Miksi meillä pitää olla kansanlauluna tuollainen Maamme, jonka Fredrik Pacius sävelsi.
Kuuntelin juuri Sibeliuksen Finlandiaa ja se kuulosti ihan jumalaiselta vaikka kuorona olikin vain Rautatieseman matkustajakuoro.
Kuuntelin juuri Sibeliuksen Finlandiaa ja se kuulosti ihan jumalaiselta vaikka kuorona olikin vain Rautatieseman matkustajakuoro.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Veit sanat suustani, tai kirjaimet näpeistäni. Sanoit sen, minkä itsekin halusin sanoa.
Täydelliset taideteokset niin säveltäjältä Jean Sibeliukselta kuin sanoittajaltakin Veikko Antero Koskenniemeltä, vaikka välimatkaa ajassa on noin 50 vuotta.
Kyynelet silmiin nousivat tuon hyvän tunteen nostattamina minullekin; sen oikea taide tekee.
Miten,..miten se kapakkalauluun viittaa, ei sellainen ole tullut mieleeni kun minusta siinä on niin hyvät sanat :
Oi maamme Suomi synnyinmaa
soi sana kultainen,...
Ja sitten seuraa kuvailu laaksoista ja kukkuloista - vedet rantoineen kotimaamme pohjoisen sijainnin kaunis kuvaus.
Varmaan palstamme Ruuneperi kaipaisit sinäkin sitä, runoilijanakin kun olet itseäsi hauskasti ilmituonut:D
Ehkä kapakoissa kuunnellaan urheiukilpailuja, niinkuin Espanjassa, ja siellä kaiken hälinän joukossa soi maammelaulu lipun noustessa salkoon.
Maamme kansallislaulu se silti on !
Voi sinua!
Oletin kaikkien tietävän, että Maamme-laulun sävelen takana sanotaan olevan saksalaisen kapakkalaulun.
Finlandia on sanoiltaan ja säveleeltään niin kaunis, uljas ja ylivertainen, ettei maailmasta toista vastaavaa löydy.
On toki ihanahan se on,.. en voi vaan uskoa tuota *vähättelylegendaa*, Fredrik Pacius oli jo lapsena musikaallinen ja sai Saksassa hyvän opettajan johdolla opiskella musiikkia!
Helsingissä oli haettavissa alalla työpaikka,
johon hän sai kiinnityksen ja sävelsi silloin Maammelaulun.
Minusta ei tunnu yhtään pahalta, että veljeskansallamme on samalla pohjalle oma kansallinen laulunsa, kuin myös Liiviläisillä, - päinvastoin!
Luin juuri Maammelaulun sanat kokonaisuudessaan, sain myös niiden totuudesta kyyneleet silmiini.
Kiitos kun sanoit niin nätisti alussa.
Finlandia-hymni sai monet silmät kyyneliin Rautatieaseman esityksessä, ja onhan se muutenkin Sibeliuksen säveltämänä ihan toista luokkaa kuin Paciuksen tosiaankin kapakkalauluksi alun perin sanottu sävellys. Runebergin sanoitus on tietysti rakkaaksi ja tutuksi tullut...ei olisi helppoa vaihtaa.
Ennen Koskenniemeä on muitakin sanoituksia, Wäinö Solan sanoja etsin, mutten vielä löytänyt. Laitan artikkelin, jossa kerrotaan asiasta.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kuka-kirjoittikaan-finlandia-hymniin-sanat/683980
Jean Sibeliuksen sävelrunoelma Finlandia valmistui orkesteriteokseksi jo vuonna 1899. Alkuaan teosta ei tarkoitettu laulettavaksi. Nykyisin esitettävät Finlandia-hymnin sanat teki V.A. Koskenniemi vuonna 1940, mutta hymni on sanoitettu ja esitettykin ennen Koskenniemeä.
Amerikassa konsertoinut tenori Wäinö Sola toi vuonna 1937 Suomeen tullessaan Sibeliuksen hymniin sanat. Ensimmäiset sanat Finlandia-hymni sai Amerikassa jo 1919, ja amerikansuomalaiset lauloivat Finlandiaa uudella mantereella kuoroesiintymisissään.
- Ensimmäisillä sanoilla on oma jännittävä tarinansa, kertoo teatterineuvos Ritva Heikkilä. Hänen saamansa tiedon mukaan hymniin kirjoitti sanat New York Timesin amerikansuomalainen toimittaja George (Yrjö) Sjöblom, kun talvimyrsky koetteli kaupunkia.
Talvimyrsky oli tuolloin vienyt Yrjön koti-ikävään. Laajasti musiikkia harrastaneena hänen mieleensä oli tullut Suomi ja Finlandia-hymni. Hän oli oitis kirjoittanut siihen sanat ja lähettänyt ne Sibeliukselle Suomeen. Tämä oli kiittänyt, vastannut ja todennut, ettei hymniä ole tarkoitettu laulettavaksi, mutta kyllä suomalaiset sitä saavat hänen puolestaan Valloissa laulaa.
Finlandian syntysanoista Heikkilä oli saanut kuulla Suomeen muuttaneelta Sjöblomin pojalta Paulilta.
Lloyd Stone, 1934
This is my song, Oh God of all the nations,
A song of peace for lands afar and mine.
This is my home, the country where my heart is;
Here are my hopes, my dreams, my sacred shrine.
But other hearts in other lands are beating,
With hopes and dreams as true and high as mine.
My country's skies are bluer than the ocean,
And sunlight beams on cloverleaf and pine.
But other lands have sunlight too and clover,
And skies are everywhere as blue as mine.
Oh hear my song, oh God of all the nations,
A song of peace for their land and for mine.
May truth and freedom come to every nation
May peace abound where strife has raged so long;
That each may seek to love and build together,
A world united, righting every wrong.
A world united in its love for freedom,
Proclaiming peace together in one song.
Kiitos noista tiedoista, jotka meille ystävällisesti viestissäsi toit.
Kyyneleet silmissä olen tuntevani tämän Meidän Suomemme paljon suuremmaksi kansakuntien joukossa kuin oletamme.
Suokaatten anteeksi, mutta itkuisuutenne kirvoitti itseltäni naurun pyrskähdyksen....miksi kyynelehtiä. Kiva kyllä kuvitella Ruuneperiä ja Texiä yhdessä itkemäsä. Itkevistä miehjistä olen aina tykännyt, muistanette kertomukseni mustalaispoikien kanssaitkemiseni, kun tulivat luokseni vuosia sitten, kysyen...saavatko tulla itkemään. No tottahan toki.
Samoin mieheni itki "tietyssä mielentilassa" epävireisellä laulunäänellään sitä alunperin italialaista laulua, nyt kaikkosi kyllä suomennos mielestäni.Ai niin...Olen suomalainen. Aatelkaas, mentyämme naimisiin, mieheni ensimmäinen työpaikka oli Piippolan kansakoulun opettaja, kuorolauluakin piti harrastaa silloin opejen kuorossa. Parikymppinenhän hän vasta. Siitäpä on riittänyt hupia meille hänen lauluäänensä tunteville.
Tällasiako juttuja minä taas arvokkaaseen Finlandia ja Maamme lauluun!!!
Olenkohan sydämeltäni jääkäri, Jääkärin marssi kolahtaa minuun eniten...aika raaka nainen "Syvä iskumme on, viha voittamaton, ei armoa, ei kotimaata."
Ei minuu itketä em. laulujen sanat...siis Finlandia tai Maamme. Ja se Partisaanimarssi kans sykähdyttää.
Kansallishymnin alkuperä on useinkin herättänyt keskustelua. Teoria juomalaulualkuperästä ilmeisesti vastaa todellisuutta.
Hymnin sävelkulku on vaisu, rytmi on verkkainen. Yhtä hyvin verkkainen Finlandia-hymni. Onhan siinä mukava sävel ja sanoitus, mutta ei se sovi suuren kansanjoukon yhteisesti laulamaksi, niin mahtavalta kuin Finlandia kuulostaakin. Se on konserttimusiikkia eikä mudikaalisesti sovi kansallishymniksi.
Kansallishymni on parhaimmillaan poljennoltaan reipas ja mieleenjäävä. Kuunnelkaapa vaikka Puolan, Italian, Belgian tai Ranskan kansallishymnejä.
Sopivia olisivatkin tässä mielessä Sam Sihvon sävelmät. Tähän tarkoitukseen sopisi hyvin marssi Muistoja Pohjolasta, jonka sanoitusta tosin olisi muutettava. Kuunnelkaapa Internetistä ja vaikkapa Googlen kautta haulla Minnen från Norden, jolloin voi saada esille Ruotsin armeijan soittokunnan tulkinnan tuosta upeasta marssista.
Tuon *myytin* Kansallislaulustamme on professori Eero Tarasti
kumonnut tutkiessaan teoksen/sävellyksen alkuperää.
Luin eilen otteet tutkimuksen tuloksista, joissa hän kertoo sävellyksessä löytyvän piirteitä ajan ylioppilaslauluihin. Teos on sävelletty johonkin kansalliseen kuvaelmaan alunalkaen, ja esitettiin ensi kerran Floran päivänä keväällä, vuosiluku ei jäänyt mieleeni.
Musiikillisesti hyvin seikkaperäinen tutkielma Fredrik Paciuksen musiikkiilmaiuksesta viitteineen muihin aikakauden säveltäjiin, oli mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Löytyy Googlesta, Maamme laulu - josta on runsaasti aiheesta,...
Niin, kyllähän kapakassa , Hämiksellä istuimme mekin ylioppilaskunnassa, silloinen vähän kiellettykin laulukirja, isältäni peritty mukana., -60 luvun alussa.
"Silimien välliin ryssää. ettei se takasi tyssää...silimien välliin, silimien välliin, ryssää juu...Että niin näitä kapakkalauluja, kyllähän ne monimuotoisia olivatkin. Lieneekö Pacius ollutkaan kovin hulivili, en voikaan kuvitella seurassamme laulamassa.
Niitä on todella hauskoja teekkarilaulukirjojakin, jollainen meilläkin oli mökkiverannalla lahjaksi saatuna.
Oli parodioita Havis Amandasta suutarin tyttäreen ym. ym. pikku uskaliaitakin, mutten politiikkaan viittaavaa, tai halventavaa huomannut.
iloisten veikkojen hauskaa juhlahumua, nuoruuden aikaan,... rattoisaan maljan kohottamisineen!
Kyllä se laulukirja oli aika "korni*", kun vieläkin muistan kuin eilisen päivän, jopa pöydän paikankin Hämiksellä. Ei ole enää tallessa se uskalias laulukirja , eikä tulis mieleenikään tällaisia veisailla....mutta nuoruus ja hurjuus !!! Hurjuus kyllä jälellä.
Aika mukava näky kyllä susmorsian harmaantuvine hiuksineen, miten oltiinkaan yleensä juuri Hämiksellä, kaipa enemmänkin Karjalan puolelle olisimme "kuuluneet", miehein aika sudeetti-savolainen.
Hiukan varovasti minäkin ilmaisin, että Maamme-laulun alkuperän on sanottu olevan alunperin juomalaulu. Täytyykin perehtyä asiaan tarkemmin.
Teekkarin heilana ja vaimona tuli heidän railakas meininkinsä tutuksi, siihen joukkoon minäkin humanisti sujuvasti solahdin. Ette uskoiskaan, kun olen niin hillitty nykyisin. ;) Paljon heissä oli ja on vieläkin kuoromiehiä, nyt jo useammassa polvessa. Joka vuosi yritän Polyteknikkojen kuoron joulukonserttiin ehtiä. Upeimmat isänmaalliset laulut löyvät heidän levyltään, ja kyllä myös tuo Muistoja Pohjolasta sykähdyttää, jos ei ihan kyyneliin. Tietysti paljon vaikuttaa se tilaisuuden henki ja tunnelma, jossa niitä esitetään. Rautatieaseman "tempauksessa" liikutti se spontaanisuuden tuntu, kun ihmiset kesken arkisten kiireittensä yhtyivät lauluun. Tuli mieleen, miten virolaiset ovat aina yhdessä laulaneet, varsinkin vaikeina aikoina.
Maammelaulu on mielestäni kyllä kelpo kansallislaulu. Se kuitenkin jotenkin närästää, että myös Viro on sen (porojen kansallislaulun) julistanut kansallislaulukseen. Ehkäpä Viro on tällä tavoin ilmaissut haluavansa olla osa Suomea. Ajatus siitä hieman helpottaa.
Silloin, kun kommunismi Euroopassa ja N-liitto luhistuivat, otti Venäjä kansallislaulukseen tsaarinaikaisen kansallislaulun. Silloin Virolla olisi ollut tilaisuutensa omia vapaaksi jääneen N-liiton kansallisymnin ´Suuri on ja mahtava...´. Eivät hoksanneet. Enää hymni ei ole käytettävissä. Putin on sen palauttanut Venäjän kansallislauluksi.
Ei Finlandiakaan olisi aina ollut vapaasti käytettävissä. Se oli johonkin maailman aikaan nyttemmin lytätyn Biafran kansallislaulu.
Maammelaulu on siitä hyvä, että kuulemme sitä josku Olympialaisissakin. Silloin kun joku virolainen on voittanut olympiakultaa.
Niin, Reino, oivia ajatuksia. Ei minua(3/4) virolaisena närästä yhtään kansallislaulumme yhtäläisyys.
Huhhuijaa Putinin Venäjä, mitähän lie odotettavissa.
Tuo Maamme laulun vaihtaminen Findandia hymniin putkahtaa aina välillä esiin. Minä kallistun Maamme laulun puolelle ihan vaan periaatteesta ettei kaikkea muutettaisi, annettaisi meillä olla edes jotain pysyvää ja perinteellistä.
Maamme lauluun on helppo yhtyä hieman epävireisemänkin sävelkorvan omaavien, näin luulen.