Soini toruu kenttää

loppu loisimiselle

Alan vihdoin ja viimein ymmärtää mikä perussuomalaisten todellisena ongelmana on kaiken aikaa ollut - kenttä laiskottelee ja Timo tekee yksin kaikki työt.

Yle:

"Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini torjuu presidentinvaalikampanjan kirvoittamat moitteet puolueen huonosta johtamisesta. Soini muistuttaa, että juuri hän onnistui nostamaan perussuomalaiset suurten puolueiden joukkoon.

- - -

- Johdin tämän puolueen viidestä kansanedustajasta 39:een. Sellaista ei ole tehnyt kukaan muu Suomessa eikä Euroopassa. Joten enpä tunne kovin suurta syyllisyyttä, Soini sanoo.

- - -

- Kritiikki on tervetullutta, mutta minä en arvostele omia kansanedustajia julkisuuden kautta. Menen silmän eteen ja niin muuten tulen tekemään nytkin, Soini sanoo.

Soini sanoo kuitenkin olevansa valmis jakamaan vastuuta puolueessa laajemmalle.

- Nyt kun on arvosteltu, rupean vaatimaan enemmän myös muilta. Tähän mennessä olen vaatinut eniten itseltäni, Soini linjaa. " ( http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/02/soini_torjuu_moitteet_huonosta_johtamisesta_3230118.html )

Lopettakaa tuo jatkuva laiskottelunne ja tehkää jotain puolueenne eteen mokomatkin loiset! Timo on ollut jo liki 15 vuotta puheenjohtaja ja tehnyt kaiken yksin ja nostanut yksin puolueen nykyiseen asemaansa. Mitä te olette tehneet? Aivan, ette mitään muuta kuin ryystäneet kahvia Timon piikkiin puoluetoimistolla. Ja kehtaatte vielä kaiken päälle ruikuttaa jostain mokkamastereista.

23

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ivrol

      Jospa piolueen nimeksi tulee Peruslorvailijat.

      • NO MONEY NO HONEY

        JEP PUTKOSELTA VOISI JOPA JOTAIN VAATIAKIN...MUTTA KUN TIMO TUNNETUSTI MAKSAA NÄLKÄPALKKAA.....


    • Kyllä kai loikkaamin

      Sietääkin todella torua, jos johtaminen ei miellytä! Tämähän on toki aivan vapaaehtoista, jos ei olla tyytyväisiä, kukaan ei kiellä lähtemästä. Tuossa on ovi! Onhan niitä muitakin puolueita olemassa, ei täällä tarvitse rukuttaa.

      Kyllä kai loikkaaminen on täysin luvallista, ja hyviä perussuomalaisia otetaan mielellään esimerkiksi vihreisiin. Huonot saavat mennä keskustapuolueeseen, siellähän on muitakin kääppänöitä.

    • kentälle ruoskaa

      Aikooko Soini erottaa yhdenkään loisivan ja epäonnistuneen hovisyöttilään? Eipä tietenkään!

      • ei soiniWätys!

      • Kiitos 1995-2012
        ei soiniWätys! kirjoitti:

        Laiska persukenttä tulee saamaan oikein isän kädestä. Mitäs laikottelitte soiniWätykset!

        http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/02/soini_torjuu_moitteet_huonosta_johtamisesta_3230118.html

        Kenttä potee kroonista lorvikataria, tuloksena murskaava vaalitappio.

        Timo raataa niska limassa yksin puolueen eteen, Suomen eteen - missä viipyy kentän kiitos?!

        Ovi löytyy jos ei naama miellytä. 15 vuotta tätä on jo puolueen johdossa tehty. Tulos näkyi eduskuntavaaleissa.

        Ota tai jätä.


      • Noo..oooh!
        Kiitos 1995-2012 kirjoitti:

        Kenttä potee kroonista lorvikataria, tuloksena murskaava vaalitappio.

        Timo raataa niska limassa yksin puolueen eteen, Suomen eteen - missä viipyy kentän kiitos?!

        Ovi löytyy jos ei naama miellytä. 15 vuotta tätä on jo puolueen johdossa tehty. Tulos näkyi eduskuntavaaleissa.

        Ota tai jätä.

        Muhkea eläkekassa ja viinakakut auttavat!


    • kenttäläinen...
      • ota tai jätä

        Ja väkeäkin on niin monenlaista puolueen johdossa= Matti Putkonen.


    • only bullshit

      "...minä en arvostele omia kansanedustajia julkisuuden kautta. Menen silmän eteen ja niin tulen tekemään nytkin, Soini sanoo."

      Niinkö? Mitäs tämä sitten oli? Noin vain yhtenä esimerkkinä.

      http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Soini odottaa tukea Halla-ahon erottamiselle/1135269345613

      "Soini kertoi aikomuksistaan ensimmäisenä Ilta-Sanomille ollessaan paluumatkalla Pietarista.

      Halla-aho puolestaan kertoi HS:lle, että luki Soinin erovaatimuksesta ensimmäisenä verkosta."

    • Soinin Valinta

      Joko se Putkonen on saanut jo kultaisen ansiomerkin uurastuksestaan Metallin vaalien eteen? Ottakaa nyt ihmeessä mallia tästä työn sankarista, ja lopettakaa turha urputus. Kuka olisi ikinä uskonut, että persut voivat jonain päivänä saada asetettua kuusi ehdokasta Metallin vaaleihin? Tällaista uhrautumista Timo arvostaa, joten nyt lopetetaan se Moccamastereiden haikailu.

      • Raili L.

        Soini tulee roimimaan omistamansa puolueen väkeä oikein kunnolla. Miljoonista on kentällä tämänjälkeen turha kysellä.


    • työn raskaan raataja

      Ei ihme jos ei ole pojjilla aikaa puoluetyöhön kun aika menee muuhun

      http://www.hs.fi/msn/fingerpori/?cmp=tm_viihde_fingerpori

    • Vilo Sohvi pSS

      Tärkeysjärjestys se olla pitää.

    • äänet Haavistolle

      Soinin rotkokausi alkoi huraa,ei tarvita kiitos enää ,-PETTI kuuluttamalla ketä äänestää vaikka lupas toisin,ei se kenelle mutta se kuulutus,-alamäelle,,,,,,

    • p..n maku suussa pSS

      Soinin ilmoitus tuesta Niinistölle, vei Saulilta paljon ääniä. Nyt kun kepun Jarmo Korhonen tuli vielä sotkemaan, Niinistön läpimeno alkaa olla vaakalaudalla.

    • nättijussi

      Ennen oli vitsi SMP:stä. Sirkka minä ja Pekka.
      Nyt on vain Timo, joka tekee kaikki työt ja Timokin pääasiassa lomailee.
      Siis onko puolue hunningolla?

    • kenttä toteaa
    • puoluetuki joo joooo

      kukaan ei muistele aikaa ,jolloin soini meuhkasi puoluetuki pois...
      Nyt on soinilaisilla puoluetukea että paikat repee, eikä mitään tartte tehrä.

    • psaps

      Puoluetuki kuuluu meille persuille. Ei me enää sitä haluta pois. Me ollaan se ansaittu jytkyllä. Mutta jos oltais lilliputti-puolue niin haluttais puoluetuki taas pois mutta ei nyt. Nyt kun ollaan suurpuolue. Meille kuuluu tuki!

    • oma suu ja oma maha

      Ei hätä ole tämän näköinen. NATO-Niinistö lupasi roomalaiskatolilaiselle varapresidentin pestin, joten Saarakkala ja piikkivyö-Juurikkala pääsevät pian SMP-persujen johtoon.

    • Soimismi

      Perussuomalaisten on ratkaistava, tekevätkö he työtä Perussuomalaisille vai Timo Soinille?

      TImo Soisi saisi aktivoida vaalipiirit, puoluepiirit. Tähän mennessä hän on vain valvonut Perussuomaisten rasisteja lausumasta liikaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4919
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      54
      3925
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3503
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2658
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      136
      2397
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      57
      2289
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe