Minulla onkin niin hyvä varaava takka, että pitää lähes kaiken lämmön sisällään. Luovuttaa sitä tosi nihkeästi ulos.
Mutta luukkuja raottamalla saa hienosti lämpöä tupaankin, olisko ihan näin tarkoitettu käytettävän, mene ja tiedä. Millaisia kokemuksia muilla vastaavasta takoista?
Varaava takka
49
4696
Vastaukset
- virityksiä
sinulla taitaa olla ns. kuoritakka jota ei saa kuumaksi vaikka puita polttaisi kuinka paljon tahansa. Oman aikansa virityksiä, paljon parempi perinteinen varaava takka, jonka lämpötilaa voi säädellä poltettavalla puu määrällä.
- Pikemminkin säätöä
pikemminkin kuin virityksiä
Villoilla kaksivaippaisessa uunissa/takassa SÄÄDETÄÄN lämmön luovutusnopeutta vaipan läpi huonetilaan. Jatkuvasti lämpimänä pidettävään tilaan on hyvin eristetty ja hitaasti lämpöä luovuttava se oikeampi valinta. Jollekin vapa-ajan asunnolle taas "eristämätön" tai pelti- tai kiertoilmatakka on oikeaan osunut valinta.
Jo vuosikymmeniä, erilaisia uuneja ja takkoja lämmittäneenä väitän että tässäkin tapauksessa ns. maalaisjärjellä pärjää pitkälle kun viitsii tutustua asiaan. Sitten ei tarvitse syyttä morkata syytöntä kivi- tai tiilikasaa joka on valittu/rakennettu väärin perustein. - Heti lämpöä
Pikemminkin säätöä kirjoitti:
pikemminkin kuin virityksiä
Villoilla kaksivaippaisessa uunissa/takassa SÄÄDETÄÄN lämmön luovutusnopeutta vaipan läpi huonetilaan. Jatkuvasti lämpimänä pidettävään tilaan on hyvin eristetty ja hitaasti lämpöä luovuttava se oikeampi valinta. Jollekin vapa-ajan asunnolle taas "eristämätön" tai pelti- tai kiertoilmatakka on oikeaan osunut valinta.
Jo vuosikymmeniä, erilaisia uuneja ja takkoja lämmittäneenä väitän että tässäkin tapauksessa ns. maalaisjärjellä pärjää pitkälle kun viitsii tutustua asiaan. Sitten ei tarvitse syyttä morkata syytöntä kivi- tai tiilikasaa joka on valittu/rakennettu väärin perustein.Minä ainakin olen semmonen ihminen, että "mulle kaikki, heti ja nyt" oli sitten kyse lämmöstä tai ihan mistä tahansa. Joten ei ainakaan minulle sopisi tuo takka.
- lisälämpöö
Siellä on villat takan sivuilla sisällä. Niitä käytettii ennen ku lämmitettiin ISOJA leivinuuneja. Jotkut laittaa kait nykyäänkin.
Tiedän kun meiltä purettiin pois semmoinen eristetty uuni. Nyt on hyvin lämmittävä villaton takka. - kuoritakan lämpöä
Tein meille kuoritakan mökille. Olemme siihen erittäin tyytyväisiä. Se luovuttaa kyllä kaiken varatun lämmön ulos, se kestää vain kauan. Lämpöä tulee pari vuorokautta. Pinta on haalea, tuskin huomaa lämmön, mutta kun pintaa on riittävästi niin kyllä se lämmittää. Se pitää lähes sadan neliön mökin lämpimänä talvellakin, kunhan ylöslämmitys on tehty ensin. Ylöslämmitys kestää kyllä pari vuorokautta ja puita menee. Kopallinen puita riittää nostamaan lämpöä pari - kolme astetta, parin vuorokauden ajan.
Meillä on myös pieni varaava takka saunamökissä, ns. pikkutakka. Se lämpiää aika paljon nopeammin mutta sen lämmittävä vaikutus on vain jotain puoli vuorokautta. Sitä pitää lämmittää aamuin illoin talvella. Pienen mökin ylöslämmitys talvella kestää sen puoli vuorokautta. Vastaava pätee pellitettyyn pönttöuuniin.
Ne villat kuoritakan sisällä on tehty sitä varten että kuoren sisällä oleva takka voi laajentua ilman että se särkee erillisen ulkokuoren. Silloin takka kestää kovaakin lämmitystä ilman halkeamia.- hidas on huono
Kaikista typerin juttu mökille. Yhdellä tutulla on tuollainen eristetty takka mökillä. Perjantaina kun menee talvella mökille niin takkaa lämmitetään vuorokausi ja sunnuntaina mökki on lämmin kun lähdetään pois.
Perjantaina lämpö saadaan kaasulämmittimellä.
Ei mitään järkeä, peltikamina olisi parempi. - Täysvaraaja
Tiedän kyllä miksi ne villat on siellä takan sisällä, mutta parempi olisi jos ei villoja olisi ollenkaan.
Nyt jos takkaa lähtisin teettämään, niin ehdottomasti ilman mitään villoja jotka eristää lämmön. Meillä kuitenkin tapana lämmittää takkaa päivittäin talviaikana, niin saisi paremmin lämpöä ulos ilman mitään villoja. - kuoritakan lämpö
hidas on huono kirjoitti:
Kaikista typerin juttu mökille. Yhdellä tutulla on tuollainen eristetty takka mökillä. Perjantaina kun menee talvella mökille niin takkaa lämmitetään vuorokausi ja sunnuntaina mökki on lämmin kun lähdetään pois.
Perjantaina lämpö saadaan kaasulämmittimellä.
Ei mitään järkeä, peltikamina olisi parempi.Nopea lämpiäminen tarkoittaa usein myös nopeaa jäähtymistä. Pitkä lämmönluovutus on joillekin se tärkeä asia, toisille nopea lämpiäminen. Siksi tarvitaan erilaisia ratkaisuja ja jopa kaksi erilaista lämmönlähdettä että saa molemmat.
- kuka hakee mitäkin
kuoritakan lämpö kirjoitti:
Nopea lämpiäminen tarkoittaa usein myös nopeaa jäähtymistä. Pitkä lämmönluovutus on joillekin se tärkeä asia, toisille nopea lämpiäminen. Siksi tarvitaan erilaisia ratkaisuja ja jopa kaksi erilaista lämmönlähdettä että saa molemmat.
Ja hidas lämpeminen tarkoittaa sitä että palellaan ensimmäinen vuorokausi.
Järjetöntä hakea mökilä pitkää lämmön luovutusta kun siellä ollaan useinmiten vain lyhyitä aikoja. - talonpoikaisjärki
hidas on huono kirjoitti:
Kaikista typerin juttu mökille. Yhdellä tutulla on tuollainen eristetty takka mökillä. Perjantaina kun menee talvella mökille niin takkaa lämmitetään vuorokausi ja sunnuntaina mökki on lämmin kun lähdetään pois.
Perjantaina lämpö saadaan kaasulämmittimellä.
Ei mitään järkeä, peltikamina olisi parempi.Tosiaan kuoritakan valinta mökille on yäysi fiasko. varaava takka jossa on ns kiertoilmaominaisuus, eli ylöslämmityksessa mökki lämpiää nopeasti, sen jälkeen kiertoilma kiinni ja nautitaan varaavan takan miellyttävästä lämmöstä.
- muuraatter
Kerroppa kaikki syyt niiden villojen laittoon!
Kerro samalla miksi ylipäätään kuoritakka on kehitetty.- Täysvaraaja
Olkoon syyt mitkä tahansa, mutta meidän vanhassa takassa semmoisia ei ollut. Syy miksi purettiin oli se, että tuppas työntämään savut sisään, kun luukkua avasi esim.puiden lisäyksessä.
Ja muutama "ammattimies" kävi sitä tutkimassa ja kehotti purkamaan, koska savusola tai joku oli väärin tehty eikä kuulemma pystynyt korjaamaan.
Mutta lämpöä antoi ihan eri malliin, kun tuo villoitettu takka. Olohuoneessa pystyi vaikka olemaan pelkät shortsit jalassa, eikä varmasti tullut vilu näilläkään -25 asteen pakkasilla.
- 9rotöshnfdjkglö-
Jonkun vuokivitakan voi saada yli sata-asteiseksi pintalämmöltään ja siihen voi polttaa itsensä... Toisaalta tämän päivän mukaan eristetyissä taloissa hidas lämmönluovutus on kohdallaan ihan asumisviihtyvyyden takia. Kesämökkikäytössä joku Vesimiilu pakkasnesteellä paras ratkaisu. Sitä voi lämmittää paljon ja lämmönluovutusta säädellä.
- Ei villoja
Makuasioista voi kiistellä. Toinen tykkää kunnon lämmöstä ja toinen taas ei.
- Varautunut
Meidän varaava kuoritakka antaa lämpöä tietysti silloin kun tuli helottaa ja tulen sammumisen jälkeen lämpö alkaa hiljalleen hiipiä kuoreen. Noin 8-12 tunnin päästä on kuumimmillaan ja pysyy lämpimänä n. 36 tuntia. Puuta pitää polttaa reipas annos, meillä on noin 2000 kg takka, vaatii kahden pesällisen polttamista, jotta lämpenee. Nyrkkisääntö taisi olla, että puuta pitää polttaa kilo takan massan sataa kiloa kohden. Jos lämmitystä ei aloiteta nollasta, vähempi voi riittää. Lämmittäminen on nuissa on hieman on-off -tyyppistä, eli jos polttaa hiemanki liian vähän, ei takka varaa lämpöä kunnolla.
- puita pesään puita p
mulla on tiilerin tytti takkaleivinuuni. noin 3500kg painoa
juuri tämmöinen kuoritakka.
kestää hyvin kovaakin lämmitystä eikä kuori ole halkeillut.
ja kyllä pinta aika kuumaksi tulee,ei polttavaksi kuitenkaan.
pitää kyllä alakerran lämpimänä kelillä kun kelillä,noin25 astetta on tälläkin hetkellä. alakerrassa sauna,pesuhuone,takkahuone,eteinen,kodinhoitohuone. ja sieltä sitä lämpöä
nousee sitten yläkertaankin.
tyytyväinen olen ollut,ei kylläkään ole vertailupohjaa muista takoista
joten vaikea sanoa sen enempää paremmuudesta tai huonommuudesta.- kuoritakan lämpöä
Meidän kuoritakka taitaa painaa joku 7000 kiloo...
Meillä on varaava takka joka pysyy 3 päivää pintalaämpöisenä, samaan muuriin on 2 muutakin tulipesää keskellä tupaa (sauna ja keittiön hella). Vaikka talomme on rakennettu 86, on ollu viisasta tehdä toi puuhella.Sähkökatkojen aikaan ei haittaa kuin valaistuksesta, mutta onneksi ollaan kynttilöiden himokuluttajia.
- asdfghjkläölkjhgf
Kyllähän kaikki nykyaikaiset vuolukivi ja muut varaavat takat ovat kuoritakkoja. Villa kuoren ja sydämen välissä hidastaa lämmön luovutusta ja takka on lämmin parikin päivää kertalämmityksellä. Peltitakat on sitten erikseen. Ne lämmittää vain silloin, kun tuli palaa.
Pesä täyteen ja poltto nopeasti reilulla ilmalla, ehkä toinen pesällinen heti perää ja pellit kiinni, heti kun tuli sammuu. Jos haluaa lämpöä. Tunnelmatulet on sitten erikseen.- ei tulikivelle
Älä lässytä!!!!!!
Vuolukiviuunit ei ole mitään kuoritakkoja.
Antavat lämpönsä heti ja ovat seuraavana päivänä lähes kylmiä.
- Kiertoo
Voisi kannattaa kokeilla miten vaikuttaa kun muutaman pysty sauman aukaisee alhaalta ja ylhäätä alkaako lämpö kiertää niiden kautta . Hyvä olisi jos kierrossa olisi joku venttiili millä säädellä lämpöä .
- tiatoo
En suosittele takkauunin saumojen avaamista jos ei halua asua savupirtissä.
- utelias kyselijä
minulla takassa molemminpuolen ylhäällä ja alhaalla säädettävät luukut, kannaattako alapuolen luukkuja myös pitää auki,
lämpiää kyllä hyvin - puulämpö paras lämpö
Takat on paremmin hupilämmittimiä. Tunnelman luomiseen. Hyötysuhde melko onneton. Hanki oikea lämmitin, esim. oikea leivinuuni, "porin matti" tai kamiina.
- Lämmöt talteen
Riippuu siitä onko avotakka vai suljettava, avotakka on tosiaan vain tunnelman luoja missä lämpösuhde on olematon.
- Tiilimörskä
Heips! Meillä on iso tiilitakka ja niillä villoilla. Haluttaisi purkaa koko laitos... mutta kuitenkin; Ollaan tehty silleen, että poltetaan pari pesällistä suoravedolla luukut auki, niin saadaan nauttia loisteesta ja takan ulkokuorikin hiljalleen lämpeää. Sitten ollaan laitettu luukut kiinni ja suoraveto kierrolle, niin alkaa lämmetä. Ei meilläkään luovutuslämpö ole koskaan muuta kuin lämpimähkön tasoa, mutta tuollaista läjää täytyy lämmittää mieluusti joka päivä ainakin pari tuntia kovimmilla pakkasilla mieluusti pitempäänkin. Muutoin käy niin, että takasta tuleekin kylmyyttä huokuva turhanpäiväinen kapistus, joka ei pakkasten paukkuessa paljoa lohduta. Mitään kynsitulia ei kannata pitää, reilusti pökköä pesään vaan.
- Paljon poltannu!!!!
Tuolla viestiketjussa jo tullukkin muutama vinkki miten lämpiää???Tässäpä pari asiaa mitkä ainakin mulla ehdottomia että pakkasella riittää lämpöä.Elikä puut pitää olla ehdottomasti koivupuita ja kuivia!!!!Muista puista ei vaan tahdo irrota riitävästi lämpöä kovien pakkas kelien aikaan.Ne pitää polttaa täydellä vedolla ja isolla liekillä.Ja niitä pitää olla riittävästi!!!!Kun rupeaa meneen hiilokseksi niin kerätään hiilet arinan päälle kasaan(jos ala arinallinen malli)palavat hetken oikeen sinisellä liekillä.Sen jälkeen ruvetaan vähitellen pienentään vetoa peltiä sulkemalla ja samoin ala vetoa.Kohennetaan hiillosta edelleen siihen arinalle että kaikki hiiletkin palaa tehokkaasti ja jää vain tuhkaa.Peltiä ja alavetoa pienennetään edlleen pikkuhiljaa ettei lämpö karkaa "harakoille"Hiiliä kohennetaan kunnes eivät enään hehku.Ala luukun voi sulkea jos ei näy enään mikäänlaista hehkua.Ja kohta perään ylä pellinkin!!! HUOM!!!!MUISTAKAA "SÖYRIÄ"(vanhan kansan käyttämä sana)HYVIN KAIKKI HIILET LOPUSSA ETTÄ PALAVAT TUHKAKSI JA MIKÄÄN EI SAA HEHKUA ENÄÄN KUN PELTI SULJETAAN KOKONAAN!!!!!Vaikuttaa ehkä näin luettuna monimutkaiselta mutta ei ole sitä.Ja ei todellakkaan tarvinnu sukkia jalassa 30 asteen pakasella!!!Mukavia hekiä kaikille takan omistajille!!!
Ps.On olemassa täydellisiä susi viritemiä joihin ei mikään auta ja ne todellakin kannatta purkaa!!!Pellillä kontrolloidaan vetoa (jos tarpeen), alasäädöillä lähinnä ilmamäärää. Jos veto on sopiva, voi kai tulelle antaa ilmaa ihan niin paljon kuin huvittaa, käyttää minkä käyttää ja kaikki kaasut palavat. Jos alhaalta kuristaa, voi ilmamäärä loppua kesken ja palamattomia kaasuja pääsee karkuun => päästöjä hukkaan heitettyä energiaa.
Omassa takassani palamiseen käytettävä ilma tulee pääasiassa tuhkaluukun kautta, sekä jossain määrin luukun reunoilta (ilmeisesti vain pitää luukun puhtaampana). Itse poltan niin, että avaan aluksi kummankin luukun reilusti (hormin kokonaan, alhaalta noin 3-4 sentin raon) ja sytytän kuivat puut (tulitikulla, ilman turhia sytykkeitä). Kun iloinen liekki näkyy, käännän savukaasut kanaviin (kesätalvipelti kiinni). Tarvittaessa säädän vetoa hormista, mutten koske tuhkaluukkuun.
Kun palaminen alkaa hiipumaan, eli vain satunnainen puu liekehtii, pienennän vetoa entisestään hormista. Viimeisen puun sorruttua tuhkaksi (puut pystyssä) pistän hormin lähes kiinni ja suljen tuhkaluukun. Kun tuhkat alkavat haalenemaan, pistän horminkin kiinni, ei tarvitse ihan kokonaan sammua...
Seuraavan kerran kun sytyttää, on pieni määrä hiiltä pohjalla. Ei haittaa, palaa siinä pesällisessä sitten...- Ettäpä näin
The_Rat kirjoitti:
Pellillä kontrolloidaan vetoa (jos tarpeen), alasäädöillä lähinnä ilmamäärää. Jos veto on sopiva, voi kai tulelle antaa ilmaa ihan niin paljon kuin huvittaa, käyttää minkä käyttää ja kaikki kaasut palavat. Jos alhaalta kuristaa, voi ilmamäärä loppua kesken ja palamattomia kaasuja pääsee karkuun => päästöjä hukkaan heitettyä energiaa.
Omassa takassani palamiseen käytettävä ilma tulee pääasiassa tuhkaluukun kautta, sekä jossain määrin luukun reunoilta (ilmeisesti vain pitää luukun puhtaampana). Itse poltan niin, että avaan aluksi kummankin luukun reilusti (hormin kokonaan, alhaalta noin 3-4 sentin raon) ja sytytän kuivat puut (tulitikulla, ilman turhia sytykkeitä). Kun iloinen liekki näkyy, käännän savukaasut kanaviin (kesätalvipelti kiinni). Tarvittaessa säädän vetoa hormista, mutten koske tuhkaluukkuun.
Kun palaminen alkaa hiipumaan, eli vain satunnainen puu liekehtii, pienennän vetoa entisestään hormista. Viimeisen puun sorruttua tuhkaksi (puut pystyssä) pistän hormin lähes kiinni ja suljen tuhkaluukun. Kun tuhkat alkavat haalenemaan, pistän horminkin kiinni, ei tarvitse ihan kokonaan sammua...
Seuraavan kerran kun sytyttää, on pieni määrä hiiltä pohjalla. Ei haittaa, palaa siinä pesällisessä sitten...Teillä selvästi on älykkäämpää ilmaa kuin meillä takassa.
Meidän takka tietää vain saavansa ilmaa lävittensä. Teidän takka kuitenkin tietää johtuuko tuo siitä, että ilmaa rajoitetaan svupellillä, eikä tuhkaluukkua kiinnemmäs laittamalla. Ettäpä näin kirjoitti:
Teillä selvästi on älykkäämpää ilmaa kuin meillä takassa.
Meidän takka tietää vain saavansa ilmaa lävittensä. Teidän takka kuitenkin tietää johtuuko tuo siitä, että ilmaa rajoitetaan svupellillä, eikä tuhkaluukkua kiinnemmäs laittamalla.Päin vastoin. Meillä takka ei tiedä, tuleeko ilmaa vai ei.
Mutta jos ilmaa tulee yhtään ja lämpöä on tarpeeksi, puut palavat. Jos ilmaa ei tule tarpeeksi, palaminen ei ole puhdasta.
Jos pellillä kuristaa liikaa, tulee savu sisälle, mutta palaminen on oletettavasti edelleen varsin puhdasta. Jos taas tuhkaluukulla kuristaa liikaa, savut menevät pihalle, mutta sitä tulee vastaavasti huomattavasti enemmän.
Kun takka on tyhmä ja käyttäjäkään ei osaa arvata täsmälleen oikeita säätöjä, on helpompaa toimia niin, että homma pelittää varmasti oikein. Vedon määrää on paljon helpompi hallita kuin ilmamäärää, vaikka ilmamääränkin vähentäminen toki vähentää vetoa...- ilma ilmana
The_Rat kirjoitti:
Päin vastoin. Meillä takka ei tiedä, tuleeko ilmaa vai ei.
Mutta jos ilmaa tulee yhtään ja lämpöä on tarpeeksi, puut palavat. Jos ilmaa ei tule tarpeeksi, palaminen ei ole puhdasta.
Jos pellillä kuristaa liikaa, tulee savu sisälle, mutta palaminen on oletettavasti edelleen varsin puhdasta. Jos taas tuhkaluukulla kuristaa liikaa, savut menevät pihalle, mutta sitä tulee vastaavasti huomattavasti enemmän.
Kun takka on tyhmä ja käyttäjäkään ei osaa arvata täsmälleen oikeita säätöjä, on helpompaa toimia niin, että homma pelittää varmasti oikein. Vedon määrää on paljon helpompi hallita kuin ilmamäärää, vaikka ilmamääränkin vähentäminen toki vähentää vetoa...Vedon määrä ja ilmamäärä aikayksikössä ovat aivan sama asia, ja säätö tuhkaluukulla tai pellillä ajaa sama asia kunhan ei peltiä kurista niin paljon että savut tulevat sisälle.
- Ettäpä näin
The_Rat kirjoitti:
Päin vastoin. Meillä takka ei tiedä, tuleeko ilmaa vai ei.
Mutta jos ilmaa tulee yhtään ja lämpöä on tarpeeksi, puut palavat. Jos ilmaa ei tule tarpeeksi, palaminen ei ole puhdasta.
Jos pellillä kuristaa liikaa, tulee savu sisälle, mutta palaminen on oletettavasti edelleen varsin puhdasta. Jos taas tuhkaluukulla kuristaa liikaa, savut menevät pihalle, mutta sitä tulee vastaavasti huomattavasti enemmän.
Kun takka on tyhmä ja käyttäjäkään ei osaa arvata täsmälleen oikeita säätöjä, on helpompaa toimia niin, että homma pelittää varmasti oikein. Vedon määrää on paljon helpompi hallita kuin ilmamäärää, vaikka ilmamääränkin vähentäminen toki vähentää vetoa...Luulin, että vedon määrä ja ilmamäärä ovat samoja asioita, mutta meillä tuo ilma selvästi on tyhmempää.
Meillä ei takka ymmärrä kuristetaanko ilman saantia ylhäältä, vai alhaalta. Onkohan se parempi, että meidän ilma on tyhmempää? Ettäpä näin kirjoitti:
Luulin, että vedon määrä ja ilmamäärä ovat samoja asioita, mutta meillä tuo ilma selvästi on tyhmempää.
Meillä ei takka ymmärrä kuristetaanko ilman saantia ylhäältä, vai alhaalta. Onkohan se parempi, että meidän ilma on tyhmempää?Joo. Sama on asia.
Millä mittaat, ettet kurista liikaa? Jos kuristat ylhäältä, mittarina toimii näppärästi savun haju, jota ei saisi tulla. Ei ole kyllä minulle vielä tullut...
Jos kuristat alhaalta, käynet varmaan katolla tutkimassa palokaasut, ettei ole liikaa palamatonta ainesta mukana?
Siis miksi tehdä asiat vaikeasti, kun ne voi tehdä helpostikin? Varsinkin jos, kuten väität, lopputulos on sama (kunhan tekee oikein).- Huono tapa
The_Rat kirjoitti:
Päin vastoin. Meillä takka ei tiedä, tuleeko ilmaa vai ei.
Mutta jos ilmaa tulee yhtään ja lämpöä on tarpeeksi, puut palavat. Jos ilmaa ei tule tarpeeksi, palaminen ei ole puhdasta.
Jos pellillä kuristaa liikaa, tulee savu sisälle, mutta palaminen on oletettavasti edelleen varsin puhdasta. Jos taas tuhkaluukulla kuristaa liikaa, savut menevät pihalle, mutta sitä tulee vastaavasti huomattavasti enemmän.
Kun takka on tyhmä ja käyttäjäkään ei osaa arvata täsmälleen oikeita säätöjä, on helpompaa toimia niin, että homma pelittää varmasti oikein. Vedon määrää on paljon helpompi hallita kuin ilmamäärää, vaikka ilmamääränkin vähentäminen toki vähentää vetoa...No eipä ole tullut mieleenkään säätää palamista piipun pellillä... aika suuri riski saada savut sisään? Mielestäni tuo ei ole kovin hyvä tapa, kannattaisi ehkä opetella eroon siitä. Itse pistän peltiä pienemmälle vasta ihan lopussa kun tuli alkaa hiipua.
Isoissa kattiloissa palamista säädetään polttoaineen syötöllä ja tehokas palamien paloilmalla joka on jaettu pesän alle tulevaan ja pesän jälkeiseen toisioilmaan. Sinun takassa tuo luukkujen editse tuleva ilma on juuri sitä toisioilmaa joka menee polttamaan savukaasuja. Savukaasimurilla ei säädetä palamista, vaan pidetään pesä riittävästi alipaineella ettei savut puske kattilahalliin. - Ettäpä näin
The_Rat kirjoitti:
Joo. Sama on asia.
Millä mittaat, ettet kurista liikaa? Jos kuristat ylhäältä, mittarina toimii näppärästi savun haju, jota ei saisi tulla. Ei ole kyllä minulle vielä tullut...
Jos kuristat alhaalta, käynet varmaan katolla tutkimassa palokaasut, ettei ole liikaa palamatonta ainesta mukana?
Siis miksi tehdä asiat vaikeasti, kun ne voi tehdä helpostikin? Varsinkin jos, kuten väität, lopputulos on sama (kunhan tekee oikein).Siis ihan aikuisten oikeasti.
Palamisen kannalta ilmaa pitää olla riittävästi, että palaminen ei jää puolitiehen, mutta ei liikaa, koska kylmä ilma jäähdyttää turhaan. Silllä, että savua tulee sisälle/ei tule ei ole mitään tekemistä kummankaan kanssa. Eli jos säätelet peltiä mittarina, ettei savua tule sisälle ei se kerro palamisprosessista yhtään mitään.
Eikö savupellin liian pieni reikä kerro vain ja ainoastaan siitä, että palokaasut eivät kaikki ohjaudu hormiin, vaan osa/kaikki änkeää tupaan? Palaminen voi olla puhdasta, vaikka savut tulevat sisään. Palaminen voi olla myös ei- puhdasta, vaikka savut eivät tule sisään.
Pilkkeiden liekistä näkee parhaiten koska ilmaa on sopivasti.
"Jos kuristat alhaalta, käynet varmaan katolla tutkimassa palokaasut, ettei ole liikaa palamatonta ainesta mukana?"
Tätä en kyllä tajunnut ollenkaan. Säädätkö sinä tosiaan savupeltiä niin, että sisälle tulee vain "oikeanlaista" savua, mutta ei palamatonta savukaasua? Jos minun pitäisi käydä nuuhkimassa hormin päästä, niin sinä teet sen helpommin talon sisällä???
Mietippä nyt asiaa uudestaan, niin ymmärrät itsekkin olevasi väärässä. Jos oikea määrä on vaikka 10ltr/s, niin aivan sama palamisen kannalta onko tuuman putki ylhäällä, vai alhaalla rajoittamassa virtausta.
Ja jos et keksi mitä haittaa savupellin sulkemisella on, niin ei jaksa selittää. Ettäpä näin kirjoitti:
Siis ihan aikuisten oikeasti.
Palamisen kannalta ilmaa pitää olla riittävästi, että palaminen ei jää puolitiehen, mutta ei liikaa, koska kylmä ilma jäähdyttää turhaan. Silllä, että savua tulee sisälle/ei tule ei ole mitään tekemistä kummankaan kanssa. Eli jos säätelet peltiä mittarina, ettei savua tule sisälle ei se kerro palamisprosessista yhtään mitään.
Eikö savupellin liian pieni reikä kerro vain ja ainoastaan siitä, että palokaasut eivät kaikki ohjaudu hormiin, vaan osa/kaikki änkeää tupaan? Palaminen voi olla puhdasta, vaikka savut tulevat sisään. Palaminen voi olla myös ei- puhdasta, vaikka savut eivät tule sisään.
Pilkkeiden liekistä näkee parhaiten koska ilmaa on sopivasti.
"Jos kuristat alhaalta, käynet varmaan katolla tutkimassa palokaasut, ettei ole liikaa palamatonta ainesta mukana?"
Tätä en kyllä tajunnut ollenkaan. Säädätkö sinä tosiaan savupeltiä niin, että sisälle tulee vain "oikeanlaista" savua, mutta ei palamatonta savukaasua? Jos minun pitäisi käydä nuuhkimassa hormin päästä, niin sinä teet sen helpommin talon sisällä???
Mietippä nyt asiaa uudestaan, niin ymmärrät itsekkin olevasi väärässä. Jos oikea määrä on vaikka 10ltr/s, niin aivan sama palamisen kannalta onko tuuman putki ylhäällä, vai alhaalla rajoittamassa virtausta.
Ja jos et keksi mitä haittaa savupellin sulkemisella on, niin ei jaksa selittää.Nyt alat ymmärtämään.
Jos pellillä kuristetaan siten, että liekit näyttävät hyviltä, mutta savua ei tule sisään, ei voi olla tehty mitään väärin. Pahimmassa tapauksessa kuristusta on liian vähän ja ilmaa menee turhan paljon palotilan läpi.
Jos taas tuhkaluukusta käydään kuristamaan, on myös vaihtoehtona, että ilmaa menee liian vähän palotilaan ja palaminen ei ole puhdasta. Tätä ei voi tapahtua pellillä kuristettaessa, koska savut tulisivat sisälle ja sen huomaa heti.
Kun vielä ymmärrät tuohon mitä itsekin sanoit, ettei kuristuksen kohdalla ole väliä, kunhan saavutetaan oikea ilmamäärä, niin huomaat varmaan, että kannattaa kuristaa sieltä, jossa sen on helpompaa, varsinkin kun virheen tapahtuessa haitta on sama tai pienempi.- Ettäpä näin
The_Rat kirjoitti:
Nyt alat ymmärtämään.
Jos pellillä kuristetaan siten, että liekit näyttävät hyviltä, mutta savua ei tule sisään, ei voi olla tehty mitään väärin. Pahimmassa tapauksessa kuristusta on liian vähän ja ilmaa menee turhan paljon palotilan läpi.
Jos taas tuhkaluukusta käydään kuristamaan, on myös vaihtoehtona, että ilmaa menee liian vähän palotilaan ja palaminen ei ole puhdasta. Tätä ei voi tapahtua pellillä kuristettaessa, koska savut tulisivat sisälle ja sen huomaa heti.
Kun vielä ymmärrät tuohon mitä itsekin sanoit, ettei kuristuksen kohdalla ole väliä, kunhan saavutetaan oikea ilmamäärä, niin huomaat varmaan, että kannattaa kuristaa sieltä, jossa sen on helpompaa, varsinkin kun virheen tapahtuessa haitta on sama tai pienempi.Toistetaan aikaisempaa.
"Palaminen voi olla puhdasta, vaikka savut tulevat sisään. Palaminen voi olla myös ei- puhdasta, vaikka savut eivät tule sisään."
Olet toisin sanoen aika pihalla asiasta, jos väität, että palaminen on puhdasta, jos savupellillä kuristaen savut eivät tule sisälle.
"Kun vielä ymmärrät tuohon mitä itsekin sanoit, ettei kuristuksen kohdalla ole väliä, kunhan saavutetaan oikea ilmamäärä, niin huomaat varmaan, että kannattaa kuristaa sieltä, jossa sen on helpompaa, varsinkin kun virheen tapahtuessa haitta on sama tai pienempi."
Voit aivan itse miettiä kummassa virheen sattuessa haitta on pienempi. Jos et ymmärrä, niin en yritä selittää.
Voit aivan itse miettiä myös minkä takia tulisijoissa on nuo tuhkaluukut ja toisioilmaräppänät, eikä pelkästään aukkoja noiden kohdalla.
Savupellin tarkoitus on estää lämpöjen karkaaminen hormin kautta ulos kun takka ei pala. Se ei ole säätöpelti minkälaisena sinä sitä käytät.
Saat toimia minun puolestani kuinka haluat. Pidäthän perheen kuitenkin muualla harjoitellessasi lämmitystä.
- uytjrhewdsf
Ei puulla mitään väliä ole onkos se koivua vai muuta puuta kunhan on kuivaa. Yhtä paljon kaikesta puusta saa lämpöä, noin 4.1 kWh/kg. Esimerkisi joku tulikivitakka 85% hyötysuhteella 15 kg puumäärällä 54 kWh energiaa itseensä ja luovuttaa sitä 2.2 kW nimellisteholla
6 tuntia 100% = 13.2 kWh
16 tuntia 50% (1.1 kW) = 17.6 kWh
24 tuntia 25% (550w) = 13.2 kWh
loput 10 kWh vielä hitaammin. Mutta nykytaloon 2.2 kw lämmitin yhdessä pisteessä on ongelmallinen suurimman osan vuottta. Siinä suhteessa hitaammin lämpöä luovuttava takka on parempi asumisviihtyvyyden kannalta. Vanhoissa taloissa saa olla takkoja joka huoneessa tai sitten yksi kunnon kattila pannuhuoneessa jossa puut polttaa.- Kriisivarmuu roskiin
Niin, paitsi että takan hankkimista perustellaan usein silä että on joku lämmitys joka toimii myös sähkökatkon aikana. Talon mitoituslämmitysteho on 8kW ja hankitaan varaava takka jonka lämmitysteho on 2kW... Mitenköhän käy jos sähköt on pitkään pois ja kovat pakkaset? Talo painuu pakkaselle vaikka lämmittäisi takkaa.
- Ei kädetön
Kriisivarmuu roskiin kirjoitti:
Niin, paitsi että takan hankkimista perustellaan usein silä että on joku lämmitys joka toimii myös sähkökatkon aikana. Talon mitoituslämmitysteho on 8kW ja hankitaan varaava takka jonka lämmitysteho on 2kW... Mitenköhän käy jos sähköt on pitkään pois ja kovat pakkaset? Talo painuu pakkaselle vaikka lämmittäisi takkaa.
Aika harvoin takan kapasiteetti vain 2kW on. Tuon verran se luovuttaa varattuna kun on pesällinen poltettu. Kun pesä on palanut, niin jättää suuluukut auki, niin tehotkin kasvavat. Liian vaikeaa?
- abasement
On sillä.
Sama teho/painosuhde voi olla, mutta teho/tilavuus on koivussa korkeampi kuin muissa kotimaisissa puissa.
Jaa, että mitä valiä tilvuudella? No se, että kun polttaa pesällisen, koivua menee massalla mitattuna enemmän, eli siitä pesällisestä saa enemmän lämpöä. Ellei sitten halua polttaa puolitoista pesällistä. Itse en jaksa.
Toki nyt sattuu olemaan sekapuuta. Noin puolet koivua ja puolet haapaa. Hyvin lämmittää.
Ostopuita laskiessa koivu tulee halvimmaksi. Se on sekapuuta kalliimpaa mottihinnaltaan mutta korkeampi teho/tilavuus -suhde tuo sen €/kWh sekapuun alle huomattavasti.
- Einari*
On sillä väliä jos poltat leppää tai havupuuta saa sitä polttaa kuutiomäärällisesti enemän kuin koivua jotta saa saman lämmön.
Pesällisen kun lasiluukullisessa takkauunissa polttaa päivittäin hyvn pysyy nykyajan talo lämpimänä ilman lisälämmitystä kun on pintavaipalleen eristetty uuni.
Erijuttu oli ennenvanhaan kun oli pula-aikoina tehty heikosti eristettyjä hökkeleitä!- Mitä väliä sillä on?
Mitä väliä sillä että polttaako pesässä kerrallan neljä koivuklapia vai viisi haapaklapia? Saman verran ne painaa kun kantaa sisään.
- ovväliä
Mitä väliä sillä on? kirjoitti:
Mitä väliä sillä että polttaako pesässä kerrallan neljä koivuklapia vai viisi haapaklapia? Saman verran ne painaa kun kantaa sisään.
Pesällinen koivua tuottaa enemmän lämpöä kuin pesällinen haapaa. MOT.
- Pähkäilijää
Poltettu puukilo tarvitsee saman verran ilmaa oli kyseessä mikä puu tahansa. Jollain muulla puulla poltto kestää kauemmin kuin koivulla muttei sen enempää paloilmaa tarvita.
Minkä verran teillä on ollut savukaasujen lämpötilat uunia lämmittäessä? Itse ostin eilen langattoman paistomittarin joka näyttää 300c asti ja nyt se pannuhuoneessa kattilan takana. Huomenna ajattelin alotella uunin lämmityksen testailua ja savukaasujen lämmöt mitata hormipellin kohdalta.
Jossain kohtaahan tulee raja milloin ei enää kannata uunia lämmittää kun sisäläpötilat on konvektiokanavissa jo niin korkeat ettei niihin siirry enää palokaasuista yhtä hyvin lämmintä vaan se karkaa piipun kautta pihalle.
Tulipa samaan syssyyn ostettua IR lämpömittarikin lapselle leluksi että pääsee pintalämpöjä seuraamaan ;) - 1+19
http://www.ktarke.net/veto.html
Veto kannattaa säätää sopivaksi- Lämpöä mökille
Meillä mökillä myös iso kuoritakka, jolla ei todellakaan ole mitään tekemistä lämmityksen kanssa. Olen sitä jo pitkään harkinnu purkaa, mutta en ole vielä keksinyt mikä olisi paras vaihtoehto tilalle...
Ainakin puuhellaa sielä tarttis, koska juoksevaa vettä ei tule, niin olis mukava, kun sais olla aina iso vesikattila lämpiämäs :) mutta nepä eivät taida varata juurikaan lämpöä? Ehdotuksia -Kiitos!
- Anonyymi
Minun käsitys on, että uuni on (lähes) sama juttu kuin varaava takka ja takka on uuni jonka päältä lähtee savupiippu ilman savun kiertoja. Tämä on kai virheellinen käsitys vaikka olen sellaisen nähnyt. Asuin vuokralaisena talossa, jonka olohuoneen täytti kaareva tiilijulkisivu. Sen keskellä oli tulipesä luukkujen kanssa ja siitä muurattuna suora hormi ulos ilman mitään kiertoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019