Tajuaako keskustalaiset mistä on kyse?

Suomalaisen yhteiskunnan omahyväisin, itsekeskeisin ja omasta ajattelustaan piirunkin poikkeavaa näkemystä äänekkäästi paheksuva (… pöyristyttävää! … taidat olla rasisti, kun et hyväksy homojen perheensisäistä adoptiota?) pseudointellektuelien ja näennäissuvaitsevaisten (pieni, mutta kovin äänekäs) joukko on hurahtanut omaan hurmoshenkiseen joukkopsykoosiinsa – hihhuloimaan ja haihattelemaan vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston perässä.

Tämä olisi sinänsä lähinnä kainoa myötähäpeää herättävää tai hymynkareen poskille nostattavaa touhua – jos kyseisen lauman liepeillä, joukossa – ja etenkin perässä – ei liikkuisi aitoja vasemmistolaisia kansanvallan halveksujia.

Iltalehti uutisoi tänään peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (SDPöö) olleen erityisen aktiivisesti ajamassa hedelmättömyysvaatimuksen poistamista laista.

Nykyinen laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta edellyttää, että henkilö on steriloitu tai muusta syystä lisääntymiskyvytön. Käytännössä tuo lakimuutos tarkoittaisi sitä, että henkilö, joka on lain perusteella mies (suomeksi; täti joka on setä) , voisi tulla raskaaksi ja synnyttää.

Hieman yllättäen tämä Pöö-puoluetta edustava joka paikan touhottaja Guzenina-Richardson ei kuitenkaan ole ollut ajamassa lakimuutosta eteenpäin, vaan kunnia (tai lähinnä vastuu) kuuluu hänen erityisavustajalleen Martta Octoberille (Demla). October on ohittanut Suomen lain, kansanvallan ja asemansa esiintymällä aktiivisesti (ja ihan itse itsensä ministeriksi nimittäneenä) tässä asiassa.

Jostain syystä iltapäivän uutisvuo kertoikin sitten jatkona juttuun, että erityisavustaja October on eronnut oma-aloitteisesti.

Guzeninan avustaja, valtiosihteeri Sinikka Näätsaari kertoi, että asia tuli hänellekin yllätyksenä:

"Melkein aamukahvit lensivät ulos, kun huomasin lehden. Minulla ja ministerillä ei ollut tästä mitään käsitystä."

Näätsaari sanoo, ettei lainmuutos ole ollut ministerin agendalla. Erityisavustaja October oli hänen mukaansa puhunut joskus sivulauseessa järjestön (SETA) ehdotuksesta, mutta ministeri ei tarttunut siihen. Näätsaaren mukaan Octoberin tausta on ihmisoikeusjärjestöissä.

- Hän on toiminut ymmärtämättä, että aina kun jotain sanoo, se on sama kuin ministeri sanoisi.

– Se oli hänen sydäntään lähellä oleva asia. Hän piti asiaa tärkeänä ja oli enemmän aktiivinen kuin mitä me muut tiesimme.

Tämä loistava on esimerkki siitä, miksi vasemmistolaiseen hurmosliikehdintään pitää suhtautua vakavasti. Presidentti Tarja Halonen on onnistunut kahdentoista (itse)valtiasvuotensa nimittämään yhteiskunnallisesti tärkeisiin solmu- ja avainpisteisiin Octoberin ja itsensä hengenheimolaisia – eräitä jopa hallituksen ( ja eduskunnan pankkivaliokunnan) yksimielistä kantaa vastaan – kuten tapauksissa Sinikka Salo ja Ritva Viljanen – tai ohittaen muodollisenkin pätevyyden avatessaan oven suojavirkaan (pätevien hakijoiden ylitse) uskonsisarelleen Eva Biaudetille.

Kun nyt näyttää siltä, että nuoremmat uskonsisaret kävelevät mistään piittaamatta sekä avustamansa ministerin, muun hallituksen ja jopa eduskunnan yli, jokaisen joka rakastaa omaa vapauttaan ja suomalaista yhteiskuntajärjestystä on syytä miettiä kenelle antaa äänensä.

Vakavan asian keskelläkin tämän leperryksen kirjoittajaa on huvittanut juuri se intohimo ja joukkohurmos, joilla itseään yksilöllisinä ja älykkäinä pitävät ns. hyvät ihmiset (poikkitaiteilijat, kotimaiset koomikot, tekoälyköt, kulmakuppilan baskeripäiset tenu-ukot, femakot ja niin edelleen) marssivat gurunsa perässä tahtimarssia kuin tahdottomat zombiet.

Toivottavasti häpeä ei laskeudu tulevaisuudessa näiden hassunhauskojen 2010-luvun mellereiden (hirviniemien, kuustosten, saartamoiden, knihtilöiden) päälle yhtä vahvana, kuin se laskeutui naganintuoksuisten 1970-luvun stallareiden (sinnemäkien, tuomiojien, salojen, hassien) niskaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Väinämöinen go! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu