Puhun nyt susta, enkä hänestä koska se on jotenkin helpompaa. Oon ollut suhun ihastunut jo kaks vuotta, käytiin treffeilläkin, kylältiin toistemme luona, kirjoiteltiin pitkiä sähköposteja ja pidettiin muutenkin paljon yhteyttä. Mä en uskaltanut tehdä mitään alotteita silloisen huonon itsetuntoni vuoksi, ei se vieläkään huippukonnossa ole. Siksi kai eräs toinen tyttö vei minut menessään, ja me unohduimme.
Näimme kuitenkin edelleen harvoin, kuuntelin sinun parisuhdeongelmiasi ja sinä minun, ja nauroimme mustasukkaisille kumppaneillemme. Olit edelleen niin häkellyttävän kaunis, että menin aina hieman sekaisin kun katsoit suoraan silmiin, kerran kysyitkin miksi en katso sua silmiin kun puhun, en muista mitä vastasin. Jotain epäselvää kai. Noh, vuosi vierähti, erosimme tyttöystäväni kanssa. Kerran sitten törmäsimme kaupungilla sattumalta. Sovimme pikaisesti että pitää nähdä enemmän, vaikka seurustelit vielä itse. Kutsuit minut juhliisikin, siellä oli mukavaa ja juttelin poikaystäväsikin kanssa siellä. Viikko siittä, ilmoitit että eroatte. Olin oikeasti surullinen siitä, mutta kuitenkin toivonkipinä vielä voimistui että ehkä meillä voisi olla joskus tulevaisuuttakin.
Siitä on nyt aikaa kaksi kuukautta, ja olemme pitäneet taas paljon yhteyttä, käyty monesti yhdessä syömässä, hengattu toistemme luona, juteltu tuntikausia netissä. Järkeni sanoo että pitäisi jatkaa ystävänä vain, ja odottaa oikeaa tilaisuutta, että asiat menisi omalla painollaan. Tunteeni taas sanovat että mun pitäis kysyä sua suoraan treffeille, tai jotenkin kertoa mitä tunnen, ihan vaan siksi että oloni helpottuisi eikä mun tarvitsisi painia tämän asian kanssa enää. Kuitenkin joskus musta tuntuu että sä olet ihastunut muhun, mutta en halua pilata ystävyyttämmekään tunteillani. Ehkä tän kirjoittaminen tänne helpottaa jo vähän, toivon vain ettet tätä lukisi, se olisi jotenkin noloa. :-)
Näimme kuitenkin edelleen harvoin, kuuntelin sinun parisuhdeongelmiasi ja sinä minun, ja nauroimme mustasukkaisille kumppaneillemme. Olit edelleen niin häkellyttävän kaunis, että menin aina hieman sekaisin kun katsoit suoraan silmiin, kerran kysyitkin miksi en katso sua silmiin kun puhun, en muista mitä vastasin. Jotain epäselvää kai. Noh, vuosi vierähti, erosimme tyttöystäväni kanssa. Kerran sitten törmäsimme kaupungilla sattumalta. Sovimme pikaisesti että pitää nähdä enemmän, vaikka seurustelit vielä itse. Kutsuit minut juhliisikin, siellä oli mukavaa ja juttelin poikaystäväsikin kanssa siellä. Viikko siittä, ilmoitit että eroatte. Olin oikeasti surullinen siitä, mutta kuitenkin toivonkipinä vielä voimistui että ehkä meillä voisi olla joskus tulevaisuuttakin.
Siitä on nyt aikaa kaksi kuukautta, ja olemme pitäneet taas paljon yhteyttä, käyty monesti yhdessä syömässä, hengattu toistemme luona, juteltu tuntikausia netissä. Järkeni sanoo että pitäisi jatkaa ystävänä vain, ja odottaa oikeaa tilaisuutta, että asiat menisi omalla painollaan. Tunteeni taas sanovat että mun pitäis kysyä sua suoraan treffeille, tai jotenkin kertoa mitä tunnen, ihan vaan siksi että oloni helpottuisi eikä mun tarvitsisi painia tämän asian kanssa enää. Kuitenkin joskus musta tuntuu että sä olet ihastunut muhun, mutta en halua pilata ystävyyttämmekään tunteillani. Ehkä tän kirjoittaminen tänne helpottaa jo vähän, toivon vain ettet tätä lukisi, se olisi jotenkin noloa. :-)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.