ja kun nuoret pimut eli pissikset alkoivat irroitella, niin silloin koko yhteiskunta alkoi irroitella, sillä nuorella ja tuoreella vulvus pimslooriuksella on sellainen voima ja sellainen mahti, että mitä se tahtoo ja mitä se tekee on pitkälti sitä mitä eninosa yhteiskuntaa pian tahtoo ja tekee.
Päinvastoin: klassinen musiikki on aina ollut kaikkien ihmisten musiikkia, populaarimusiikki on teollisuus, syntynyt kaupallisena tavoitteena. Populaarimusiikki on levyteollisuutta, rahaa, useimmiten yhtä arvokasta kuin tupakka, joka myös on todella monen länsimaisen etuoikeus ja vapaus...
Klassisen musiikin kuunteleminen oli ennen kansan nautinto ja itsestäänselvyys kansalle. He tottuivat monimutkaisempaan sävelkieleen ja oppivat löytämään sieltä ne rikkaat ja kauniit harmoniat ja melodiat, joita amerikkalaistuneen ahtaan nykykulttuurin tukija vierastaa. Händelin ja Mozartin oopperoita viheltelivät yhteiskunnan pohjaluokka. Haydnin Luominen-oratiota oli seuraamassa köyhä ja ahkera kansa, aivan kuten useimmat säveltäjät ovat itsekin olleet köyhiä, eivätkä rikkaita, toisin kuin pop-tähdet. Köyhyys pätee todella moniin klassisiin säveltäjiin, ei tietysti Beethoveniin, mutta Schubertiin, Mozartiin, Haydniin kylläkin. Esimerkiksi.
Kansanmusiikki ei ole ollut levyteollisuusmusiikkia, eivätkä sen tekijät ole halunneet säveltää kappaleita, joka vetoaa tiettyyn ryhmään. Beatlesin tai Beach Boysin kaltaisen pop-vaikuttajan meriitit ja kokeilunhalu ovat tietysti suuret, ottaen huomion heidän suosionsa. Eivät tämän päivän suosituimmat julkimot pop-taivaalla ole ollenkaan samaa tasoa. Mutta jos olisit edes tämän ilmeisen seikan sanonut mieluummin kuin keksinyt päästä juttuja klassisen elitistisyydestä, niin olisit saanut enemmän sympatiapisteitä.
Nykyään kun jengiä vie Händelin oopperaan, jota ennen vihelteli kaikki ikäluokat, tulee haukotuksia. Se johtuu siitä, että amerikka on saanut tahtonsa läpi ja amerikkalaisen kauppatavaran ominaisuudet ovat nykyään arvostetumpia kuin aidot musikaaliset ominaisuudet - ja näin siis sellaisessa taiteenlajissa kuin MUSIIKKI. Sama ei heijastu muihin taiteenlajeihin ollenkaan samassa määrin.
Poprock on tehnyt musiikista kaupallisimman taiteenlajin kaikista, kiistattomasti. Tietysti olisi kiva jos enemmistö pop-roskasta voitaisiin nimetä muuksi kuin musiikiksi.
Onko tätä ketjua ylläpito siistinyt, sillä olen varma että jossain vaiheessa tässä ketjussa oli ainakin pari kolme Geldof muistelee viestiä ja nyt ei yhtään.
...
"Päinvastoin: klassinen musiikki on aina ollut kaikkien ihmisten musiikkia," kirjoitti joku.
Ei vaan juuri päinvastoin, klassinen musiikki syntyi feodaalisnobien hoveissa ja olisi joutanut kuolemaan kun feodaaliyhteiskunta vaihtui joksikin muuksi.
Nyt kansanmusiikiksi kutsuttu oli Mozartin ja Bethovenin ajalla aitoa ja oikeaa ihmisten musiikkia. Mozart ja Beethoven soi feodaaliylhäisön hoveissa.
Rockmusiikki on tämän päivän kansanmusiikkia siinä kuten vaikkapa Kaustisen purppuripelimannit on yksi ilmenemä 1800-luvun lopun tyylisestä kansanmusiikkista.
"Klassisen musiikin kuunteleminen oli ennen kansan nautinto ja itsestäänselvyys kansalle" kirjoitti joku.
Ns. klassinen musiikki ei ole koskaan merkinnyt kansalaisten enemistölle yhtään mitään eikä tule merkitsemäänkään.
Aikoinaan vielä 1960-luvun lopulle asti kun radio soitti pääasiassa vain klassista musiikkia, niin kerrotaan että kun radiosta alkoi tasatunnein uutiset, niin sähkön kulutus nousi selvästi koko maassa koska ihmiset avasivat radionsa ja vastaavasti uutisten loputtua kun loputon sinfonioitten soitto taas kerran alkoi niin sähkön kulutus koko maassa selvästi laski, koska ihmiset saman tien sulkivat radionsa, ja tätä jatkui koko ajanjakson 1920 -1970.
On nimittäin niin, että ennen kansa suhtautui kivemmin klassiseen ja kävi konserteissa. Esimpä nyt vaikka sitten justiinsa Haydnin keikoilla. Ja Beethoven ysissä oli ihan tavallista jengiä, kun se kantaesitettiin.
Olet sanaillut että nykyklasariteokset esitetään vain kerran, mikä ei muuten pidä paikkaansa yleistettävällä tasolla. Mitä sä sit sanot Beethovenin sinfoniasta nro 9, siis taas yhdestä lukemattomasta sellaisesta teoksesta, j o s t a olet kuullut mutta JOTA et ole kuullut? Miksi tuo sinfonia edelleen raikaa jatkuvasti?
Beethovenia edelleen digataan ja jopa amerikkalainen viihdeteollisuus tuntee tämän "hovielitistin puisevat iän ikuiset sinfoniat", sillä Beatlesin kanssa samaan viihdekastiin kuuluva Beethoven-koiraelokuvahan on saanut innoitusta säveltäjämestarista. Että tämän musiikin olisi pitänyt jäädä homehtuneena hoveihin, vai? Ja hei: klassinen merkitsee vielä yhä tänäkin päivänä kansalle, köyhille ihmisille, kuten itselleni, valtavasti. Ei tarvitse olla rikas, jos on tarjolla rikasta musiikkia korville. Popmaailma ei tosiaakaan välitä tällaista ideologiaa, oikeastaan ihan päinvastaista.