Tässä muutama runoni : ) saatte lukea ja antaa palautetta vapaasti. Kuten huomaatte, mulla ei ole tapana otsikoida runojani, älkää antako sen häiritä.
Näin sinut talvella lumisateessa,
selkäsi vasten kylmää kiviseinää,
tulit keskelle maailmaani,
epäilemättä,
kysymättä lupaa,
anelin katseita sinulta.
Kaikki oli kirkasta,
lumikinokset säihkyivät,
kynttilöitä syttyi eteeni,
muodosti valosta polun,
päätin lähteä seuraamaan.
Enkeleitä, onko heitä,
kuiskasin sanat tuuleen,
piirsin veteen viivan,
hahmottelin kuvasi toisensa jälkeen,
pyysin sinua lopettamaan,
sanoin: minuun sattuu,
kaiversit kivusta toiveen kämmeneen.
Kosteat suudelmasi saivat minut itkemään,
en tuntenut huuliasi,
unessani painoin käteni poskillesi,
rakkautesi poltti minuun arpia valmiiksi ehjiä,
yö ei riittänyt minulle,
en saanut toipua sinusta.
Sinä teit matkaa elämääni,
sateessa kastuit märäksi,
liu'uit pois sylistäni,
putosit pirtaleiksi lattialle,
kudoin sinut kasaan hellin sormin,
silitin hymyn esiin,
se on ohi nyt,
olet perillä,
avannut oven sisälle,
älä pelkää,
olemme vain kahden,
makaa tässä vieressäni,
anna rakkauden tulla,
rauhassa.
Näin sinut talvella lumisateessa,
selkäsi vasten kylmää kiviseinää,
tulit keskelle maailmaani,
epäilemättä,
kysymättä lupaa,
anelin katseita sinulta.
Kaikki oli kirkasta,
lumikinokset säihkyivät,
kynttilöitä syttyi eteeni,
muodosti valosta polun,
päätin lähteä seuraamaan.
Enkeleitä, onko heitä,
kuiskasin sanat tuuleen,
piirsin veteen viivan,
hahmottelin kuvasi toisensa jälkeen,
pyysin sinua lopettamaan,
sanoin: minuun sattuu,
kaiversit kivusta toiveen kämmeneen.
Kosteat suudelmasi saivat minut itkemään,
en tuntenut huuliasi,
unessani painoin käteni poskillesi,
rakkautesi poltti minuun arpia valmiiksi ehjiä,
yö ei riittänyt minulle,
en saanut toipua sinusta.
Sinä teit matkaa elämääni,
sateessa kastuit märäksi,
liu'uit pois sylistäni,
putosit pirtaleiksi lattialle,
kudoin sinut kasaan hellin sormin,
silitin hymyn esiin,
se on ohi nyt,
olet perillä,
avannut oven sisälle,
älä pelkää,
olemme vain kahden,
makaa tässä vieressäni,
anna rakkauden tulla,
rauhassa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kauniita tunnelmaltaan ja selkeitä. "kudoin sinut kasaan hellin sormin" Kaunis ja lohdullinen ajatus.
Elän sinussa kuin unessa,
nukun päivät,
unelmoin yöt,
näen painajaisia ja pelkään,
et voi mennä pois,
et vielä.
Herään sinusta,
kun en jaksa enempää,
kaipaan jotain muuta,
tarvitsen sinua tänään,
pidä minua pystyssä,
rakasta vähän lisää.
Tiedätkö mitä,
kun sinut näin,
todellisuuden junasta jäin,
uniin ajelehdin,
tuoksusi perässä.
Sinä pidit minua hereillä,
rakensit minulle uuden ulottuvuuden,
yhteisistä unista,
suudelmiisi syviin hukutit.
Takerruin toiveisiin,
sinusta ja minusta,
yhdessä,
käsi kädessä,
kietouduin sinuun kovempaa.
Tiedätkö mitä,
kun sinut näin,
minä vangiksesi jäin,
siihen päivään,
kevään ensimmäiseen.
Edellisessä siis kaksi erillistä runoa, tuli liian pienet välit ja näyttää kuin olisi vain yksi. Kaksi ensimmäistä säkeistöä on yksi runo ja neljä viimeistä on omansa