Onko jollain kokemusta, kohtaamisesta ns. sielunveljen kanssa?
Mä en ole minkään sortin hörhö enkä uskovainen tms., pikemminkin hyvin pitkälle teoreetikko, enkä haluaisi uskoa "yliluonnolliseen". Mutta kuinka ollakaan, oma kokemani tilanne/tunne on aiheuttanut niin suurta hämmennystä. Haluaisin asettaa kaiken sattuman tiliin, joskin, epäilyksen siemen sattumaakin kohtaan on, yhtä lailla kuin kohtaloakin kohtaan.
Laitoin tämän saman viestin taikausko otsikon alle kunnes huomasin tämän, ehkä oikeamman otsikon...
Mä en ole minkään sortin hörhö enkä uskovainen tms., pikemminkin hyvin pitkälle teoreetikko, enkä haluaisi uskoa "yliluonnolliseen". Mutta kuinka ollakaan, oma kokemani tilanne/tunne on aiheuttanut niin suurta hämmennystä. Haluaisin asettaa kaiken sattuman tiliin, joskin, epäilyksen siemen sattumaakin kohtaan on, yhtä lailla kuin kohtaloakin kohtaan.
Laitoin tämän saman viestin taikausko otsikon alle kunnes huomasin tämän, ehkä oikeamman otsikon...
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ihminen on henkinen olento ystäväiseni. Ei siinä sen kummempaa. Luota vain vaistoihisi, ne kun ovat totta sinulle itsellesi.
Me olemme niin kiinni tässä materialismissa, että me (siis suurin osa meistä, ei kaikki) emme tunnista omaa henkisyyttämme. Havainnoimme normaaliolosuhteissa vain kehomme ja kaiken muunkin materialismin. Se on heikonlainen olotila se. Ei tunneta/tunnisteta niin sanotusti itseämme. Paha on ihmistäkään korjata täysin kuntoon (esimerkkinä mielenterveyspuoli) jos ei tunneta edes hänen perusrakennettaan/-olemustaan.
kiitti, vaik kyllähän mä tiesin, jo ennen kuin vastasitkaan.
mä lueskelin noita juttuja täältä palstalta, kun koetin löytää jotain vastaavia tunnelmia, siis josko jollain olisi ollut....
mutta ikäväkseni huomasin, hyvin, hyvin monet olivat ennakkoaavistuksissaan yms. tunnelmissaan saaneet negatiivisiä fiilareita. mä puolestani olin, ja olen edelleen, hämmennyksissäni siitä keveydestä, helpotuksen tunteesta ja tolkuttomasta levollisuuden tunteesta... en osaa selittää.
conatusta; ilo rakkaus ja tieto.... ehkäpä tää onkin vain filosofiaa...
Monet sattumat/sattumaketjut ovat niin uskomattomia, että ei voi millään uskoa niiden olevan pelkkää sattumaa.
Samoin sellaiset tapahtuneet asiat, joille ei löydy nykypäivänä tyydyttävää/tyhjentävää selitystä.
Olen mielestäni tavannut sielunveljiä ja -sisaria, mutta jostain syystä tiet erkanevat aina ennen kuin ovat ehtineet kunnolla yhdistyä?
On lohduttavaa tietää, että on olemassa itsensä kanssa samankaltaisia ihmisiä. Olisi vain joskus niin mukavaa pohtia niiden ihmisten kanssa elämänmenoa.
Sääli että heitä tapaa niin tavattoman harvaan...
Hej!!!"Olen mielestäni tavannut sielunveljiä ja -sisaria, mutta jostain syystä tiet erkanevat aina ennen kuin ovat ehtineet kunnolla yhdistyä?"
Mä olen miettynyt tota kanssa. Mä olin v.2001, eräillä jatko-opiskelu messuilla. Mä näin jo heti ku menin sinne sisälle, yhden jätkän siellä(n.18.).Mut sit mä kadotin sen näkyvistäni. Mä etin sitä siellä ihan paniikinomaisesti. Mä jotenkin päädyin sitten yhden kojun luokse mitä piti vaihto-oppilasjärjestö. Siellä mä sit näin sen. Heti kun se alko englanniks selittää mulle et minkälaista on asua kaliforniassa...mulle tuli tosi outo fiilis...Mä en nähny mitään muuta kun sen mun edessä, kaikki muu oli ympärillä harmaata sumua. Mun polvet oli tosi heikot ja muutenkin olo oli todella outo. Mun ystävä seiso siin koko ajan vieressä ja se sano myöhemmin et me oltiin kummatkin oltu punasia ja jotenkin poissa siitä hetkestä. Sit kun mä lähin pois siitä kojulta niin mä rupesin nauraa,mut kyyneleet vaan valu..se oli sellast paniikinomasta...no mut siitäkään mä en sit kuullu enempää kun parilla textiviestillä!!!
ollut vain klassinen ihastuminen. Jotkut ihmiset vain vievät ns. jalat alta, vaikkei kyseessä nyt mikään sielujen ykseys tai veljeys olisikaan. Ihastua voi toisen ulkonäköön, olemukseen, käytökseen, ilmeisiin, tuoksuihin jne. mutta myöhemmin voi paljastua, että ihminen onkin perimmiltään aivan toisenlainen kuin ensivaikutelma. Sielunveljeys-/sisaruus tarkoittaa mielestäni nimenomaan sitä, että löytyy ihminen, joka puhuu ja ymmärtää samat asiat, täydentää ajatuksesi ja lauseesi kysymättäkin (tätä tapahtuu kyllä oppimisen myötä pitkässä suhteessakin), ajattelee pitkälti samoin samoista asioista jne.
>Sit kun mä lähin pois siitä kojulta niin mä >rupesin nauraa,mut kyyneleet vaan valu..se oli >sellast paniikinomasta...
tuossa kohdassa tai tunnelmassa on jotain samaa mitä tarkoitin, joku ihminen kykenee vaikuttamaan niin syvälle, että saattaa tulla itku, hysteerinen jopa, ei huutava, mutta raskas ja kuitenkin niin helpottava ja olo sen jälkeen kuin leijuisi..
En edes uskalla ajatella, mitä tekin kerroitte pohtineenne, jos kaksi sielua yhdistyisi. Voiko sellaisen pohjalle rakentaa ihmissuhdetta?
Sielunveljeys-/sisaruus tarkoittaa mielestäni nimenomaan sitä, että löytyy ihminen, joka puhuu ja ymmärtää samat asiat, täydentää ajatuksesi ja lauseesi kysymättäkin (tätä tapahtuu kyllä oppimisen myötä pitkässä suhteessakin), ajattelee pitkälti samoin samoista asioista jne.
Kasvaminen yhteen on minusta eri asia, kuitenkin. sillä mä hämmennyn siitä, että joku voi olla noiden sinun muiden mainitsimiesi omainaisuuksien lisäksi hyvinkin tuttu, kuin näkisi, vaikkei ole edes samalla paikkakunnalla. Ja sattumat, ennelta tietäminen, kun tuntee toisen, ennen kun on edes tutustunut.
sekaisin tällaisesta menee.
Tarkoitinkin tätä sielullista yhteyttä, mihin ei kuulu siis eroottinen vetovoima, rakastuminen tai ihastuminen. Korkeintaan rakkaus on kuin sisar/veljes rakkautta.
Toinen asia on sitten sielullinen yhteys, johon taas kuuluu myös seksuaalinen vetovoima.
"joku ihminen kykenee vaikuttamaan niin syvälle, että saattaa tulla itku, hysteerinen jopa, ei huutava, mutta raskas ja kuitenkin niin helpottava ja olo sen jälkeen kuin leijuisi.."
Sitähän minäkin olen ihmetellyt...miten joku ihminen jota ei edes tunne, voi aiheuttaa tuollaisen reaktion? Tuntuu että ei olisi maan päällä, todella rauhallinen ja juuri leijuva. ei kuitenkaan mitään ihastuksen oireita. ja itkukin purkautu osittain nauruna....
Ja en usko että se oli ihastumista, nimittäin kyseinen henkilö oli homo.En ollut kohtaamisen jälkeen mitenkään surullinen vaan iloinen että sai kokea jotain sellaista!
hämmentäväksi tämän tekee juuri myös se, ettei näitä voi erottaa....
ihminen jota ei edes tunne, ja on kuin tulisilla hiilillä, kokonaan, tuntemukset sekä fyysisiä että henkisiä...
äitinä uskoisin kyllä erottavani rakkauden ilmenemisen muotoja.
Usein ne kulkee käsikädessä, eikä aina niitä voi erottaa.
Ehkäpä juuri siksi miehen ja naisen sielunveljeys/sisaruus ei pääse kehittymään pidemmälle, koska siihen liittyisi myös tuo rakkaus ja erotiikka?
Ja jos on jo ennestään naimisissa, niin tiedostamatta karttaa omia sielunsisariaan (-veljiään) ettei sen hetkinen suhde rikkoontuisi?
uskaltanut valita kumppaniksesi jonkun muun kuin sielunkumppanin? tai mikä se nyt sitten on.
niin vesimies kuin sanot olevasikin. mies?
Vaimoni ei ole täysin sielunkumppanini. Aika paljon välillämme on sanatonta viestintää, mutta että hän olisi samankaltainen ihminen ja ajattelisi samoin kuin minä?
Ei...toisaalta ei ehkä ole tarkoitustaan olla.
Mietin sitä, onko tosiaan tarkoitus valita puolisoksi täydellinen sielunkumppani?
Hyvää viikonloppua...palailen maanantaina astialle!
Hyvä mrkala, näitä "ihastumisia" ei tapahdu kuin kerran elämässä, allekirjoittaneella ei ollut ensirakkaus. "Twin flamen" löytäminen elämän aikana on yksi suurimpia lahjoja, mitä ihmiselle voidaan antaa.
Toisaalta,olisiko sinulla linkkivinkkiä jonnekin sivustoon, missä selitetään asia tieteellisesti? Koeryhmiä, missä näin on tapahtunut, miten he ovat sen kokeneet tms ?? Että olisi tapahtunut valvotuissa olosuhteissa? Anteeksi, mutta teet itsesi naurettavaksi, jotkut meistä kokevat asioita joista ei nettisivustoja tehdä. Toivon, että joskus saat kokea saman kuin minäkin ja monet muut :)Hyvää kesää!
Kiitos nyt tuosta kommentoinnista, vaikka luulen että tarkoituksesi oli ennemminkin kohdistaa kommenttisi minuun henkilökohtaisesti kuin itse asiaan. Tämä on valitettavaa, koska viesti menee silloin ohi varsinaisen keskustelun ja ajautuu perusteettomaksi minä tiedän-sinä et tai minä olen parempi kuin sinä -tyyppiseksi. Vai mistä päättelet niin varmasti, etten olisi voinut kokea "twin flamea"?
Toisaalta ei kaikessa keskustelussa tarvitse tieteellisiä tutkimuksia, niin mukavaa kuin se tosin olisikin. Lähteet ja linkit tutkimuksiin sopivat väitteiden perusteluun, erityisesti kun kyseenalaistetaan oleminen tai olematta oleminen tms. Oma kommenttini koski sitä, että edellinen kirjoittaja saattoi sotkea tavanomaisen ihastumisen sielunveljeyteen ja kysyinkin olisiko käynyt näin. Jo otsikkokin ja sen jatko oli kysymysmuotoinen "ettei kyseessä olisi..." jne. Ei ole varmaan järkeä alkaa perustella tälläistä kysymystä koeryhmätutkimuksilla ja tieteellisin selitysmallein? En esittänyt yhtään väitettä sielunveljeyden olematta olemisesta, vaan esitin oman henkilökohtaisen mielipiteeni ("mielestäni...") sen sisällöstä.
En ole alan asiantuntija, joten en osaa antaa linkkivinkkejä tieteellisiin tutkimuksiin, joissa valotettaisiin sielunveljeyttä syvällisesti vaikkapa tunnepohjalta. Uskon kyllä, että psykologian saralla tälläisiä tieteellisiä tutkimuksia varmasti löytyy.
Sensijaan puutun tuohon sielunveljeyteen/kumppanuuteen ja sen yhteyteen "jotkut meistä kokevat asioita, joista ei nettisivustoja tehdä". Itseasiassa sielunveljeys ei ole mielestäni mikään muutaman tai joidenkin ihmisten etuoikeus, vaan mahdollisuus siihen on kaikilla. Mielestäni myös sielunveljeys on ennemminkin tunne, kuin jokin mitattava asia. Aikaisempaan viitaten, jonkun tunteen tieteellinen todistaminen olemassaolon tai olematta olemisen kannalta on epärelevanttia.
Kun kuitenkin halusit jotain tieteellistä linkkivinkkiä, niin tässä on linkki The State University of New Jerseyn tutkimukseen, jossa tutkittiin nuorten aikuisten (n=1003, ikäryhmä 20-29 v) suhtautumista rakkauteen ja avioliittoon. Kysymyksessä on siis asennetutkimus.
http://marriage.rutgers.edu/Publications/SOOU/TEXTSOOU2001.htm
Tutkimuksessa tuli esille mm. se, että tutkimukseen osallistuneista 94% aikaisemmin naimattomista sinkuista oli sitä mieltä, että naimisiin mentäessä kumppanissa kaikkein tärkeintä on 'sielunkumppanuus'. Aika mielenkiintoista sinänsä; olisi mukava nähdä tutkimus, jossa esimerkiksi 1,5, 10, 20 jne. avioliittovuoden jälkeen kysyttäisiin samoilta henkilöiltä, vieläkö ovat samaa mieltä yleisesti asiasta, sekä tuntuuko oma kumppani vielä silloinkin sielunveljeltä.
Oma kantani tuohon kommenttiisi, että "tälläisiä ihastumisia ei tapahdu kuin kerran elämässä" on vastakkainen. Uskon, että syvällisiä ihastumisia (ml. sielunveljeys) voi tapahtua useaan kertaan elämän aikana, usean eri henkilön kanssa. Tuntuisi aika omituiselta, ettei samaa voisi tuntea jonkun toisenkin kanssa, joko niin ettei olisi ketään muuta tälläistä henkilöä maailmassa, ei törmäisi toiseen tälläiseen henkilöön tai ensimmäinen tunnekerta kuluttaisi mahdollisuuden kokea toisetkin kerrat. Asiaa voi varmaan myös verrata paradoksiin, että vaikka oma puoliso tuntuisi maailman kauneimmalta/komeimmalta, niin ei se tee muista ihmisistä rumempia. Siksipä päivittäin näkee muitakin kauniita ja komeita ihmisiä.
tuli esitettyä tuo "aikaisemmin naimattomista sinkuista" vähän tönköllä sanakäänteellä. Se tarkoittaa siis "sinkkuja, jotka eivät ole olleet aikaisemmin naimisissa". Kansankielellä siis ns. (eronneet) uusiosinkut eivät kuulu ryhmään.
sieluveli tahi sisar on henkiolento jonka kanssa on jo ennen maapallolle syntymistä sovittu tapaaminen. Useinkaan se ei onnistu, sillä fyysiset olosuhteet vaikeuttavat huomattavasti tilannetta. Ja ilmeisesti ei ole tarkoitettukaan että kyseiset sielut kohtaisivat jokaisessa elämässä toisensa kumppaneina, vaan maan päällehän tullaan hakemaan uusia oppeja tai kehittymään vanhoissa. Myöskään maanpäällinen tehtävämme ei ehkä salli jokahetkistä kumppanuutta sielunveljemme tahi sisaremme kanssa. Joskus he kohtaavat ja siitä elämästä taitaa tulla juhlaelämä. Omassa elämässäni olen kohdannut monia jo tuttuja sieluja ja ilmeisesti myös sielunveljenikin. Tosin kumpikin tahoilleen varattuina. Mitä muidenkin kanssa olen asiasta keskustellut ei se aviokumppanuus fyysisessä läheskään aina toteudu sielunkumppanin kanssa vaikka hänet olisimme kohdanneetkin. Ja niinkuin mister kala tuossa aiemmin kirjoitti; Ihastuminen ja rakastuminen, vaikka olisi rajukin, on kuitenkin eri asia kuin sielunveljeys.
Tyypillistä on sanaton yhteys ja yhteenkuuluvuuden tunne jo ensitapaamisella. Tuon tunteen kokemiseen riittää että näkee toisen kauempaakin. Ite en halua aktiivisesti vaikuttaa kohtaamisen tapahtumiseen vaan annan asioiden edetä niiden luonnollisella painollaan. Yleensä voi olla varma että vaikka sillä kertaa toinen ei huomannutkaan, niin sielunveljen kyllä tapaa todennäköisesti myöhemminkin koska molempia ohjaavat syvällä samat voimat. Riittää että molemmat seuraavat sisimpäänsä. Vastapuoli tuntee aluksi usein eroottista ja jopa seksuaalistakin vetoa mutta vuorovaikutustarve siirtyy ajan myötä yhä enemmän henkisemmälle puolelle, monesti rajunkin muutoksen myötä. Lopulta käytössämme olevien ruumiiden ei tarvitse fyysisesti enää tavata, kun sisimmässään tietää että rakkaudellinen yhteys on jatkuvasti olemassa näkymättömässä maailmassa.
ja noin se varmaan menee... siis se, että tunne säilyy eikä sitä yhteyttä riko mikään
Kauneus on myös sen havaitsijassa:)
Sielunkumppaneiden seurassa on muuten erinomaiset edellytykset harjoittaa henkisiä harjoituksia kuten joogaa ja mietiskelyä. Heidän seurassaan voi päästä sellaiseen tilaan että ei enää kiinnitä huomiota aistimaailmaan vaan oon oikean tunnelman johdattamana jossain todella syvällä.
miksi mua on aina viehättänyt ja ollut levollinen mieli, kuin nomadi, ei laidunpaikkaa, eikä omaa paikkaani (asemaa/tilaa/sijaintia) hakien, vaan tietäen ns. sielunkumppanin olevan jossain, levollisin mielin matkaan ja tiedän joskus kohtaavani, ja kohdanneeni mutten kadottaneeni, sillä yhteyttä, kuten sanoit, ei mikään riko.
>>>>rakkaudellinen yhteys on jatkuvasti olemassa näkymättömässä maailmassa>>>
Totta. Henkilökohtainen konkreettinen yhteys, kahdenkeskisyys menettää merkityksensä.