Olen keski-ikäinen eronnut ja lapseton mies. En itke avioliittoni perään ja erosta on jo vuosia.
Eron jälkeen vietin villä sinkkuelämää ja nautin vapaudestani täysillä. Olen hyvässä kunnossa ja suhteellisen komea, eikä naisseuran saanti ole koskaan ollut ongelma.
Nyt olen huomannut olevani väsynyt oikeastaan kaikkeen. En jaksa lähteä viikonloppuna yökerhoon ja kotona masennun. En kaipaa seuraa, mutta en myöskään halua olla yksin.
Kaikki ajatukset pyörii päässä ja olen varmaan vain väsynyt.
Kaikken kruunasi tuossa loppuvuodesta ilmaantunut genitaaliherpes, jota en edes tiennyt sairastavani.
Tuo herpes varmaan vaikuttaa myös siihen, että en halua olla tekemisissä naisten kanssa, koska en enään voi harrastaa seksiä.
Kaikki on vain niin tyhjää ja turhaa. Jos unohtaa työelämän, niin en ole pariin kuukauteen puhunut kenenkään kanssa, enkä ole soittanut yhtään puhelua.
Ainoa asia joka pitää minut järjissäni on liikunta. Liikun 7 kertaa viikossa kuntosalilla ja lenkillä.
Nyt on lauantai-ilta ja minä valitan yksin netissä. On tämä surkeaa....
Eron jälkeen vietin villä sinkkuelämää ja nautin vapaudestani täysillä. Olen hyvässä kunnossa ja suhteellisen komea, eikä naisseuran saanti ole koskaan ollut ongelma.
Nyt olen huomannut olevani väsynyt oikeastaan kaikkeen. En jaksa lähteä viikonloppuna yökerhoon ja kotona masennun. En kaipaa seuraa, mutta en myöskään halua olla yksin.
Kaikki ajatukset pyörii päässä ja olen varmaan vain väsynyt.
Kaikken kruunasi tuossa loppuvuodesta ilmaantunut genitaaliherpes, jota en edes tiennyt sairastavani.
Tuo herpes varmaan vaikuttaa myös siihen, että en halua olla tekemisissä naisten kanssa, koska en enään voi harrastaa seksiä.
Kaikki on vain niin tyhjää ja turhaa. Jos unohtaa työelämän, niin en ole pariin kuukauteen puhunut kenenkään kanssa, enkä ole soittanut yhtään puhelua.
Ainoa asia joka pitää minut järjissäni on liikunta. Liikun 7 kertaa viikossa kuntosalilla ja lenkillä.
Nyt on lauantai-ilta ja minä valitan yksin netissä. On tämä surkeaa....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nii,i, voiko tuon surkeampaa enää olla. Keski-ikäinen, eronnut, väsynyt, masentunut ja perseessä herpes. Kannattaa varmaan pysytelläkin siellä ruudun sillä puolen, ettet tartuta ketään. Muista pukea kunnolla päällesi, kun menet ulos, ettei pakkanen palelluta persettäsi ja tee sinnekin pukamia.
Jaa, mistä minä sitten valittasin,..en taida nyt jaksaa omista pikku asioistani vääntää, kun toisella on noin paljon suuremmat murheet kuin mulla.
:D
No, kyllä se on rankkaa, kun ei huvita mennä yökerhoon. On se! (end of sarcaism)
Tajuatko sinä, että nuo sinun kirjoituksesi voivat saada masentuneen ihmisen tekemään jotain itselleen?
Tiedoksi ei genitaaliherpes persessä ole vaan mulkun päässä, hanuriherpes on eri tauti.
Hei!
Sinulla on siis vain kaksi vaihtoehtoa, yökerho tai sitten yksin kotona. Olet kuitenkin hyväkuntoinen, keski-ikäinen, jolla on vapaa-aikaakin. Suosittelisin miettimään, eikö elämääsi voi muutakin ajan kulua sisältyä, jotain uutta ja erilaista, mistä saisit henkistä tyydytystä.
Erilaista vapaaehtoistoimintaa on lukemattomat määrät, työtä nuorten ja lasten hyväksi, myös vanhuksia, sairaita ja yksinäisiä unohtamatta. Uskon, että saat elämääsi paljon sisältöä, tyytyväisyyttä itseesi, jos annat itsestäsi aikaa ja vaivaakin muiden hyväksi. Esim. eri järjestöjen ja seurakuntien kautta löytää vaihtoehtoja.
Itse olen tältä keskustelupalstalta tavannut yli vuosi sitten itseäni vajaat 50 vuotta nuoremman, pahoinvoivan nuoren. Me olemme ystävystyneet, olen hänelle vieras, mutta hän on minulle ehkä jo läheisempi, mitä omat aikuiset lapseni. Me käymme välillä hyvinkin tiivistä e-kirjeenvaihtoa, myös soitellaan, on tavattukin. Olen myös erään iäkkään miehen apu ja seuraakin hänelle, vaikka hänellä on lapsia itselläänkin. Yksinäiset vanhukset ovat kiitollisia luotettavasta avusta. Vanhuksista voimme oppia elämän viisautta heidän kokemustensa perusteella. Heistä on turha pinnallisuus karsiutunut matkan varrelle, ovat aitoja ihmisiä.
Esim. Ilta-Sanomat pitää yllä tasokasta ja valvottua keskustelupalstaa. Hakeudupa sinne keskustelemaan, saat ainakin virtuaalista seuraa, jossa kommentoijat oppivat tuntemaan kirjoitusten perusteella toisensa. Itse olen seurannut ja välillä kirjoittanutkin, ja tuota "tuttavuutta" on kestänyt yli 10 vuotta. Muuten siellä voi tutustua myös ajan mittaan näihin keskustelijoihinkin, itselläni on useampi FB-ystävänä.
Ystävyyttä on, se on itsestä kiinni!
No sä olet sentään ollut avioliitossa ja naisseuraakin on riittänyt. Joillain ei ole ollut koskaan siis ikinä naisseuraa ja keski-ikä lähestyy kovaa vauhtia.
Silloin, kun kaikki alkaa tuntua turhalta, on syytä hakea apua. Suo upottaa ensin vain vähän, sitten imu vetää yhä nopeammin pimeyteen. Muut voivat ehdottaa sinulle monelaista aktiviteettia ja selviytymiskeinoa, mutta kuten kriisimme ja ongelmamme samoin selviytymiskeinomme ovat hyvin yksilöllisiä. On itse löydettävä ratkaisu. On vain fiksua käydä keskustelemassa = ajattelemassa ääneen omaa elämäänsä esimerkiksi koulutetun terapeutin vastaanotolla - varsinkin, jos muita keskustelukumppaneita ei ole. Tilanteen verbalisointi tekee asiat paljon selvemmiksi.
Minä itse olen hyvin haastavassa tilanteessa, ja minullekin työ on monina päivinä ainoa tilaisuus kohdata muita ihmisiä. Mutta olen pakottanut itseni ihmisten ilmoille, olen aktiivisesti alkanut täyttää almanakkaani sovituilla tapaamisilla ystävieni kanssa. Ystävyyssuhteet ovat syventyneet, ja puolin ja toisin olemme "terapoineet" toisiamme. Tunne siitä, että on tärkeä toisille, antaa kummasti virtaa. Ja sitten yllättäen huomaa, että voi itsekin olla toiselle apuna. Lisää virtaa!
Seksuaalisuus on tärkeää - tiedän sen, kipeästi! Entä, jos löytäisit kumppanin, jonka kanssa haluat pidemmän suhteen? Eikö sellaisessa suhteessa voisi harrastaa turvaseksiä? Kun kiintymys tekee tilanteesta rennomman, asiat on puhuttu selväksi, älyttömiä suorituspaineita ei ole ja luottamus riittää...
Pidä huolta itsestäsi.