Hypo-kortti

Minulla on Hypo Pankin luottokortti. Välillä tulisi isompia ostoksia kortilla. Näyttää, että luottorajani ei aina riittäisi. Toimiiko homma oikein, jos maksan Luottokunnalle korttitilille ylimääräistä etukäteen niin, että luottorajani ei ylity? Riittääkö, että maksan samana päivänä kuin näyttäisi menevän luottorajan yli vai onko syytä maksaa jo päivä pari ennen? Koko laskun olen aina maksanut eräpäivänä. Ei siis jää korollista luottoa rästiin.

Luottokunta ei jostakin syystä suostunut nostamaan luottorajaani ylemmäksi. Minulla on ollut 20 vuotta Luottokuinnan kortti ja kaikki on aina maksettu eräpäivänä. En viitsisi sieltä kysellä syytä asiaan Luottokunnalta. Minulla on muitakin luottokortteja, joilla asiat hoituvat, mutta Luottokunnalla on toimiva systeemi saamatta jääneistä tuotteista ja palveluista. En ole kylläkään koko 20 vuoden aikana joutunut tuohon systeemiin turvautumaan. Kaikki luottotietoni ovat olleet koko ikäni OK.

Siis homma ei ole tapauksessani rahasta kiinni, vaan siitä, että teen paljon nettiostoksia, joissa on käytännössä käytettävä luottokorttia. Voin esimerkiksi panna luottotilille ekstraa 10 keuria odottamaan isompia ostoksia. En kuitenkaan välttämättä pane sinne ilman korkoa rahaa turhaan lojumaan.
4277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voit maksaa etukäteen tarvitsemasi rahan.
Kannattaa maksaa muutamaa päivää ennen, että varmasti saldo päivittyy.
-> Jotain rajoituksia saattaa silti olla, ainakin automaatinostoissa per päivä ja tietty per kerta. Mutta en ole varman onko kertaostoksessa joku raja.

Itse olen kyllä hätätapauksessa saanut luottorajan korotuksen ihan vain siksi kuukaudeksi, ja vain soittamalla luottokuntaan.

Äänestä

Kysy Sieltä LuottoKunnasta?

Äänestä

Hypon visan kanssa viime lokakuussa niin, että löysin ebaysta todella hyvän tarjouksen, joka oli pakko ostaa juuri silloin. Tiesin, että kortti menee 600 miinukselle, koska oli iso ostos. Maksoin visalle tonnin ylimääräistä ja tein oston - molemmat siis samana päivänä ja kaikki meni ok, eikä siitä mitään ylitysmaksua / korkoa tms. tullut.

Äänestä

Kuten täällä jo todettiin, voit maksaa luottokorttitilillesi ylimääräistä ja siten ikäänkuin nostaa luottorajaa. Ei kannata kuitenkaan makuuttaa siellä turhaa rahaa, koska a) siitä ei makseta korkoa ja b) sinua voidaan epäillä rahanpesusta jos summat on isoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vähän epäselvää kirjoitti:

Minulla on Hypo Pankin luottokortti. Välillä tulisi isompia ostoksia kortilla. Näyttää, että luottorajani ei aina riittäisi. Toimiiko homma oikein, jos maksan Luottokunnalle korttitilille ylimääräistä etukäteen niin, että luottorajani ei ylity? Riittääkö, että maksan samana päivänä kuin näyttäisi menevän luottorajan yli vai onko syytä maksaa jo päivä pari ennen? Koko laskun olen aina maksanut eräpäivänä. Ei siis jää korollista luottoa rästiin.

Luottokunta ei jostakin syystä suostunut nostamaan luottorajaani ylemmäksi. Minulla on ollut 20 vuotta Luottokuinnan kortti ja kaikki on aina maksettu eräpäivänä. En viitsisi sieltä kysellä syytä asiaan Luottokunnalta. Minulla on muitakin luottokortteja, joilla asiat hoituvat, mutta Luottokunnalla on toimiva systeemi saamatta jääneistä tuotteista ja palveluista. En ole kylläkään koko 20 vuoden aikana joutunut tuohon systeemiin turvautumaan. Kaikki luottotietoni ovat olleet koko ikäni OK.

Siis homma ei ole tapauksessani rahasta kiinni, vaan siitä, että teen paljon nettiostoksia, joissa on käytännössä käytettävä luottokorttia. Voin esimerkiksi panna luottotilille ekstraa 10 keuria odottamaan isompia ostoksia. En kuitenkaan välttämättä pane sinne ilman korkoa rahaa turhaan lojumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu