Suomi on

taidettu miehitettää salassa, nyt kansamme joutuu makselemaan sotakorvauksia voittajille.
Kaikki meni ja jäätiin vielä velkaakin.
Nyt sitten ihmisiä yritetään evakoidan slummeihin odottamaan lopullista putsausta.
Nyt se vasta kurjuus alkaa köyhimmille.
Nokia Ollila tuli jo, mutta kuka hänet kutsuikaan, Kyllönen, mutta kenen käskystä, Onhan Ollila Ahtisaarelaisia ja taatusti kallis jeppe.
Nyt sitten pakotetaan kaikki omalla kustannuksella hankkimaan autoonsa seurantalaitteen, ja nokia tekee tilin, mikä ei kylläkään jää Suomeen.
Onhan työ kyllä sinänsä hyvä, että tietävät konnien liikkeet, mutta kenetkä he niiksi laskevat.
Sitten alkaaakin taas sakottaminen jos tuo kallis laite ei ole käytössä.
Arvatkaapa onko tuo laite pakollinen ulkomaanrekisterissä oleville autoille?
Ei vielä, ja ei takuulla valmisteta Suomessa.
Laite on olemassa, ja uusia ammutaan avaruuteen kokoajan.
Kyllähän tuolle on melkoiset markkinat olemassa.
Seuraavaksi sirutettaneen ihmiset, jo vauvana:)
Kyllähän tuo jotensakin hyvä vekotin on rehellisen ihmisen kannalta ainakin.

Marko Ahtisaarihan nostettiin Nokian johtoon äskettäin.

Eli onko sitten niin, että demarit kokoomus ovatkin samaa puoluetta?
Eli koko presidentipeli on teatteria, kuten Väyrysen pakkopudotamista havaittiin.

Voi olla kepun etukin, sen näkee sitten jatkossa,
Kokoomus jyräs demarit PUOLUEEN NIMENÄ.
Ilmankos nuo palstademutkin on siirtyneet kokkareiksi.

Haavistokin kokoomuslainen?
Millä se vihreäliikekkään toimii, jos rahapiirit ei sitä rahoita itseään varten.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Arve Luja kirjoitti:

taidettu miehitettää salassa, nyt kansamme joutuu makselemaan sotakorvauksia voittajille.
Kaikki meni ja jäätiin vielä velkaakin.
Nyt sitten ihmisiä yritetään evakoidan slummeihin odottamaan lopullista putsausta.
Nyt se vasta kurjuus alkaa köyhimmille.
Nokia Ollila tuli jo, mutta kuka hänet kutsuikaan, Kyllönen, mutta kenen käskystä, Onhan Ollila Ahtisaarelaisia ja taatusti kallis jeppe.
Nyt sitten pakotetaan kaikki omalla kustannuksella hankkimaan autoonsa seurantalaitteen, ja nokia tekee tilin, mikä ei kylläkään jää Suomeen.
Onhan työ kyllä sinänsä hyvä, että tietävät konnien liikkeet, mutta kenetkä he niiksi laskevat.
Sitten alkaaakin taas sakottaminen jos tuo kallis laite ei ole käytössä.
Arvatkaapa onko tuo laite pakollinen ulkomaanrekisterissä oleville autoille?
Ei vielä, ja ei takuulla valmisteta Suomessa.
Laite on olemassa, ja uusia ammutaan avaruuteen kokoajan.
Kyllähän tuolle on melkoiset markkinat olemassa.
Seuraavaksi sirutettaneen ihmiset, jo vauvana:)
Kyllähän tuo jotensakin hyvä vekotin on rehellisen ihmisen kannalta ainakin.

Marko Ahtisaarihan nostettiin Nokian johtoon äskettäin.

Eli onko sitten niin, että demarit kokoomus ovatkin samaa puoluetta?
Eli koko presidentipeli on teatteria, kuten Väyrysen pakkopudotamista havaittiin.

Voi olla kepun etukin, sen näkee sitten jatkossa,
Kokoomus jyräs demarit PUOLUEEN NIMENÄ.
Ilmankos nuo palstademutkin on siirtyneet kokkareiksi.

Haavistokin kokoomuslainen?
Millä se vihreäliikekkään toimii, jos rahapiirit ei sitä rahoita itseään varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu