Haavisto on nöyrempi.Mutta Niinistöhän onkin kokoomusmielinen, sanoi itse juuri niin. Koskas kokoomus on köyhän puolella ollut.
Niinistö on ylimielinen ihminen
öiooiii98889ui7
461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Useimmiten kokoomuslainen tarjoaa esim työpaikkoja.
Koska vasemmalta tarjotaan työtä?
Kysyn vaan ei tarvi vastata.
Kukapa ei olisi puolueuskollinen? Mutta senverran rehtiyttä löytyy S.Niinistöltä, ettei tultuaan valituksi katso muuta kuin maan ja meidän kaikkien etua, niin pitkälle kuin toimivalta antaa liikkumatilaa.
Siitä olen vakuuttunut jo, seuratessani kamppanjointia!
Ensimmäisellä kaudellaan presidenttiä vielä ohjaillaan puolueen ja sponsoreiden taholta; näin uskon.
UKK pystyi jo irtautumaan puoluesidonnaisuudesta. Vaikka hän olikin lievästi diktatorinen, hän oli Suomen viimeinen presidentti, joka vaikutti syrjäseutujen työllisyyden hoitoon, teiden rakentamisiin jne.
Mutta ajat oli silloin toiset. Ei parane haikailla niiden perään. Menneet ovat menneitä.
Minulle jäi noista ehdokkaiden puhevuoroista etupäässä mieleen sellainen asia, että Haavisto hoitaa koko maailman köyhät ja hoitaapa niitä tänne meillekin. Niinistö taas antoi ymmärtää, että oman maan etu on tärkein. Tämä lyhyesti sanottuna.
Niinistö on suoraselkäinen suomalainen, kannattaa suomalaisia arvoja ja aivan varmasti pitää Suomen talouden puolta niissä puitteissa kuin se on presidentin toimessa mahdollista.
Kyllä Haavistolta juttua tulee, mutta enimmäkseen kehuskelee noilla ulkomaan jutuillaan. Melkein joka lauseessa joku maininta. Se on alue, jossa hän tuntee pätevänsä. Kukaan ei ole todistamassa, kuinka päättäväinen hän siellä tehtävissään oli. Itse hän voi nostaa itsensä jalustalle, en ole kuullut kenenkään muun siellä olleen asiasta mainitsevan.
On liian lipevä mies. Arvostan enemmän tuollaista vakaata, hieman harvasanaisempaa, harkitsevaa henkilöä.