Katsokaa kenen päästätte laatoittamaan

Jos ette ole varmoja laatoittajan osaamistasosta, niin käykää ihmeessä katsomassa jälkeä jossakin työmaalla ennen kuin päästätte kaverin laatoittamaan.

Me tehtiin sellainen virhe, että otettiin laatoittamaan kaveri josta ei ollut sen kummempaa tietoa kuin että "on laatoittanut työkseen 10 vuotta". Onneksi menin ekan laatoituspäivän jälkeen katsomaan syntynyttä jälkeä. Keittiön lattia oli laatoitettu ja ihan päin helvettiä.

Keittiön ovelta laitoin varovasti 1,2m passin laattojen päälle ja totesin minkä näki jo paljaalla silmällä. 33x33 kokoiset laatat aaltoili 3-4 millin toleranssilla. Saumojen leveys vaihteli parista millistä puoleen senttiin. Otti niin lujaa pattiin, että nostelin laatat siitä paikasta lattiasta ja raavin sementtilapiolla kurat mitä irti lähti. Ennen operaatiota napsin parit kuvat kamerakännyllä todisteeksi.
0199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


itsekin paremmin kirjoitti:

Jos ette ole varmoja laatoittajan osaamistasosta, niin käykää ihmeessä katsomassa jälkeä jossakin työmaalla ennen kuin päästätte kaverin laatoittamaan.

Me tehtiin sellainen virhe, että otettiin laatoittamaan kaveri josta ei ollut sen kummempaa tietoa kuin että "on laatoittanut työkseen 10 vuotta". Onneksi menin ekan laatoituspäivän jälkeen katsomaan syntynyttä jälkeä. Keittiön lattia oli laatoitettu ja ihan päin helvettiä.

Keittiön ovelta laitoin varovasti 1,2m passin laattojen päälle ja totesin minkä näki jo paljaalla silmällä. 33x33 kokoiset laatat aaltoili 3-4 millin toleranssilla. Saumojen leveys vaihteli parista millistä puoleen senttiin. Otti niin lujaa pattiin, että nostelin laatat siitä paikasta lattiasta ja raavin sementtilapiolla kurat mitä irti lähti. Ennen operaatiota napsin parit kuvat kamerakännyllä todisteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu