Seppo-Hauta-ahon mielenkiintoisessa kirjoituksessa (linkki alla) Hauta-aho kertoo miten perustuslakiin tehtiin aukko jotta Suomi saatiin EMU:un ja euro valuutaksi. Keskeisenä toimijana tässä oli Niinistö.
Myös EU-äänestyksen tulos olisi ollut mitä luultavammin toinen, jos kansalle olisi kerrottu että euro tulee "automaattisesti" , ilman eduskunnan päätöstä Suomen valuutaksi.
http://www.seppohauta-aho.net/Voiko Sauli Niinistoon nyt luottaa...
Myös EU-äänestyksen tulos olisi ollut mitä luultavammin toinen, jos kansalle olisi kerrottu että euro tulee "automaattisesti" , ilman eduskunnan päätöstä Suomen valuutaksi.
http://www.seppohauta-aho.net/Voiko Sauli Niinistoon nyt luottaa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Linkki ei auennut joten laitan uudestaan samaa jutskua.
Allaoleva tekstissä on lainattu ja siteerattu pätkiä Hauta-ahon tekstistä. Lainaukset on poimittu Verkkomediasta.
Sauli Niinistö toimi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana eduskuntakaudella 1991-1995, jutussa kerrotaan mm. miten kansa harhautettiin äänestämään EUn puolesta, koska ei kerrottu että samalla päätetään myös markan kohtalosta ja miten Suomi ujutettiin EMU:un ilman eduskunnan päätöstä. Niinistöllä katsotaan olevan tässä keskeinen osa.
_____________________________________________________________
..."Varatuomari Sauli Niinistö harhautti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa suomalaisia äänestäjiä ja Suomen eduskuntaa ennen EU-jäsenyyspäätöksiä vuonna 1994. Hän kertoi, että markasta ei vielä näillä päätöksillä luovuta, eikä näillä päätöksillä vielä eurojäsenyyttä päätetä - vaan siitä päätetään myöhemmin ja siitä tehdään erikseen oma lakialoite."
"Nämä Niinistön tekemät harhautukset kirjattiin ja liitettiin virallisiin eduskunnan asiakirjoihin (PeVL 14/1994, UaVM 9/1994, HE 135/ 1994) sekä myös äänestäjille lähetettyyn tiedotteeseen. Osa eduskuntaa ja useimmat suomalaiset äänestäjät uskoivat tämän väitteen."
"Kun kansa ja sen jälkeen eduskunta oli harhautettuna äänestänyt EU-jäsenyyden hyväksymisen puolesta, niin näiden äänestyksien jälkeen Sauli Niinistö – tällä kertaa oikeusministerin ominaisuudessa – sanoikin, että eurosta päätettiin jo EU-jäsenyysäänestyksessä, eikä siitä tarvitse tehdä erikseen lakialoitetta."
..."Valiokunnan puheenjohtajana Niinistö tietoisesti johti harhaan eduskuntaa ja suomalaisia kirjaamalla valiokunnan viralliseen pöytäkirjaan (PeVL 14/1994): ”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumistaosallistua talous- ja raha-liiton kolmanteen vaiheeseen.”"
"Eli Niinistö totesi yksiselitteisesti sen, että markasta luopuminen ja euroon siirtyminen ei sisälly EU-liittymislaki äänestykseen. Niinistö toimi näin, vaikka tiesi, että asia oli toisin – kuten jäljempänä ilmenee."
"Erikoiseksi asian tekee myös se, että erään valiokunnan jäsenen mukaan perustuslakivaliokunnan saamasta selvityksestä ei saanut sitä käsitystä, että joku varauma olisi annettu, vaan valiokunnan enemmistö tulkitsi asian omalla tavallaan. "
"...väärennettiin tiedote, joka lähetettiin jokaiselle äänioikeutetulle ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä v. 1994. ... väitettiin mm. että Euroopan Unioni on itsenäisten valtioiden yhteistyöjärjestö... väitettiin, että yhteinen valuutta on tulevaisuuden tavoite, vaikka Niinistö ja muu poliittinen sisäpiiri tiesi, että asia ei ollut näin. Äänestäjiä johdettiin harhaan – harkitusti ja tietoisesti..."
"...julkisuudessa esitettyjen valheellisten väitteiden pohjalta suomalaiset erehtyivät äänestämään neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä EU-jäsenyyden puolesta 16.10.1994. Tulos olisi ollut toinen, jos äänestäjät olisivat tienneet äänestävänsä myös markan kohtalosta ja omasta talouspolitiikasta luopumisesta sekä siitä, että he joutuvat tulevaisuudessa maksamaan muidenkin EU-maiden velkoja."
"Niinistö jatkoi harhautuksien sarjaansa EU-liittymislakiäänestyksessä 18.11.1994. EU-liittymislain yhteydessä äänestettiin Esko Seppäsen tekemästä ponnesta: "Eduskunta edellyttää, että Suomen mahdollisesta liittymisestä Rahaliiton kolmanteen vaiheeseen päätetään aikanaan eduskunnassa hallituksen erillisen esityksen perusteella…”"
"Eduskunta hyväksyi tämän ponnen äänin 151 jaa – 43 ei. Niinistö, sekä myös Paavo Lipponen, äänestivät ponnen puolesta, eli siitä että eduskuntaan tuodaan erillinen lakiesitys kun euroon liittymisestä päätetään. Tätä eduskunnan EU-liittymislaissa tekemää päätöstä – kuten jäljempänä ilmenee – ei noudatettu."
- - - - - -
..."”Euro-äänestys” v. 1998 oli siinäkin mielessä erikoinen, että se kohdistui hallituksen luottamukseen, eikä siihen, astuuko joku laki äänestyksessä voimaan vai ei... Suomi menetti oman valuutan, siihen liittyvän talouspolitiikan, sekä kulta ja valuuttavarantonsa ilman eduskunnan päätöstä..."
Lue Seppo Hauta-Ahon kirjoitus kokonaisuudessaan:
osa 1:
http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93719-voiko-sauli-niinisto...
Osa 2:
http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93870-voiko-sauli-niinisto...
Osa 3:
http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93924-voiko-sauli-niinisto...