Kekkonen, Kekkonen, Kakkonen, Kakkonen, Olihan se Kekkosen poika Taneli Kakkonen ja kyllä Kekkonen oli bi.Hoh,hoh, hooooooo Kapi se vaan äänestää normaaleja heteroita ja on se suivatsematon narsisti.
Nauratti niin pirusti Haaviston mainos radiossa, Kekkonen,
Iso, komea hetero
10192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toki me kaikki äänestämme kakkosta eli Pekka Haavistoa, niinhän tekevät kaikki muutkin.
Äänestämme Pekka Haaviston voittoon Tasavallan presidentiksi.
Syvällä keskustaa olevana Haavisto on luonnollinen valinta. Toivon, että kaikki keskustalaiset käy sunnuntaina laittamassa kakkosen ja estetään kokoomuksen kuntauudistus ja Natoon liittyminen.
Ei ole Haavistosta apua kuntauudistuksen estämisessä. Jos hän olisi mies eikä hiiri, hän olisi jo toiminut asiassa omassa eduskuntaryhmässään, koska puolueensa on ajamassa uudistusta hallituksessa.
Haavisto on ehkä oikeastikin ajatuksiltaan ja käytökseltään maltillisempi kuin vaikkapa munkkiniemeläistoverinsa Osmo Soininvaara, mutta löperyydellä ei pärjätä kiihkoilijoiden kanssa.
Tuskinpa kuntauudistuksessa on presidentillä paljonkaan valtaa.
Miettikää miten paljon Haavisto voisi parantaa yleistä ilmapiiriä tässä maassa, joka on suurelta osalta ollut kepun vallassa ja ahdistuksessa jo vuosikymmeniä. Nyt kun kepun valta jo herpaantuu ja puolue joutaa historian rokukoppaan, tarvitaan hyvä presidentti ja se presidentti on Pekka Haavisto.
Äänestämme Pekka Haavistoa koko Suomen edun mukaan.
Suomi tarvitsee sekä itsenäisen armeijan että puolustusyhteistyötä muiden demokratioiden kanssa.
Se, laittaako joku jotain kakkoseensa, on kunkin oma asia.
Urkki varmaan hoki tuota samaa litaniaa Hallamaan emännälle ja isännälle, molemmat sai Urkkia kakkoseen.
Meillähän on ollut homopresidentti jo aikaisemmin ja se oli itse Urho Kalevi Kekkonen, tosin pani naisiakin siinä välissä, mutta se, että pani Tanelin poikaystävää, niin se oli jo liikaa. Mutta katsokaa Urkin huulia, ihan sensuellit.
Onneksi haaviston numero on 2 ja sehän tarkoittaa, että kakkoseksi jääkin.
Niinistö on 6 ja kuusi vuotta on kausi, jonka niinistö on ainakin suomen presidentti.
Hyvin valittu. Juhlimaan niinistöä illalla. Hyvä sauli.
Kekkonenhan aikoinaan oli hokenut, että Kekkonen, kekkonen, kekkonen ja kiitos Taneli. Lestat oli hurmioissaan!
vaikka peräpää vertaa valuu niin hymyillään me homot vaan , ja painetaan täysillä kakkoseen.