Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, tai se minulle ainakin papereihin on laitettu. Ennen tunsin suunnatonta ahdistusta ja pelkoa vain julkisilla paikoilla ja sosiaalisissa tilanteissa, nykysini ahdistus ja paniikki saattaa iskeä silloinkin kun olen yksin. Näissä tilanteissa alan hyperventiloimaan, tahdon repiä hiuksiani ja itken. Suljen valot ja menen istumaan sänkyni nurkkaan, suljen silmät ja itken. Nämä 'kohtaukset' kestävät viidestä minuutista puoleen tuntiin. Yleensä tälläisissä tilanteissa saatan myös satuttaa itseäni, se antaa tunnetta että olen kontroolissa edes jostain.
Käyn psykologilla, mutta tämä ihminen ei ota ongelmiani tosissaan. Yritin ottaa puheeksi lääkityksen, suunnilleen tämä ignorasi koko asian ja jatkoi selittämistä. Muutenkin ennen tunne että tämä tyyppi ottas mua tosissaan, tuntuu että se luulee minun liioittelevan asioita. En koe saavani mitään apua. Ongelmana on se että olen opiskelia ja tämä on koulupsykologi, en tiedä minne muualle pääsisin. Minulla eikä perheelläni ole varaa yksityisiin psykologeihin ja nuorten psykiatriselle (ei osastolle) ei minun tietääkseni pääse juttelemaan ilman lähetettä. Ja mistä minä sellaisen saisin.
Alkaa tutua pikku hiljaa että oisin täydellisessä umpikujassa. Mistään ei tule apua, en pysty kohta tekemään muuta kuin nukkumaan. Pelkään koko ajan, satutan itseäni, minulla ei ole sosiaalisia suhteita, opiskelukin on täyttä pakkopullaa.
Ai niin ja perheeni ei tiedä edes ongelmistani. He tietävät vain että käyn psykologilla. Olen äärimmäisen hyvä salaamaan asiat ja ongelmani. En pysty kertomaan koska en tahdo huolestuttaa ketään ja häpeän itseäni.
Mistä tämä johtuu, miten saan apua, mikä auttaa... ?
Käyn psykologilla, mutta tämä ihminen ei ota ongelmiani tosissaan. Yritin ottaa puheeksi lääkityksen, suunnilleen tämä ignorasi koko asian ja jatkoi selittämistä. Muutenkin ennen tunne että tämä tyyppi ottas mua tosissaan, tuntuu että se luulee minun liioittelevan asioita. En koe saavani mitään apua. Ongelmana on se että olen opiskelia ja tämä on koulupsykologi, en tiedä minne muualle pääsisin. Minulla eikä perheelläni ole varaa yksityisiin psykologeihin ja nuorten psykiatriselle (ei osastolle) ei minun tietääkseni pääse juttelemaan ilman lähetettä. Ja mistä minä sellaisen saisin.
Alkaa tutua pikku hiljaa että oisin täydellisessä umpikujassa. Mistään ei tule apua, en pysty kohta tekemään muuta kuin nukkumaan. Pelkään koko ajan, satutan itseäni, minulla ei ole sosiaalisia suhteita, opiskelukin on täyttä pakkopullaa.
Ai niin ja perheeni ei tiedä edes ongelmistani. He tietävät vain että käyn psykologilla. Olen äärimmäisen hyvä salaamaan asiat ja ongelmani. En pysty kertomaan koska en tahdo huolestuttaa ketään ja häpeän itseäni.
Mistä tämä johtuu, miten saan apua, mikä auttaa... ?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kerro perheellesi, tai edes yhdelle heistä? Se helpottaa sun oloa jo paljon. Voisitte yhessä sitten miettiä mistä saisit parempaa apua tilanteeseesi. Terapiasta kenties? Pitäisi keksiä ensin alkuperäinen syy ahdistuneisuuteen eikä se aina ole aivan yksinkertainen juttu. Se voi olla monien asioiden summa. Ihme ettei psykologi ehdottanut itse lääkitystä, must tuntuu että lääkkeillä yritetää aina parantaa kaikki ongelmat :D mutta lääkitys on hyvä aloittaa esim sitten sen terapian tueksi.