Suomen kuntakartta on muodostunut nykyiseksi noin sadan vuoden kuluessa. Nyt yksi tai kaksi keski-ikäistä Kokoomuksen edustajaa saa päähänsä muuttaa parissa-kolmessa vuodessa tämän aikojen saatossa muodostuneen järjestelmän.
Ja mikä on hulluinta? Seuraava hallitus - ja taas sitä seuraava ja niin edelleen - voivat taas muutella kartan mieleisekseen, ei edellisen hallituksen aloittamia hankkeita tarvitse kunnioittaa tai viedä loppuun, ne voi todellakin mitätöidä ja tehdä uudet päätökset.
Joten eiköhän olisi järkevintä antaa kuntakartan uudistua ihan luonnollisemmin, kuntien omien halujen (osin taloudellisten pakkojenkin) mukaisen yhteistyön kautta?
Lisäksi koko tulevan rakennelain niin Suomen, kuin EU:n lakien mukaisuuskin on kokonaan tutkimatta - monien laintuntijoiden mukaanhan se loukkaisi niin kuntia kuin kuntalaisiakin koskevia lakeja, ja silti vaan paahdetaan eteenpäin. Kai se kertoo vain siitä, ettei näille vallanhimoissaan oleville lakien noudattamisella ole mitään väliä.
Vielä kuntauudistuksesta
Henna on myrkkyä
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911330
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51730Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t252622Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311597Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570