Nytt loppui korkojen kera ohjelman katsominen

Ensin, ohjelman alussa sanoivat nämä kaksi juontajaa, että ei sitten näytetä mitään käsimerkkiä.
Sitten tuli Kuustonen nuorempi haastatteluun. miksi taas Kuustonen, kun viikko sitten oli yks Kuustonen, Joka mitätöi armeijan turhaksi, josta veteraanit jo suuttuivat. Naama loistaa oksettavan Haaviston kamppanjassa.
Ohjelman lopussa Pimiä huutaa kakkosta ja Kuustosen kakara näyttää sormimerkkinä kakkosta.
Onko ne niin tyhmiä, että luulevat, että me aikuiset ihmiset tarvitaan neuvoja, ketä me äänestetään.
Menetti makunsa se ohjelma, eipä enää kiinnosta katsoa. Homo pekka vaan joka ohjelmaan vieraaksi.
Se on täysin varmaa, että homo Pekka ei tule saamaan ääntäni, ei ehdottomasti, pitäköön Kuustoset ja Pimiä Pekkansa.
Minusta se on inhottavista inhottavin valinta koskaan presidentiksi.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oikeassa olet.

Äänestä

No tämähän on vain tätä suvaitsevuuttaa. Tosin jos olet vain heidän kanssa samaa mieltä, muutoin olet homokammoinen.

Äänestä

Kaksi kanaa orrella ovat ne "korkojen kera"-ohjelman juontajat. Olen jo aikaisemmin huomannut heidän asenteellisuutensa. Usein olen joutunut kääntämään toiselle kanavalle. Niin nytkin. Kaksi kaakattajaa, jotka ovat olevinaan hauskoja mutta eivät siinä onnistu. Joko vika käsikirjoituksessa tai sen puutteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ällötys... kirjoitti:

Ensin, ohjelman alussa sanoivat nämä kaksi juontajaa, että ei sitten näytetä mitään käsimerkkiä.
Sitten tuli Kuustonen nuorempi haastatteluun. miksi taas Kuustonen, kun viikko sitten oli yks Kuustonen, Joka mitätöi armeijan turhaksi, josta veteraanit jo suuttuivat. Naama loistaa oksettavan Haaviston kamppanjassa.
Ohjelman lopussa Pimiä huutaa kakkosta ja Kuustosen kakara näyttää sormimerkkinä kakkosta.
Onko ne niin tyhmiä, että luulevat, että me aikuiset ihmiset tarvitaan neuvoja, ketä me äänestetään.
Menetti makunsa se ohjelma, eipä enää kiinnosta katsoa. Homo pekka vaan joka ohjelmaan vieraaksi.
Se on täysin varmaa, että homo Pekka ei tule saamaan ääntäni, ei ehdottomasti, pitäköön Kuustoset ja Pimiä Pekkansa.
Minusta se on inhottavista inhottavin valinta koskaan presidentiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu