en osaa antaa anteeksi, vaan kannan kaunaa. Aina kun puhun, vanhalle ystävälle, sukulaiselle tai vaikkapa äidille tai siskolle, muistan, mitä kaikkea pahaa ja loukkavaa he ovat tehneet minulle. Varsinkin siskon kohdalla, loogisesti ymmärrän että hän on jo kasvanut ja pitäisi jo antaa anteeksi, hän oli lapsi silloin ja sisarrukset tappelevat keskenään. Hän jopa pyysi kerran anteeksi, tottakai sanoin ,että "saat anteeksi" ja "turhaa on muistella menneitä", mutta oikeasti minun kohdalla "anteeksi" tarkoittaa tunteen täydellisen piilottamisen kaikilta. Ja teen näin kaikille, jotka ovat tehneet vääryyksiä minulle.
Kysymys onkin, ovatko kaikki ihmiset minun tapaisia kaunaa kantavia valehtelijoita, vai olenko vaan ihmisenä muita huonompi?
Kysymys onkin, ovatko kaikki ihmiset minun tapaisia kaunaa kantavia valehtelijoita, vai olenko vaan ihmisenä muita huonompi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olettaisin, että olet kypsymätön, ehkä myös jopa haluton käsittelemään asioita, joita et voi antaa anteeksi läheisillesi. Eihän ne asiat poistu sinun mielestäsi, mutta sinun pitäisi pystyä elämään niin, että ne eivät rasittaisi sinun henkisiä voimavaroja, elämää ja ajatuksiasi, ei myöskään ihmissuhteita.
Olen joskus ollut hyvin katkera ja tuntui siltä, että se tunne vyöryttää kaiken hyvän mielestäni pois "näännyksiin". Siinä vaiheessa hakeuduin rosen-terapiaan, joka tehosi minuun, vapauduin katkeruudesta, eli koetut asiat eivät enää hallinneet mielialaani ja käytöstäni. Tavallaan sinun pitäisi pystyä sulattamaan vaikka ajatustesi sivuraiteelle koetut epäoikeudenmukaisuudet ja loukkaukset, jotta ne eivät hallitsisi mielialaasi.
Voisit myös yrittää sisäistää, että tapahtuneille asioille ei voi enää mitään, mutta voit vaikuttaa siihen, että et enää ota vastaan uusia vastaavia asioita, vaan väistät tilanteita välttääksesi uusia mielipahoja. Tosin kaikkea ei voi silti välttää. Elämä on kuin riepumatto, siellä on iloisia ja surullisia, mutta myös neutraaleja raitoja.
Myöskin voisit miettiä, oletko itse täydellinen ja virheetön. Epäilen. Kukaan ei ole täydellinen, ei voi kaikkia miellyttää, on heitä myös yritettävä kestää tai sitten jatkossa välttää heidän seura tyystin.
Sinulla on oikeus olla armollinen niin itseäsi kuin läheisiäsikin kohtaan. Katkeruus ja armottomuus on raskasta kantaa, se syö henkisiä voimavarojasi, jaksamista. Jos tilanne on liian raskasta, suosittelen psykologin luo menoa keskustelemaan, jos et luota vaihtoehtoishoitoihin esim. rosen-terapiaan. Jos rosen-terapia kohdallasi auttaisi, kokonaisuutena se saattaisi olla jopa edullisin vaihtoehto, vaikka halpaa sekään ei ole.
Toivon sinulle paineista vapaata mieltä, anteeksi antamisen aitoutta, sillä siihen pystyt, kun kypsytät asiat mielessäsi!
Hieman tarkennusta, olen jo välttänyt loukkaavia tilanteita vuosia, mikä johti yksinäisyyteen, ystäväsuhteet eivät vaan näytä etenevän jos on lian varovainen. Ja kaikista tuntemistani ihmisistä inhoan eniten itseäni, en ole täydellinen olen suorastaan täydellisen huono.
Pitäis kai googlata tuota rosen-terapiaa.
Hei!
Itsekin olen helposti loukkaantuva ihminen, ja siksi aikanaan olin sivuun vetäytyvä, tai sitten myötäilin, jotta minulle ei sanottaisi pahasti. Ajattelen, että ihminen, joka sanoo pahasti toiselle, hän on ihmisenä jopa raakile, eli häntä ei elämä ole opettanut nöyrtymään. Vastoinkäymiset ihmistä käsitykseni mukaan kasvattavat ja jalostavat, jos se yleensä on mahdollista.
Sitten pyrin myös ajattelemaan, että he ovat oman kohtalonsa tulos, summa. Uskon, että moni kärsii omasta käytöksestään (= luonteestaan), katuu sitä jälkeenpäin, mutta ylpeys ei anna periksi myöntää omia huonoja puolia. Tätä kutsuisin armollisuudeksi läheistä kohtaan, eli hän ei itsekään tiedosta, mitä hän omalla käytöksellään tekee toiselle.
Olen ajatellut sitäkin, että mitenkähän esim. itse kestäisin, jos vaikka yhden päivän ajan kaikki eleeni, liikkeeni, sanani ja tekoni kuvattaisiin ja äänitettäisiin. Sen sitten katsoisin useammankin kerran, järkyttyisinkö ja miten paljon. Monihan ei voi katsoa edes valokuvaa itsestään, kun itseinhoa pukkaa pintaan. Ihminen on välillä jopa sokea ja kuuro omaa käyttäytymistään kohtaan, eikä osaa kuvitella, miltä se toisesta kuuluu ja näkyy. Kun sitten tämä toinenkin ihminen on taas luonteeltaan yksilö, jota täydellisesti ei kukaan toinen ihminen ei tunne, kun emme itsekukaan tunne itseämmekään hyvin, saati täydellisesti.
Olen todennut, että meistä jokainen on oman luonteensa orja, vanki, josta vapautuminen täydellisesti on aika mahdotonta. Siksi helpointa on hyväksyä itsensä sellaisena, mitä on, ja luopua esittämästä jotain roolia, näyttely on raskasta koko aikaisesti. Tärkeintä on, että pyrkii välttämään läheisen ala-arvioinnin, loukkauksen, mielen pahoittamisen, ja elää muutenkin hyvin tapojen mukaisesti. Jos vielä elämäänsä löytää hymyn, siihen vastataan hymyllä. Sanotaan, niin kaiku vastaa, kuin metsään huudetaan, se pitää pitkälle paikkansa.
Elämä on oppimista, vapautumista liiallisista odotuksista. Haaveita pitää olla, mutta myös luottamusta siihen, että elämä tuo sen, minkä on tuodakseen. Tekee sen haaveiden eteen, mikä tuntuu luontevalta ja luonnolliselta, ne toteutuu, jos niiden on tarkoitus toteutua. Itse olen oppinut uskomaan siihen, että jokaisen ihmisen elämälle on valmis käsikirjoitus, ja sitä on itsensä vaikea toiseksi muuttaa.
Aforismeissä on paljon opittavaa. Esim. käyttäydy toista kohtaan, kuten toivoisit itseäsi kohtaan käyttäytyvän, on tosi hyvä itsekullekin, myös minulle, joka tahdon tuon unohtaa tämän tästä.
Rosen-terapiaa suositteli minulle henkilö, joka oli vapautunut vuosikymmenten kuluttua lapsuutensa traumoista. Hän oli sairastanut masennusta kauan, ja iän mukana se sairastutti sairaslomalle useaksi vuodeksi. Hän selvisi masennuksesta rosen-terapian avulla. Kaikkiin se ei välttämättä tehoa, mutta itse sain siitä myös avun, ja siksi rohkenen suositella sitä muillekin.
Anteeksiantaminen on aina aluksi tahdon valinta. Itse uskon että ilman Jumalan voimaa, on mahdotonta antaa anteeksi. Ja jos ei voi antaa anteeksi, katkeruus invalidisoi elämän. Jo oman elämän ja onnellisuuden vuoksi kannttaa vapautua. Pyydä voimaa jatkuvasti ylhäältä.