Ulkomaillahan asuu ulkomaalaisia, mikä on aivan kauhistuttavaa varsinkin vanhoillisille keskustalaisille ja perussuomalaisille! Miksi sielläkin ei voisi asua vain luotettavia suomalaisia?
Nyt ulkomaiden lehdistä voi jo lukea kommentteja presidentinvaalien asetemasta. Esim. Ruotsin lehdet korostavat näiden vaalien osoittavan, että Suomen kansan enemmistö haluaa vastustaa perussuomalaisten ja erityisesti Soinin ajamaa ahdasmielistä politiikkaa, ja suomalaiset haluavat olla suvaitsevaisia ja avoimia Euroopalle.
Ruotsin lehdet ovat tässä aivan oikeassa. Nämä vaalit ovat olleet nimenomaan Soinin ja Väyrysen vastustamista.
Meillä on nyt kaksi hyvin myönteisesti EU:hun ja euroon suhtautuvaa ehdokasta, joista pätevämpi sattuu elämään parisuhteessa eteläamerikkalaisen miehen kanssa.
Mutta komeita ja miehekkäitä he ovat molemmat, miksi emme sitten valitsisi pätevää Pekka Haavistoa uudeksi Tasavallan presidentiksi nyt kun siihen on niin hyvä mahdollisuus.
Todellisuudessa Niinistö edustaa sitä entistä ja samaa, jota on jo kokeiltu aivan kaikkialla. Miksi emme nyt voisi kokeilla kakkosta ja äänestää numerolla 2 Pekka Haavistoa. Hänestä me saadaan koko kansan yhdistävä presidentti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Toimittaja sanoi ylen radiolähetyksessä että jos Hän ei tietäisi että Suomessa on presidentinvaalit hän sikäläisten uutisten perusteella tietäisi mitään koko vaaleista mitään.
Eio niitä ole noteerattu Venäjälläkään.
Saksassakaan lehdissä ei ole ollut kommentin kommenttia...
Tämän verran nämä vaalit kiinnostavat muualla maailmassa:D
Vielä linkki, josta pääsee sitten muihinkin uutisiin
http://www.dn.se/ledare/huvudledare/friskare-politiska-vindar-i-finland
Dagens Nyheter ihastelee, miten nyt on Friskare politiska vindar i Finland!
Jaaaa, että noinko on?
Olehan nyt edes itselles rehellinen, äläkä kiihkoile.
Koko konnalauma sivuun, ja rehelliset ja pätevät tilalle.
Niitä on kyllä vaikea löytää politiikasta, koska niitä ei päästetä edes ehdolle.Tai sitten eivät halua.
Pykyriketkujen homaa enimmäseen koko politiikka.
Jos rehellisiä ollaan, niin Väyrynen ja Essjhaia olisivat olleet parhaat ehdokkaat, nyt esillä olleista.
Puoluepukarit vain estivät heidän tiensä.
Ei kai nyt Esshaijan uskonto olisi ollut yhtään pahempi, kuin jonkun toisenkaan.
Homoja on joka puolueessa, mutta ei sitä nyt pitäisi miksikään vaaliteemaksi ottaa.
"Todellisuudessa Niinistö edustaa sitä entistä ja samaa, jota on jo kokeiltu aivan kaikkialla. Miksi emme nyt voisi kokeilla kakkosta ja äänestää numerolla 2 Pekka Haavistoa. Hänestä me saadaan koko kansan yhdistävä presidentti"
Haavisto nimenomaan edustaa sitä vanhaa demarien SETA presidenttiyttä mistä on nyt syytä hankkiutua jo vihdoinkin eroon.
hanuriin?