Raamattu on astrologiaa

20+8

Raamattu perustuu pitkälti astrologiaan.

Mitä mitä mieltä olette: tuleeko kristinusko vaihtamaan Kalat-symbolinsa Vesimieheen, kun Raamatussa ilmoitettu ajanjaksonloppuminen eli siirtyminen eläinradan Kalat-jaksosta Vesimieheen tapahtuu noin vuonna 2150?

2

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alfa123om

      YouTubessa oli hieno Amerikkalainen video aiheesta. Ilmeisesti History Channel tai muu sellainen tehnyt sen. Siinä käytiin lävitse kaikki 12 merkkiä ja ne aikakaudet, jolloin kukin merkki vallitsi. Ja vedettiin yhtymäkohtia vanhojen kulttuurien ja kirjoitusten symboleihin ja patsaisiin. Esimerkiksi Härkä-symboliikka, Kauris-symboliikka jne. Videossa kerrottiin, että Egyptin kulttuurissa on patsaissa nähtävissä koko 12 merkin kierto selvästi. Eli ainakin Egyptiläiset muuttavat tähtitaivaan kierron mukaan jumalmaailmansa ja jumalkuvansa noin 2000 vuoden välein.

      Sen sijaan juutalaisessa kultuurissa tuo muutos näkyy lähinnä Mooseksen lain uhrieläinsymboliikassa. Mooseksen kirjoituksissa siis korostuu uhrattavan eläimen rituaalinen uhrauskäytäntö.

      Mitä kristittyihin tulee niin ei meitä kiinnosta muut kuin: Naiset, laulu ja viini sekä laiskottelu. Oliskohan jossakin olemassa: Vesityttöä???

    • Beta**

      Olisikohan jossakin olemassa hiljaiseen elämään viihtyvää miestä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2114
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1935
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1911
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1613
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1476
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1464
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1427
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1267
    9. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1139
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1134
    Aihe