Pressan valinta

Presidentin valinta meni ihan hyvin koska homo miestä ei valittu maan johtohahmoksi. Ja siitä poikkeavuudesta sen verran, että jumala on tarkoittanut miehen ja naisen harrastavan seksiä keskenään, ei miehen ja miehen keskenään. On täysin käsittämätöntä idiotismia valittaa siitä, että vanhempi mies on saanut nuoren naisen itselleen iltojensa iloksi ja kumppaniksi. Jumala on antanut hänelle jo tässä elämässä pientä esimakua paratiisista. Sitä voidaan pitää pelkästään lupauksena tulevasta elämästä tuonpuoleisessa ja niistä iloista mitä siellä on hänellä odotettavissa kunhan muistaa elää loppuelämänsä rehellisesti ja nuhteettomasti niin kuin tähänkin saakka. Mutta nuo homojen yhteiset orgiat ja muu rikollinen ja synnillinen toiminta on pirun juoni houkutella ihminen pois jumalan yhteydestä. Valitettavasti niin monet ovat menneet siihen halpaan ansaan ja menettäneet paikkansa paratiisissa. Jumala koettelee ihmistä ja jos ihminen menee sairaiden halujensa mukana kadotukseen, niin se ei saa olla yhteiskunnan vika. Jokaiselle on kyllä jumala kertonut mikä on oikein ja väärin jo alakoulussa. Kun ihminen tekee väärin luontoa vastaan, se tekee väärin myös jumalaa vastaan ja rikkoo Jumalan lakia rikkoessaan luonnon lakia. Yksinkertaista, mutta tyhmät ei sitäkään näytä ymmärtävän. Eihän niin tyhmää kannata valitakkaan presidentiksi. Jumala on luonut miehen naisen pääksi ja nainen on luotu synnyttämään miehelle jälkeläisiä. Sitä kuinka monta naista miehellä saa olla ei määritellä jumalan laissa. Vanhalla miehellä saa olla vaikka 10 nuorta vaimoa ja se ei ole vastoin Jumalan tahtoa. Mutta jos vanhalla miehellä on rakastajanaan mies, vaikka nuori tai vanha, niin silloin on rikottu Jumalan lakia vastaan ja se on kuoleman synti. Ei koko valtakuntaa pidä tuomita tuhoon valitsemalla sellainen päämies joka on tehnyt ja elää Jumalan lakien ulkopuolella ja irstailee sairaiden halujensa viemänä homostellen ja vieläpä tehden siitä jotain hyväksyttävää mukamas. Hyi hyi kakkapippelit hyi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Saarnaaja554 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu