Moikka!
Olen 26-vuotias ja olen kokenut elämäni aikana 2 psykoosia ja diagnoosina on tällä hetkellä skitsoaffektiivinen häirö. Tuo skitsoaffektiivinen tarkoittaa karkeasti sanottuna, että minulla on sekä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja skitsofrenian oireita. Kun sairastuin vuonna 2008 ensimmäiseen psykoosiin, kärsin sen jälkeen huomattavista keskittymisvaikeuksista, mutta sain onneksi keskittymiskyvyn takaisin viimeistään vuoden 2009 alussa ja pystyin jopa opiskelemaan. Sairastuin toiseen psykoosiin viime vuoden kesällä ja psykoosi oli vielä voimakkaampi, kuin edellinen, sillä kärsin ensimmäistä kertaa elämässäni ääniharhoista. Kun psykoosioireet hävisivät, tilalle tuli pahoja keskittymisvaikeuksia ja levottomuutta, pahimpina hetkinä en pysynyt hetkeäkään paikallani. Nyt tuo levottomuus on helpottanut, mutta kärsin edelleen todella huonosta keskittymiskyvystä ja opiskeleminen on välillä todella hankalaa. En pysty vieläkään lukemaan kirjoja ja lehtienkin lukeminen tuottaa vaikeuksia. Tv:tä pystyn joten kuten katsomaan. Koulussa on välillä niin hankalaa kuunnella opetusta, että joudun lähtemään kotiin. Pelottaa kovasti, ettei keskittymiskyky tulekaan tällä kertaa takaisin!
Onko nämä keskittymisvaikeudet kuinka yleisiä teillä muilla psykoosiin sairastuneilla ja miten keskittymiskykyä pystyisi parantamaan?

Vastaukset 2
Vanhimmat
En ota kantaa muuhun tekstiisi kuin "miten keskittymiskykyä pystyisi parantamaan".
Metsä parantaa tarkkaavaisuutta. Siitä on tieteellisiä tutkimuksiakin. Näin ollen liiku luonnossa enemmän, älä liikaa sisällä.
Oletko varma, ettei päivittäislääkityksesi aiheuta keskittymisvaikeuksia? Varmista valmistajan tuoteselosteesta.
Hei!
Eikö kenelläkään muulla ole keskittymisvaikeuksia? Myös muut, kuin psykoosipotilaat voivat vastata!