Sikapiikin ystäviä on kohdannut 177 narkolepsiatapausta

merkit näkyy

11

102

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sama peli sielläkin
      • ihan outoa

        Jopa tänä vuonna on siis raportoitu jo 6 uutta narkolepsiatapausta. Miten kauan niitä vielä tulee?

    • nahkurin orsille

      Ei kai sikapiikillä juuri ole ystäviä, ainakaan enää? Ne, jotka piikistä sairastuivat, ovat varmastikin sen entisiä ystäviä. Uusia on enää vaikeaa saadakaan, kun koko litku on jo kuopattu ja pantu jakelukieltoon. Kun lapsista puhutaan, hehän ovat olleet harhaanjohdettujen vanhempien armoilla ja aivan viattomia tähän kauheuteen. Syyllisten on aika kaivautua kuopistaan.

      • ihmeloruja

        Risikon haastattelu sikarokotteesta päivän Ilta-Sanomissa on pöyristyttävä: "Onneksi rokotteella pelastettiin ihmishenkiä, he vain eivät tiedä sitä". Risikon olisi kyllä jo aika tietää, missä mennään. Metafysiikkaan perustuvat toiveet kun eivät lapsille tulevaisuudessakaan terveyttä tuo. Toivon mukaan vanhemmat alkavat vakavissaan miettiä muitakin terveydenhoitomme johtohenkilöiden varsin erikoislaatuisia lausumia.

      • Ihmeen tehokasta
        ihmeloruja kirjoitti:

        Onpa tuo suomalainen terveydenhoito todella tehokasta. Edes potilaat eivät tiedä eivätkä havaitse kun heidät hoidetaan terveiksi, ja pelastetaan jopa kuolemalta!

      • ihme kylläkin
        Ihmeen tehokasta kirjoitti:

        Onpa tuo suomalainen terveydenhoito todella tehokasta. Edes potilaat eivät tiedä eivätkä havaitse kun heidät hoidetaan terveiksi, ja pelastetaan jopa kuolemalta!

        Onkohan se vaan se mielenhallintasiru, jonka avulla kansa luulee olevansa terveen kirjoissa?

      • puuta heinää on
        ihmeloruja kirjoitti:

        Risikon haastattelu sikarokotteesta päivän Ilta-Sanomissa on pöyristyttävä: "Onneksi rokotteella pelastettiin ihmishenkiä, he vain eivät tiedä sitä". Risikon olisi kyllä jo aika tietää, missä mennään. Metafysiikkaan perustuvat toiveet kun eivät lapsille tulevaisuudessakaan terveyttä tuo. Toivon mukaan vanhemmat alkavat vakavissaan miettiä muitakin terveydenhoitomme johtohenkilöiden varsin erikoislaatuisia lausumia.

        Aivan yhtä hyvin voidaan sanoa, onneksi sikapiikillä saatiin väkiluku pysymään kurissa. Vainajat eivät vaan ole enää kertomassa, miten se tapahtui?

      • panttausmentaliteett
        Ihmeen tehokasta kirjoitti:

        Onpa tuo suomalainen terveydenhoito todella tehokasta. Edes potilaat eivät tiedä eivätkä havaitse kun heidät hoidetaan terveiksi, ja pelastetaan jopa kuolemalta!

        Kai he sen tietävät , kun piikin uskalsivat hakea, kun ei kohta enää mikään ole ennallaan piikin kaikkien pitkäaikaisvaikutusten paljastuessa. Eivät vaan kehtaa noloudeltaan myöntää ennen kuin se näkyy jo läpi.

    • asvasa

      BMJ:ssä julkaistu tutkimus todistaa, että sikainfluenssarokotteet eivät vähentäneet sairaalahoitoja. Päinvastoin, rokotteet lisäsivät riskiä sairastua sikainfluenssaan (samoin kuin lisäsivät sairaalahoitoja) 1-7 päivän kuluessa rokotuksesta.

      "An increased risk of H1N1 related admission to hospital was observed during the first 1-7 days after receiving the pandemic vaccine, with vaccine effectiveness estimates of -258% …"

      "No significant effectiveness of the pandemic vaccine was observed 8-14 days after vaccination and the analysis indicated a non-significant protective effect …"
      http://www.bmj.com/content/344/bmj.d7901

      6-kuukautinen vauva sai DTaP-rokotteesta vakavia haittavaikutuksia, jotka johtivat pysyvään epilepsiaan. Seuratkaapa lääketieteen asiantuntijoiden logiikkaa: rokotteet ovat "taikasauvoja" ja jos lapsi vaurioituu pysyvästi rokotteista, lapsi on syyllinen eikä suinkaan rokote. Heillä on jopa nimi sille, että lapsi ei siedä myrkyllisiä rokotteita: Dravetin oireyhtymä.
      http://bangordailynews.com/2012/01/31/health/medical-mystery-seizures-strike-baby-after-routine-vaccine/

      Kanadalainen tyttö kuoli Gardasil-rokotteeseen. Nyt perhe haastaa lääkeyhtiö Merckin oikeuteen:
      http://www.torontosun.com/2012/01/31/family-sues-after-teen-dies-following-hpv-vaccination

    • avsda
      • pahoittelun paikka

        Pandemrix lisäsi kasvohermohalvauksia riskiryhmissä siis 25-34%. Myös tulehduksellista suolistosairautta on rokotuksen jälkeen tavattu.

        - Emme voineet nähdä mitään sellaista yhteyttä. Oli kuitenkin pientä nousua kasvohalvaus, tulehduksellinen suolistosairaus ja parestesioita, sanoi Ingemar Persson, professori MPA.
        Tutkimus osoitti, että Pandemrix lisää riskiä kasvohalvaus on 25-34 prosenttia - mutta vain lääketieteen riskiryhmissä.
        - Yksi tulkinta on, että sitten on muita sairauksia, jotka vaikuttavat riskin, sanoo Ingemar Persson.
        Tutkimuksen teki MPA, Karolinska Institutet, Karolinska Institutet ja Tukholman maakäräjien ja julkaistiin British Medical Journal-lehdessä lokakuussa 2011.
        Ja pian alkaa MPA ja CI, uusi, suurempi rekisterin tutkimus, jossa maakunnat Skåne, Kalmar, SWE, Östergötland, Tukholma, SWE ja Norrbotten.
        - Haluamme vahvistaa sen, mitä olemme nähneet Tukholman tutkimuksessa.
        "Pahoittelen piikkiä"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      205
      2177
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      159
      1439
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1081
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      927
    5. 58
      918
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      50
      842
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      841
    8. 93
      787
    9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      115
      717
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      707
    Aihe