AS-lapsen outo leikki?

Mammamamaamma

Viisivuotiaallani on alustava ADHD / Asperger -diagnoosi lastenneurologilta. Päiväkodissa tästä on tiedotettu, ja olen ajatellut henkilökunnan olevan jokseenkin perillä aiheesta. Nyt hakiessani lasta hoidosta täti pyysi takahuoneeseen "hetkeksi juttelemaan". Lapseni oli kertonut muille lapsille että hän kuolee kuuden päivän kuluttua. Hän oli puhunut asiaa oudolla, soinnittomalla äänellä, eikä ollut osoittanut tunteita tätä kertoessaan. Sitten hän oli todennut, että onneksi on vielä kaksi päivää aikaa. Hän oli kuulemma myös katsellut jotenkin oudosti alta kulmain puhuessaan. Kun tädit olivat kysyneet, mistä hän oli saanut tuollaista päähänsä, lapsi oli mennyt täysin lukkoon eikä ollut suostunut vastaamaan mitään. Tilanteessa oli hoitajien mielestä ollut jotain hyvin outoa ja pelottavaa, ja he esittivät kantanaan, ettei tämä kuulu Aspergerin kuvaan.

Minullekin Asperger on vielä uusi tuttavuus, mutta jotenkin ajattelisin, että tuo käytös kuuluu "taudinkuvaan". Kotona lapsi käyttää useinkin erikoista äänensävyä ja "kyräilee". Onko kenelläkään muulla AS-lapsen vanhemmalla kokemusta vastaavasta? Jotenkin tuntui, että meidät ohjattaisiin mieluusti psykiatrille...

Vielä semmoista, että kotona lapsi ei edelleenkään osannut vastata kysymykseen mistä oli leikin keksinyt. Sitten puhui kaikkea irrelevanttia kuinka joku poika oli lyönyt häntä tms. mikä ei selvästikään liittynyt asiaan. Lopulta tulin katsoneeksi dvd-soittimeen (lapseni osaa käyttää sitä itsenäisesti, enkä ollut seurannut minkä lastenjutun hän aamulla valitsi) ja sieltä sitten löytyi vastaus: elokuvassa perhoskuningatar on myrkytetty, ja hänellä on kaksi päivää aikaa saada vastamyrkky tai hän kuolee...

25

3402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19

      Ihan tavallisia viisivuotiaan mielikuvituksen tuotoksia.

    • 9

      Lapsuusiän psykoottista oirehdintaa.

    • xcvms

      Enpä usko, että tuo nyt niin outoa on. Lapset eivät koe kuolemaa samalla tavalla kuin aikuiset. Lasten mielissä kuolema ei ole niin vakava ja lopullinen asia kuin aikuisilla. Itse lapsena leikin kaverin kanssa hautapaikan etsimistä eli viimeistäleposijaa, eikä me kumpikaan mitenkään psykoottisia tai mielenvikaisia olla. Tietysti, mulla on diagnosoitu dysfasia lapsena, mutta tuskinpa sekään mua häriintyneeksi tekee. Voi olla, että tämä kyseinen ohjelma vain vaikutti poikaan voimakkaasti ja hän käsitteli sitä leikin avulla.

      • 4 + 3 = jotain

        Eikö se ollut tyttö? Kuulosti ihan tytöltä.

    • sohvi kaarma

      Ihan ensimmäisenä käy silmään tuo, että olisi sekä ADHD että Asperger. On nimittäin niin vastakkaisia oireistoiltaan, että ne on helppo erottaa, ja ne todellakin erottaa lasta katsoessaan. Oma Aspergeroireinen ei esimerkiksi koskaan ole riehunut pitkin seiniä, tai ollut keskittymiskyvytön, vaan pikemminkin on jumittanut omissa oloissaan tutkien todella hartaasti jotain mitä ei välttämättä toinen edes hoksaa tutkimisen arvoiseksi.

      Toiseksi.. Asperger teettää just tuollaista, päiväkotihenkilön sanomasta huolimatta. On erikoisia ilmeitä, käyttäytymistä. Joskus tuntuu, ettei ole tunteita lainkaan, mutta vuosia Asperger-oireita seuranneena alan jo uskoa, että tunteita on liikaakin, ne vaan jää jonnekin kehittymättömän itseilmaisun taakse, ikäänkuin assi ei osaisi valita, mitä päästää ulos ja siksi ei päästä juuri mitään. Sisäistä tunnetta ei osaa jäsentää selkeäksi selvitykseksi, miksi tekee jotain niinkuin tekee, kun niin moni seikka tuntuu vaikuttavan siihen, mitä tekee.

      Kolmanneksi. Tuo loppupäätelmä on mitä ilmeisimmin oikea. Sen perusteella uskallan väittää tarhatätin reagoineen vähän yli. Joskus niin käy ammattikasvattajallekin. Erityisesti silloin, kun eivät ole käytännön tasolla selvillä juuri tästä nimenomaisesta lapsesta, vaan heittelevät mutujaan lähes oppikirja- tasolta.

      Ja vihoviimeisenä. Ehkä kannattaa seurata vähän tarkemmin, mitä tenavat katsovat, sillä he elävät näkemäänsä totena, vaikka aikuinen ei sitä välttämättä edes oivalla.

      Voin tietysti olla väärässäkin näissä ajatuksissani. Loppujen lopuksi etenkin lasten arvioiminen näkemättä on yhtä kuin tietämättä.

      • aspergerinfo

        "että tunteita on liikaakin, ne vaan jää jonnekin kehittymättömän itseilmaisun taakse, ikäänkuin assi ei osaisi valita, mitä päästää ulos ja siksi ei päästä juuri mitään. Sisäistä tunnetta ei osaa jäsentää selkeäksi selvitykseksi, miksi tekee jotain niinkuin tekee, kun niin moni seikka tuntuu vaikuttavan siihen, mitä tekee."

        Juuri noin!

      • 4 + 3 = jotain

        Ei kaikki tai edes useimmat joilla on adhd mitenkään tyypillisesti "riehu pitkin seiniä" ! Tai toisaalta pikkulapset voi välillä niin tehdä ilman mitään syndroomia, koska ovat pikkulapsia.

        Minä tykkään, että jumittaminen, ylikeskittyminen ja perfektionismi voi olla huonoa keskittymisen säätelyä siinä kuin lyhytjänteisyyskin. Hyvää keskittymiskykyä on se, kun osaa keskittyä sopivasti. Osaa aloittaa ja lopettaa ja saa siinä välissä toimittua sopivalla teholla. Myös silloin, kun kyse on tylsästä tehtävästä. Minä en sitä osaa. En tiedä, onko se adhd:ta vai olenko muuten vain tällainen.

        Iso erohan niillä adhd:lla ja aspergerilla on, mutta ehkä se on enemmän sisäinen kuin käyttäytymisen ero.

        Olen ymmärtänyt, että asperger-tyypit rakastaa tarkkoja rutiineja tai tarvitsee niitä pystyäkseen toimimaan. Adhd:lle liiat rutiinit merkitsee aivokuolemaa, liian vähäiset taas kaaosta. Jos ihminen nauttii yllätyksistä tai "herää eloon" niistä, niin hän on enemmän adhd-tyyppinen. Esimerkiksi jos kesken koulupäivän lähdetäänkin ennalta ilmoittamatta metsään bongaamaan oravia, niin se on luultavasti adhd:sta ratkiriemukasta.

        Jos ihminen kadottaa joka päivä jotain, ja se häiritsee muita paljon enemmän kuin häntä itseään, hänellä saattaa olla adhd. Jos inhoaa tehdä ruokaa täsmälleen reseptin mukaan tai pestä hampaat joka päivä samassa järjestyksessä, voi olla adhd-tapaus. (Jos sitä koko adhd:ta nyt on olemassakaan...)

        Tuo aloittajan kertoma juttu kuulostaa näin maallikkosta ihan vaan mielikuvitusleikiltä, jolla lapsi käsitteli sitä näkemäänsä elokuvaa. Kerro tarhan tätsyille filmistä, niin lakkaavat pelkäämästä.

    • nainen, 33v

      ihan hyvinkin voi olla sekä assia että adhd:ta. ei en välttämättä ole niin erilaisia. itselläni on asperger, mutta tiedän erään jolla on assi ja adhd.
      asperger on todella laaja käsite!

      tuo kuvaamasi lapsesi kuolema-jutustelu kuulostaa lapsen normaalilta ajattelulta, joak ei välttämättä edes liity assiin.

      • 4 + 3 = jotain

        Uskon kyllä sen, että jollain voi olla molemmat DIAGNOOSIT, koska molemmissa on niin samankaltaiset oireet. Mutta en usko, että kellään voisi oikeasti olla molemmat oireyhtymät. Jos joku, jolla on molemmat yht'aikaa osaa kuvailla millaista se on, niin sitten voin kyllä muuttaa mielipidettä.

        Minun kokemukseni mukaan adhd:ssa ja add:ssä on kysymys siitä, että saa aivojen kierrokset sopiviksi. Jos ne kierrokset ei ole sopivalla tasolla, niin ei pysty keskittymään. Se vaikeus keskittyä sekä erilaiset yritykset stimuloida aivoja sopivaan toimintaan aiheuttaa kaikki oireet. Se, mitä ne oireet kelläkin ovat ei ole olennaista vaan niiden aiheuttaja.

        Kun adhd- tai add-ihminen vaipuu omiin maailmoihinsa tai esittää töksähteleviä kommentteja, se johtuu siitä, että ei vain pysty keskittymään, tai sitten siitä, että yrittää saada aivoja kierroksille adranaliinilla tai hauskoilla ajatuksilla (koska oikeassa maailmassa on liian tylsää).

        Mikä aiheuttaa aspergerin tai autismin oireet, sitä en tiedä, enkä sitä, miksi myös autisti vaipuu omiin maailmoihinsa tai voi puhua "liian suoraan".

      • ajatustenlukua
        4 + 3 = jotain kirjoitti:

        "Uskon kyllä sen, että jollain voi olla molemmat DIAGNOOSIT, koska molemmissa on niin samankaltaiset oireet. Mutta en usko, että kellään voisi oikeasti olla molemmat oireyhtymät."

        Juuri eilen mietin tätä samaa asiaa ja väittäisin, ettei kenelläkään voi olla samanaikaisesti sekä adhd:ta ja Aspergeria. Adhd-HENKILÖ ja Asperger-HENKILÖ poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. On tietysti mahdollista, että jollain voi olla piirteitä noista kummastakin oireyhtymästä, mutta jos näin on, mielestäni lääkärin tulisi pysty erottamaan kumpi pääasiallisesti oireyhtymätasolla on kyseessä ja siten sulkea toinen diagnoosi noista pois.

      • as-info
        ajatustenlukua kirjoitti:

        100%

    • mies 37

      Kirjoitat, että sinulla on diagnosoitu on Aspergerin syndrooma. Oletko kertonut omakohtaisista lapsuudenaikaisista kokemuksistasi aikuisassin näkökulmasta jossain?

    • nainen, 33v

      jos mua tarkoitat, niin en ole missään foorumeilla kertonut mitään assistani.

    • adhd:n assiäiti

      Ei todellakaan voi olla yhtäaikaa sekä ADHD että asperger.Asiantunteva lääkäri osaa kyllä erottaa ne toisistaan.Minulle on tehty adhd-testejä ja lopulta selvisi,että minulla on asperger.Tyttärelläni on adhd,joten tiedän molemmista sairauksista.Aloittajan lapsi vaikuttaisi olevan nimenomaan asperger,ei mikään käytöksessä viittaa adhd:hen.He ovat ylivilkkaita,supersosiaalisia,ikiliikkujia ja rauhattomia.Asperger-lapset elävät omassa maailmassaan piittaamatta mitä ympärillä tapahtuu,jotkut ovat jopa pikkuvanhoja,käyttävät outoja sanontoja ja äänenpainoja,provosoivat ympäristöään kummallisella käytöksellään.Asperger-lapsi voi helposti uppoutua tuntikausiksi johonkin turhanpäiväiseen puuhasteluun,adhd-lapsi ei jaksa kauaa kiinnostua samasta asiasta.

      • moniongelma

        Voi olla. Saanut sellaisen käsityksen itsestäni, että mulla on oireita aspergerista, tourettesta, adhd:sta ja vähän kaikesta. Aspergeria suvussa kummaltakin puolelta miksattuna touretteen ja kaikenmoiseen.
        Itsensä hyväksyminen on vaan vaikea asia kovan ja rankan kiusaamisen jälkeen. Näytän kyllä, kun mua ollaan satutettu.

      • as-info

        100%

      • 12
        as-info kirjoitti:

        100%

        adhd:n assiäidille siis tuo edellinen "100%" viesti

      • 4 + 3 = jotain

        Niin, mulla ei ole mitään diagnoosia, mutta mulla on suuria ongelmia keskittymiskyvyn säätelyn kanssa ja on ollut kakarasta asti. Veljellä on diagnoosi, isällä varmaan olisi jos sen kouluaikana olisi ollut adhd/ add keksitty. En väitä, että olen add, koska ei ole diagnoosia, mutta mun ongelmani on aivojen vireystason pitäminen sopivalla tasolla ja keskittyminen.

        En ole ylivilkas. Olen omissa maailmoissani. En kestä rutiineja, koska ne sammuttavat mun aivoni, joten pakenen tylsyyttä mielikuvitusmaailmoihin, jotta saan taas aivoni käyntiin. Vaikka näytän rauhalliselta ulospäin, oikeasti vietän juuri parhaillaan hurjaa aikaa mielikuvitusmaailmassani.

        Tästä huomaa, miten vaikea on ulkopäin päätellä, mitä toisen aivoissa oikeasti tapahtuu.

        Mullakin todettiin 1900-luvun lopussa "itsesäätelyssä" jonkin näköisiä häiriöitä, muttei silloinen lääkäri hoitopaikassani ottanut niitä tosissaan,lätkäs vaan diagnoosit ja ovesta ulos "terveen" papereilla, kehtasi vielä ihmetellä miten niin muka olisin työkyvytön.
        Sittemmin tein useammankin muistutuksen terveydenhuollon toimipisteisiin, joihin aina vastauksina oli jotain ympäripyöreää sekä syytökset siitä, miksi valituksia lähettelen kunnei siihen mitään "todellista" syytä olisi kuulemma pitänyt olla.
        Tänä päivänä kumpikaan hoitaneista lääkäreistäni ei toimi enää silloisessa virassaan koska ovat potkittu pellolle aikaa sitten. Toinen toimi tutkijalääkärinä, toinen vastasi koko yksikön sekä sairaanhoitopiirin toiminnasta kokonaisuudessaan.

      • kekkkkkkkkkkkkkkkk

        Meillä on lapsella sekä ADHD että Asperger-diagnoosit. Tic-oireita myös välillä, mutta ei Tourettea.

        Homma menee niin, että on rauhattomuutta, keskittymiskyvyttömyyttä, impulssiivisuutta tyyliin toimii ennenkuin edes tajuaa itse toimivansa. Ei ole ilkeä eikä paha, mutta kaikkea ehtii tapahtua ennen kuin vanhemmat ja edes itsekään tajuaa. Pienenä oli liikkeellä koko ajan, kaikkea piti kokeilla ja kiellot eivät menneet perille. Vaikea odottaa vuoroaan jne. Ihan selkeitä ADHD-piirteitä. Nykyään koululaisena vaikeuksia aloittaa läksyjen tekoa, erityisesti pitkäkestoiset tehtävät vastenmielisiä. Keskittyminen häiriintyy helposti jne.

        Sitten niitä Asperger-piirteitä löytyy myös eli erityisiä kiinnostuksen kohteita, joiden parissa sitten jaksaa kuitenkin keskittyä, jää ikäänkuin koukkuun johonkin kapeaan aihealueeseen, jota voisi tehdä loputtomiin. Eipä siinä silloin kaveritkaan kiinnosta. Aistiärsykeongelmia, kuten tuntoyliherkkyyttä ja jotkut äänet tuntuvat epänormaalin kovilta. Rutiinit tärkeitä, itku- tai raivokohtauksia, jos poikkeavia tapahtumia. Hieman auttaa se, jos tapahtumat käydään ennalta läpi huolellisesti. Sosiaalisten tilanteiden ongelmia, ei esim. ymmärrä milloin kiusataan ja mikä on leikkiä. Ei pysty joukkueleikkeihin ja peleihin. Poikkeavaa puhetyyliä ja ilmeilyä.

        Vaikka lista kuulostaa varmaankin aika hurjalta niin yllättävää kyllä nämä oireet jopa jossain määrin tasapainottavat toisiaan, eli tuo ADHD:n ylivilkkaus ja keskittymisvaikeudet pakoittavat välillä irroittautumaan ja lähtemään liikkeelle noista Aspergerin kautta tulevista "jämähtämisistä".

        Kun kokeilimme ADHD-lääkettä joitakin vuosia sitten, seurauksena oli, että ADHD-oireet kyllä helpottuivat, mutta Asperger tuli sitten voimakkaammin esiin, joten ei sitäkään lääkitystä ollut sitten järkevää jatkaa.

    • AP

      Kiitos kaikille vastauksista! Diagnoosiksi varmistui Asperger, johon liittyy ADHD:n piirteitä.

      • Infoa

        Onnittelut Mammamamaamma, jotta siis ovat varmistuneet, eikä tarvitse olla niin epätietoinen enää :)

        Ja toivottavasti hoitajatkin ovat jo ymmärtävän tietäväisempiä nyt

        Ja uskoisin, että tiedätkin sen, ettei nyt minkään "nimissä" tarvitse tai pidä, kertoa jotta keltä tai mistä diagnooit sai

        tuosta paikasta en niin tiedä, mutta jos tuntuu jotta haluaa muiden kanssa kokemuksia vaihdella:
        http://perheklubi.net/viewforum.php?f=13
        infoa:
        "Lasten tarkkaavuushäiriöt, ylivilkkaus ja autismin kirjo yms."

      • 17
        Infoa kirjoitti:

        Miksi varastat Infofoorumin ylläpitäjien nimimerkin, "da"?

      • 112
        Infoa kirjoitti:

        Onnittelut Mammamamaamma, jotta siis ovat varmistuneet, eikä tarvitse olla niin epätietoinen enää :)

        Ja toivottavasti hoitajatkin ovat jo ymmärtävän tietäväisempiä nyt

        Ja uskoisin, että tiedätkin sen, ettei nyt minkään "nimissä" tarvitse tai pidä, kertoa jotta keltä tai mistä diagnooit sai

        tuosta paikasta en niin tiedä, mutta jos tuntuu jotta haluaa muiden kanssa kokemuksia vaihdella:
        http://perheklubi.net/viewforum.php?f=13
        infoa:
        "Lasten tarkkaavuushäiriöt, ylivilkkaus ja autismin kirjo yms."

        Onko Astonished siis onnistunut mustamaalaamaan Infofoorumin ylläpitäjät jo autismilasten vanhemmillekin osoitetuilla keskustelupalstoilla? Kohtuu sairasta Autismiliiton vertaistyöntekijältä.

    • 19

      Ja kertoisitko keneltä diangoosit saitte avoimuuden ja rehellisyyden nimissä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6459
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2312
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1333
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      82
      1263
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      838
    Aihe