Kaikilla ystävilläni on perhe ja sen seurauksena emme "voi" pitää paljoa yhteyttä. Mulla myös perhe, mutta olen aina yrittänyt säilyttää yhteyden ystäviin. Perhe kiireisiin voi vedota siinäkin jos puhelimeen tai tekstareihin ei vastaa moneen päivään. Mietinkin, että miten näillä jotka elävät suljettua koti elämää ilman läheisiä välejä ystäviinsä käy sitten jos tulee vaikka ero? välit ovat jo viilentyneet ystäviin. Samassa pihassa saattaa myös asua perheitä, mutta harva heistä edes moikkaa. Yhteistä keskusteltavaa voi löytyä paljonkin lapsista. Eräs ystäväni soitteli usein mulle sillon kun mies työmatkoilla ja siitä tuli tunne, että olin vaan varaventtiili paikkaamaan hetkeä kun mies ei ollu lähettyvillä. Minulla asuu myös sukulaisia lähellä joilla lapsia, mutta todella harvoin soittelevat. Kyläilyt pitää varata 2 viikkoa aikaisemmin kun on sovittuna perheen kans niin paljon. Onkohan nykyajan äideillä ja isillä enää läheisiä ystäviä lainkaan? Oma lähipiiriä kun seuraa niin tuntuu, ettei ole kuin se oma mies. Kaikki
Suljetut suomalaiset perheet
Tiia_oo
3183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Huonostihan siinä käy, ei varmaankaan ihme miksi tässä maassa on niin paljon yksinäisyyttä ja masennusta. Ystävyyttä ei osata arvostaa ja toisten ihmisten tuki otetaan itsestään selvänä. Itselläni ei ystäviä ole ja meni jotakuinkin kuten kerroit. Ystävälläni ei ollut aikaa eikä mielenkiintoa.
Se on todella sääli.
Surullista on se varsinkin kun ystävä pitää yhteyttä nii, että välissä voinut vierähtää jo puolivuotta edellisestä yhteydenotosta. Niin ja se on ihan normaalia eikä sitä pahoitella. Luulen myös, että en vastaa ystävieni ihanteita kun hillä itsellään uudet autot ja omistusasunnot. Meillä ajellaan vanhalla ja asutaan vuokralla. Nuorempana matkustelin ulkomailla paljon ja ihailin joissakin maissa sitä kun syömään mennä isolla porukalla ei pelkästään perheen kesken. Mukana läheisimpiä ystäviä ja sukulaisia. Suomesta ehkä puuttuu tämä yhteisöllisyys. Semmoinen on myös helppo vaistota jos joku pitää suhun yhteyttä "ystävällisyyttään" ei siksi, että haluaisi sinuun paremmin tutustua. Oon ihmetelly muutenkin sitä kuinka ilkein ja välinpitämättömin kohtelu on tullut oikeestaan muilta perheellisiltä ja ystävällistä kohtelua taas niiltä joilla ei ole lapsia tai lapset jo aikuisia.
Jos sinulla on ystävä joka edes joskus vaivautuu olemaan yhteydessä on se hieno asia. Itselläni ainoat soitot ovat työpaikalta tulleet "vahingon laukaukset", tarkoitus ei ollut soittaa minulle vaan johonkin ihan muualle. En usko että tuolla on perheen kanssa suoraan tekoa vaan sen välinpitämättömyyden jota tämä "minulle kaikki heti" aika ruokkii.Ainoa asia jota tuijotetaan on oma napa.
Välinpitämättömyys on kuin syöpä johon tästä katajaisesta kansasta moni on sairastunut.
Itse menetin ainoan ystäväni puolitoista vuotta sitten. Ja samana kesänä hautasin kaksi itselleni läheistä ihmistä. Sen jälkeen on usko ihmisiin ja oikeuden mukaisuuteen ollut melko vähissä.
Eipä se uusi auto tai iso asunto ihmistä onnellisemmaksi tee. Jos ystävää lähtee materiaalilla mittaamaan on tuolla ihmisellä elämän arvot hukassa todella pahasti.
Olisi hienoa nähdä että pehmeät arvot ja toisista ihmisistä välittäminen joskus löytäisi paikkansa ihmisten sydämmissä. En usko siihen, mutta elän ennemmin tämän maailman ulkopuolella kuin annan kyynisyyden ja välinpitämättömyyden voittaa.