on suunnittelun aika...

kevät lähenee..

Minulla on sellainen pieni "huvimaja" pihalla eli ikkunat joka suuntaan. Voisiko siellä kasvattaa jotain kukkaruukussa tai turvesäkissä (lattia on) esim. tomaattia tai kukantaimia? Siis siellä ei ole sähköä eikä mitään lämmitystä. En ole löytänyt mistään tietoa ns. kylmäkasvihuoneviljelystä.

5

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viel ei syyhytä

      Yrittäähän aina voi, tosin läpinäkymätön katto ei anna taimille valoa kuten kasvihuoneessa. Saattavat venyä pituutta, mutta voihan niitä latvoa ja ulos päästyään tukevoituvat kyllä.
      Kylmässä ei mikään kasva, joten hommaan voi ryhtyä vasta, kun pakkaset ovat menneet ja lämpötila pysyy kymmenen asteen tienoilla. Taimet voi tietty esikasvattaa sisällä.
      Itselläni on pieni kasvihuone, jonne kiikutan asukkaat huhtikuussa. Oulun alueella on yöpakkasia vielä silloinkin, joten pidän huoneessa öljytäytteistä sähköpatteria. Termostaatti huolehtii, etteivät kukat palellu.

      • kevät lähenee...

        Niin, tarkoitus olisikin ryhtyä tositoimeen sitten myöhemmin touko- kesäkuun aikana, mutta nyt olisi se SUUNNITTELUN aika. Esikasvatus tietysti sisällä. Mietin vaan, että mitenkä sitä osaisi kasvattaa vaikka muutamaa tomaatintainta näin aluksi, sillä kai ne jonkun suojan tarvii. En minä ainakaan ole kuullut, että avomaalla tomaatti kasvaa. Asun vielä oikein hallanaralla paikalla. Ja jokunen kukan taimikin oli tarkoitus kasvattaa. Tässä pitää herkutella, että mitähän ihanaa YRITTÄISI kasvattaa.........


    • O-mukulakiurunkannus

      Siellähän voi kasvattaa melkein mitä vain, minkä saa ikkunalaudoille! Ei nyt ihan vielä, mutta aika pian kuitenkin. Esimerkiksi kylmäkäsittelyä vaativat kylvökset varmaan olisivat siellä ihan tyytyväisiä tässä sitten keväämmällä. Jos näyttää siltä, että yöpakkaset uhkaavat, voit laittaa kynttilöitä palamaan yöksi ja nostaa ruukut korkealle, jos se on mahdollista tai peittää alkuillasta (jolloin lämpöä vielä on varastossa) Lämpö nousee ylöspäin. Lämmön säilymistä yön yli voi myös parantaa laittamalla ikkunoihin yöksi styrox-levyt tai muuta lämmöneristettä.

      Minulla on sellainen pieni muovista kasattu "kasvihuone" lasittamattomalla eteläpartsilla ja aion kyllä laittaa sinne aikaisin keväällä jo kylvöksiä sekä yöksi kynttilälämmityksen. Viime keväänä en tätä vielä älynnyt, vaan täytin aina iltaisin muutamia limpparipulloja kuumalla vedellä ja laitoin ne lämmittimiksi yön ajaksi. Peitin "kasvihuoneeni" vanhalla päiväpeitteellä yöksi.

      Värilliset vedellä täytetyt muovipullot mansikkamaalla rivien välissä ovat myös erinomainen lämmityslaite, jos halla uhkaa kukinta-aikaan. Ne keräävät päivän mittaan auringon lämpöä ja luovuttavat sitä yön viileään aikaan. Toinen juttu tietysti on, miten paljon ne silmää miellyttävät...

      Kovasti jo sormet syyhyävät mullan ja siemenien, mukuloiden ja juurakoiden maailmaan! Lähes joka päivä tulen katselleeksi siemenvalikoimani läpi ja katsastaneeksi viileäkaapissa talvehtivien juurakoiden ja erilaisten kukkamukuloiden voinnin. Plarasin juuri netissä jotain siemenluetteloa ja kuinka ollakaan, jos olisin oikeasti ostamassa kaikkea, mitä niin hirveästi haluaisin (=tarvitsisin!), lasku olisi yli kolmensadan. Taidan jättää väliin, ehkä...

      Tulisi vaan jo kesä!

      • 5 + 17

        Muuten kivoja vinkkejä, mutta kynttilöitä ei missään nimessä saa jättää yksikseen palamaan puiseen rakennukseen eikä kyllä muoviseenkaan! Erityisen vaaarallisia ovat tuikut.

        Tuo pullojuttu kuulostaa aika hauskalta lämmitystavalta.


    • Kevättä!

      Tomaatti tarvitsee reilusti vettä. Niin ja lämpöisen paikan ja aikaisen istutuksen. Tuon opin joskus, kun sain liian kauan sisällä venyneitä tomaatin taimia. Kasvoivat, mutta eivät ehtineet kypsyä. Niitä pitäisi jotenkin harventaa, mulla rehottivat vapaina. Ei ollut mun juttuni.
      Pari Morttiherukkaa ostin. Ei tarvi muualta hakea. Se on uusi tuttavuus, toivottavasti on hyvän makuinen.

      Kukista pidän. Ostinkin juuri Hellikki rodon, pionin, syysleimua, jaloangervoa ja sammalleimua. Niillä noin aluksi saan kukkia pienelle pihalleni.
      Tavoitteena on saada New Dawn köynnösruusukin. Ruusuista pidän, mutta en kirvoista.
      Niitä tahtoo tulla latvoihin. Saattaa olla, että muutaman ryhmäruusun sittenkin hankin.

      Tuijia täällä on näkösuojaksi laitettuna ja joitakin maanpeitekatajiakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      253
      3875
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      3781
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      117
      3073
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      57
      2748
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      131
      2623
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2152
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2071
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1921
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1910
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1279
    Aihe