Uo-miehen provisiopalkka ja vapaakuukaudet

Kihlakunnanulosottomiehille maksetaan palkkaa tehtäväkohtaisen palkanosan sekä kokemusosan lisäksi myös perinnän tehokkuuden perusteella.

Oma ulosottomieheni ei hyväksy vapaakuukausien myöntämisen syyksi esimerkiksi työssä käytettävän auton huoltoa, lapsen sairaala/lääkekuluja, lapsiperheen hankintoja tms. Olen alkanut epäillä, että hän jättää kuukauden myöntämättä, jotta saa itse lisää palkkaa. Voiko asia olla näin?

1.1.2012 tuli muutos ulosottoon, joka nosti hieman käteen jäävää osuutta. Omat tuloni ovat pitkän työuran vuoksi hyvät (n. 3800 euroa / kk). Onko niin, ettei minulle tarvitse antaa vapaakuukausia vai olenko niihin joka tapauksessa oikeutettu? Kiitos vastauksista jo etukäteen!
132102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mainitsemasi kulut ovat tavanomaisia kodin kuluja ja hankintoja, siihen ei tarvitse vapaakuukausia myöntää. Jos noilla perusteilla annettaisiin vapaakuukausia, ei maksullisia kuukausia olisikaan.

Äänestä

Yksi vapaakuukausi vuodessa on pakko antaa kaikille.Jotain rajoituksia tuohon on,olikohan pitkään jatkunut "asiakkuus" ulosottoon tai jotain sellaista.

Äänestä
  • "Yksi vapaakuukausi vuodessa pakko antaa kaikille" , hevosmiesten tietotoimistosta saatua tietoa ei kannata täällä levitellä.

    Äänestä

Kun on yhden vuoden maksanut velkoja ulosottoon, saa kaksi maksuvapaata kuukautta vuodessa.Ei ole hevosmiehen tietotoimisto vaan ihan lakisääteinen juttu.

"Kun palkan ulosmittaus on jatkunut yhtäjaksoisesti tai lähes yhtäjaksoisesti vuoden, ulosmittaus keskeytetään määräajaksi (vapaakuukaudet), jos:
1) ulosmittaus on toimitettu ns. tulorajaulosmittauksena (nettopalkka enintään kaksi kertaa henkilökohtaisen suojaosuuden määrä);
2) velallisen välttämättömät asumiskustannukset tai muut elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään määrään nähden korkeat; tai
3) keskeyttämiseen on erityinen syy (esimerkiksi silmälasit tai kodinkone)

Tulorajaulosmittauksessa velallisella on oikeus kahteen vapaakuukauteen vuodessa ja ne annetaan viran puolesta. Muilla perusteilla vapaakuukausia annetaan velallisen pyynnöstä enintään yhteensä kolme vuosittain."

http://www.oikeus.fi/5620.htm

Äänestä
  • "Kun on yhden vuoden maksanut velkoja ulosottoon, saa kaksi maksuvapaata kuukautta vuodessa.Ei ole hevosmiehen tietotoimisto vaan ihan lakisääteinen juttu.

    "Kun palkan ulosmittaus on jatkunut yhtäjaksoisesti tai lähes yhtäjaksoisesti vuoden, ulosmittaus keskeytetään määräajaksi (vapaakuukaudet), jos:
    1) ulosmittaus on toimitettu ns. tulorajaulosmittauksena (nettopalkka enintään kaksi kertaa henkilökohtaisen suojaosuuden määrä);
    2) velallisen välttämättömät asumiskustannukset tai muut elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään määrään nähden korkeat; tai
    3) keskeyttämiseen on erityinen syy (esimerkiksi silmälasit tai kodinkone)

    Tulorajaulosmittauksessa velallisella on oikeus kahteen vapaakuukauteen vuodessa ja ne annetaan viran puolesta. Muilla perusteilla vapaakuukausia annetaan velallisen pyynnöstä enintään yhteensä kolme vuosittain."

    Lueppas nyt otsikko kunnolla, siellä lukee kaikille. Onko tulorajaulosmittaus kaikilla-ei ole. Mitä oli todistettava. Ei siis kaikille vapaakuukautta, joten hevosmiesten tietotoimiston jutuista oli kyse.

    Äänestä

Joo kannattaa kiinnittää huomiota tuohon tulorajamittaus-sanaan. Jos palkka on alle 2xsuojaosuus --> vapaakuukaudet viran puolesta, jos taas menee yli, niin hakemuksesta voi saa saada, mutta ei suoraan.

Esim. Jos asut yksin, niin tuo raja noin 1300 euroa (2 x650e). Eli jos tienaat nettona yli 1300e kuukaudessa et saa vapaakuukausia viran puolesta automaattisesti.

Äänestä

Oma ongelmani on siis se, etten ole tulorajamittauksessa. Ja yhtään vapaakuukautta en saa, koska mikään syy ei mene läpi. Ei lapsen syntymän aiheuttamat kustannukset, ei muutto, ei mikään. Keksikää nyt hyvät ihmiset sellainen syy, joka ei ole tavanomaista menoa ja johon ei voisi varautua. Itse en keksi enää yhtään. Olen koittanut vapaakuukautta laskujen mukaan 30 eri syyllä.

Äänestä

"Olen koittanut vapaakuukautta laskujen mukaan 30 eri syyllä"


Eipä ihmekään kun ei vapaita tipu, pitää näköjään väkisin joku tekosyy keksiä !

Äänestä

Esimiehelleen eli Voudille ja tee valitus. VAADI myös uo miehen vaihtamista toiseen. Noi hommat kun on ulosottomiehen päätettävissä ja jotkut on mulk'uja ja toiset taas ei.

Äänestä

Noi vapaakuukausipäätökset ovat valituskelpoisia. Ohjeet tulee siinä päätöksen liitteenä...

Äänestä

Maksuvapaat kuukaudet ei onnistu ulosotossa kun on iso nettopalkka.
Oli sitten maksunut kuinka kauan tahansa ulosottoon.

Näin ainakin ulosottomies sanoi.

Äänestä

Jätä maksamatta koko paska.Ei sitten vittu väkisin jos ei kelpaa sillontällön antaa vapaakuukautta.

Äänestä

Ulosottomiehiä on erilaisia, ja olen itse huomannut että toimivat melko mielivaltaisesti -- on ihan tyypistä kiinni mitä lupaavat. Omani on onneksi loistotyyppi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erki Pen kirjoitti:

Kihlakunnanulosottomiehille maksetaan palkkaa tehtäväkohtaisen palkanosan sekä kokemusosan lisäksi myös perinnän tehokkuuden perusteella.

Oma ulosottomieheni ei hyväksy vapaakuukausien myöntämisen syyksi esimerkiksi työssä käytettävän auton huoltoa, lapsen sairaala/lääkekuluja, lapsiperheen hankintoja tms. Olen alkanut epäillä, että hän jättää kuukauden myöntämättä, jotta saa itse lisää palkkaa. Voiko asia olla näin?

1.1.2012 tuli muutos ulosottoon, joka nosti hieman käteen jäävää osuutta. Omat tuloni ovat pitkän työuran vuoksi hyvät (n. 3800 euroa / kk). Onko niin, ettei minulle tarvitse antaa vapaakuukausia vai olenko niihin joka tapauksessa oikeutettu? Kiitos vastauksista jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu