Kriittisiä arvioita Haavistosta: Pekan pimeä puoli

Pekka Haavistoa arvioi kriittisesti Timo Harakka, joka on tullut tunnetuksi mm. vihreiden puoluelehden Vihreän Langan päätoimittajana. Arvio ei ole kovin positiivinen

http://timoharakka.blogspot.com/

-Olen vähän ymmälläni siitä, että Haavistoa pidetään "mutkattomana" ja "helposti lähestyttävänä". Olen tuntenut hänet 25 vuotta, enkä tunne häntä lainkaan.
-Haavisto rakastaa seremoniaa ja historiallisia puitteita. Teiskon kesäjuhlat on tarkkaan harkittu spektaakkeli, hänen vetämänsä Suomi-lehti perustettiin Hvitträskissä Eliel Saarisen makuuhuoneessa. Haavisto isännöi, kontrolloi - ja manipuloi. Toimittajan roolissa on hyvä tarkkailla, kerätä tiedot,
vaikuttaa vaivihkaa, vetäytyä syrjään ja pysyä silti keskiössä.

Pekka Haavisto on "helposti lähestyttävä" siten kuin psykiatri on. Hän on empaattisesti läsnä, kuuntelee ja auttaa, mutta ei paljasta itsestään mitään. Ja kuten potilas projisoi fantasioitaan terapeuttiin, Haavisto on tyhjä taulu, johon koko kansa heijastaa toiveensa ja haaveensa

SDP:n Pekka Paunio taas tuo seuraavanlaisia asioita esiin.
-Omat ensimmäiset muistikuvani hänestä ovat 80-luvun alusta, jolloin Hämäläis-Osakunnan kokouksessa vanhat taistolaiset junttasivat Pekka Haaviston osakunnan Hälläpyörä -lehden päätoimittajaksi.

Mielenkiintoista on se, että Haavisto on selittänyt opintojensa keskenjääntiä TV-väittelyssä sillä, että yliopistolla oli taistolaisia ja se juttu ei ollut häntä varten. Oliko kyseessä siis täysi bluffi?!! (nimimerkin huomautus)

-Haavisto itsekin mielellään perustelee osaamistaan suurten nimien arvovallalla. ... Darfurin tapahtumista ei ole juuri näyttöjä näkynyt, Paitsi Haavistolta itseltään kysyttäessä. Ahtisaarenkin kehut olivat kovin pinnallisia, YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon pyysi Ahtisaarta esittelemään Haaviston itselleen, lieneekö hyväkin seuramies.

-Suurin osa presidenttiehdokkaista haluaa aidosti tuolle paikalle, monet vieläpä erittäin pitkäjänteisesti. Kysymys on siitä millä tavalla presidenttiyttä tavoitellaan. Haavisto ei ole valinnut opiskelun ja puurtamisen linjaa, kuten muut ehdokkaat ovat tehneet (Arhinmäkeä ja Biaudetia lukuunottamatta). Hän on valinnut mielikuvien ja suhteiden, savun sekä peilien linjan. Näin saadaan suuret teot syntymään tyhjästä ja huonot teot katoamaan.

http://ppaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96027-pekka-haavisto-ei-kiitos
1374832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 137

Vanhimmat

feikki mikä feikki. Tuo on totta: Kokoajan korostaa kuinka on ollut Darfurissa rauhanvälittäjänä ja kuinka joku Ahtisaari kiittelee.

Äänestä
  • Todellisuudessa se ei ole tehnyt mitään merkittävää. Ahtisaari on aivan toista suuruusluokkaa (myös fyysisesti)

    Äänestä

  • Kuinka täällä keskustelupalstalla voi olla typeriä ihmisiä.

    Ihmettelee Haavistoa äänestävä

    Äänestä

  • Ilmankos demarinaiset, Lipponen ja Tuomioja menevät mukaan kuin myös Arhinmäki ja Biaudet. Ainahan tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.

    Äänestä

  • toimittaja Simo Torakka on, joka Haavistoa mustamaalaa? Pitäisikö hänet tuntea jostain?

    Äänestä

  • 62v työläinen kirjoitti:

    Kuinka täällä keskustelupalstalla voi olla typeriä ihmisiä.

    Ihmettelee Haavistoa äänestävä

    avaa silmät! pelle mikä pelle saa kaikki taiteilija tohelot mukaan leikkimällä tunteikasta lämpimää jne...Ei ääntä Haavistolle vaan ihmiselle joka on juuri sitä mitä sanoo olevansa!Haavistosta ei tiä onko kala vai lintu!

    Äänestä

  • hompps kirjoitti:

    Lintu tai kala. Homo on ja se riittää!

    Äänestä

  • tynnööri kirjoitti:

    Ilmankos demarinaiset, Lipponen ja Tuomioja menevät mukaan kuin myös Arhinmäki ja Biaudet. Ainahan tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.

    Meni loputkin sympatiat Lipposta ja Arhinmäkeä kohtaan. Tuomiojasta ja Biaudetista ei niin väliä olekaan!

    Äänestä

  • homo-kiikku kirjoitti:

    Todellisuudessa se ei ole tehnyt mitään merkittävää. Ahtisaari on aivan toista suuruusluokkaa (myös fyysisesti)

    Onhan Ahtisaari huomattavasti vanhempi kuin Haavisto!!

    Ikä oppia kaikki.

    Mitäs Niinistö on tehnyt. Puhuu vain minä muodossa asioista.

    Itserakas kerskuri ja ivailija on Niinistö jo naamaltaan.

    Saamme hänestä toisen pressan jonka ylähampaita ei näy kun ns. nauraa. Viiva suu ja huonot, ruskeat hampaat.

    Taitaa olla setä köyhä!!

    Äänestä

  • Musta Pekka kirjoitti:

    Lintu tai kala. Homo on ja se riittää!

    Eipä tuossa Harakan jutussa ole paljon sisältöä, lähinnä vihjailua ja oman Haavistosuhteen terapoimista. Ehkä Pekka ei ole halunnut tutustua sinuun, koska näköjään olet aika lapsellinen.
    Antaa tekojen puhua puolestaan. Esim. kannattaa käydä vertaamassa Niinistön ja Haaviston poliitikon uransa aikana tekemien aloitteiden listaa:

    http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2012/01/vertailu-niiniston-ja-haaviston_25.html

    Siinä, missä Haaviston teoista näkyy aito näkemys suurista linjoista, Niinistö on lähinnä kinunut rahaa kotipaikkakunnalleen. Repikää siitä.

    Äänestä

  • Sale Ale kirjoitti:

    aavisto kannattaa degrowth ideologiaa, jossa aletaan pudottamaan BKT:tä. Eli köyhdytetään kansa vapaaehtoisesti ideologian mukaan

    Äänestä

  • järkyttävää kirjoitti:

    aavisto kannattaa degrowth ideologiaa, jossa aletaan pudottamaan BKT:tä. Eli köyhdytetään kansa vapaaehtoisesti ideologian mukaan

    Höpöhöpö, ei hyvinvointi pitkällä tähtäimellä mitenkään yksi yhteen korreloi BKT:n kanssa, ne voivat korreloida myös käänteisesti. Ja esim. USA:ssa on viime vuosikymmeninä ollut massiivinen talouskasvu ja BKT:n nousu, mutta kasvun hedelmät ovat kasautuneet yhä pienemmälle joukolle, eikä esim. työn tuottavuus ole päätynyt palkkoihin, paitsi ehkä yläluokalla.

    BKT on saanut kritiikkiä hyvinvoinnin mittarina monilta taloustieteilijöiltä, esim. nobelisti Stiglitzilta. BKT:n korottaminen hyvinvoinnin mittariksi on lyhytnäköistä, mutta sopii niinistöläiselle rahaeliitille, koska juuri he hyötyvät siitä eniten.

    Äänestä

  • hampaatonta linjaa kirjoitti:

    Onhan Ahtisaari huomattavasti vanhempi kuin Haavisto!!

    Ikä oppia kaikki.

    Mitäs Niinistö on tehnyt. Puhuu vain minä muodossa asioista.

    Itserakas kerskuri ja ivailija on Niinistö jo naamaltaan.

    Saamme hänestä toisen pressan jonka ylähampaita ei näy kun ns. nauraa. Viiva suu ja huonot, ruskeat hampaat.

    Taitaa olla setä köyhä!!

    Ho mo uden väkivaltaa----

    http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=rela

    Äänestä

  • Sale Ale kirjoitti:

    Eipä tuossa Harakan jutussa ole paljon sisältöä, lähinnä vihjailua ja oman Haavistosuhteen terapoimista. Ehkä Pekka ei ole halunnut tutustua sinuun, koska näköjään olet aika lapsellinen.
    Antaa tekojen puhua puolestaan. Esim. kannattaa käydä vertaamassa Niinistön ja Haaviston poliitikon uransa aikana tekemien aloitteiden listaa:

    http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2012/01/vertailu-niiniston-ja-haaviston_25.html

    Siinä, missä Haaviston teoista näkyy aito näkemys suurista linjoista, Niinistö on lähinnä kinunut rahaa kotipaikkakunnalleen. Repikää siitä.

    Haavisto on kinunnut rahaa kaikenmaailman kehitysprojekteihin. Hänelle ei riittänyt budjetoitu rahamäärä, vaan hänen oli saatava toistenkin ministeriöiden budjetista lisuketta.

    Kuinkahan moni suomalainen joutui olemaan ilman avustuksia, ku Haavisto kelkkoi rahaa ulkomaille.

    Niinistö pitää kotimaan puolia. Aivan varmasti pitää kiinni, sikäli kun presidenttinä pystyy vaikuttamaan, rahat kotimaassa ja omien turvana.

    Haavisto kelkkoo tänne lisää avuntarvitsijoita noista kehitysmaista. Hän kun syleilee mukamas koko maailmaa ja on kiusattu ja sorrettu, kun ei häntä arvosteta tarpeeksi.

    Liukas on luikku.

    Äänestä

  • m...o...t kirjoitti:

    Miten Niinistö piti "kotimaan puolia? Tilaamalla eritasoristeyksen ja ohikulkutien Saloon?

    Äänestä

  • homo-kiikku kirjoitti:

    Todellisuudessa se ei ole tehnyt mitään merkittävää. Ahtisaari on aivan toista suuruusluokkaa (myös fyysisesti)

    Ahtisaaren elämän luukku on unohtunut aukitilaan, nyt sinne voi survoa makkaraa ja piimää jatkuvalla syötöllä.

    Vihreys ministerin Haaviston Tausta on nyt puhdistettu läpeensä, parturi orlesin panostusta asiaan, ei sovi unohtaa.

    Äänestä

Hauskaa mutta turahaa manipulointia tohon peukkuosastoon täällä. Ei se miinkään vaikuta.

Äänestä

Aika paha , jos omatkaan ei arvosta. Meinaan Harakka

Äänestä
  • En minäkään. Pahimman luokan pyrkyri, joka näyttää onnistuvan tavoitteessaan nousta presidentiksi. Suomalaiset ovat suvaitsevaisuushuumassaan unohtaneet laittaa vaatteet päälle.

    Äänestä

Pitäisikö siis Harakan kanssa olla ilman muuta sellainen ystävyyssuhde, jossa kerrotaan kaikki henkilökohtainen. Ei kaikkien tuntemiemme ihmisten kanssa tarvii revitellä henkilökohtaisuuksiamme, mutta ei se silti tarkoita sitä, että olisimme aina ja kaikkien kanssa etäisiä.

Äänestä
  • No en nyt sitä sano, mutta aika osuvahan tuo Harakan analyysi on. Teflon-Pekka

    Äänestä

Kuka noista oppineista on puurtanut...hahhaha

Äänestä
  • No, kyllä opiskelu on kovaa työtä. Se on vaikea myöntää, jos ei itsellä ole ollut kurinalaisuutta. No Haavistolla ei ollut.

    Äänestä

  • opiskelija kirjoitti:

    No, kyllä opiskelu on kovaa työtä. Se on vaikea myöntää, jos ei itsellä ole ollut kurinalaisuutta. No Haavistolla ei ollut.

    Kenelle on ja kenelle ei. Toki riippuu myös siitä mitä opiskelee, mutta itse pidän opiskelua lähes lomailuna.

    Äänestä

  • vcxvcxvxc kirjoitti:

    Kenelle on ja kenelle ei. Toki riippuu myös siitä mitä opiskelee, mutta itse pidän opiskelua lähes lomailuna.

    Jos opiskelu on helppoa, niin opiskelijalta puuttuu kunnianhimoa. Ei olisi tieteitä, lääkkeitä tai teknologiaa, eikä siis tätä yhteiskuntaa tai hyvinvointia, ilman ihmisiä jotka ovat kuluttaneet aivonsa puhki näitä asioita opiskellessaan. Mutta jos se tekee sinut iloiseksi, niin kuvittele pois, että tieto ja sivistys syntyvät lomailun sivutuotteena - älä sillä rasita päätäsi.

    Äänestä

Eikös Haavistolla ole ollut hyvä todistus?

Äänestä
  • Mistä? Peruskoulusta? Eikös kaikilla ole, jos ei ole ihan vähä-älyinen.

    Äänestä

  • Oli tietysti, koska isukki oli koulun lehtori.

    Äänestä

Eikös Haavisto ole yliopistossa opiskellut valtiotieteitä.

Äänestä
  • Ei.

    Äänestä

  • nimi?

    Äänestä

Mielestäni on hyvä, että Haaviston etäisyyttä, manipulointia, salailua ym. käsitellään. Tällainen yksipuolinen hehkutus kiihkoilijoiden taholta on mennyt jo liian pitkälle

Äänestä
  • Saammeko manipulaattori pressan?

    Äänestä

  • kauhea ajatus kirjoitti:

    Saammeko manipulaattori pressan?

    No jos tämä manipulaattori on linjassa puolueeseensa, niin kyllä meillä kohta manipula onkin. Silloin herää vihreekin, kun tajuaapi, ettei seinästä tulekkaan mania. Ja kun on manipula, niin soijanakit jää ostamatta. Manipulaattori iski...

    Äänestä

  • Voihan manipula kirjoitti:

    No jos tämä manipulaattori on linjassa puolueeseensa, niin kyllä meillä kohta manipula onkin. Silloin herää vihreekin, kun tajuaapi, ettei seinästä tulekkaan mania. Ja kun on manipula, niin soijanakit jää ostamatta. Manipulaattori iski...

    Hashis tuhosi Suomen teollisuuden aiheuttamalla 300000 työtöntä sopimalla Suomelle "esimerkin vuoksi" kaikista tiukimmat päästökaupparajoitteet. Niin olemme sitten lahjoittaneet riihikuivaa mm. Venäjälle. Haavisto tuhoaa loputkin työpaikat

    Äänestä

  • Näkee jo päältä kirjoitti:

    Näin on menee kyllä sitten ne viimeisetkin siemenperunat, se on totuus. Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Kyllä kannattaa ottaa nyt viimeistään järki käteen. Päästömaksut ova nyt jo vihreiden ajamina aivan liian suuria. Työt loppuu, jos vielä on vihreiden edustama presidentti. Valitse oikein, että on jatkossakin suomessa työpaikkoja.

    Äänestä

  • Näkee jo päältä kirjoitti:

    Hashis tuhosi Suomen teollisuuden aiheuttamalla 300000 työtöntä sopimalla Suomelle "esimerkin vuoksi" kaikista tiukimmat päästökaupparajoitteet. Niin olemme sitten lahjoittaneet riihikuivaa mm. Venäjälle. Haavisto tuhoaa loputkin työpaikat

    Aivan niin!

    Kyllä jonkun Bulgarian on helppo vähentää päästöjä 20%, kun lähtökohtana ovat satakertaiset saastemäärät Suomeen verrattuna.
    Meillä siis on päästöt pienennetty jo valmiiksi niin pieniksi kuin kohtuudella on voitu ja kun Bulgariassa laittaa edes jonkimoisen suodattimen piippuun, niin saakin sitten myydä Suomelle tonnikaupalla yli jääneitä päästöjä!

    Tämä on ehkä kaikkein mielipuolisin säädös minun elinaikanani!

    Äänestä

  • Vihreät haisee! kirjoitti:

    Aikanaan, kun tuo vihreiden kopla pääsi säätämään päästötavoitteista, ei yritettykään ottaa Suomelle sille kuuluvia helpotuksia. Lamaan ajautuneessa Suomessa oli nimittäin poikkeuksellisen alhaiset päästöt ns. nollavuotena 1990-luvun alussa, koska ei ollut tuotantoakaan. Sopijamaiden kesken tuollaisista poikkeustilanteista saattoi saada korotusta päästönormiin, mutta sitä vihreiden kopla ei halunnut.

    Sitten lamasta toipuva Suomen teollisuus joutui ostamaan päästöoikeuksia Venäjältä ja siellä naurettiin vatsa kipeänä hölmöille suomalaisille.

    Vihreät Suomen teollisuuden tuho!

    Äänestä

  • kauhea ajatus kirjoitti:

    Saammeko manipulaattori pressan?

    Se vasta oiskin jos ois pressa, joka ei osaisi manipuloida ja johdatella ihmisiä.Se kertoo älystä.
    Huolissampana olisin, jos pressa ei osaisi manipuloida ja johdatella/johtaa ihmisiä.

    Äänestä

  • Näkee jo päältä kirjoitti:

    Hashis tuhosi Suomen teollisuuden aiheuttamalla 300000 työtöntä sopimalla Suomelle "esimerkin vuoksi" kaikista tiukimmat päästökaupparajoitteet. Niin olemme sitten lahjoittaneet riihikuivaa mm. Venäjälle. Haavisto tuhoaa loputkin työpaikat

    Onko vihreä puolue oikeasti saanut mitään hyvää aikaan Suomessa, bensiinin hinta on korkea, kaikki ympäristöpäästö hömpötykset. En tiedä kenen hyväksi niitä rahoja kerätään, ei ainakaan meidän suomalaisten. Ihmisten kannattaisi oikeasti herätä huumasta minkä Haaviston kannattajat ovat saaneet manipolitua. Ei kaikki erilaisuus ole kuitenkaan parasta meille.

    Äänestä

  • Karu totuus! kirjoitti:

    Aikanaan, kun tuo vihreiden kopla pääsi säätämään päästötavoitteista, ei yritettykään ottaa Suomelle sille kuuluvia helpotuksia. Lamaan ajautuneessa Suomessa oli nimittäin poikkeuksellisen alhaiset päästöt ns. nollavuotena 1990-luvun alussa, koska ei ollut tuotantoakaan. Sopijamaiden kesken tuollaisista poikkeustilanteista saattoi saada korotusta päästönormiin, mutta sitä vihreiden kopla ei halunnut.

    Sitten lamasta toipuva Suomen teollisuus joutui ostamaan päästöoikeuksia Venäjältä ja siellä naurettiin vatsa kipeänä hölmöille suomalaisille.

    Vihreät Suomen teollisuuden tuho!

    Huomatkaa tämä kätketty tosiasia Iltalehdestä:TEOLLISUUDEN ALASAJO, PIIPERRYSLINJA:

    "Haavisto puolestaan tukee ns. degrowth-ideologiaa, jonka mukaan talouskasvun tavoittelu täytyisi lopettaa.

    Vakavailmeinen Haavisto inttikin takaisin henkisen hyvinvoinnin laadun kärsineen talouskasvun myötä,

    AIVAN KUIN HYVINVOINTI KASVAISI PIIPERTÄMÄLLÄ; KUN RAHAT ON LOPPU

    Äänestä

Haavistoa kannattavat ovat sokeita eivätkä näe hänen naamionsa taakse, jonka takana on todellinen Haavisto, eli aivan tyhjä, manipuloinnin hyvin hallitseva persoona! Olen tuon huomannut jo alusta asti ja tiedän, kuinka yksinkertaisia ja hölmöjä Haaviston äänestäjät ovat aivan oikeasti!

Äänestä
  • NIINISTÖ on läpeensä KIERO rahan juoksupoika ! Valehtelee niin että korvat heiluu!!!!! Hänen höpinöistään ja juupas eipäs "tarinoinnestaan" ei saa ketään yhtään mitään selvää !!!! Rikkaat rikastuu...köyhät kyykkyyn.Mikään ei tule muuttumaan ,jos hänet valitaan! Vain huonompaan suuntaan siinä ollaan menossa! "Moni kakku on päältä kaunis"! USKOKAA TAI ÄLKÄÄ !!!!

    Äänestä

  • SUOMEN TULEVAISUUS kirjoitti:

    NIINISTÖ on läpeensä KIERO rahan juoksupoika ! Valehtelee niin että korvat heiluu!!!!! Hänen höpinöistään ja juupas eipäs "tarinoinnestaan" ei saa ketään yhtään mitään selvää !!!! Rikkaat rikastuu...köyhät kyykkyyn.Mikään ei tule muuttumaan ,jos hänet valitaan! Vain huonompaan suuntaan siinä ollaan menossa! "Moni kakku on päältä kaunis"! USKOKAA TAI ÄLKÄÄ !!!!

    Minä pidän kauniista kakuista ja uskon kauniisiin kakkuihin. Joka on nähnyt vaivaa kakun koristelemiseen on todennäköisesti nähnyt vaivaa sen sisältöönkin.

    Äänestä

timo harakka. "ei paljasta itsestään mitään"

ei hän niin tyhmä ole kuin soini., paljastaa

Äänestä

´´Olen tuon huomannut jo alusta asti ja tiedän, kuinka yksinkertaisia ja hölmöjä Haaviston äänestäjät ovat aivan oikeasti!´´

eivät Haaviston äänestäjät ole hölmöjä!, mutta jos kerran tälle haukkumislinjalle lähdetään niin pakko on sanoa että mitä helkuttia ihmiset kuvittelevat saavuttavansa sillä että he äänestävät RIISTOPORVARI-Niinistöä ,luulevatko Niinistöä äänestämällä olevansa kohta jotain miljonäärejä? kyllä tulette vielä pahasti pettymään ikävä kyllä! ei Saulissa muuten mitään vikaa ole mutta jos kerran tälle linjalle lähdetään että haukutaan vastapuolen ehdokkaan äänestäjiä niin TÄÄLTÄ PESEE! :D

Äänestä
  • Haavisto on älykäs, fiks,.nuorekas.

    Äänestä

  • HAAVISTO jolla on rattijuopumuksesta rangaistuksen saanut puoliso, mitä nyt sitten haluat viestittää että rattijuopumus on hyväksyttävää???
    Mene ittees ja mieti jos sattuu omalle kohdalle, HAAVISTO ällötys ylimaireine hymyineen.

    Äänestä

  • ! kirjoitti:

    Haavisto on älykäs, fiks,.nuorekas.

    Mitä fiksua on siinä että roudaa itselleen jostain kehitysmaasta rattijuoppo puppeli pojan??? EI MITÄÄN..

    Äänestä

  • ! kirjoitti:

    Haavisto on älykäs, fiks,.nuorekas.

    Unohdit mainita myös valeproffan. On todellakin liian älykäs äänestäjilleen.

    Äänestä

  • Tara olivia kirjoitti:

    Mitä fiksua on siinä että roudaa itselleen jostain kehitysmaasta rattijuoppo puppeli pojan??? EI MITÄÄN..

    Ei se ollut vielä rattijuoppo silloin. Ei haavisto silloin voinut sitä tietää. En tosin haluaisi rattijuoppoa pressan linnaan, koska inhoan niitä.

    Äänestä

  • totuus esiin kirjoitti:

    Ei se ollut vielä rattijuoppo silloin. Ei haavisto silloin voinut sitä tietää. En tosin haluaisi rattijuoppoa pressan linnaan, koska inhoan niitä.

    No nyt on ja kaupan päälle väkivaltainen baariräyhääjä.
    Tuskinpa tuo on siitä lapsesta jonka Pekka aikoinaan iski tai osti, paljon muuttunut.

    Äänestä

  • Äänestän Niinistöä siksi, että toivoisin työpaikkani säilyvän Suomessa. Ei minun palkkani häävinen ole, mutta onpa kuitenkin edes työtä. Jos kaikki vihreiden unelmat toteutuvat, niin täällä ei kannata tehdä enää mitään. Nytkin jo valitellaan, että uudet katalysaattorit veivät niin paljon rahaa, että on pakko lomauttaa väkeä.

    Äänestä

  • Adoptioista päätetään eduskunnassa, ei presidentillä ole tässä asiassa valtaa.

    Miksi sinä häpeäisit omaa aviosiippaasi?

    Sinulla on vapaa valinta olla suvaitsematta mitään, kuten meilläkin, jotka suvaitsemme normaalia elämänmenoa.

    Äänestä

  • Duun Ari kirjoitti:

    Äänestän Niinistöä siksi, että toivoisin työpaikkani säilyvän Suomessa. Ei minun palkkani häävinen ole, mutta onpa kuitenkin edes työtä. Jos kaikki vihreiden unelmat toteutuvat, niin täällä ei kannata tehdä enää mitään. Nytkin jo valitellaan, että uudet katalysaattorit veivät niin paljon rahaa, että on pakko lomauttaa väkeä.

    Haavisto kritisoikin Kiinaa työolojen ja ympäristönormien polkemisesta ja epäreilun kilpailuedun saavuttamisesta näin. Siitä huolimatta nehän on juuri vihreät, jotka haluavat tehdä yrittämisen mahdottomaksi Suomessa. Satu Hassi on ollut erittäin kallis ministeri Suomen teollisuudelle.

    Kiina pitää saada kuulemma samaan pöytään neuvottelemaan. Niin varmaan pitäiskin. Mutta tuskin ne jostain Haavistosta piittaa. Tosiasiassa Suomi on Kiinalle kärpäsenpaska ja me saamme kohta mennä sinne hattu kourassa. Haavistolla ei ole tähän mitään lääkkeitä.

    Tässä syy miksi äänestän Niinistöä.

    Äänestä

  • Jytky ja jysäys kirjoitti:

    Adoptioista päätetään eduskunnassa, ei presidentillä ole tässä asiassa valtaa.

    Miksi sinä häpeäisit omaa aviosiippaasi?

    Sinulla on vapaa valinta olla suvaitsematta mitään, kuten meilläkin, jotka suvaitsemme normaalia elämänmenoa.

    Mikä perkeleen aviosiippa! häh

    Äänestä

  • säilytetään työt kirjoitti:

    Haavisto kritisoikin Kiinaa työolojen ja ympäristönormien polkemisesta ja epäreilun kilpailuedun saavuttamisesta näin. Siitä huolimatta nehän on juuri vihreät, jotka haluavat tehdä yrittämisen mahdottomaksi Suomessa. Satu Hassi on ollut erittäin kallis ministeri Suomen teollisuudelle.

    Kiina pitää saada kuulemma samaan pöytään neuvottelemaan. Niin varmaan pitäiskin. Mutta tuskin ne jostain Haavistosta piittaa. Tosiasiassa Suomi on Kiinalle kärpäsenpaska ja me saamme kohta mennä sinne hattu kourassa. Haavistolla ei ole tähän mitään lääkkeitä.

    Tässä syy miksi äänestän Niinistöä.

    Haavisto kannattaa degrowth ideologiaa, jonka mukaan BKT pitäisi saada alamäkeen.

    Äänestä

Olihan Obamakin tyhjä taulu johon ihmiset projisoivat fantasioitaan. Joten voisi sanoa että Yhdysvalloissa presidenttinä on Musta Pekka kun suomella on oma Homo Pekka =D

Äänestä

Vihreitten kannattajat pääsevät vankilasta pois kun olet vankilassa lusimassa. Haavistolle kannattaa lähettää kirje Armon anomus vakilasta pois pääsemiseksi.
Joten kun Haavisto pääsee presidentiksi ja itse olet vankilassa lusimassa. Lähetä kirje Haavistolle "Että olen vihreitten kannattaja ja olen sinun suuri ihailijanne. voisinko päästä nyt vankilasta pois." Haavisto automaattisesti päästää. kun joku on päässyt poraamaan sinun ruskeaa silmää.

Äänestä

Hel--tti. Halutaanko sitten, että kirjastossa käyminen tulee maksulliseksi ja lakko-oikeus ajetaan alas! Hä??!!

Äänestä
  • Halutaan

    Äänestä

  • Lakot eivät ole sallittuja voimassa oelvan työehtosopimuksen aikana. Mikä ihmisiä oikein riivaa??? Kyllä ennenkin lakkoilut alkoivat silloin, kun sopimusta ei syntynyt. Ja kirjasto eivät näillä näymin tietääkseni ole tulossa maksullisiksi ja se on kuntien päätettävissä oleva asia.

    Äänestä

  • Olis hyvä jos kirjastoihin tulis pieni maksu...Pitääkö jonkun olla täysin ilmaista, et
    voidaan sitten taas jostakin pyytää ihan älyttömiä hintoja.. Ei olis liika 50 senttiä kirjan lainamisesta... Kouluruoka ilmainen, peruskoulunjälkeinen koulu ilmainen,
    yliopisto ilmainen opintotuki, hammaslääkäri ilmainen 19 vuotiaaksi asti.

    SITTEN LYÖDÄÄN OMAISUUSVERO RAKENNUKSIIN...Ei ollut näin ennen..
    Mutta kun järki menetetään niin se menetetään täydellisesti..

    Äänestä

1- Koulut kesken jättänyt ?
2- sivari puolustusmin ?
3. Homo ?

Onko hyvää mainosta Suomen presidentiltä suomen edustajana ?
Kaikki maat eivät hyväksy homoutta, joten miten vaikuttaa Suomeen ?
Miettikää tarkkaan ketä ja mitä haluatte.

En ole homo vastainen, jokainen tekee 4-seinän sisällä mitä tykkää, mutta
nyt on kyse koko Suomen kuvan antamisesta ulkomailla !!!!

Äänestä

No ei ole pelkoa et Haavistosta tulee pressaa. Olishan se suuri häpee koko yhteiskunnalle. Haavisto vois mennä kannattajiensa kans huis kuuseen, koko kannattaja porukka on ihan ulkona asioista. Hyvä että Niinistö voittaa. Talja halosen aikana mennyt retuperälle moni asia, Niinistö laittaa asioita kuntoon.

Äänestä

EI MITÄÄN HOMOA JA VIHREÄÄ SUOMEN PRESITENTIKSI.

Äänestä

homo ja sivari ei kiitos! Pressa edustaa maailmalla Suomea eli millainen Pressa sellainen kuva Suomesta saadaan.

Äänestä

Haavisto on kunnon kansalainen ja hyvä presidenttiehdokas,parempi kuin rahavaltaa käyttävä Niinistö

Haavisto on reilu ja rehellinen mies,uskaltaa antautua arvostelulle ,sellaisille kuin te k......t olette .

Äänestä
  • Mites siitä nyt olis muka rehellinen tullut. Valheita toisensa perään latelee tai sinnepäin. Siis antaa ymmärtää olevansa enemmän kuin mitä on. Se on valehtelua ja harhaanjohtamista.

    Äänestä

  • just soo kirjoitti:

    Mites siitä nyt olis muka rehellinen tullut. Valheita toisensa perään latelee tai sinnepäin. Siis antaa ymmärtää olevansa enemmän kuin mitä on. Se on valehtelua ja harhaanjohtamista.

    Jätkuvaa oman taustan hämärtämistä

    Äänestä

Oliko Halonen armeijan käynyt???!!!

Äänestä
  • EI ollu eikä ois käyny vaikka ois voinukin. SEhän oli entinen setan puheenjohtaja. Noilla jutuilla on jotain tekemistä toistensa kanssa.

    Äänestä

Sauli sanoo Jennille. Että mitäs isin tytölle nyt kuuluu :)

Äänestä

Onko Harakka edelleenkin katkera saatuaan 94 potkut Vihreästä Langasta Haaviston takia. Niinistö ylioppilas abrobatur(huonoin mahdollinen) yleisarvosanalla. keskiarvo 6,5. Haavisto ylioppilas yleisarvosanalla Laudatur(paras mahdollinen).keskiarvo 8,8

Äänestä
  • Entäs ne yliopisto opinnot? JOtkut viisastuu vanhetessaan ja jotkut sitten taas ei. Jotkut myös perustaa perheen ja jotkut taas ei. Ehkä aika on kulunut seuran hakuun?

    Äänestä

ota pirukaan selvä, mitä se puhu

Äänestä

on siis se, että edes Harakka ei erota häntä Niinistöstä: "Voittipa Sauli Niinistö tai Pekka Haavisto, Suomi saanee edellisiä etäisemmän presidentin, joka ei jammaile lippalakki päässä Pori Jazzin lavalla.
Urho Kekkonen oli taitava populisti, jota kansa luuli "kansanmieheksi". Sitä ei Suomen seuraava presidentti ole. Pikemmin palataan muodollisemman ja arvovaltaisemman presidenttiyden aikaan.
Voitti ehdokkaista kumpi tahansa, hänen puheestaan voi erottaa etäisesti Paasikiven tekohampaiden louskuntaa."

Ehkä Haavisto ei oikein pitänyt siitä että Harakka utelee hänen yksityiselämästään. Eri asia nyt kun mies on parisuhteensa rekisteröinyt. Sama linjahan oli muuten ruotsalaisella laulajalla Eva Dahlgrenilla, joka ei lainkaan avautunut yksityiselämästään, ennen kuin meni naisen kanssa naimisiiin. Minusta ratkaisu oli tyylikäs, molemmilta. He eivät ole kaapissa, mutta eivät liioin tuo niin sanottua erilaisuuttaan esille.

Äänestä

Pekka sanoo Nexarille:Tuleppas tänne niin isi lukee iltasadun ja sitten mennään pyllypesulle ja leikitään "juna meni tunneliin" leikkiä

Äänestä
  • Oletko kateellinen kun asiasta fantasioit.

    Äänestä

  • Tarkoitat varmaan, että suomalaiseen yrityselämään pitäisi sijoittaa ainoastaan ulkomaalaisten. Niinistö ei ole hakenut edes hänelle kuuluvia eläkkeitä, koska hän on vielä täysipainoisesti työssä ja tienaa mielestään kohtuullisen hyvin. Hän ei ole tehnyt tästä kuitenkaan mitään numeroa julkisuudessa. Se ei ole ahneutta ja törkeätä levitellä sellaista puutaheinää.

    Niinistö on muuten vuosi kausia puhunut suurten yritysten johdon ylisuuria palkkoja ja etuisuuksia vastaan. Kyllä Niinistö ajattelee kansan kokonaisetua.

    Kansanmies hän ei ole. Sellainen populisti kuin Kekkonen.

    Äänestä

  • Muistakaa älkää missään tapauksessa äänestäkö homoa presidentiksi,ettei suomelle kävis
    kuin Sodomalle aikoinaan.Homojen takia piti koko kaupunki hävittää.

    Äänestä

  • Haavisto kauppaa taloa 1,7 miljoonalla, kun ostohinta oli 0,6 milliä ja kehtaa vielä valittaa, että remontti maksoi.
    On muuten jo viides talo, mitä kauppaa.

    Äänestä

  • Kauppa kannattaa kirjoitti:

    Haavisto kauppaa taloa 1,7 miljoonalla, kun ostohinta oli 0,6 milliä ja kehtaa vielä valittaa, että remontti maksoi.
    On muuten jo viides talo, mitä kauppaa.

    Kauppa kannattaa: "Haavisto kauppaa taloa 1,7 miljoonalla, kun ostohinta oli 0,6 milliä ja kehtaa vielä valittaa, että remontti maksoi.
    On muuten jo viides talo, mitä kauppaa. "

    Jaa että tuo on negatiivinen ominaisuus??? Talousmiehiä siis molemmat!!

    Mieluummin voittoa kuin tappiota, tottakai. Hienoa, Pekka.

    Kateelliset vinkuu, karavaani kulkee...

    Äänestä

Kun kerran fiksu kansa kuminaama kikkaratukan (Niinistön) presidentiksi haluaa, toivotaan kuitenkin että pysyy mahdollisimman piilossa koko virkakauden, ettei tarvitse hävetä.
Itseltä ääni kuitenkin Haavistolle.

Äänestä

Kuka solvaa parhaiten kilpailuhan oli meneillään?
Mikäli tähän ketjuun on uskominen, äänestäjät ovat pääasiallisin häpeä.

Ihminen on ihmiselle susi. Todeksi tuli tämäkin nyt näytettyä.

Äänestä

Kyllä on viisas mies Pekka Haavisto ja presidenttiainesta ihan varmasti !!

Ei kai sitä nyt presidentiksi muuten tulis mieleen pyrkiäkkään!

Siitä vaan kaikki mollaajat pressaksi yrittämään , näkeehän sitten mihin taidot ja rohkeus riittävät . . .

Äänestä

Kuka ajattelee,että parisuhteet ovat luonnonjärjestyksen mukaiset,elämän jatku-
vuus,eikä mikään muu.Mies(uros) naaras,se on siinä.Muu on huu-haata.

Äänestä

Tutkivat journalistit voisivat selvittää Nexarin iän.
Vaikuttaa lapselliselta ollakseen 34 vuotias kuten on jossain ilmoitettu.

Äänestä
  • Mikseikähän Wikipediassa ole Nexarista hekilötietoja kuten syntymäaikaa ym? Antaa tietenkin tilaa spekulaatioille, että pitääkö ilmoitettu ikä paikkansa.
    Kyllähän Jenni Haukiostakin on tiedot Wikissä. Presidenttiehdokkaan puolisona pitäisi Wikipediatiedot olla. Ulkomailta tulleen syntymäaika voi olla mikä vain:/

    Äänestä

Osa kansasta kattonut liikaa Talenttia, kuorosotaa, tartu mikkiin, Idolsseja, BB.tä.
Ihan kuka tahansa tavallinen tallaaja voi päästä Pressaksi, kun on vaan uskottavan oloinen ja vähemmistö poikkeavuus.

Äänestä

Suomi tarvitsee inhimillisten asioiden muistuttajaa, lämpöä ja vähäosaisten edunvalvojaa. Kun Haavistosta tulee presidentti muutos on mahdollinen. Niinistö olisi vain kulissi, ja kaikki jatkuisi ennallaan.

Äänestä
  • Haavisto olis valtiomiesten neuvotteluissa pelkkä perushymy naamalla oleva YES-mies.

    Äänestä

Suomen pärjäämistä, imagoa ja hyvinvointia ajatellen Haavisto on parempi.

Tätä mieltä olen. Olen harkinnut Niinistöäkin.

Suomi on valmis valitsemaan paremman kahdesta hyvästä vaihtoehdosta: Haaviston.

Äänestä

Olipa mielenkiintoinen Harakan arvio Haavistosta. Minä olen koko ajan ajatellut, että on niin liukas ja mielinkielin, että pahaa tekee.

En ole hetkeäkään pitänyt häntä mukavana miehenä. Juuri tuollainen, jiosta ei saa otetta.

Puhukaa mitä puhutte, mutta Niinistöllä on tuota iän tuomaa karismaa ja uskottavuutta. Eikä hän juuri kehu itseään, muulloin kun hänen päälleen hyökätään tuon lama-ajan valtiovarainministerinä olostaan. Siinä hän oli päättäväinen ja tulos oli hyvä, vaikka se kirpaisikin meitä kansalaisia.

Niinistö on talousmies ja luulenpa, että sellaista tarvitsemme maallemme. Emme mitään kehitysmaita syleilevää ministeriä.

Äänestä
  • Suomalaiset tuntuvat rakastamaan kitsaita ja vakavannäköisiä valtionvarainministereitä

    Äänestä

  • päätelmä kirjoitti:

    Suomalaiset tuntuvat rakastamaan kitsaita ja vakavannäköisiä valtionvarainministereitä

    Enemmän kuitenkin niitä, kuin siloposkisia homoja. (Meinasin kirjoittaa homomiehiä. Mutta nehän eivät olekaan miehiä vaan jotakin muuta. Kumpihan Haavistonkin suhteessa on se morsia ja kumpi sulhanen? Vai vuoron peräänö sitä ollaan?

    Äänestä

  • Niinistö talousmiehenä myös tietää, että hänen Talvivaaran kaivoksen osakkeensa ovat juuri sitä mitä tulevat sukupolvet tulevat kiittämään ja ylistämään. Esimerkkillisintä toimintaa turhan ympäristön kannalta. huh, mikä helpotus, Suomesta saatiin euroopan Kongo ja rahat ja mineraalivirrat ulkomaisten bisnesmiesten liiveihin. Niinkuin kaikki tietävät, tulemme mainiosti toimeen syömällä rahaa. Mihinkäs sitä vettä, ilmaa tai maata tarvitsisi...
    Näin rakas maamme myydään lyhytnäköisen taloudellisen edun tavoittelijoille:
    http://geomaps2.gtk.fi/tukes/

    Äänestä

  • Musta Pekka kirjoitti:

    Enemmän kuitenkin niitä, kuin siloposkisia homoja. (Meinasin kirjoittaa homomiehiä. Mutta nehän eivät olekaan miehiä vaan jotakin muuta. Kumpihan Haavistonkin suhteessa on se morsia ja kumpi sulhanen? Vai vuoron peräänö sitä ollaan?

    Musta Pekalla on oikein kunnon pakkomielle homojen suhteen. Kuinka herttaista, taitaa salaa uneksia mustasta makkarasta.

    Äänestä

Mielestäni inhottavaa ja luotaantyöntävää ollut tämä homopointti Suomen presidentteydessä. Ei olisi uskonut, että täämmöisenkin episodin joutuu vielä läpikäymään. Kaikki entiset pressat kääntyisivät haudoisssaan, kun näkisivät, miten Suomella menee. Mutta ruotsalaiset ovat tässäkin suhteessa edellä meitä!

Äänestä
  • Mitennii? Eihän niillä ole homo-pressaa

    Äänestä

´´ Kaikki entiset pressat kääntyisivät haudoisssaan, kun näkisivät, miten Suomella menee.´´

höpöhöpö! luulempa että entiset pressamme kun tuolta pilvenreunalta meitä tsiigailevat niin näkevät kaksi fiksua ja filmaattista pressaehdokasta joista toisella on vankka kokemus talousasioista ja toisella taas vankka kokemus Yk:n tehtävistä! ja mitä tulee Haaviston homouteen niin varmasti entiset presidenttimme olivat sen verran fiksuja että jos he eläisivät ja vaikka eivät edes hyväksyisi Haaviston homoutta, niin tuskin he olisivat niin idiootteja että rupeaisivat ääneen huutelemaan keskustelupalstoilla loukkauksia vastapuolen kannattajia tai itse Haavistoa kohtaan, toisin kuin täällä kaikki takahikiän Taunot tuntuvat tekevän!

Äänestä

KIITOKSET KIRJOITUKSISTANNE PERSUT !

Nyt ole täysin vakuuttunut siitä, että Haavisto on se suomalainen, joka saa ääneni presidentinvaaleissa.

Äänestä
  • Siis: __Nyt olen____ täysin vakuuttunut siitä, että Haavisto on se suomalainen, joka saa ääneni presidentinvaaleissa.

    Äänestä

Eipä ole taaskaan mitään järkeä persun höpötyksissä:

"Olen tuntenut hänet 25 vuotta, enkä tunne häntä lainkaan"

Äänestä
  • Siis tuohan on Timo Harakan mielipide ja hän on vihreä!

    Äänestä

Turha mollata Niinistöä varakkudesta. Haavisto myynyt ökytalon 1.6 miljoonalla.
Hurskastelijat hävetkää !

Äänestä

Pekka Haavisto haluaa lopettaa Suomen talouskasvun. Tosiasiassa piiperryksestä seuraa katastrofi. Emme voi elää paimentolaisuudesta:

ILTALEHTI: Haavisto puolestaan tukee ns. degrowth-ideologiaa, jonka mukaan talouskasvun tavoittelu täytyisi lopettaa.

Vakavailmeinen Haavisto inttikin takaisin henkisen hyvinvoinnin laadun kärsineen talouskasvun myötä

Äänestä
  • En ymmärrä lainkaan, kuinka suomessa voisi olla pressa, joka haluaa laskea meidän BKT:tä (degrowth ) ja haluaisi elintasomme alemmas, kun muut menevät eteenpäin. Ymmärrän, että se kuuluu vihreiden äärisiiven juttuihin, mutta jännää, että Haavisto kannattaa sitä ja asia on salattu melko hyvin julkisuudelta

    Äänestä

  • Hyvä paljastus kirjoitti:

    En ymmärrä lainkaan, kuinka suomessa voisi olla pressa, joka haluaa laskea meidän BKT:tä (degrowth ) ja haluaisi elintasomme alemmas, kun muut menevät eteenpäin. Ymmärrän, että se kuuluu vihreiden äärisiiven juttuihin, mutta jännää, että Haavisto kannattaa sitä ja asia on salattu melko hyvin julkisuudelta

    Se , että Suomen kehitys halutaan painaa pois piiperrykseen, on tärkein asia, mutta jäänyt tämän homo-homman takia täysin pimentoon.

    Äänestä

  • Jänö-Jussi kirjoitti:

    Se , että Suomen kehitys halutaan painaa pois piiperrykseen, on tärkein asia, mutta jäänyt tämän homo-homman takia täysin pimentoon.

    Pekka on nyt muuttanut mielensä, joten turha jauhaa. Hän kannattaakin talouskasvua, kunhan sitä ei tehdä samoilla kustannuksilla kuin Kiinassa

    Äänestä

  • viherihminen kirjoitti:

    Pekka on nyt muuttanut mielensä, joten turha jauhaa. Hän kannattaakin talouskasvua, kunhan sitä ei tehdä samoilla kustannuksilla kuin Kiinassa

    Ja mitäköhän hän asialle voi. Todellisuudessa on pelattava meille annetussa ympäristöstä ja pitää huoli omasta teollisuudesta

    Äänestä

En varsinaisesti äänestänyt Niinistöä, äänestin ettei sivarihomosta tulisi presidenttiä.

Äänestä
  • ja se tuntuu sinusta hyvältä.

    Äänestä

Kannattaako Pekka vihreiden tapaan moniavioisuutta. Hän on ollut ihmeen hiljaa tästä.

Äänestä
  • Mielestäni tästäkin pitäisi puhua avoimesti. Suomen kulttuurin muuttaminen toiseksi on nyt kovasti muotia. Minä taas pidän Suomesta, enkä halua muuttaa lakejamme kohti islamia. En silti kiihkoile mihinkään suuntaan.

    Äänestä

Miksi tuo Haavisto selittää joka jutun ikään kuin olisi ollut itse paikalla?

Kys:-Mitä mieltä olette Suomen ja Venäjän yhteisistä sotaharjoituksissa
Haavisto: - Kun olin Karjalassa katsomassa Venäjän rajasotilaita, tapasin kenraalin ja kysyin...tai... kysyin kaminaa lämmittäneeltä venäläissotilaalta, mitä mieltä hän olisi sotaharjoituksista ja sain vastaukseksi...

Aina ikäänkuin pätee toisten mielipiteillä ja on ollut muka itse paikalla

Äänestä
  • pitää päteä joka välissä. Se on politiikkaa

    Äänestä

Jos kerran sai potkut Darfurissa ja se on vielä se millä yrittää myydä itseään niin oliskos kyseessä huijaus? Pitäisi olla jotain näyttöjä

Äänestä
  • Jos sellainen maa kuin Some löytyy, niin menköön vaan Haavisto sinne presidentiksi. Se voikin olla homojen valtakunta ja niin ollen hänelle tosi sopiva.

    Suomi on taas asia erikseen. Me tarvitsemme jäyhän suomalaisen ja hänen vaimonsa edustamaan Suomea, olemaan keulakuvana.

    Miltäs nyt näyttää Pekka ja Antonio Suomen keulakuvana?

    Voi Suomiparkaa, jos niin kävisi.

    Äänestä

Joo, Pekka Haavisto on minustakin lähinnä muoti ilmiö. Ja ei Saulista tee suvaitsematonta se, että hän ei ole homo. Minkäs hän sille mahtaa, kun ei ole niin ei ole. Tästä syystä voi kyllä joutua leimatuksi.

Äänestä

Kulissit kaatuu...

Äänestä
  • Suomen näyttelijäkaarti on joukkopsykoosissa. Tyhmyys joukossa tiivistyy, sanoo suomalainen sananlasku ja pitänee paikkansa.

    Äänestä

Niinistöä ja Haavistoa kun kuuntelee, molemmat edustaa oikeistoa ja ajavat loppujen lopuksi samoja asioita. En äänestä toisella kierroksella, se on kannanottoni.

Äänestä

Miltä tuntuisi jos homopari tulisi kylään,itse olisin hämilläni ja vähän kananlihalla,samalta varmaan tuntuisi muiden valtioiden päämiehiltä jos Pekka ja Antonio tulisi valtiovierailulle

Äänestä

Olen kuullut ja katsellut Herra Harakan kolumneja pitemmän aikaa ja ei niissä ole mitään järkeä selittää jossain käytävässä ihan tyhjänpäiväistä,hankkis itellensä elämän,-en lainkaan ymmärrä Harakan selityksiä,-aika Harakka tuntuu olevan etten sanoisi Soini

Äänestä

Aivan samaa mieltä.ÄÄNESTÄMME PEKKAA

Äänestä

Haavisto on maalittaja ja kiukuttelija silleen neitimäisesti

Äänestä

Haaviston pimeä puoli paljastui Oulussa

Äänestä

Takapuoltako tarkoitat.

Äänestä

Persu ei katselle Haaviston takapuolta. Putin on sen häneltä kieltänyt.

Äänestä

Tarkoitan, että siitä huolimatta, että naispoliisi oli yle- uutisissa julkisesti varoittanut irakilaisten syyllistyneen yli 100 seksuaalirikokseen joulukuussa 2015, Haavisto alkoi Oulussa parittaa tyttojä (lapsia) näiden maahanmuuttajien kanssa. Kymmeniä tyttöjä raiskattiin, mutta lopetusvaatimuksista huolimatta toiminta pysähtyi vasta, kun yksi raiskattu tyttö teki itsemurhan. Haavisto on sadisti ja rikollinen, eikä missään nimessä kelpaa presidentiksi. Kukaan normaali ihminen ei voi äänestää häntä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hämmennystä... kirjoitti:

Pekka Haavistoa arvioi kriittisesti Timo Harakka, joka on tullut tunnetuksi mm. vihreiden puoluelehden Vihreän Langan päätoimittajana. Arvio ei ole kovin positiivinen

http://timoharakka.blogspot.com/

-Olen vähän ymmälläni siitä, että Haavistoa pidetään "mutkattomana" ja "helposti lähestyttävänä". Olen tuntenut hänet 25 vuotta, enkä tunne häntä lainkaan.
-Haavisto rakastaa seremoniaa ja historiallisia puitteita. Teiskon kesäjuhlat on tarkkaan harkittu spektaakkeli, hänen vetämänsä Suomi-lehti perustettiin Hvitträskissä Eliel Saarisen makuuhuoneessa. Haavisto isännöi, kontrolloi - ja manipuloi. Toimittajan roolissa on hyvä tarkkailla, kerätä tiedot,
vaikuttaa vaivihkaa, vetäytyä syrjään ja pysyä silti keskiössä.

Pekka Haavisto on "helposti lähestyttävä" siten kuin psykiatri on. Hän on empaattisesti läsnä, kuuntelee ja auttaa, mutta ei paljasta itsestään mitään. Ja kuten potilas projisoi fantasioitaan terapeuttiin, Haavisto on tyhjä taulu, johon koko kansa heijastaa toiveensa ja haaveensa

SDP:n Pekka Paunio taas tuo seuraavanlaisia asioita esiin.
-Omat ensimmäiset muistikuvani hänestä ovat 80-luvun alusta, jolloin Hämäläis-Osakunnan kokouksessa vanhat taistolaiset junttasivat Pekka Haaviston osakunnan Hälläpyörä -lehden päätoimittajaksi.

Mielenkiintoista on se, että Haavisto on selittänyt opintojensa keskenjääntiä TV-väittelyssä sillä, että yliopistolla oli taistolaisia ja se juttu ei ollut häntä varten. Oliko kyseessä siis täysi bluffi?!! (nimimerkin huomautus)

-Haavisto itsekin mielellään perustelee osaamistaan suurten nimien arvovallalla. ... Darfurin tapahtumista ei ole juuri näyttöjä näkynyt, Paitsi Haavistolta itseltään kysyttäessä. Ahtisaarenkin kehut olivat kovin pinnallisia, YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon pyysi Ahtisaarta esittelemään Haaviston itselleen, lieneekö hyväkin seuramies.

-Suurin osa presidenttiehdokkaista haluaa aidosti tuolle paikalle, monet vieläpä erittäin pitkäjänteisesti. Kysymys on siitä millä tavalla presidenttiyttä tavoitellaan. Haavisto ei ole valinnut opiskelun ja puurtamisen linjaa, kuten muut ehdokkaat ovat tehneet (Arhinmäkeä ja Biaudetia lukuunottamatta). Hän on valinnut mielikuvien ja suhteiden, savun sekä peilien linjan. Näin saadaan suuret teot syntymään tyhjästä ja huonot teot katoamaan.

http://ppaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96027-pekka-haavisto-ei-kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu