sillä eihän kaikkea taivaalla liikkuvaa voida tunnistaa.
Lisäksi sen mahdollisuuden jättäminen, että täällä vierailee muiden sivilisaatioiden olentoja, on myöskin tervettä ajattelua, ja enemmän muut sivilisaatiot vierailuineen mahdollisia, kuin että ei olisi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan samaa mieltä ihmiskunta on vasta "lastenkengissä" sillä teknologinen kehitys
on tapahtunut vasta viimeisten 150 vuoden aikana ennen sitä ei ollut kun kärrynpyö-
rä vielä 1950 luvulla hevonen ja kärry oli yleinen kulkuneuvo ainakin maaseudulla.
Sitä ei kukaan tiedä mitä avaruuden miljardeissa galaxeissa ja aurinkokunnissa on
olisi se surkeata jos vain meidän Telluksessa on järjellistä elämää.
Yhtä hyvin voisi ajatella että ihmiskunnalla on edessään kivikausi. Luonnonvarojen loppuminen alkaa jo häämöttää, eikä ole merkkiäkään siitä, että esim. fuusioenergiasta koskaan tulisi mitään.
Kaiken maailman tyhjäpäisiä ikiliikkujan tyrkyttäjiä kyllä riittää, ja niitä fysiikan perusteita ymmärtämättömiä, jotka ikiliikkujiin uskovat.