Olen yksinäinen ärtyneen suolen takia

En muista mistä se sai alkunsa, mutta vaiva on pilannut täysin sosiaalisen elämäni. Lukioajat olivat yhtä sähellystä, kun en pystynyt istumaan paikallani vaan jouduin juoksemaan vessaan mitä sopimattomammissa tilanteissa (kokeet, esitelmät jne.) Yhtäkkiä poisjuokseva ihminen on tietysti outo, eikä sellaisen kanssa ruveta kaveriksi. Sille vaan ei mahda mitään että vatsaan sattuu niin helvetisti että on pakko päästä helpottamaan. Lääkärillä on käyty ja todettu psykologiseksi vaivaksi. Kun olen paikassa, jossa pitäisi istua paikallaan niin vatsaa alkaa vääntää, eikä siitä tule mitään. En todellakaan pysty mihinkään sosiaaliseen kanssakäymiseen koska jännitän niitä niin paljon, että vatsa menee täysin kuralle. En ikinä pystyisi käymään trefffeillä. Nyt opiskelen yliopistossa, ja istun aina mahdollisimman kauas muista. Vatsani takia jännitän tavallisia koulupäiviäkin niin paljon että joudun käymään isolla hädällä noin 5 kertaa päivässä. Käytössä on jo beetasalpaajat, masennuslääkkeet, ruokavalio, liikunta, mistään ei ole apua. Vatsani on pilannut elämäni. Ainoa paikka missä voin olla rauhassa on yksin kotonani.
261401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ehkä sinulla on vain superherkkä autonominen hermosto. Tai kenties(vielä yksinkertaisemmin) herkät aivot. Olet herkkä ihminen. Kehosi toimii nopeasti kuten myös mielesi reagoi herkästi ärsykkeisiin. Unohtamatta vielä sitä miten herkät ajatuksesi ja mielikuvituksesi vaikuttaa fyysiseen puoleesi.

Äänestä

mulla oli sama ongelma mutta todetiin se crohnin taudiksi ja sain mahalääkkeet siihen
enää ei ole kipeä ja kakkosella joutuu käymää 1-2 krt pv

Äänestä

Oletko kokeillut terapiaa. Se voisi auttaa, jos lääkkeet eivät auta.

Äänestä
  • Terapiat ovat tälläisiin ongelmiin yhtä tyhjän kanssa. Eikä kannata niihin turvautua.

    Jos on tälläisiä ongelmia älä koskaan mene minkäänlaiseen terapiaan! (siis erittäin erittäin harvoissa tapauksissa).

    Ongelma on siinä ettei sellaisia ongelmia mitä lääketieteessä ei ole todettu oteta vakavasti. Toisin sanoen henkilöllä on "päänsisäinen ongelma" joka pitää ratkaista.

    Tämä tarkoittaakin käytännössä sitä että yleensä "henkiparantajat" (psykologit, psykiatrit) eivät ota millään lailla vakavasti henkilön itsensä kertomisia vaan tarttuvat mitättömiin pikkujuttuihin tehden niistä "suuren ongelman".

    Vatsaongelmat ovat kadonneet taivaan tuuliin kun suurin ongelma tuntuu olevan siinä ettei äiti antanut pienenä irtokarkkia tai opettaja antoi lisäläksyjä unohtuneiden kotitehtävien takia (noin kärjistetysti sanoen).

    Toisin sanoen tuo on täysin hukkaan heitettyä aikaa ilman mitään todellista tulosta. Suuri ongelma on myös siinä että henkilön mielenterveyttä on kyseenalaistettu ja näin ollen jatkossakaan ongelmiin ei suhtauduta vakavasti.

    Jos perusjutut kuten tähystykset on suoritettu jne (ja niistä ei ole löytynyt mitään). niin ainoat keinot mitkä tilanteeseen auttavat ovat:

    - Ruokavalio
    - Maitohappobakteerit
    - Stressittömän tilanteen luominen


    Mitään muita keinoja ei yleensä juurikaan ole. Psyykkinen puoli liittyy enemmän tuohon stressinhallintaan sekä siihen miten asioita kokee.

    Nykylääketieteen ongelmat tällä alalla ovat varsin yleisiä joten valtaosaa vatsaongelmista ei oteta vakavasti. Tämän takia ns. "hullundiagnooseja" jaetaan arvalla vatsavaivoista kärsiville ihmisille koska todellista ongelman aiheuttajaa ei tiedetä.

    Valtaosassa tapauksista ongelma liittyy ruokavalioon josta ei juurikaan monet tahot tiedä mitään. Ongelma onkin usein siinä että ruokavalion yksilöllisyys vaikuttaa todella paljon ja näin ollen kaikki ei sovi kaikille.

    Normaalissa tilanteessa vatsaongelmat eivät ole yleensä kovinkaan pahoja, mutta jos tilanteen hajotessa käsiin ongelmat voivat muuttua erittäin pahoiksi.

    Maitohappobakteerit ovat tulleet jopa jonkin sortin "muotivillitykseksi". Siinä missä ennen eivät juuri mitkään tahot suositelleet noita niin nykyisin joka mainos pursuaa asiasta tietoa.

    Maitohappobakteerit ovatkin yleensä suurin tekijä ongelmien vähenemiseen koska niiden tehtävä on pilkkoa ruokaa samoin kuin entsyymien.

    Stressittömän tilanteen luominen hillitsisi useimmilla ainakin pahempia ongelmia.

    Äänestä

Toivottavasti löydät avun vaivaasi.

Äänestä

Keliakia tai muu ruoka-aineallergia? Vehnäallergia on hyvin yleinen vaiva, muttei yleisessä tiedossa. Tutkituta nyt hyvä ihminen itsesi tarkkaan!

Äänestä

Chrohnin taudin alkuvaihe muistuttaa paljon ärtynytää suolta, ihan vinkkinä vain...

Mutta joo, itellä jokseenkin sama vaiva. En kehtaa enää oikein mennä minnekään, mikä tekee neljän seinän sisästä poistumisen vielä entistä hankalammaksi. En ole vielä yliopistossa, enkä oikein edes tiedä mitä sitä nyt sitten uskaltaisi opiskella - ja missä!

Oletko mies vai nainen? Itse olen nainen, ja kokenut karvaasti sen kuinka yli-innokkaat kanssasisaret juoruilevat ja tekevät kilpaa omatekoisia diagnoosejaan huolimatta siitä, ettei terveyteni kuulu heille millään tavalla. Juorut ja muut vain pahentavat omaa yksinäisyyttäni...

Äänestä

Tervehdys.
Tulehdukselliset suolistosairaudet eli IBD-sairaudet ovat myös eräs vaihtoehto vaivoihisi.
IBD-sairauksia ovat Crohnin tauti ja haavainen paksusuolitulehdus.
IBD-sairaudet ovat yleistyneet huomattavasti viimeaikoina.
IBD-sairaudet aiheuttavat usein jatkuvan ripulin ja pidätysvaikeuksien lisäksi myös esim. vatsakipuja , väsymystä , laihtumista ja joissakin tapauksissa kuumeilua.
Mitä laajempi on tulehdus suolessa , sitä monimuotoisempia ovat myös oireet.
Yleensä tauti puhkeaa 20-30 vuoden iässä , mutta on tapauksia huomattavastikkin aikaisemmin puhjenneista taudeista.
IBD-sairauksiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan huomattavasti helpottaa lääkkeillä. Oirevaiheet ja rauhallisemmat vaiheet vaihtelevat , hankaluus on siinä ettei oirevaihetta juurikaan pysty ennustamaan.
Taudin ollessa rauhallisessa vaiheessa potilaat elävät lääkityksellä aivan normaalia arkea mahdollisesti kuukausia, jopa vuosia.
Ehdottaisin menemistä tarkempiin suolistotutkimuksiin.
Ulostusnäytteen korkeat tulehdusarvot pitäisi jo saada lääkärin miettimään Crohnin tautia varteenotettavana vaihtoehtona.
IBD-sairaudet saattavat myös aiheuttaa mielialaoireita, joten lääkärin on myös selvitettävä mikä sairaudessa on syytä ja seurausta, tehdessään dignoosin.
Sairauteen on saatavilla useita lääkkeitä , usein oikea elämän normalisoiva lääkitys löytyy vain kokeilemalla.

ter R.R.

Äänestä

Niin kuin nuo muutkin ovat ilmaisseet, niin tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yksi vaihtoehto. Onko sinulle tehty ikinä kolonoskopiaa josta tulehdus olisi voitu todeta? Esimerkiksi paksusuolentulehdusta diagnosoidessa suurimmalla osalla potilaista on ollut oireita jo monta vuotta, mutta koska oireet voivat viitata myös ärtyneen suolen oireisiin, ei kunnollista diagnoosia ole saatu.

Voimia sinne!

Äänestä

Oletko ajatellut, voisiko kysymyksessä olla paniikkihäiriö? Itse kärsin nuorena samantyyppisistä oireista. Vatsa oli usein jännittävissä tilanteissa sekaisin ja äänteli huomiota herättävästi. Aloin vähitellen pelätä kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita, missä olisi pitänyt pysyä hiljaa ja paikallaan. Opiskeluni jäi sen takia sitten kesken ja elin aika erakkomaista elämää. Siihen aikaan ei vielä paniikkihäiriöstä puhuttu mitään, jos kävin lääkärissä sain vain jotain ilmavaivoihin tarkoitettua lääkettä.
80-luvulla sitten kirjoitettiin lehdissä aika paljon paniikkihäiriöstä ja huomasin vaivojeni olevan samantapaisia ja tulevan yleensä vain tietyissä tilanteissa. Joillakin sekoaa sydän, joillakin vatsa. Tieto helpotti huomattavasti oloani, vaikka täysin oireet eivät ole vieläkään poistuneet. Jos menen johonkin kokoukseen, luennolle tai vastavaan, tiedän saavani vatsaoireita. On kuitenkin helpompi kestää niitä, kun tietää mistä on kysymys.

Äänestä

Ei pitäis olla mikään tulehdus, koska multa on otettu verikokeet, ulostenäytteet, ja maha ultrattu ja mitään ei löytynyt. Muutenkin jos olen koko päivän yksin kotona, niin ei ole mitään oireita. Mutta jos on esim. koulupäivä, niin vatsa sekoaa täysin.

Ja joo, kyllä mulla on vähän paniikkioireitakin. Esim jos pitää jossain pienessä luokkahuoneessa istua lähellä muita ihmisiä, alkaa ahdistamaan kamalasti, sydän hakkaan ja ajatukset sumenee. Ja vatsa tietenkin kipeä ku helvetti. On mulla beettasalpaajia ja masennuslääkkeitä ei niistäkään apua. Ripulilääkkeestä on vähän apua jos ottaa hyvissä ajoin esim ennen tärkeää koetta. Ainoa vaan, että vatsa tulee siitä entistäkin kipeemmäksi. Ei vaan tartte pelätä että paskoo housuun. On tää hienoa...

Äänestä
  • Nykylääketiede tuntee niin huonosti vatsavaivojen syitä että lähestulkoon yli 70%:a vaivoista laitetaan "psyykkisyyden" piikkiin ilman mitään todellista diagnoosia. Vaikka usein taustalla psyykkisyys on vain yksi pieni tekijä muiden isompien tekijöiden joukossa.

    Tilanne voi hajota käsiin esim. kovan antiobioottikuurin, stressin, sairastelun tms. takia jolloin vatsan bakteeritasapaino järkkyy tai hajoaa jollakin tavalla ja ei uusiudu kuten normaalisti pitäisi tapahtua.

    Kokeiles maitohappobakteereita (erilaisia). Ovat aika kalliiita mutta jos löydät ns. oikean merkin (vaikkapa idoform, ratiopharm, gefilus aluksi) niin voi auttaa.

    Ruokavaliota kannattaa tutkia ja siitä voit löytää helpottavan tekijän myös tilanteeseen. mm. joillekin viljatuotteet eivät juurikaan sovi tai maitotuotteet tai vaihtoehtoisesti jotkut kasvikset yms. Kyse on hyvin yksilöllisistä seikoista joten ainoa keino on yleensä oma kokeileminen.

    Äänestä

Itsellä samanlaisia kokemuksia, mutta ei istuessa vaan kun pitää olla seisten tai liikkua, on tullut paikkakunnan yleiset vessat tutuiksi): No, pari viikkoa sitten katselin apteekista käsikauppalääkkeitä ja ajattelin kokeilla LOPEX 2mg niin ne ovat toimineet, vaikutus alkaa tosi nopeasti eikä vessassa tarvitse käydä kuin joskus illalla, mutta ei kai noikaan ole hyväksi pitkäaikaisessa käytössä, mutta suolen toiminnan ne rauhoittivat.

Äänestä

ololllolooolllooo :D::DDD:D:D

hajoo vaivoihis, pierupussi :DDD:F

Äänestä

Avanne voisi tuoda helpotuksen ongelmiisi. Loppuisi tolkuton vessassa ravaaminen.

Äänestä
  • Hei, olen sairaslomalla stressin ja pahentuneiden virstasavaivojen vuoksi. Rakkoni tilavuus on vain 2 dl ja käyn 20-30 kertaa päivässä vessassa ja rakko on usein kipeä. Karkailuakin on usein, etenkin öisin. Minulla on myös aikuistyypin diabetes ja verenpainetauti. Näiden sairauksien vuoksi olen jo kauan joutunut viettämään hyvin eristäytynyttä elämää.Nyt lääkärit haluavat asentaa minulle virtsatieavanteen. Se on niin lopullinen päätös, että pelkään sitä ja tulevaisuutta sen jälkeen. Sitten olen varmaan vielä yksinäisempi.
    Olen vain kotona yksin ja odotan, kukaan ei soita eikä luottoystävää ole. Olisinpa iloinen, jos joku soittaisi minulle ja voisimme keskustella yksinäisyydestäni ja peloistani. Ja minkälaiseksi elämäni muodostuuu avanneleikkauksen jälkeen.Ja joudunko leikkauksen jälkeen palaamaan työelämään? Minusta tuntuu, että yksinäisyys kotona tappaa minut jo ennen leikkausta. Olisin iloinen, jos joku ottaisi yhteyttä. Voitko jättää tänne sähköpostiosoitteesi. Olisi hyvä saada tässä hädässä ystävä.

    Äänestä

Mulla on tismalleen sama vaiva! Ja psyykkinen vaivahan tämä on, lukion aikana ja jälkeen mulla on ollut kunnon stressi ja menokierrettä koko elämä ja sitten yhtäkkisissä tilanteissa täytyy juosta vessaan. Stressitöntä elämää odotellessa. Itellä kanssa beetasalpaajia ja nyt aloitin juuri masennuslääkkeet (ollut aiemminkin käytössä n. pari vuotta sitten). Käyn myös yksilöterapiassa ja ryhmäterapiassa, yrityksenä oppia ottamaan rennommin ihmisten läsnäolo ja se että en miettisi liikaa, eli siis rennosti elämässä pitäisi mennä. Niin ja sitten oon nyt noin viikon käyttänyt Vi-Siblin kuituvalmistetta, tosi hyvä juttu, isolla hädälläkin saa käytyä esimerkiksi aamuisin ja se helpottaa jo kummasti. Eli siis toi että oppii uudelleen säännölliset vessareissut ja pidän ruokavalion mahdollisimman tasapainoisena. Olen ite miettiny että jos auttaa sellanen että kun tulee hätä ja oon tiedostanut että se johtuu paniikista monissa erinäisissä tilanteissa, niin sitten vedän syvään henkeä ja lasken neljään ja sitten hengitys ulos. Auttaa monesti, ja voi tehdä muutamia kertoja peräkkäin jotta rentoutuu. Ja sitten oon nyt päättänyt että minä alan hallita sitä suolta eikä se minua, elikkä raaauuhoittuuminennn. Ja pidättämiset ei ole hyväksi, eikä liialliset väkinäiset pusertamisetkaan, iisisti vaan, kyllä se sielt tuleepi sitten. Mutta joo Vi-Sibliniä suosittelen ja muutenkin ruokavalion tarkastamista! Ja kaikenlaiset rauhoittumishetket esimerkiks kerran päivässä varmasti tekee hyvää. Pidetään suoli kaverina ja huomioidaan sitä tarpeeksi niin pysyy tyytyväisenä eikä ala komennella veskiin :-D

Äänestä
  • Terapialla on valtaosalle henkilöistä täysin päinvastainen vaikutus eli todellinen hyöty on nolla koska vaiva ei kaikilla ole useimmilla psyykkinen. Tosin ihmiset reagoivat tilanteisiin eri tavalla ja jotkut ihmiset voivat kokea asioita voimakkaasti ja reagoida ns. "vatsallaan".

    Oma ongelmansa vatsaongelmissakin on siinä että jotkut ihmiset kokevat ns. pienetkin ongelmat voimakkaammin kuin toiset vaikka kummassakin tapauksessa kyse olisi aivan "normaalista tilanteesta".

    Visiblinistä parempi vaihtoehto on Lepicol.

    Äänestä

otan osaa, sama vaiva täälläkin :( itselleni kehitin tuosta vuosien myötä pahan paniikkihäiriön joka tietenkin vaan lisäsi vatsan toimintahäiriöitä.... En vuosiin esim. käynyt leffassa/teatterissa/bussissa/ulkomailla.......pahimpina aikoina kaupassakäyntikin oli tosi vaikeaa....Joten ymmärrän täysin miltä tuntuu kun muut menee ja pitää hauskaa ja itse vaan kökkii kotona kun ei halua/uskalla lähteä mihinkään..... :(

itselläni on hieman auttanut lääkitys paniikkihäiriöön, mutta ennenkaikkea se, että aloin vaan kertomaan ihmisille, että minulla on tämmöinen vaiva/pelko ja että saatan singahdella vessaan milloin missäkin..... Se jo helpottaa paljon kun ei tarvitse miettiä mitä muut ajattelee/keksimään tekosyitä kun taas joutuu lähtemään vessaan... ja yllätyksekseni huomasin, että tämäkin vaiva (mahalla jännittäminen) on monella....

kun vaan menee erilaisiin tilanteisiin mukaan ja saa onnistumisen kokemuksia niin pikkuhiljaa helpottaa.... pitkähän tää tie on ollut mutta parempaan päin mennään.... Koitahan jaksella:voimia!

Äänestä

Hei aloittaja, lue tämä.

Tarinasi kosketti minua. Olen vuosia lueskellut suomi24:ää mutta en ole ikinä ennen kirjoittanut tänne. Nyt teen poikkeuksen, koska tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu ja mikä auttoi minua. Tästä voisi olla sinullekin hyötyä.

Olen jo 35 v. mies ja kärsin ärtyneestä suolesta 15 vuotta. kaikki alkoi teininä, olin kova jännittäjä ja tämän vuoksi minun vaivani katsottiin psyykkiseksi. On tullut kokeiltua kaikenlaisia lääkkeitä tuloksetta tähän vaivaan. Terapiassa on käyty ja käsiteltyä koko elämä läpi sekä olen tavannut ravintoterapeutin, tuloksetta.

Et ikinä arvaa miten pääsin tästä eroon... Aloin miettiä mikä meni vikaan n. 20-vuotiaana kun alkoi vatsaoireet, masennus, erakoituminen. Tietysti siinä iässä muutetaan omilleen ja erotaan tyttöystävästä jne. muuta stressiä pukkaa. Mutta kun olin käsitellyt stressiä terapeutin kanssa ja kaikki oli mielestäni hyvin, paitsi maha joka esti menemästä leffaan jne. Oli pakko olla jokin muu asia myös mikä muuttui.

Sitten sen tajusin. Sain vakituisen työpaikan 20-vuotiaana ja muutin pois kotoota. Kotona ei juuri syöty perunaa eikä pastaa. Usein kalaa tai lihaa ja kasviksia tai salaattia. Aloin töissä syömään pastaa ruokalassa kuten muutkin.
Seuraavaksi aloin syödä pastaa iltaisin kotona. Jäin siihen koukkuun ja mitä enemmän söin, sitä enemmän oli nälkä ja sitä enemmän väsytti. Mutta silloin asiantuntijoiden mukaan söin terveellisesti niin en osannut yhdistää asioita.

Tässä vaiheessa olin kotini vanki, isolle hädälle piti päästä 4-6 krt päivässä, joskus enemmän. Töissä istuin vessan vieressä, jonka ansiosta pystyin käymään töissä.

Päätin kokeilla nuoruuden ruokavaliota ja etsin tietoa siitä. Joku oli antanut sille nimen, vähähiilihydraattinen ruokavalio. En laittanut kaikkia hiilihydraatteja jäihin, vaan söin kasviksia ja salaattia kuten nuorena. Mahaongelmat katosi kuin tuhka tuuleen, pääsin rytmiin missä käydään isolla hädällä kerran päivässä. Paino alkoi tippua uskomattoman nopeasti. Nyt kun pystyin tekemään normaaleja asioita niin masennus katosi myös.

Eli neuvoni on. Mieti tarkkaan ajankohtaa kun ongelmat alkoivat, ja mieti olisitko valmis kokeilemaan toisenlaista ruokavaliota.

Toivon sinulle onnea, on ikävää olla kodin vanki ja kyllä siinä hommassa vuosien jälkeen alkaa seinät kaatua päälle.

Tsemiä!

Äänestä

Mulle tuli kans joskus viime keväänä vaivaks nää mahan sekoilut stressaavan elämäntilanteen jälkeen. Koko kesä oli täyttä helvettiä ku ei voinu oikein poistua kotoa koska silloin se oli pahimmillaan,piti ravata vessassa koko ajan. Kävin lääkärissä muttei verikokeissa ja muissa testeissä paljastunu mitään syytä sille ja enempää en oo sit lähteny tätä tutkituttamaa, vaikka varmaa pitäis mut pelottaa tähystykseen meneminen yms. Yks lääkäri kyllä epäili et vois olla ärtyvä suoli mulla.

Oon huomannu että mullaki maha alkaa usein kurisemaa sosiaalisissa tilanteissa, esim. koulussa ja oon ollu aika paljon pois koulusta ku ahdistaa välillä nää mahaongelmat ja tuntuu ettei voi miettiä mitää muuta tai jaksa keskittyä opiskeluun. Joskus jotkut on kysyny, et onks mulla nälkä ku maha on mourunnu vaa sen takia et on jännittäny olla jonku seurassa.

Aamulla on yleensä mentävä vessaa ennen ku lähtee kouluu ja päivälläki viel joutuu käymään. Joskus monestikin kun tuntuu ettei kaikki tuu ulos kerralla. :|

Oon ollu koko ikäni kova jännittämään ja stressaamaan kaikkea ja aikanaan mulla oli paniikkikohtauksia, mut nyt niitä ei oo enää ollu aikoihin. Mutta nyt se on toi maha mikä kiusaa. :/

Äänestä

Ehdottaisin, että kokeilisit erilaisia ruokavalioita ja yrität kartoittaa, että mitkä ruoka-aineet aiheuttavat normaalia pahempaa oireilua. Tyypillisesti vatsavaivoja aiheuttaa esim. kaali, kahvi, pavut jne. Toisaalta taas pitäisi syödä runsaasti kuituja, että vatsa toimisi hyvin. Kannattaisi varmuuden vuoksi olla esim. täysin maidottomalla ruokavaliolla viikko ja katsoa, että reagoiko vatsasi maitotuotteisiin. Samoin voisit olla viikon gluteiinittomalla ruokavaliolla ja samalla tavalla seurata, että rauhoittuuko vatsasi, kun kotimaiset viljat jätetään pois.

Ruoka-allergiatestitkään eivät ole 100 %:sen luotettavia. Siksi voit omin päinkin kokeilla ehdottamaani. Sillä tavalla saisit varmuuden asiaan.

Toinen juttu on se, että yleensä ahdistus lievenee iän myötä, kun huomaat, että luokan edessä esiintyminen tms. jännittävät tilanteet ei enää jännitä niin paljon, kun tajuat, että niissä ei ole mitään pelättävää. Pahinta mitä voi tapahtua on se, että sulle tulee vessahätä (kuten nyt on), joten mitä sitä turhia stressaamaan. Kun ajattelet, että teet parhaasi, niin se riittää AINA !!! Ehkä tällainen ajattelutavan muutos auttaisi sinua suhtautumaan asiaan liiallisen kriittisyyden sijasta paljon rauhallisemmin.

Jos et ole kokeillut terapiaa, niin et menetä mitään, että kokeilet. Saatat saada kokeeksi lääkehoitoa tai esim. rentoutustekniikoita. Omin päin voi kokeilla myös joogaa ja ylipäätään liikuntaa, koska liikunta on hyvä tapa purkaa henkisiä paineita. Fyysinen harjoittelu vapauttaa myös endorfiinejä.

Muista, että sinun jännittämisesi koskee vain sinua itseäsi. Jokainen ihminen on ensisijassa kiinnostunut vain itsestään, joten jokaisella on oman jännittämisensä kanssa tekemistä eivätkä he ajattele sinun jännitystä. On harhaluulo, että kaikki luokkakaverisi keskittyisivät sinun ongelmaasi. Väärin! He keskittyvät omiin ongelmiinsa. Kun sisäistät tämän asian ja saat lisää itseluottamusta, niin tajuat, että on ihan turha miettiä muiden mielipiteitä.

Äänestä

loverrrr! heh heh. Sun täytyy vaan löytää vastaavanlainen pierumaakari jostain ;D

Äänestä

vai niin

Äänestä

Kehosi on unohtanut miten hengittää oikein. Ite olin masennuksessa kaksi vuotta jonka seurauksena sain stressi vatsan, ja happea ei päässyt kunnolla tärkeisiin paikkoihin. Eli unohdin että vatsa tai alavatsa on vähän jännittynyt koko ajan. Mutta ajatukset salpaannutti hengityksen niin että keho vähän niin kuin unohti tuon normitilan ja maha pömpötti ja myöhemmin ajattelin että ainahan se niin on ollut, mutta ei ollut. Eli jännitä vatsalihaksia koko päivän ajan silloin tällöin, tämä ratkaisee onkelman.

Mitä hitaampi ja täyteläisempi hengitys, sitä pidempään elät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lonerrrrrr kirjoitti:

En muista mistä se sai alkunsa, mutta vaiva on pilannut täysin sosiaalisen elämäni. Lukioajat olivat yhtä sähellystä, kun en pystynyt istumaan paikallani vaan jouduin juoksemaan vessaan mitä sopimattomammissa tilanteissa (kokeet, esitelmät jne.) Yhtäkkiä poisjuokseva ihminen on tietysti outo, eikä sellaisen kanssa ruveta kaveriksi. Sille vaan ei mahda mitään että vatsaan sattuu niin helvetisti että on pakko päästä helpottamaan. Lääkärillä on käyty ja todettu psykologiseksi vaivaksi. Kun olen paikassa, jossa pitäisi istua paikallaan niin vatsaa alkaa vääntää, eikä siitä tule mitään. En todellakaan pysty mihinkään sosiaaliseen kanssakäymiseen koska jännitän niitä niin paljon, että vatsa menee täysin kuralle. En ikinä pystyisi käymään trefffeillä. Nyt opiskelen yliopistossa, ja istun aina mahdollisimman kauas muista. Vatsani takia jännitän tavallisia koulupäiviäkin niin paljon että joudun käymään isolla hädällä noin 5 kertaa päivässä. Käytössä on jo beetasalpaajat, masennuslääkkeet, ruokavalio, liikunta, mistään ei ole apua. Vatsani on pilannut elämäni. Ainoa paikka missä voin olla rauhassa on yksin kotonani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu