Vihreiden ja natsien ideologia: luomu ja luonto

Samankaltaiselta näyttää.

http://areena.yle.fi/audio/1327752243363


Luomu on terveysvaikutuksiltaan pelkkää potaskaa ja luomuun liittyy paljon erilaisia terveysriskejä, väittää Helsingin yliopiston kasvinjalostuksen dosentti Jussi Tammisola. Sanomalehti Ilkan haastattelussa Tammisola toteaa jopa, että luomutuotannon suosiminen lisää vakavia sairauksia ja on muutenkin kohtalokasta ihmiskunnalle.
Dosentti Jussi Tammisolan mukaan luomuun siirtyminen vähentäisi ruoan tuotantoa jopa niin paljon, etteivät nykyiset peltohehtaarit riittäisi maailman ravinnontarpeen täyttämiseen.
Lisäksi Tammisalo listaa muita luomuun liittyviä ongelmia. Luomujauhoissa on hänen mukaansa enemmän syöpävaarallista hometta ja luomukanoissa on enemmän kampylobakteeria, kuin perinteisesti tuotetuissa. Lisäksi luomusta puuttuu tai siinä on vähän muun muassa seleeniä.
Dosentti muistuttaa, että seleeni ehkäisee muun muassa monia rappeumasairauksia. Tavallisesta ruoasta seleeniä saa, sillä sitä on lisätty väkilannoitteisiin.
Lehden haastattelema Luomuliiton luomuasiantuntija Mikko Rahtola tuntee dosentti Jussi Tammisolan kritiikin ja muistuttaa, että tutkimustietoa tarvitaan lisää.
Rahtola huomauttaa myös, että koska Suomessa asiaa on tutkittu niin vähän, niin luomualan ihmiset eivät löydä vastauksia tilastoineen kaikkiin väitteisiin. Lisäksi hän kertoo, että elintarviketurvallisuusvirasto Evira valvoo luomutuotantoa samoin kuin perinteistä tuotantoa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


aatehistoria kirjoitti:

Samankaltaiselta näyttää.

http://areena.yle.fi/audio/1327752243363


Luomu on terveysvaikutuksiltaan pelkkää potaskaa ja luomuun liittyy paljon erilaisia terveysriskejä, väittää Helsingin yliopiston kasvinjalostuksen dosentti Jussi Tammisola. Sanomalehti Ilkan haastattelussa Tammisola toteaa jopa, että luomutuotannon suosiminen lisää vakavia sairauksia ja on muutenkin kohtalokasta ihmiskunnalle.
Dosentti Jussi Tammisolan mukaan luomuun siirtyminen vähentäisi ruoan tuotantoa jopa niin paljon, etteivät nykyiset peltohehtaarit riittäisi maailman ravinnontarpeen täyttämiseen.
Lisäksi Tammisalo listaa muita luomuun liittyviä ongelmia. Luomujauhoissa on hänen mukaansa enemmän syöpävaarallista hometta ja luomukanoissa on enemmän kampylobakteeria, kuin perinteisesti tuotetuissa. Lisäksi luomusta puuttuu tai siinä on vähän muun muassa seleeniä.
Dosentti muistuttaa, että seleeni ehkäisee muun muassa monia rappeumasairauksia. Tavallisesta ruoasta seleeniä saa, sillä sitä on lisätty väkilannoitteisiin.
Lehden haastattelema Luomuliiton luomuasiantuntija Mikko Rahtola tuntee dosentti Jussi Tammisolan kritiikin ja muistuttaa, että tutkimustietoa tarvitaan lisää.
Rahtola huomauttaa myös, että koska Suomessa asiaa on tutkittu niin vähän, niin luomualan ihmiset eivät löydä vastauksia tilastoineen kaikkiin väitteisiin. Lisäksi hän kertoo, että elintarviketurvallisuusvirasto Evira valvoo luomutuotantoa samoin kuin perinteistä tuotantoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu