Kukaan ei saa syyllistää itseään jos pakkoruotsi ei maistu. Vika on pakkoruotsissa. Pakkoruotsia vaivaa sen tarpeettomuus ja pakollisuus.
Suomessa yritetään osoittaa että pakkoruotsin opiskelijaa vaivaisi motivaation puute tai motivaation puute olisi oma yksilön vika. Näin ei kuitenkaan ole. Vika on ruotsinkielessä ja sen haitallisuudessa, turhudessa ja pakollisuudessa.
Ruotsin pakollisuus on hyödyttömyyden seurausta. Jos ruotsin kieli olisi rikkaus Suomessa, se kantaisi itse itsensä, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle. Jos ruotsin kieli kuuluisi suomalaiseen identiteettiin, suomalaiset osaisivat tai sitten he opiskelisivat sitä vapaaehtoisesti, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle.
Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen mantran ruotsin kielen rikkaudesta Suomelle. Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla rikkaus vaan rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen haitallisia vaikutuksia saa aliarvioida.
Koska poliittisin keinoin ei voida eikä onnistuta päättämään ruotsin hyödyllisyydestä, ollaan päädytty muodostamaan esteitä yksikieliselle suomenkieliselle toiminalle Suomessa, ruotsin kielen tukemiseksi. (virkamiesruotsi, pakkoruotsi) Siitä on syntynyt järjetön tilanne, jossa estetään suomenkielisen enemmistön kaikenlainen menestyminen ja sivistyksen kehitys, vähemmistön identiteetin tekohengittämisellä. Tämä ilmenee mm. siten, että Suomessa helpotetaan pääsyä opiskelemaan ruotsin kielellä huomattavasti vähäisemmillä tiedoilla ja taidoilla.
Pakkoruotsin "rikkaus" on tehty keinotekoisesti aiheuttamalla haittaa niille, jotka eivät sitä osaa, käytä tai opiskele sillä kielellä. Tämä on aiheuttaa sen, että ruotsin kielentutkinto ja -taito vaaditaan työtilanteissa, joissa asia pystyttäisiin hoitamaan ja käsittelemään todellisesti yksikielisessä Suomessa pelkästään suomenkielellä. Näin on esimerkiksi Itä-Suomessa, jossa venäjän kieli ruotsin kielen sijasta, olisi paljon tärkeämpi hallita nyt ja varsinkin tulevaisuudessa.
Siten ruotsin kielen keinotekoinen hyöty on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.
0Äänestä
huusianna
Ruotsin kieli on este saksan oppimiselle. Ruotsin opiskelu ennen saksan opiskelua pitää kieltää lailla.
Suomalaisen kannattaa opiskella ensin saksa joka paljon vaikeampana kielenä vaatii paljon enmmän työtä. Vasta sitten kannattaa opiskella ruotsia koska sen voi oppia lyhyemmässä ajassa. Jos tekee päinvastoin jää saksan osaaminen huonolle tasolle eikä saksaa ehdi omaksua kunnolla. Jos opiskelee ensin ruotsia, pitää saksan opiskelua jatkaa vielä yliopistossa ja työelämässä. Vaikean kielen opiskelu pitää aloittaa nuorena koska nuorena kielen oppiminen on helpompaa. Saksan keli on vaikeimpia kieliä ja siksi se pitää aloittaa nuorena. Muutenkin kannattaa opiskella saksa ensin koska se toimii hyvänä porttina ruotsin kielelle. Jos jää aikaa ja kokee tarpeelliseksi voi opiskella ruotsia sen päälle. Ruotsia voi sitten opiskella yliopistossa ja työelämässä jos kokee sen tarpeelliseksi.
Suomenkielisille pätemätön porttiteoria on heikko peruste pakkoruotsille. Porttiteoria koskee vain äidinkieletään ruotsinkielisiä. Heidän ei tarvitse ensin opiskella ruotsia oppiakseen helpommin saksaa.
Entinen pääministeri Kiviniemi meni vuodeksi vaihto-oppilaaksi Saksaan oppiakseen saksaa ja siksi joutui käymään lukiota vuoden kauemmin. Kaikki eivät voi pitää vaihto-oppilasvuotta. Entä jos Kiviniemi olisi ruotsin sijaan voinut opiskella saksaa? Vaihto-oppilasvuodet ovat kalliita ja ne paljastavat pakkoruotsin mielettömyyden. Vaihto-oppilasvuodet ovat turhia kun pakkoruotsi poistuu.
0Äänestä
huusianna
huusianna kirjoitti:

kansa ei unohda harhaanjohtajiaan vaan joidenkin poliitikkojen romahdus tulee yllättäen.
Kun pakkoruotsi muutaman vuoden jälkeen poistuu, joutuvat ne poliitikot jotka ovat tähän asti olleet pakkoruotsin takuumiehiä suuren halveksunnan kohteiksi. Kansa ei unohda vaikka suuri osa kansasta ei vielä välitä tai ole tietoisia pakkoruotsin haitoista.
Kataisen, Kimmo Sasin, Jan Vapaavuoren ym. tapaiset pakkoruotsin takuumiehet unohdetaan poliitikkojen hautausmaalle aivan kuten Lipposelle kävi.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kukaan ei saa syyllistää itseään jos pakkoruotsi ei maistu. Vika on pakkoruotsissa. Pakkoruotsia vaivaa sen tarpeettomuus ja pakollisuus.
Suomessa yritetään osoittaa että pakkoruotsin opiskelijaa vaivaisi motivaation puute tai motivaation puute olisi oma yksilön vika. Näin ei kuitenkaan ole. Vika on ruotsinkielessä ja sen haitallisuudessa, turhudessa ja pakollisuudessa.
Ruotsin pakollisuus on hyödyttömyyden seurausta. Jos ruotsin kieli olisi rikkaus Suomessa, se kantaisi itse itsensä, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle. Jos ruotsin kieli kuuluisi suomalaiseen identiteettiin, suomalaiset osaisivat tai sitten he opiskelisivat sitä vapaaehtoisesti, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle.
Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen mantran ruotsin kielen rikkaudesta Suomelle. Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla rikkaus vaan rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen haitallisia vaikutuksia saa aliarvioida.
Koska poliittisin keinoin ei voida eikä onnistuta päättämään ruotsin hyödyllisyydestä, ollaan päädytty muodostamaan esteitä yksikieliselle suomenkieliselle toiminalle Suomessa, ruotsin kielen tukemiseksi. (virkamiesruotsi, pakkoruotsi) Siitä on syntynyt järjetön tilanne, jossa estetään suomenkielisen enemmistön kaikenlainen menestyminen ja sivistyksen kehitys, vähemmistön identiteetin tekohengittämisellä. Tämä ilmenee mm. siten, että Suomessa helpotetaan pääsyä opiskelemaan ruotsin kielellä huomattavasti vähäisemmillä tiedoilla ja taidoilla.
Pakkoruotsin "rikkaus" on tehty keinotekoisesti aiheuttamalla haittaa niille, jotka eivät sitä osaa, käytä tai opiskele sillä kielellä. Tämä on aiheuttaa sen, että ruotsin kielentutkinto ja -taito vaaditaan työtilanteissa, joissa asia pystyttäisiin hoitamaan ja käsittelemään todellisesti yksikielisessä Suomessa pelkästään suomenkielellä. Näin on esimerkiksi Itä-Suomessa, jossa venäjän kieli ruotsin kielen sijasta, olisi paljon tärkeämpi hallita nyt ja varsinkin tulevaisuudessa.
Siten ruotsin kielen keinotekoinen hyöty on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.
Ruotsin kieli on este saksan oppimiselle. Ruotsin opiskelu ennen saksan opiskelua pitää kieltää lailla.
Suomalaisen kannattaa opiskella ensin saksa joka paljon vaikeampana kielenä vaatii paljon enmmän työtä. Vasta sitten kannattaa opiskella ruotsia koska sen voi oppia lyhyemmässä ajassa. Jos tekee päinvastoin jää saksan osaaminen huonolle tasolle eikä saksaa ehdi omaksua kunnolla. Jos opiskelee ensin ruotsia, pitää saksan opiskelua jatkaa vielä yliopistossa ja työelämässä.
Vaikean kielen opiskelu pitää aloittaa nuorena koska nuorena kielen oppiminen on helpompaa. Saksan keli on vaikeimpia kieliä ja siksi se pitää aloittaa nuorena.
Muutenkin kannattaa opiskella saksa ensin koska se toimii hyvänä porttina ruotsin kielelle. Jos jää aikaa ja kokee tarpeelliseksi voi opiskella ruotsia sen päälle. Ruotsia voi sitten opiskella yliopistossa ja työelämässä jos kokee sen tarpeelliseksi.