Koko kummi systeemi yliarvostettua

Kummijuttu on kyllä niin hatusta kuin olla ja voi. Kummin pitäisi kasvattaa lasta hengelliesti ja katin kontit, eihän se pidä paikkansa, eikä sellaista ole edes Raamatussa, kaikki on luterilaisten keksimää jolla ei ole mitään tekoa Jumalan Sanan kanssa.
Jos se olisi sanottu että kummi luopuu perkeleestä lapsen puolesta ja hän on sitten taivaan kansalainen tuon kastehetken johdosta, sitähän se lapsi on jo automaattisesti, eihän sellainen ole mikään helvetin oma joka ei maailmasta mitään tiedä.
Eräs pappi kehtasi sanoa ellei lasta kasteta, niin... eli ollaanko todelakin näin tietämöttömiä mikä on lasten osuus, he ovat taivaskelpoisia vaikka kuolsivat äidin kohtuun, synnytykseen.
Lasten kaltainen on taivasten valtakunta, ja tuo koko kummeus on kyllä ihmisten keksimää, jolla ei ole muuta kuin tänä päivänä kummilahjojen osto, eikä mitään muuta. Eihän he puhu koskaan mitään Raamatusta, ovat itse jumalattomia eivätkä edes usko ja seuraa Jeesusta.

Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta.
Joka uudestisyntyy ylhäältä, hänenlle kuuluu kaste, sehän on Jumalan Sanaan kirjoitettu.
Kasteella ei ketään pelasteta.

Markuksen evankeliumi:
16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen

Kasteen ottivat kaikki uskoontuleet Jeesuksen nimeen.

Kasteelle ei kanneta vaan se otetaan uskonaskeleena itse kun ollaan tultu uskoon.
Jos vähääkään lukisimme Jumalan Sanaa, ymmärtäisimme ketkä kastettiin.

Apostolien teot:
8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.


Antakaa lasten kasvaa ja päättää itse omasta elämästään, opettakaa ensin Jumalan tie että hän sen uskoo ja kehottakaa sitten menemään kasteelle kuten Raamatussa on.

Itse en halua olla tämän nykyajan kummitouhun kanssa enää missään tekemisissä, niin huonot kokemukset siitä on. Ristiäisten jälkeen kummiudella ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, päinvastoin, moni vanhempi ihan oikeasti katsoisi kieroon jos mukulalle alkaisi uskon asioita puhumaan tai uskonnollisia lahjoja ostamaan.

Kummin virka on aikamoinen koiran virka. Kummi on hyväksikäytettävä ihminen perheelle, sillä onhan hänellä se kummilupaus annettuna. Lapsi täytyy pitää lahjoissa (ei ne sinne merkkipäiviin ja jouluihin jää), pitäisi hoitaa ja viedä lasta huvituksiin, ja ennen kaikkea, pitäisi jaksaa olla loputtoman kiinnostunut sekä mukulan että hänen vanhempiensa jokaisesta elämänkäänteestä. Kummin elämästähän ei tietenkään tarvitse olla kiinnostunut, eihän vanhemmilla mitään sitoumuksia ole kummia kohtaan. Sama pätee kaikkeen muistamiseen. Mukula ja perhe pitää kyllä muistaa joka käänteessä, mutta hyvä jos kummille edes joulukortti tulee. Osa vielä suoraan kiristää ja pompottaa kummia kummiuden varjolla: "jos et tee niinkuin me halutaan, niin et ole kummi enää". Sitten kun alkaa joulu tai lapsen synttärit lähestyä, vanhemmat ottavat taas kuitenkin yhteyttä kun haluavat saada sen paketin kullannupulleen.

Kuten aloittaja mainitsi, kuinkahan moni pitkä ystäväsuhde on oikeasti mennyt poikki kummiuden takia. Veikkaisin, että niitä on aika monta. En voi suositella kummiutta kenellekään. Ihmissuhteet säilyvät huomattavasti terveemmällä pohjalla ilman kummiuden tuomaa vääristymää.

Ha, onpa katkeria ihmisiä täällä.... Oma mokahan se on, jos valitsee "väärän" ihmisen kummiksi..... Oma kummipoikani on vielä aika pieni, mutta meillä on kyllä molemminpuolinen, lämmin suhde. Olemme serkuksia (Siis joo, 17 vuoden ikäerolla), ja perheemme ovat muutenkin aina olleet läheisiä, vietimme mm. viime joulun yhdessä. Viime maanantaina tuli todella hyvä mieli, kun kummipoikani äiti lähetti kännykkääni kuvan pojasta, tuli ihana tunne että "hei, tää ei oo sellanen yksipuolinen kummisuhde, mistä suoli24-palstalla jaksetaan jauhaa....."

He eivät varmasti odota minulta mitään kalliita lahjoja, olenhan opiskelija, ja budjettini ei riitä mihinkään ihmeelliseen. Meidän kummisuhteessa tärkeintä on olla läsnä. Voin viedä kummilastani erilaisiin paikkoihin, mutta se vain siksi, että rakastan poikaa ihan älyttömästi, ei siksi, että sitä minulta vaadittaisiin. Yhdessäoloa ja välittämistä...

Jos olet kovin nuori kummi, sinulla on ehkä enemmän aikaa kummilapselle. Opiskelijan on myös hiukan helpompi joustaa aikatauluissaan, kun osa opiskelusta tapahtuu kotona.

Monet saavat lapsia n. 30 tietämillä. Heidän saman ikäisillä ystävillään on yleensä myös oma elämä velvollisuuksineen elettävänä. Työpäivän jälkeen/ennen aikaa on yleensä vain hetki, monella on harrastuksia ja omia juttuja, on muitakin tärkeitä ihmisiä, ja ennen kaikkea osalla on omiakin lapsia. Aikaa ja huomiota ei vain oikeasti ole rajattomasti antaa kummilapselle ja hänen perheelleen. Kummilasta ja hänen vanhempiaan olisi huomattavasti mukavampi tavata, jos perheet voisivat olla tekemisissä kuten muidenkin ihmisten kanssa ja keskustelu pyörisi tasaisesti kaikkien asioissa ja lapsissa. Usein kuitenkin kummilasta tavatessa näkeminen on pelkkää kummilapsen hössäämistä ja lapsen esittelyä, ja kummilapsen perheen tekemisten puimista.

Tämä on kyllä totta, että kummiudesta voi tuilla rasite ja huonoja kokemuksia monillekin.

Itselläni on montakin kummilasta, ja ihan hyvin on mennyt muuten, mutta yhden kohdalla meni vähän keljuksi tilanne aikanaan. Jouduin tilanteeseen, joka ei ollut oikein miellyttävä enkä ollut sellaiseen mielestäni lupautunut. Enkä tuntenut olevani velvollinen siihen, mihin minun oletettiin olevan osallinen.

Siis tämän kummilapseni perheessä tapahtui muutamia asioita, jotka aiheuttivat heille taloudellisia hankaluuksia, mm. työttömyyttä. Minä puolestani olin kyllä työssäkäyvä ja tulin hyvin toimeen palkallani, minulla oli lisäksi lapsi huollettavanani, siis olin yh. Palkkani riitti ihan hyvin omiin tarpeisiimme, mutta ei oikein enää siihen, että olisin joutunut ostamaan kummilapselleni kaikki tämän tarvitsemat urheilu- ym. välineet, vaatteet, kengät jne. Näihin minun odotettiin nyt osallistuvan. Lisäksi minulle oli tullut heti alusta lähtien sellainen tunne, että en koskaan ollut riittävän hyvä kummi, aina odotettiin jotain enemmän. Kautta rantain kierrellen puhuttiin, kuinka se ja se vei kummilastaan sinne ja tänne, ei meidän lasta vaan ole kukaan minnekään vienyt jne jne. Ihan kuin minulla ei olisi omassa lapsessani olisi ollut tarpeeksi tekemistä. Hyvissä ajoin enen joulua ja lapsen merkkipäiviä alkoi lahjatoiveilla pommittaminen. Aloin olla jo ihan kurkkua myöten täynnä tämmöistä, en olisi uskonut hyvästä ystävästäni tätä. Puheet oli sellaisia, että en edes uskonut niiden olevan totta, esim. ystäväni selitti naama vakavana, kuinka lapsi oli pyytänyt sitä ja tätä, ja ollut niin murheissaan, kun hänelle ei voitu sellaista luvata, ja niin lapsi oli sitten katsonut äitiään ja kysynyt, että eikö kummikaan halua auttaa? Aaargh! Selvää vedätystä, mutta niin vaikea puuttua.

No, tämäkin kaikki sitten aikanaan muuttui, kun lapsi tuli isommaksi ja nyt meillä on kaikki ihan kunnossa, tuo oli vain sellainen ajanjakso, jota en mielelläni muistelisi. Aika paljon sain laittaa ylimääräistä rahaa asiaan, joka oli tavallaan minun velvollisuuksieni ulkopuolella. Normaalin kummiuden ymmärrän, silloin kun se on molemmille osapuolille ilo eikä kasva rasitteeksi. Jos olisin ollut oikein rikas, asia olisi tietysti ollut toinen, mielellänikin olisin antanut ja auttanut, mutta kun oma talouteni oli juuri ja juuri itselleni ja lapselleni mitoitettu, emme olleet köyhiä mutta emme rikkaitakaan.

Meidän lapsilla on kaikilla 2-3 kummia, kaikki lähipiiristä valittuja ystäviä ja sukulaisia. Olemme tehneet valintamme sillä perusteella, ketkä ovat meille läheisimpiä ja joiden kanssa olemme tiiviimmin yhteydessä. Emme odota kummeilta mitään muuta kuin sitä, että ovat edes jossain määrin kiinnostuneita kummilapsestaan. Emme kyläile ja tapaile kovinkaan usein, mutta puhelimen välityksellä tulee kuulumiset vaihdettua aika ajoin. Ainakin toistaiseksi kummimme ovat olleet aidosti kiinnostuneita lapsen asioista ja toivonkin, että heistä muodostuu lapsille luotettavia aikuisia ystäviä, joille voi kertoa sellaisiakin asioita, joita ei välttämättä halua vanhempien kanssa käsitellä. Jos tämä ei toteudu, niin en tietenkään ole siitä katkera, vaikka se olisikin mukavaa.

Mitä tulee omiin kummilapsiimme, niin meille kummius on ollut kunnia. Kyselermme silloin tällöin kuulumisia ja käymme kylässä kun molempien perheiden kalentereista löytyy sopiva kolo. Muistamme merkkipäivät, mutta emme hukuta kummilapsia kalliisiin lahjoihin. Parhaimmillaan kummin ja lapsen välinen suhde on hyvin antoisa molemmille osapuolille. Omasta mielestäni on hauskaa seurata lasten kasvua ja olla mukana jakamassa tärkeitä hetkiä, kuten syntymäpäiviä, rippijuhlia... Nämä ovat tietysti vain meidän perheemme kokemuksia, mutta mielestäni kummius on kaunis perinne. Antaahan se lapsellekin mahdollisuuden erityiseen ihmissuhteeseen.

Jos ajatellaan ihan oikein tuota kummeutta mikä luterilaisudessa on tarkoitettu, se on siis sitä että kasvatetaan lapsi tuntemaan Jeesus, eli ollaan hänen hänelle hengellisiä isiä ja äitejä, jos olette raottaneet kummikirjaanne niin sieltä löytyy nämä asiat. Kummeuden tarkoitus ei ole sitä että lasta muistetaan vain kun on synttärit tai nimipäivät, vaan kaikkein tärkein on tuomi mitä kummikirjaan on kirjoitettu, mutta kuinka moni ottaa ihan OIKEASTI kmmeuden. Jos kummit eivä tunne edes itse Jumalan Sanaa miten he voivat olla edes kummeja! kolmella lapsellamme on kummit, kukaan ei ole koskaan sanonut mitään hengellistä, eikä ostanut mitään kirjoja jotka olisivat kasvattaneet tuntemaan Jeesuksen. Minulle kummeus on kyllä juuri sitä kummitelua, muistamista kun on synttärit , häät, kihlajaiset jne.

Emme kuulu enää kirkkoon, siirryimme sinne missä on todellinen hengellinen elämä, elämä Kristuksessa Jeesuksessa, tulimme uskoon ja nyt ymmärrän että lapselle on parasta että kertoo Jeesuksesta ja ohjaa heitä oikealle tielle, kuten Jumala on Sanassaan sanonut.
Koko lapsen kastaminen on luterilaisuutta, ei Jumalan Sanasta löytyvää. Raamattu sanoo ihan selkeästi että uskovat kastettiin, jotka ottivat Sanan vastaan. Eli kaikki on harhaa ja tämä jos mikään on harhaoppia että sanotaan ettei lapsi pelastu muuten kuin se pitää hätäkastaa, tai kastaa. Tuollainen on Sanan vastaista, sillä sen kaltainen on taivasten valtakunta eli lasten kaltainen. Eikä Raamatussa sanota missään kohdassa että lapselle pitää valita kummit. Mutta jos kummina halutaan olla, pitää ottaa myös vastuu lapsen hengellisestä kasvusta, eli ei kummeus ole ihan mitä vaan, vaan se on tärkeä asia kasvattaa toista ihmistä Herran tuntemiseen.

Lisäänpä vielä tämän koska jos emme ymmärrä Jumalan Sanaa, miten voimme ymmärtää edes kummeutta vaikka sitäkään ei siis Raamatussa ole.
Kummien pitäisi olla edes uskossa joka on kummeuden tärekin asia.
Kummit voivat olla jopa ateisteja ja silti ovat kirkkoon kuuluvia niin voi heitä!

Mutta jos he eivät itsekään usko, niin miten he voivat yleensäkään ottaa vastuuta kummilapsestaan.

Kun tulimme uskoon, ostimme kummilapsille Raamatun, myös hengellistä musiikkia jne.
Tehtävä alkoi syntymään sisäämme ja ymmärsimme että meille on uskottu tehtävä vaikka emme enää kirkkoon kuuluneetkaan. Meillä olikin mahdollisuus nyt puhua kummeina Jumalan Sanaa vaikka se monesta kummilapsen vanhemmasta voi tuntuakin ettei sellaista saa edes tehdä!

Omat pienet lapsenlapset tulevat tuntemaan uskovien vanhempiensa kautta Jeesuksen, ja kuinka mahtavaa on nähdä miten alle kolmevuotias osaa jo ruokarukouksen ja on mukana seurakunnassa johon kuuluu uskovat, pikkuinen omasta halustaa on kova esirukoilemaan, ajatelkaa tätä tekee Jeesus kun heille sen opetamme pienestä pitäen mitä on Jeesuksen rakkaus lapsia kohtaan.
Mikä etuoikeus onkaan kun saamme olla kasvattamassa pienokaisia tuntemaan Jeesus.

Tässä näemme että mikä on Raamatun totuus, ei se mitä olemme kuunnelleet että kun lapsi kastetaan ja kun sitten kuolee ihminen niin lapsikasteen armo on heidät vievä perille, tämän muuten kuulee joka hautajaisissa ja sehän on valhetta että lapsikasteella pidetään koko elämä pelastettuna.

Eihän se noin ole. Henkilökohtainen uskoontulo on se joka määrää kuka pelastuu ja kuka ei.
Evankeliumin tarkoitus on se että kun evankeliumia julistetaan ja sen pohjalta joko kääntää selkänsä tai vastaanottaa sen.
usko tulee siis kuulemisesta ja kuuleminen tulee Jumalan Sanan kautta.

Apostolien teot:
8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen

Kaste on siis aina uskoontulon jälkeen, siihen saakka ketää ei saa kastaa hänen sitä tietämättään, mutta näinhän ei luterilaisuudessa toimita. se on vastoin ihmisen vapautta, että kastetaan ja uskotaan että nyt se on sitten pelastettu.
Yksi Herra, usko ja kaste, ja näin se on aina Raamatussa.
Monilla onkin vaikeaa kun tulevat uskoon että he menisivät uskovien kasteelle kuten Raamattu opettaa. Mutta näin se vain on, ei ketään voi pelastaa toisen uskolla kuten kummit lupaa lasta siunatessaan.

Raamattu kehottaa tekemään ensin heidät opetuslapsikseen, kastaa ja opettaa tuntemaan Sanaa.
Kaste tapahtuu aina upottamalla kuten

Huomatkaa mitä tässä lukee, kaste on siis luterilaisuudessa sitä että tulee liitetyksi Kristuksen ruumiin jäseneksi. Aikamoinen lupaus! onko hän sitä 20-vuoden jälkeen, vieläkö tuo sama siis pätee? ihmisestä on tullut petturi, murhamies. Ja kun hautajaiset tulee, niin pappi kirkon kaavan mukaan sanoo että kun sinut nimeltä kutsuttiin ja kasteen armossa sinut liitettiin Kristuksen ruumiin jäseneksi niin me luovutamme sinut hänelle ja pääsee taivaan iloon.
Voi mahoton mikä vaikutus onkaan lapsikasteella! ja kaikki taas Sanan vastaista.
Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma. Kristillisen kasteen perustana on lähetyskäsky Raamatussa