Peltoniemen Jukan kirjoitus tämän päivän KP:ssa oli jälleen osoitus suvaitsemattomuudesta. Elämme jo vuotta 2012. Kaikilla ihmisillä myös seksuaalivähemmistöillä on täydet ihmisoikeudet. Ketään ei saa syrjiä. Onneksi luterilainen kirkko ja sen piispat ovat suvaitsevampia kuin Peltoniemen Jukka.
Jukka Peltoniemen kirjoitus
ertyy
621580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Ei kaikkea saa, eikä kannata suvaita. Kenen keksintä tuokin on?
Minä kristittynä äänestin Pekka Haavistoa.moni pappikin on liittynyt Pekan tukijoukkoihin.
Peltoniemen Jukka ja Tuo Reijo R on molemmat hihhuleita. Ei niitten juttuja voi kukaan ajatteleva ihminen ottaa vakavasti. Ne elää molemmat muutaman tuhannen vuoden vanhojen tarinoitten mukaan: Kantsis elää tätäpäivää. Nyt kaikki äänestään Pekkaa sunnuntaina ja jätetään noitten homekorvien (Jukka ja Reijo) horinat huomioimatta. Saadaan Suomelle hyvä pressa.
No kyllä kannataisi kuunnella mitä puhutaan Jumalan sanan mukaan, joka on elävä ja voimallinen tänäkin päivänä, niin että se saa vastavoimat äänestämään jopa homoa. :)
Katoppa mitä Raamattu lupaa: 1. kirje Timoteukselle 4:16: Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.
Toivotaan, että Jumala vielä armahtaa Suomen ja antaa meille edustavan presidentin Niinistön ja normaalin naispuoleisen aviopuolison rinnalle kanssa, eikä huoruudessa elävää presidenttiä homopuolisonsa kanssa.
!!! Ei ole meidän tehtävä tuomita toista ihmistä hänen tekojensa tähden" Kai sää nytte tämän tiedät uskovana ihmisenä, jumalan sanan julistaminen on meidän uskovien "etuoikeus", mutta tuomitseminen ei kyllä kuulu meille.
Kyllä se kuuluu sisäpuolella oleville. Jos sanot olevasi uskova ja sisällä pelastuksessa, niin sinua ei voi ulkopuolelta tuomita - vaikka monella on juuri halu tähän. Sisäpuolelta olevat käsketään tuomitsemaan, oikealla tuomiolla. Muutenhan seurakunta olisi kuin maailma. Ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala sanasa mukaisesti ja me pidämme sanaa esillä. Monet loukkautuvat tähän sanaan ja pitävät sitä tuomitsemisena.
Mutta olet ihan 100 oikeassa sinä, että meidät on kutsuttu julistamaan evankeliumia ja sitä me tahdommekin tehdä ja teemme, sekä TUOMITSEMAAN synti maalimassa, -ei syntistä ihmistä! Syntiselle ihmiselle kuuluu ARMO!
..."normaalin naispuoleisen aviopuolison rinnalle kanssa, eikä huoruudessa elävää presidenttiä homopuolisonsa kanssa."...
Kuinka surulliseksi tulinkaan suvaitsemattomuudestasi. Pekka Haavisto ei ole itse valinnut homouttaan vaan syntynyt sellaiseksi
.
Helluntailaisuusko määrittää, mikä on normaalia?
Elämän jakaminen rakastetun kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa, sekö on huoruutta?
Missä on lähimmäisen rakkaus, missä on edes hiven suvaoitsevaisuutta, kunnioitus kanssaeläjiä kohtaan?
Aivan,,millä oikeudella nämä hihhulit ,lahkolaiset ovat muita tuomitsemassa.Tämmöset lahkot ja niiden sisäsiittoisuus oksettaa.Täyttää huuhaata loko vääristymä.Eräskin lahkolainen kerskui saaneensa kuukaudessa ruhtinaalliset rahat ihmisiltä pitäessään hengellistä kokousta.
Ole homo hiljaa.
Samalla oikeudella, millä jumalattomat möykkää omien idolliensa perään. :) Ihmistä ei tuomita, -synti aina!
Ne ovat tulleet niin itsekeskeiseksi omasta uskonlahkostaan, että luulevat olevansa jumalia ja parempia ihmisiä.
Tämmöiseen ei ole törmätty. Päinvastoin, uskovat tarvitsevat Jeesusta ja armoa joka päivä.
Jako ei mene hyvien tai pahojen välillä. Vaan syntisten ja armahdettujen syntisten välillä. Siksi kaikkien kannattaa pyrkiä armahdettujen puolelle. Siellä on sekä hyviä että pahoja, kuten syntistenkin puolella.
jaa jaa eipä auta enää ruotsiinkaan muutto jos haavisto tulisi pressaksi, onneks ei tuu.
semmostahan se on, että jos niinistö haluaa votkan jäillä, niin haaviston himona on jätkä voilla
Voi helevattu mikä jeesustelija.Kannataisi tämä paatoksellisen Jukan miettiä mitä nämä saarnamiehet lahkoissa touhuaa.Pikkusen härskiä touhua.hyi häpiä.
jokaisella itseänsä arvostavan miehen,tulisi voida,ja saada yhtyä toisen miehen peräaukkoon esim.kondomia käyttäen.
Kiitos
Entäs voisko rekisteröidä parisuhteen sian kanssa (en nyt tarkoita miestä).?
Hyvä potra emakko olis poekaa! Eikö lakiin pitäisi präntätä myös tämä mahollisuus?
Pitäisikö muutamien päivittää asiat?
"Jumala" loi ihmisen sellaiseksi kuin hän on syntynyt, muut älköön sotkeutuko "Jumalan" tekoihin.
Kymmentä käskyä rikkovat eniten uskovaiset, koska heillä menee huonosti ja syyllisiähän ovat aina toiset.
Amen.
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
Pyhitä lepopäivä.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Älä tapa.
Älä tee aviorikosta.
Älä varasta.
Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
Uskovat tarvitsevat joka päivä Jeesusta. Näin se vain on.
Laitappa seuraavalla kerralla oikeat raamatun käskyt eikä mitään kirkkojen muunneltuja. Raamatusta ne löytyy.
Uskosta on monta mieltä ja tieteestä myöskin, tiede menee aina umpikujaan jossakin vaiheessa, eihän tiede osaa sanoa alkulähteestä, yrittävät big bang teoriaa mutta mistä se sitten sain alkuuna, puhuvat että ihminen on apinasta, miten meillä sitten on apinoita ja ihmisiä ja missä ne välimudot ovat, todennäköisyys elämästä että se olisi syntynyt sattumalta on 10 potenssiin 40.000 ja 10 potenssiin 50 on jo sinänsä mahdoton luku, silloin Jumala astuu kuvaan koska muita selityksiä ja todistuksia ei enää löydy ja kun se on todellista että Jumala loi maan ja taivaan niin se on siinä jos haluaa uskoa ja muuta uskottavaa ei ole !
Jumala loi myöskin lakeja, kristityt ihmiset jotka uskovat Jeesukseen ovat yhtä syntisiä kun ne jotka eivät usko siinä erossa että he jotka uskovat saavat anteeksi ja pelastuvat, onko olemassa ihmisiä jotka pelkäävät kuolemaa, väitän että on, se on niin totaalinen ja me ei voida kontrolloida sitä mutta siihenkin löytyy pelastus, ikuinen elämä heille jotka uskovat Jeesukseen ja että hän on pelastaja.
Presidenttivaaleissa käydään nyt myöskin henkisiä taisteluja hyvän ja pahan välillä, toinen uskoo Jumalaan ja toinen ei, ovat ikäänkuin toistensa vastakohtia, luotan siihen että Jumalalla on tämäkin hallinnassa, lopputulos on jo Jumalan tiedossa, meille se tieto pitäisi olla riittävä !
On helppoa halveksua ja nauraa toisen uskosta Jeesukseen mutta kun kuolema lähestyy tai joku lähimmäinen on hädässä niin kumma kyllä silloin tulee useasti Jumala mieleen, Jumala auta, rukoilen Jumalalle jne.... mutta voisimme muistaa Jumalaa myöskin arkielämässä, ei ketään tarvitse lyödä raamatulla päähän mutta voimme kunnitoittaa Jumalaa kun Hän on luonut meitä jokaista !
Hm..... omajumalahan on aina oikea ainakin omasta mielestä.
Niimpä, aivan. Siksi oma vanhursakasus ja omat uskot kannattaa heti vaihtaa Jeesuksen antamaan uskoon joka on se armolahjoista suurin. Pelastus! Tästä Raamattu juuri puhuu. Pelastusta ei ole missään omissa uskoissa, eikä uskonnoissa. Pelastus on vain Jeesuksessa, ja tämä juuri on Jumalan oma pelastusuunitelma syntiselle ihmiselle.
Jumalan pelastussuunnitelma syntiselle ihmisille, sanoisin että putkaan vaan miettimään pahoja tekojaan.
Mikä pelastussuunnitelma Jumalalla on meille tavallisille rehellisille ihmisille, jotka emme tuomitse ihmisiä sukupuolielimien käytön perusteella.
Sitten kun joku näkee Jeesuksen ja tuo hänet torille näytille, niin kysyn Jeesukselta kenet hän pelastaa, uskovaiset tuomarit vai suvaitsevaiset ihmiset joiden ei tarvitse huutaa syntiensä armahdusta nettipalstoilla.
Anna Reijr:n tuomita. Se on sen elinkeino. Sehän on Jeesuskauppias. Onneks noi synnit on pahoja vaan niihin uskoville. Me normaalit ihmiset ei sellaisia tarvita.
On monia Reijon mainitsemia syntejä joita on tullut tehdyksi. Joitaki ois saanu jäädä tekemättä, mutta monia ois kiva tehdä vielä uudelleen ja tuun varmaan vielä tekemäänki. On ne niin mukavia hommia.
Niin se on evankelistan virka julistaa Jeesusta tavalla jos toisella. Nyt täällä. :) Ei tarvii olla kade, sitä voi jokainen halutessan tehdä. :) Halle!
Tosi on että synnin tekeminen on hauskaa hommaa, ja ajoittain ja tarpeeksi lyhyissä pätkissä. Mutta joka syntiä tekee on synnin orja. Synnin palkka on kuolema.
Niin, että kun vähän tekee syntiä niin tietää että kaikki saa anteeksi. No onhan sekin tietysti yksi mielikuvituksen aikaansaama kuvitelma.
Ps. Olen aina ihmetellyt miten "uskovaksi" tuleva muuttuu ihmisenä niin omahyväiseksi ja tavallaan"kieroksi" luonteenteeltaan.
No minä en ainakaan ole kiero luonteeltani. Vai mitä Aina sanon suoraan ja päin naamaa, enkä pelkää sanoa mielipidettäni. Se on suoraselkäisyyttä. Kirjoitan jopa omalla nikillä :)
Mitä syntien anteeksisaamiseen tulee, niin on yksi synti joka kadottaa varmasti, se on EPÄUSKON SYNTI! Yritä siitä päästä eroon, niin ne muut ei tunnu niin pahoilta :)
Miten niin omalla nikillä:)
Sinä teet taas syntiä kun valehtelet _i_ (o_o)
Jonhan meitä piisaa joka junaan ja loput jää asemallekin...
Hmm....ennen suomi oli tuhansien jarvien maa.......sitten tuhansien lärvien maa....nyt
tuhansien mustien lärvien maa.
Halleja-halleja kaikille hautaan asti!
Liian moni jää.. totta.
Ja siitä HALEJA uskoville edelleen ainakiikkisesti. Mutta jos vanhurskas vaivoin pelastuu, miten käy syntisen ihmisen... mieti ite.
Ku ei oo mahollisuutta lukee sitä lehtee niin voisko joku ystävällisesti kopsata ton Peltoniemen kirjotuksen tänne? Vois kattoo mitä se on oikeen kirjottanu ko noin herättää mielipiteitä.
Se oli niin täyttä paskaa ettei kukaan sitä halua kirjoittaa. Ei ainakaan enään vuonna 2012.
Kirjoitus antoi selkeän kuvan,millainen ihminen on kirjoittaja.
Erinomainen kirjoitus. Lyhyt ja ytimekäs. Onnittelut Jukka!
Eipä tuon homofobiasta kärsivän TOSIrealistin onnittelut tulleet yllätyksenä.
Kumman osaston mies Jukka on, onko 1 vai 2 mieluisempi, kun ei ole tuota lehtijuttua nähnyt niin ihmetyttää yleinen mielenkiinto.
Kysehän on siitä että ei se "reikä" ole luonnollisesi sitä varten, vaan paskomista varten. Jos sivistystä haluaa ylläpitää on ymmärrettävä vähän enmmän tehdä johtopäätöksiä, ettemme kuole sukupuuttoon typeryydellämme. Miettikkä?
Oskar Olaussen kirjoitti hyvän kirjoituksen tämän lauantai-päivän keparissa. Kiitoksia. Olen samaa mieltä.
mistäs reijo r tietää että juuri hänen uskontonsa on se ainut oikea?? uskontojahan on monia ja kaikki väittää juuri omaansa ainoaksi oikeaksi....?? että siinäpä ikuinen pulma. samalla lailla ne uskovaiset ja uskottomat maatuu tuonne maahan ku lyödään pari metriä multaa päälle ja eipä sieltä ole kukaan tullut kertomaan mikä on se oikea uskonto..
Sen takia pelastus pitäkin jo kokea eläessään. Ei sitä voi saavuttaa enään kun ruumis on haudattu ja henki lähteneyt. Huomaa mitä sanotaan, HENKI LÄHTENYT. Se todella poistuu ihmisestä eikä mätäne hiljaa ihmisen rumiin kanssa josssain kuopassa! Henki lähtee jonnakin, me tiedämme minne, Jumalan sanan pohjalta.
Pelastus koetaan siis ajassa. Sitä on vaikea toiselle selitää mitä se jokaisen kohdalla on. Maailmassa on kuitenkin liian paljon ihmisiä, jotka väitää samaa, että Jeesus on heidät pelastanut. Palastus on siis mahdollista kokea.
Henkilökohtaisesti en suosittele kenellekkäään uskontoa. Uskonto tapaa, mutta Jeesus pelastaa. Haluan aina suositella vain Jeesusta.
Jumala on persoona, joka lähestyy ihmistä Pyhässä Hengessä ja kirkastaa Jeesuksen merkityksen. Sillä Jumalan pelastussuunitelma on Jeesus. Ihmisellä ei ole muuta palastusta, eikä nimeä pelastukseksi joka olisi Jumalan suunnitelma. Tämän hän ilmoittaa omassa sanassaan.
Toki ihmiset keksivät eriallisia uskontoja, näitä on pilvin pimein, mutta Jumalan suunitelma on pelastus Jeesuksessa. Piste.
Se kuka löytää ja vastaanottaa tämän Jumalan suunnitteleman pelastuksen, niin hänestä tulee itsestäänkin elämän veden lähde, joka kumpuaa iankaikkista elämää. Evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta, ei jostain uskonnosta.
Tiedemiehet ovat joskus tutkineet, että henki painaa 7g.
"Pelastus koetaan siis ajassa" ja aikahan ei lopu koskaan odotellaan vaan rauhassa Jumalan suunnitelmia.
Jeesusta en suosittele sellaisille joilla on vielä tallella omaa vettä päässä, mutta mikäli ihmisellä ei ole muuta pelastuskeinoa kuin kainalosauvat ja rullaattorit, niin iloitkoon ja riemuitkoon siitäkin tuesta.
Menkää ny haaviston äänestäjät oikeesti hoitoon äkkiä!!!!!ymmärtäkää ootte sairaita
Ei oo tervettä äänestää myöskään kokoomuslaista, se on sama kuin paskantaisi omiin housuihin.
Olen saanut seurata vierestä ihmisiä, jotka ovat olleet ja ovat vääristyneen uskonlahkon jäseniä.Ei näitä kirjoituksia kannata ottaa todesta,mutta niitä ei myöskään saisi julkaista lehdessä.Jotain rajaa.Kaikki ääriuskonnolliset järjestöt on lakkautettava. Ne pilaavat uskontojen maineen! En voi ymmärtää sellaisia ihmisiä, jotka huutavat joka paikassa "Jumala, Jumala, armahda"! Ja sitten tuomitsevat muita lehtien palstoilla,,millä oikeudella?????Vinoon kasvaneilla uskonnollisilla liikkeillä on tunnusmerkkinsä, jotka toistuvat tässäkin tapauksessa.
Uskovaiset on niitä pahimpia kaksnaamasia paskanpuhujia, valehtelijoita, itseään ylentäviä ja muita syrjiviä jeesustelijoita.
"Luojan" kiitos, etten ole minkään sortin uskovainen hihhuli.
Oon uskovaisten touhuja seurannu sivusta lähes koko elämäni ja ei voi muuta sanoa kuin että oliskohan syytä vilkasta peiliin. Kaiken huippu että kaikenmaailman konventeissa ja kokouksissa rampataan ja ollaan niin uskovaista, ja sitte ollaan leuhkimassa ku tuli taas viikonloppuna vähän ryypättyä ja rellestettyä, tai arvostellaan muiden ulkonäköä/seksuaalista tms suuntautumista.
Mihis unohtu se suvaitsevaisuus, ja ihan vaan tiedoks, kyllä homoja on ollu jo teijän raamatun aikaanki.
On se kumma lahkolainen tämä Peltoniemen Jukka. Puhuu baptistien tilaisuuksissa. Nehän ovat vääräoppisia.
tämä jukka hyväksyy myös menestysteologian joka on harhaoppi
Tuonko takia piti kaivaa tämän 4vuotta vanhan ketjun esiin????????ole ihan rauhassa USKOSSAS onnellinen!ei kenellekkään kuulu kuinka oikea oppinen olet!!!
Olavi Eskolan kirjoitus tiistain keparissa oli myös pohjanoteeraus.
Piispa Wille Riekkinen piti hyvän puheen valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa. Kannattaisi Peltoniemen Jukankin kuunnella sitä. Piispa tuomitsi vihapuheet, joihin Peltoniemi myös on syyllistynyt.
En äänestäny Haavistoa mutta se homous ei kylläkään siihen vaikuttanu. Mitä väliä mitä kukaki ja kenen kans tekee makuukammarissa vällyjen välissä, eihän se oo ku yks osa ihmistä, ja jokasen oma asia. Halunsa/makunsa kullaki.
Toiset tykkää äitistä, toiset tyttärestä, ja tätiki ois setä jos sillä ois munat ja jos siinä ois kahva, sitä sanottais matkalaukuks.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113753-apu-niiniston-suosimalla-ritarikunnalla-hyvin-erikoinen-tausta
että tällainen muisti ???...
???
Antakaa kaikkien kukkien kukkia!
kristittyjä homoja on Suomessa paljon antakaa meidän rakastaa toisiamme mullakin on ollu poikaystävä olen seurustellut
Olihan tuo ihana kävellä eilen hame päällä poitsufrendin kanssa kaupungilla käsi kädessä... =)
Kyllähän monilla päät kääntyili, mutta fyysiseltä pelolta saatiin olla rauhassa. Enpä minä ole kiusallani olemassa ja koita provosoida ihmisiä. Ongelma on se, että kanssaihmisistä osa saattaa provosoitua sen takia, että olen oma uniikki itseni myös seksuaalisuuteni suhteen.
Kumma kun monet eivät käsitä sitä, että en ole kiinnostunut miehistä tai naisista sen enempää, tai vähempää kuin muutkaan ihmiset. Toisin sanoen se, että olen leidari ei tarkoita sitä, että haluan naida jokaista vastaan tulevaa. Ja joitakin toki voi oksettaa kaltaiseni ihmiset, mutta niin minuakin oksettaa mm. känniääliöt ja monet muutkin asiat tässä maailmassa.
Rauhaa ja rakkautta.
Hyvä, just noin. Olipa hyvä kirjotus. Hyvää ja ihanaa kesää sinulle.
Sisäsiittoisia uskovaisia.
Onko reijot frendei?