Helpotti valintaa

Tuomioja, joka haluaisi sosialisoida Suomen, lähti liputtamaan Haaviston puolesta. Nyt sitten on hyvä tehdä valinta. Ääneni menee näin ollen Niinistölle.
1490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ilettää ja hävettää koko haaviston homo ja suvaitsevaisuus ylistys ja vielä julkkiksetkin siihen hairahtui. Demarit on sitten aivan oma osansa, ihme porukkaa, mutta se muistetaan kunnallisvaaleissa.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Tänään oli töissä puhe, että nyt on lista artisteja, joiden levyjä ei enää tarvi ostaa.

    Äänestä

Ei ihme jos eteläsuomessa menee huonosti, jos siellä suurinosa nuorista on homoja tai lespoja, ei näytä suomen tulevaisuus hyvältä, mutta onneksi on muukin osa suomea ja normaali julkkiksiakin. Äänestetään noita julkkiksiakin jaloilla.

Äänestä

Tulevana sunnuntaina siis selviää vain se, kuinka homokammoista tietty prosentti on väestöstä. Sivuseikka onkin se, että nyt valitaan arvojohtajaa, eikä juoksupoikaa.

Äänestä
  • Suomalaiset eivät ole homokammoisia, sillä homoudessahan ei ole mitään ihmeellistä. Niinistö on nimenomaa arvojohtaja, eikä mikään hissukkajuoksupoika, niin kuin joku muu saattaisi ollakin.

    Äänestä

  • Kehä III:n ulkopuoli kirjoitti:

    Suomalaiset eivät ole homokammoisia, sillä homoudessahan ei ole mitään ihmeellistä. Niinistö on nimenomaa arvojohtaja, eikä mikään hissukkajuoksupoika, niin kuin joku muu saattaisi ollakin.

    Haavisto on varsinainen maailman ja kaiken parantaja, miehellä ei mitään selkärankaa, eikä omaa mielipidettä mistään hankalasta asiasta, tajuaa sen jokainen, jos ei halua muuten vain olla ylistämässä jotain yksittäistä ryhmää. Ja nämä homouden perässä juoksevat julkkikset, arki tulee karulla tavalla vastaan.

    Äänestä

  • Kehä III:n ulkopuoli kirjoitti:

    Suomalaiset eivät ole homokammoisia, sillä homoudessahan ei ole mitään ihmeellistä. Niinistö on nimenomaa arvojohtaja, eikä mikään hissukkajuoksupoika, niin kuin joku muu saattaisi ollakin.

    Niin arvojohtaja, jota ohjaillaan Bildenbergin toimesta..... uusi maailmanjärjestys on enää ajan kysymys.

    Äänestä

  • kehällä vielä kirjoitti:

    Niin arvojohtaja, jota ohjaillaan Bildenbergin toimesta..... uusi maailmanjärjestys on enää ajan kysymys.

    Mikä ihme yhteiskuntaa vaivaa, kun ei saa julkisesti olla muiden kuin homojen, vihreiden tai ulkomaalaisten puolella?

    Äänestä

  • Foliopää kirjoitti:

    Mikä ihme yhteiskuntaa vaivaa, kun ei saa julkisesti olla muiden kuin homojen, vihreiden tai ulkomaalaisten puolella?

    Saa toki olla oma mielipiteensä mihin vain kunhan sille edes on järkevät perusteet.

    Äänestä

  • forrreh kirjoitti:

    Saa toki olla oma mielipiteensä mihin vain kunhan sille edes on järkevät perusteet.

    Vihreä=totuus?

    Äänestä

  • Kehä III:n ulkopuoli kirjoitti:

    Suomalaiset eivät ole homokammoisia, sillä homoudessahan ei ole mitään ihmeellistä. Niinistö on nimenomaa arvojohtaja, eikä mikään hissukkajuoksupoika, niin kuin joku muu saattaisi ollakin.

    Arvojohtaja Niinistö, vaalien alla: "Kuntaliitoksissa tulee tarpeen mukaan käyttää pakkoa" (HBL;n vaalikone)

    Arvojohtaja Niinistö, tällä viikolla: "Kuntaliitokset ovat vapaaehtoisia."

    Satuilee setä aivan mitä vain, jotta saisi ääniä! Ja pöljä kansa uskoo!

    Äänestä

Homous on sairaus jota pitäisi tutkia eikä tuomita.

Hormoonit ohjaavat meidän seksuaalisuutta ja niitä ohjaa kilpirauhanen.

Me syömme erilaisia hormoneja ja niitä syötetään myös eläimille joista osa
kulkeutuu myös ihmisiin.

Myös säteilevät ydinsaasteet vaikuttavat kilpirauhaseen, tutkimuksia ei tehdä
eikä ainakaan julkaista.

Äänestä

Kyllä tämä pläntin on jo sosialisoineet keskenään valtion omistuksista "vastaavat" tahot, kun ovat "yksityistäneet" kaiken mahdollisen........Valtion kassavaje vain siitä huolimatta on kaiken aikaa kasvanut, joten on aihetta olettaa, että Suomi on "brändätty", ja sosialisoitu pienehkön sisäpiirin kesken yli puoluerajojen...................
Tavallisen ihmisen kohdalla, esm. makkaranpätkän "yksityistäminen" kaupasta nälkään on varastamista.................Kun on Isänmaan omistuksista kyse, ja kultapossukerhosta, asia on näemmä ihan toinen..............

Äänestä

Tuomioja pelkää potkuja, demarit on murusia ja Haavisto takaisi hänelle suojatyöpaikan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitos kirjoitti:

Tuomioja, joka haluaisi sosialisoida Suomen, lähti liputtamaan Haaviston puolesta. Nyt sitten on hyvä tehdä valinta. Ääneni menee näin ollen Niinistölle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu