Eipä tarvitse...

kovinkaan paljoa lukea ja seurata tämänkin palstan kirjoituksia, niin huomaa kenenkä kannattajat yrittävät mollaamisella ja aivan käsittämättömillä jutuilla mustamaalata Niinistöä. No....suurempi osa meistä Suomalaisista ovat kuitenkin realisteja ja näkevät tosiasiana sen että nyt valitaan presdenttiä. Haavisto on tehnyt vaali innossaan pahan virheen kun on haalinut ympärilleen kannattajiksi ns. taiteilijat sekä muut vihreä pipoiset tyhjän puhujat. Jotta tuokin porukka voisi jatkaa muiden rahoilla elämistä ja "taiteensa" tekemistä, niin muiden täytyy pitää Suomi pyörimässä, ja siihen tarvitaan, A kunnon presidentti, B työpaikkoja ja työtä tekevät kansalaiset.
Onneksi enää vajaa viikko, niin pääsee tästä vaali soopasta eroon ja Sauli voi alkaa valmistautumaan uuteen tehtäväänsä!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin tämän päivän (31.01) aamuväittelyssä näyttää Haavisto "haastaneen" Niinistön TALOUSTIEDO:n alalla.

Sellasen vinkin antaisin Haavistolle (vaikka siis olen Niinistön kannattaja) että vältä väittelemästä Niinistön kanssa talous/valtionrahanhoitoasioista sillä melko suurella todennäköisyydellä HÄVIÄT sen !

Eli tällästä tänä aamuna :

http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/haavistolta-piikki-niiniston-menneisyydesta-varoittava-esimerkki/art-1288445832985.html



MUTTA TÄSSÄ VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITON JÄSENILLE TULEVAN LEHDEN TUTKIMUKSEN MUKAAN F A K T A A :

http://www.taloustaito.fi/fi-FI/u/taloustaidon-uutiset/niinisto-sailas-ja-korkman-talouden-luotetuimmat

Kannattaa miettiä siis kenen kanssa kilpaillee TALOUSASIOISTA !
------------------------------------------------------------------------------------------

Äänestä

Eiköhän kaikki jotka tätä tilannetta neutraalisti tarkkailee näe, että mollaamista tapahtuu ihan puolin ja toisin, ovat ne niinistöläisetkin olleet vauhdissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nummero 6 kirjoitti:

kovinkaan paljoa lukea ja seurata tämänkin palstan kirjoituksia, niin huomaa kenenkä kannattajat yrittävät mollaamisella ja aivan käsittämättömillä jutuilla mustamaalata Niinistöä. No....suurempi osa meistä Suomalaisista ovat kuitenkin realisteja ja näkevät tosiasiana sen että nyt valitaan presdenttiä. Haavisto on tehnyt vaali innossaan pahan virheen kun on haalinut ympärilleen kannattajiksi ns. taiteilijat sekä muut vihreä pipoiset tyhjän puhujat. Jotta tuokin porukka voisi jatkaa muiden rahoilla elämistä ja "taiteensa" tekemistä, niin muiden täytyy pitää Suomi pyörimässä, ja siihen tarvitaan, A kunnon presidentti, B työpaikkoja ja työtä tekevät kansalaiset.
Onneksi enää vajaa viikko, niin pääsee tästä vaali soopasta eroon ja Sauli voi alkaa valmistautumaan uuteen tehtäväänsä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu