Mitä on sanottava kvasi-poliitisesta poppoosta, jonka "saavutukset" huipentuvat rähjäämiseen ja arvostettujen kansalaisten herjaamiseen nettipalstalla?
Tekijöiden "osaamisen" ja mielenmaiseman voi nähdä alatyylisestä tekstistä.
Ei herjan heitto ja yhteisten asioiden hoidon vaikeuttaminen ole ansio vaan pelkkää kyvyttömyyttä. Valitettavaa mutta ymmärrettävää on, ettei tällaisilla henkilöillä ole muita keinoja päästä julkisuuteen. Henkinen konkurssi on, että huomiota pitää kerätä kyvykkäämpiä ihmisiä herjaamalla.
Tekijöiden "osaamisen" ja mielenmaiseman voi nähdä alatyylisestä tekstistä.
Ei herjan heitto ja yhteisten asioiden hoidon vaikeuttaminen ole ansio vaan pelkkää kyvyttömyyttä. Valitettavaa mutta ymmärrettävää on, ettei tällaisilla henkilöillä ole muita keinoja päästä julkisuuteen. Henkinen konkurssi on, että huomiota pitää kerätä kyvykkäämpiä ihmisiä herjaamalla.
Vastaukset 14
Vanhimmat
onko sinulla peppu kipeenä vai mitä itket.
Onko Lindelöf esimerkiksi yksi niistä kyvykkäistä henkilöistä ? Hän sanoi kerran lehtihaastattelussa, että tekstaripalstan kirjoittajat edusvat vähemmistödiktatuuria ja heidän sanomisillaan ei ole mitään arvoa. Siis arvoa ei ole kellään muulla kuin hänellä itsellään. Ymmärrätkö ?
Nimettömien nettikirjoittajien tekstillä ei todellakaan ole suurta painoarvoa. Juuri siksi on surkeaa, että joidenkin henkilöiden "saavutukset" kulminoituvat herjaamiseen netissä. Mitä tällainen mölyävä sakki enää olisi?
Kun ei näy menevän edes tämä jakeluun, niin täytyi toistaa...
Ei myöskään sinun vastauksella ole mitään painoarvoa, koska kenenkään nimi ei ole A B C......
Koska sinulle ei mene jakeluun tämä, niin tämä vastaus piti laittaa nimettömänä.
Surkeaa on, kun ainoat "aikaansaannokset" ovat herjailua sekä kyvyttömyyttä hoitaa niitä asioita, jotka työksi on annettu. Tätä on näillä seuduilla sukupolvien ajan pidetty suurimpana mitättömyyden osoituksena.
Mitäs työ sitten sanotte kun ollaan sekä henkisessä että fyysisessä konkurssissa, eikä vaan Kotka vaan koko maa.
Eikä siihen mene enää kauan aikaa!!!
Syksyllä on Kreikan tie edessä.
Nyt luottoluokittajat antoi vielä täydet pinnat,mutta heti kun rahan jakaminen loppuu
niin kolme AAA on muisto vain. Sitten lainahanat sulkeutuu,korot hyppää yli 6 %
Sitten leikataan palkkoja,sikäli mikäli joku vielä töissä käy. Lisätään hallintoa
kun harmit kasaantuu.
Tilanne johtaa yleislakkoon missä otteet on kovat
Tälläisille herajaajille tulee lähtö käräjille.
Ai tyyli onkin mallia pohjoisKorea. Vaikka nälkään kuolisi niin hymyssä suin Jyrkiä ylistäisi.
Kotkan johtoportaan kyvykkyys on nähty. Kaupungin talous menee päin helvettiä ja nämä tyhmät kusipään pitävät vielä itseään jotenkin kyvykkäinä. Missäköhän asiassa paskan puhumisessa ja valehtelussa.
Sinä kotkan johtoportaaseen kuuluva arvostettu kansalainen. Voisitko ystävällisesti painua helvettiin täältä. On mahdotonta lausua kyvykästä, arvostettua ja kotkan kaupungin johtoporrasta samassa asiayhteydessä. Äsken kun sen kirjoitin näkyviin niin pää räjähti.
Kun asiat on puitu alioikeudessa, niin ilmeisesti jatkohoito saadaan mielisairaalasta. Mistä näitä sikiää......
Lain tuntemus ja henkinen tasapaina AK lla vievät tämän asian vääjämättä oikeaan suuntaan. Kotkan virkamiehet ovat päästäneet tämävn asian laajaan julkisuuteen heitä ei hetkauta kulkea lain väärällä puolella. Luottavat isonveljen heitä suojelevan vaikka oikeuslaitoksella ole enään minkäänlaisia keinoja suojella heitä joutumasta käpälä lautaan.
Rähjäporukan asiantuntemus on samalla tasolla kuin oikeinkirjoitus.
Valitettavaa on, että tällaiset "henkilöt" pääsevät vaikeuttamaan vakavien asioiden hoitoa.
Tarkoitat varmaan ihmisten riistoa tuolla vakavalla asialla. Vai onko nimetä jotain järkiperäistä