Olen 15-vuotias tyttö.
Minulla on ongelma..
Kaikki alkoi siitä,kun olin kavereitten kanssa kahvilla ja yhtäkkiä siihen meidän viereiseen pöytään istui mies seurue.
Huomattiin ,että miehet kurkkivat pöytäämme koko ajan ja supisivat sitten keskenään.Kun olimme tekemässä lähtöä niin miehet tulivat juttelemaan meille.
He kertoivat olevansa Afganistanista kotoisin.He siis olivat maahanmuuttajia.
Annoin yhdelle miehistä numeroni,sillä hän pyysi sitä.
Sovimme ,että tapaisimme seuraavana viikonloppuna.
Me sitten tavattiin ja juteltiin ja tutustuttiin ja hän pyysi minua asunnolleen teelle.
Epäröin hetken,mutta kun hän vaikuttti niin mukavalta suostuin mietittyäni hetken.Kun pääsimme hänen asunnolleen joimme teetä ja juttelimme.
Yhtäkkiä hän alkoi käyttäytyä oudosti ja sanoi ,että menisi vessaan.
Kun hän oli vessassa ,näin hänen henkkarinsa jonka mukaan hän on 27-vuotias.Hän kertoi minulle olevansa 19.Järkytyin ja kysyin häneltä asiasta ja hän raivostui minulle koska hänen mielestään pengoin hänen tavaroitaan.
Hän suutuksissaan huusi minulle,että lähteä pois ,mutta kun olin lähdössä hän puristi kädestäni lujasti ja sanoi ,että sinä et ole kyllä lähdössä mihinkään.
Hän repi puhelimeni kädestä ja se putosi lattialle akku irtosi yms.
kumarruin nostamaan sitä niin hän repi minut maasta ja alkoi repiä vaatteitani pois. Jotenkin pääsin karkaamaan tilanteesta ja juoksin kotiin..
Mies tekstaili minulle illalla ja vannoi rakkauttansa ja sanoi tehneensä virheen kun kohteli minua niin.
Annoin hänelle anteeksi ja seurustelemme yhä.Hän käyttäytyy nykyäänkin agressiivisesti ,mutta luulen,että se johtuu stressistä ,sillä niin hän sanoo.
Olen miettinyt ,että käyttääkö hän minua vain hyväkseen ,sillä aina kun olemme harrastaneet seksiä hän on iloinen ja kohtelee minua hyvin . Usein hän lähettelee viestejä ja soittelee afganistanilaisille kavereilleen ja nauraa ja mietin aina silloin,että nauravatko he minulle ja Löysin myös hänen messengeristään viestejä naiselle joka oli puoli-alaston profiili kuvassaan ja kun otin asian esiin hän vaan sanoi,että eikö hänellä saisi olla muita ystäviä kuin minä.
-mitä minun pitäisi tehdä? Haluaisin jättää hänet,mutta rakastan häntä enemmän kuin mitään maailmassa..APUA?

Vastaukset 16
Vanhimmat
kerro vanhemmillesi että seurustelet miehen kanssa, ja anna vanhemmillesi myös miehen nimi, osoite ja puhelinnumero kaiken varalta.
Toiseksi jätä mies ystävällisesti mutta päättäväisesti. Tee se julkisella paikalla, kuten esim. kahvilassa ettei hän käy aggressiiviseksi. Älä enää koskaan mene hänen luokseen.
Juttu kun on niin, että olet liian nuori seurustelemaan aikuisen miehen kanssa. Tuollaisessa tilanteessa vanhempi osapuoli voi aivan tietämättäänkin hyväksikäyttää nuorempaa ihmistä. Miehellä ilmeisesti on ollut useita muitakin seksikumppaneita, joten jos ette ole käyttäneet joka kerta kondomia, niin kannattaa käydä terkkarilla pyytämässä sukupuolitautitestit. Taudit kun ovat nykyään Suomessa aika yleisiä. Sukupuolitaudin pelosta ei kannata miehelle kertoa, ettei hän suutu. Ei kuitenkaan syytä paniikkiin taudeista, koska niihin on hyvät hoidot kunhan vaan menee testeihin ajoissa.
Mies saattaa olla aidosti sinuun ihastunut, tai vaikka rakastunutkin, mutta silti suhde kannattaa lopettaa näistä syistä:
1. Mies on stressaantuneena aggressiivinen, ja se on aina vaarallinen tilanne tyttöystävälle. Ero on myös stressaava asia, ja siksi vanhempiesi olisi hyvä olla tukenasi. Mies on jo käynyt käsiksi sinuun. Et saa tottua sellaiseen kohteluun, vaan ansaitset parempaa.
Mies tulee maasta, jossa on käyty kamalaa sotaa. Hän on luultavasti kokenut hyvin pelottavia ja surullisia asioita, ja tarvitsee niiden voittamiseen tuekseen aikuista kumppania eikä nuorta tyttöä.
2. Meseviestit puolialastoman naisen kanssa ja epäluulosi puheluista.
3. Mies saattaa itsekin olla hukassa siinä, mitä suhteeltanne haluaa; seksikumppania vai suhdetta jossa toisesta oikeasti välitetään ja sitoudutaan. Afganistanissa vanhemmat ei usein hyväksy seurustelusuhteita, vaan odottavat lastensa sitoutuvan suoraan avioliittoon ja pysyvän siinä loppuikänsä. Afganistanissa vanhempien toiveta myös kuunnellaan tottelevaisemmin kuin suomessa.
Suomalaisilla seurustelu on vapaampaa, ja vaikka mies pitää siitä että hän pääsee täällä esiaviollisiin suhteisiin naisten ja tyttöjen kanssa, niin seurustelusuhteen merkitys ja luonne saattaa hämmentää häntä. Veikkaampa ettei hän ole kertonut seurustelusuhteestanne vanhemmilleen, etkä ole tavannut heitä.
Toiseksi myös sinä olet ikäsi vuoksi tavallaan ummikko seurusteluasioissa ja ihastumisissa, ja tarvitset aikaa olla sinkku ja elää vapaana, huolehtien vain kotiläksyistäsi eikä aikuisista miehistä.
Jos jostakin syystä et lopeta suhdettanne, niin vie mies ainakin hetimiten kotiisi ja esittele hänet vanhemmillesi.
Rakastamisesta vielä, että se on kaunis ja hyvä tunne. Jos eroaminen tuntuu liian surulliselta, niin ajattele vaikka niin että eroatte nyt vain käytännön syistä ( nuori ikäsi ja miehen ongelmat stressinhallinnassa), ja voitte muutaman vuoden kuluttua aloittaa alusta jos olette toisillenne tarkoitetut.
Sitä ennen miehen täytyy kuitenkin käydä psykologilla selvittämässä stressiään, ja sinun pitää saada olla vapaa koululainen ja opiskelija.
Sun todellakin pitäis unohtaa toi mies, koska ei rakkaus tunnu tolta. Ei oo hyvä saada huonoja kokemuksia tossa iässä, koska sulla voi mennä luottamus kaikkeen. :/ Sä oot alaikänen ja se on todella paljon vanhempi, ja se ihan varmasti käyttää sua hyväksi. Kannattaa oikeasti kertoa poliisille/sun vanhemmille, koska se voi joku kerta vaikka tehä sulle jotain pahaa tai paljon pahempaa mitä se on jo tehnyt. Ihan oikeesti, kerro sun vanhemmille, ainakin jos vielä meet sinne, että sun vanhemmat tietää jos sulle on käyny jotain että missä oot!
Niin ehkä pitäisi ,mutta se pelottaa enkä haluaisi ja tuntuu,etten pysty:(
Vanhempani eivät tiedä hänen ikäänsä he tietävät vain ,että seurustelen . He kai luulevat ,että hän on meidän koulusta.
Jätkähän on ensinnäkin rikkonut lakia harrastaessaan seksiä alle 16v henkilön kanssa, sekä jollain asteella taitaapi täyttää lievän pahoinpitelyn merkit tuo kiinni käyminen ym. Kerro vanhemmillesi asiasta, uskon heidän tietävän mitä tehdä.
Jaa oli kyllä ihan laadukas trollaus. Keep it up! :)
Kaikilla ei ole lahjoja skitsofreenikoksi.
Se on vaativa tehtävä.
Kiitos kaikille vastaajille..
En vieläkään silti tiedä mitä tehdä:(
Pyydän,että ette takertuisi tuohon että hän on maahanmuuttaja sillä se on vain sivuseikka ,enkä halua pahentaa tilannetta sillä rasistisia ihmisiä on muutenkin liikaa..
jätä se. ei tule koskaan kohtelemaan sua paremmin. jos yhtään kunnioitat itseäsi, ansaitset jotain parempaa. olen kokenut saman ja hyvin onnellinen että uskalsin päästää irti. miehellä on itsellään elämä epäjärjestyksessä ja siksi haluaa hallita sinua. jos pelkäät omasta puolestasi, käänny poliisien puoleen rohkeasti. älä jää tilanteeseen, se ei tule koskaan paranemaan. mitä pidenpään viivytät eroa, sitä enemmän se tulee teitä kumpaakin sattumaan.
: / niiiinn
hyvä satu, oikein unettava, Palstalla saattaa harjaantua jopa kirjailijaksi. Säästä meidät jatkolta:)
APUA, et rakasta miestä, olet vaan jäänyt siihen ansaan.
Äkkiä eroon koko miehestä, ennenkuin saat suurempia sydänsuruja.
Ja taitaa olla satua koko tarinasi.
Onneksi et ole minun tyttö !
ei tarvitse uskoa ,mutta jos et usko niin älä edes vaivaudu kommentoimaan!
Ja ketkä pedokarhut täällä nuorten osastolla oikee käy! hankkikaa elämä!
Tarinani on täysi tosi ja haluaisin sen mukaisia vastauksiakin kiitos!
Tämä mies on narsisti ja huijaa sinua mennen tullen.
Olet niin lapsellinen vielä,että uskot hänen satuihin.
Onko tämä edes totta?Jos on niin sääliksi käy.On siinä todella ihana mies,joka nauraa selkäsi takana kavereilleen.
No ompahan saanut teinipimperoa olan takaa.Lopeta heti tuollainen suhde.
En ole rasisti,mutta rajansa kaikella, jos jostain jotain ymmärrät?
Kaikilla ei ole lahjoja skitsofreenikoksi.
Se on vaativa tehtävä.
Kiitos hyvistä neuvoista ..En ole ollut pariin päivään yhteydessä häneen ja hän on lähettänyt minulle useita kymmeniä viestejä ja soittanut varmaan miljoona kertaa,mutta en pysty sanomaan hänelle,että se on loppu ,sillä hän on aika äkkipikainen ja samaan aikaan minua säälittää ,sillä hänellä on ikävä kotimaahansa perheensä luo ja hän tunnustaa rakkauttaan minulle jatkuvasti : //
kiitos kaikki kuitenki ,että yrititte auttaa.