Mä ihastuin hänen ihaniin sinisiin silmiinsä silloin ja niihin pieniin viiksin nenän alla. En tiedä, onko hänelle enää viiksiä?
Gallpup : missä ihastuitte häneen??
30
1348
Vastaukset
- väärä luulo
Ai, minä kun luulin, että tämä tarkoitti paikkaa, jossa ihastuminen tapahtui :D!
- Pystykorva12
Kiva Gallup :)
Olin tuntenut tämän naisen ulkonäöltä jo jonkin aikaa. Sitten vain eräs kaunis kerta nähdessäni hänet tuli sellainen "hyvin outo olo". Olin oikeasti vähällä pyörtyä ja myös jonkinasteista sekavuutta ilmeni.
Tajusin kyllä aika nopeasti mistä oli kysymys. Olinhan minä elämäni aikana kuullut ja lukenut paljonkin kuvauksia vastaavista tapahtumista, mutta en ymmärtänyt miten voimakas tämä "potkaisu" voisi olla.
Niin, kyseinen nainen oli täysin syytön tähän tapahtumaan. Eli mistään vihreän valon näyttämisestä tai muusta sellaisesta ei ollut kysymys.
Kumma juttu, että vaikka elämme jo vuotta 2012, niin mitään vastalääkettä ei ole kehitetty. - Pystykorva12
Hups. Taisin vastata ohi aiheesta. Anteeksi!
- väärä luulo
Kiva vastaus silti :).
- jiokljl
silloin kun katsottiin ensimmäistä kertaaa toisiamme eikä vaan vilkuiltu
- vain,,,
kerran päätin NYT
- seihana
Tietysti ulkonäkö herätti huomion,kroppa,hiukset,silmät.. ;) Mutta jalat vei yksinkertaisesti luonne! Huumori,elämän normit,asenne.. Auts
- Jokin siinä
koko miehessä vain pysäytti. Jälkeenpäin kun mietin, on se aika jännääkin. Voisin niitä ominaisuuksia listata tähän, mutta se olisi loputon suo. Nyt ei enää mitään muuta mahdu mieleen, kuin hän. Voimaton olo ja kontorolli on täysin mennyttä... Ei ole ennen käynyt näin.
- joku mutta mikä
En tiedä...Ihan oikeesti, tunnettiin pitkään jo ennen ihastumistani, enkä tiedä mitä tapahtui...ja joo, on niitä komeampiakin olemassa.
- vanahapatu34vmies
Onhan noita ihastuksia ollut, mutta aina vaan yksipuolisia :(...viimeisimmässä ihastuin hänen iloiseen/vilkkaaseen luonteeseen ja tietty nätti hymy/kikatus :).
- Katse tainnutti
Kun tuijotti sanaakaan sanomatta hypnotisoituneen näköisenä... muutaman päivän päästä oli päässyt pääni sisälle.
- Kuopijjoon käy tie
Kuntosalilla Kuopiossa 1,5v sitten. Intensiivinen katse ja miehen lämpimät silmät vetivät puoleensa.
- Katse tainnutti
Kuopijjoon käy tie kirjoitti:
Kuntosalilla Kuopiossa 1,5v sitten. Intensiivinen katse ja miehen lämpimät silmät vetivät puoleensa.
Täällä vähän tuoreempi tapaus menossa... :)
- kiitti ois kuulunu
sanoo!? mut nii...
- asdfdsfgth
missä tapahtu?? kerro pliissss
- kugyyuy
Ihastun niin nopeasti että saatan kaupassakin mennä juttelemaan tytölle... :)
- Pepper*
Miehekkääseen ääneen ja huumorintajuun ihastuin
- 16+3
Ihana, lämmin hymy ja valppaat silmät. Mahtava luonne... Jokin vain loksahti, veti jalat veteliks, toi perhoset valtsaan ja sai sydämen pamppailemaan. :) Pamppailee se sydän vieläkin ainutlaatuiselle herralleni!
- OYT
Oletteko yhdessä jo? :-)
- kiellettyhedelmä 35
Komean,raamikkaan,tumman miehen katse. Se oli menoa, ihastuin heti. Tämä leikki jatkuu ja jatkuu... Ihana mies :) Isken kiinni heti kun tilaisuus antaa myöden..
- Minä seinän takaa
Huumorintaju, pienet, hellät huomionosoitukset, kauniit ja syvänsiniset silmät
- fjghahg
Outo kysymyksen asettelu! Missä? Siis tarkkoittaa missä paikassa! Ja mihin?Jos haluu tietää millaiseen asiaan hänessä ihastui! Nykyteinit!
- Autch
Ei olisi pitänyt ihastua. Nyt sattuu.
- niiiiiiiii
samat sanat:(
- +1
niiiiiiiii kirjoitti:
samat sanat:(
jep
- hmmmmmmmmmmm
miks?
- Autch
Koska siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää jos ihastun johonkin.
- puhf
Amatööri
- et
Korsogymillä :p
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5932075- 1021030
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18977Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4837Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101835Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749- 70747
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74678- 65563