kuinka kauan?

Painu vittuun.

Yksinäinen oon kirjaimellisesti ollut jo vuoden ja kolme kuukautta. Masentunut kauemmin. Sisältä yksinäinen puoltoista vuotta.

Huvittavaa et jotkut täältä itkee kun joku ei ole ollut vielä kauaa yksinäinen. Sanonpahan vaan ettei kannatakkaan vetäytyy yksinäisyyteen ees kuukaudeks, siitä tulee nopeasti tapa. Mitä vähemmän on liikkeellä sitä vaikeampaa on lähteä liikkeelle, näin se usein menee.

Ite en jonkun mittakaavassa ole ollut kauan yksinäinen, ja toivottavasti en tulekaan olemaan. Sitä toivon enemmän ku mitään muuta. ;)

24 vuotta

Eräällä tavalla ekasta luokasta lähtien, eli 16 vuotta, josta melkein täydellistä yksinäisyyttä viimeiset 3 vuotta.

Kyllähän tuo yksinäisyys voi tuhota ihmisen mielialan hyvinkin pienessä ajassa.

Yläasteen aikana, 90-luvun alkupuolella, se alkoi. Tosin ei minulla ennen sitäkään ollut, kuin pari kamua, mutta ei se koskaan haitannut.

16 vuotta

Höh, muutamia viikkoja, et edes tiedä mitä on todellinen hardcoreyksinäisyys.

Voisin vastata, että melkein koko elämäni...mutta sanon kuitenkin, että ensimmäiset 20 vuotta puoliyksinäinen ja viimeiset 10 vuotta aikalailla totaaliyksinäinen. Olen siis nainen ja ikää 30 vuotta

Sinä 30v nainen olet varmasti saanut ns. "melaa mekkoon" eli et ole kokoajan ollut yksin?

Turha provosoitua, täällä palstalla on teemana väheksyä naisten yksinäisyyttä koska yksinäisen miekkosen mielessä yksinäisyys on konseptina täysin vääristynyt. Jättää suoraan omaan arvoonsa nuo ja keskittyy asiaan.

Varsinaiseen aiheeseen: Yläasteelta, ala-aste meni ihan kivasti, en ollut suosituimpia, mutta kuitenkin aktiivisesti mukana kaikessa välitunnin jalkapalloilusta kotibileisiin. Yläasteella jouduin ihan vieraaseen porukkaan, eikä luokassa ollut ainuttakaan vanhaa kaveria. Kaikki pojat yhtä lukuunottamatta olivat tulevia amiksia, eikä meillä hirveästi yhteistä ollut. Hyvää pataa oltiin, mutta yhteisten kiinnostuksen kohteiden puute johti siihen, ettei vapaa-ajalla nähty. Myös bileet yms. jätin tässä vaiheessa väliin, ne kun meni lapselleksi wnb-aikuisteluksi.

Lukiossa tilanne parani hieman, näin taas ala-asteen kavereita päivittäin ja muutenkin valtaosa ihmisistä oli ihan järkeväntuntoisia. Bileissä en silti laukannut, ujoksi kun olin jossain vaiheessa muuttunut eikä kukaan "pakottanut". Siitäpä kierre sitten lähti ja nyt olen 23v yliopisto-opiskelija, jonka sosiaaliset taidot on ameeban tasoa. En vieläkään osaa käydä bileissä, arvaamattomana ympäristönä ne vain ahdistavat, eikä oikein muutakaan hyvää tutustumiskanavaa ole löytynyt.

Muutin reilu vuosi sitten pois opiskelupaikkakunnaltani tänne yli 600 kilometrin päähän Etelä-Suomeen ja sen jälkeen on tullut melko yksinäistä elämää vietettyä.

Pikku hiljaa pitäisi alkaa taas rakentamaan omaa sosiaalista elämää uudestaan, mutta se tuntuu melko ylivoimaiselta tehtävältä.