Olen parikymppinen tyttö ja olen kärsinyt jo monta vuotta hengenahdistuksesta, joka on välillä "kadonnut", mutta tullut kuitenkin aina takaisin ilman mitään mullistavia tapahtumia. En siis ole huomannut mitään yhteyttä henkisen tasapainon ja hengenahdistuksen välillä. Hengenahdistus tulee missä vain ja milloin vain. Yhteyttä ei ole esim. pelkoon, rasitukseen tai mihinkään muuhunkaan. Nyt hengenahdistus on jo yli vuoden ollut jokapäiväistä, ja pahentunut vain kun olen sitä ajatellut. Nykyään en enää paljon muuta pysty ajattelemaan, pelkään että mulla on keuhkosyöpä, kurkkusyöpä tai joku muu vakava hengityselinten sairaus. Hengenahdistuksen lisäksi kurkkuni on usein kipeä, ja nyt on jo jonkin aikaa tuntunut kuin olisi pala kurkussa. Itse hengenahdistus on väsyttävää, koska joudun lähes koko ajan haukkomaan happea, sillä tuntuu etteivät keuhkot täyttyisi muuten.
Olen siis käynyt tämän takia lääkärillä muutamaan otteeseen, kahden viikon PEF-mittaukset on otettu ja samoin röntgenkuvat keuhkoista. Astmaa tai muutakaan epänormaalia ei niistä ainakaan terveyskeskuslääkäri havainnut. Menin sitten myöhemmin yksityiselle, joka oli sitä mieltä, etteivät oireeni ole fyysisestä sairaudesta johtuvia, ja hän laittoi minulle lähetteen psykiatrille. Psykiatrilla olen käynyt nyt juttelemassa kaksi kertaa, ensimmäinen kerta oli vajaa kaksi kuukautta sitten, jolloin hän määräsi minulle Seronilia. Aluksi otin viikon 10mg päivässä, ja sitten 20mg päivässä. Seronil on kuitenkin saanut mielestäni aikaiseksi enemmän negatiivista kuin positiivista. Hengenahdistus ei ole vähentynyt ollenkaan, välillä tuntuu, että se olisi vain lisääntynyt. Lisäksi Seronilista tuli suunnilleen kuukauden ajan lähes päivittäin sivuvaikutuksia: pahoinvointia, unettomuutta ja ahdistusta. Yhden kerran sain myös jonkun paniikkikohtauksen (?), eli pyörrytti, huimasi, tärisin, vapisin, sydän hakkasi ja tuntui että kuolen. Olen kuitenkin jatkanut kaikesta huolimatta Seronilin käyttöä, ja pahoinvointi on kadonnut, mutta hengenahdistus, univaikeudet (joita mulla ei koskaan ollut ennen tätä lääkettä), "pala kurkussa" ja kurkkukipu ovat pysyneet ihan samoina.
Seuraava aika psykiatrille on vasta elokuun puolivälin jälkeen, mutta fyysiset oireet tuntuvat niin pahoilta välillä (varsinkin nukkumaanmennessä.. pelkään kuolevani yön aikana, koska en saa riittävästi happea, ja nukun joka yö ikkuna auki, että ilma huoneessa kiertää), että olen harkinnut menoa jollekin lääkärille. Ei vain ole hajuakaan minne. Olen viimeisen viikon aikana joutunut joka ilta ottamaan rauhoittavaa (Opamox, jonka yleislääkäri määräsi tähän hengenahdistukseen), koska muuten en saa unta, vaikka olen fyysisesti todella väsynyt.
Kuulostaako paniikkihäiriöltä tai joltain muulta vastaavalta? Vai voisiko ehkä kuitenkin olla kyseessä joku fyysinen sairaus (tai ehkä fyysinen lisäksi)?
Olen siis käynyt tämän takia lääkärillä muutamaan otteeseen, kahden viikon PEF-mittaukset on otettu ja samoin röntgenkuvat keuhkoista. Astmaa tai muutakaan epänormaalia ei niistä ainakaan terveyskeskuslääkäri havainnut. Menin sitten myöhemmin yksityiselle, joka oli sitä mieltä, etteivät oireeni ole fyysisestä sairaudesta johtuvia, ja hän laittoi minulle lähetteen psykiatrille. Psykiatrilla olen käynyt nyt juttelemassa kaksi kertaa, ensimmäinen kerta oli vajaa kaksi kuukautta sitten, jolloin hän määräsi minulle Seronilia. Aluksi otin viikon 10mg päivässä, ja sitten 20mg päivässä. Seronil on kuitenkin saanut mielestäni aikaiseksi enemmän negatiivista kuin positiivista. Hengenahdistus ei ole vähentynyt ollenkaan, välillä tuntuu, että se olisi vain lisääntynyt. Lisäksi Seronilista tuli suunnilleen kuukauden ajan lähes päivittäin sivuvaikutuksia: pahoinvointia, unettomuutta ja ahdistusta. Yhden kerran sain myös jonkun paniikkikohtauksen (?), eli pyörrytti, huimasi, tärisin, vapisin, sydän hakkasi ja tuntui että kuolen. Olen kuitenkin jatkanut kaikesta huolimatta Seronilin käyttöä, ja pahoinvointi on kadonnut, mutta hengenahdistus, univaikeudet (joita mulla ei koskaan ollut ennen tätä lääkettä), "pala kurkussa" ja kurkkukipu ovat pysyneet ihan samoina.
Seuraava aika psykiatrille on vasta elokuun puolivälin jälkeen, mutta fyysiset oireet tuntuvat niin pahoilta välillä (varsinkin nukkumaanmennessä.. pelkään kuolevani yön aikana, koska en saa riittävästi happea, ja nukun joka yö ikkuna auki, että ilma huoneessa kiertää), että olen harkinnut menoa jollekin lääkärille. Ei vain ole hajuakaan minne. Olen viimeisen viikon aikana joutunut joka ilta ottamaan rauhoittavaa (Opamox, jonka yleislääkäri määräsi tähän hengenahdistukseen), koska muuten en saa unta, vaikka olen fyysisesti todella väsynyt.
Kuulostaako paniikkihäiriöltä tai joltain muulta vastaavalta? Vai voisiko ehkä kuitenkin olla kyseessä joku fyysinen sairaus (tai ehkä fyysinen lisäksi)?
Vastaukset 14
Vanhimmat
mahdollisesti paniikiltakin, mutta itse koin noita samoja tuntemuksia masennukseni aikana.
Eli kurkkuani kuristi ja kun yritin korottaa ääntänikin ollessani vihainen, ääneni katosi!
Kysyin silloin terapeutiltani, että onko tällaiset oireet ihan tavallisia ja niin se vaan on, että jokainen meistä on yksilö ja yksilölliset on oireetkin.Henkinen ja fyysinen puoli kun kulkee niin käsikädessä,että on vaikea aina löytää tarkkaa syytä ja alkulähdettä.
Hyperventiloitko noiden hendenahdistusten aikana?
Masennus saattaa aiheuttaa niin voimakasta ahdistusta, että erilaiset tuntemukset esim. rinnassa ja kurkussa ovat täysin mahdollisia. Eivätkä ne ole kuviteltuja vaan ihan oikeasti tapahtuvia, kuten esim. tuo ääneni katoaminen.
Lääkityksessäsi en näe itua, jos olosi ei ole parantunut yhtään, päinvastoin pahentunut. Kannattaisi varmaankin hankkiutua toiselle lääkärille nyt, eikä odotella elokuuhun, jotta lääkitys vaihdetaan tms.
Voimia sinulle, yritä uskoa, että tämä on aika joka menee kyllä ohitse.
Olen kyllä ollut jo vuosia jonkun verran masentunut (en tosin ihan siitä asti kuin hengenahdistus on alkanut, koska siitä on jo n. 10 vuotta), välillä enemmän ja välillä vähemmän. Psyykkisesti oloni ei kuitenkaan ole koskaan tuntunut mahdottomalta tai toivottomalta. Olen aina uskonut, että henkisen pahanolon kestän.. Ja niin olen kestänytkin, eikä se mun mielestä ole ollut koskaan mitenkään kohtuuttoman raskasta. En ainakaan itse pidä itseäni pahasti masentuneena, että kaipaisin siihen välttämättä apua tai lääkitystä. Se vaivaa silloin tällöin, mutta menee ohi, ja elämässäni on paljon hyviä päiviä, jolloin olen onnellinen. Ne Seronil-lääkkeet sain kuitenkin nimenomaan masennukseen (niin lukee tarrassa purkin kyljessä), sillä myönsin, että silloin tällöin masentaa. Kai psykiatri sitten oletti hengenahdistuksen johtuvan masennuksesta? (niin paljon kun vaan voi etsiä syitä jollekin oireelle..) Pelottaa kuitenkin nyt kun lääkkeet eivät auta. Jos ei tätä ahdistusta olisi, niin olo olisi kyllä jollain tavalla positiivisempi/iloisempi (ainakin tuntuu nyt siltä, vaikkei siitä olosta voikaan "nauttia" kun henkeä vaan ahdistaa :/), sillä tavalla Seronil ehkä vaikuttaa. Hengenahdistusta se ei kuitenkaan vie pois, kuten totesinkin.. Osaisikohan kukaan sanoa, "kuuluuko" tuon lääkkeen edes vaikuttaa hengenahdistukseen? Onko kenelläkään helpottanut hengenahdistus Seronililla? Tai voisiko joku muu mielialalääke vaikuttaa paremmin tähän oireeseen? Yksilöllistähän se varmaankin on, kuten Surusilmä sanoi, mutta olisi silti kiva kuulla millä lääkkeillä tai keinoilla ehkä muilta on hengenahdistus saatu kuriin.. Vai pitäisikö vaan yrittää mennä jonkun erikoislääkärin vastaanotolle tutkituttamaan kurkku ja keuhkot paremmin? Minne?
En ihan tarkkaan tiedä mitä hyperventilaatiolla käytännössä tarkoitetaan, mutta kun luin netistä kuvauksen siitä ("Hyperventilaatiolla tarkoitetaan syvää ja nopeaa hengitystä, jossa verestä poistuu liikaa hiilidioksiidia. Tämä aiheuttaa häiriöitä verenkierrossa, jotka ilmenevät huimauksena, pistelynä käsissä ja jaloissa, puutumisena suun ympärillä ja epävarmuuden tunteena."), niin ei kovin tutulta kuulostanut. Mua ei siis huimaa tai pistele mihinkään eikä puudu suu.. Syvään kuitenkin joudun hengittämään silloin kun vedän henkeä sisään. En jokaisella hengenvedolla, mutta liian usein silti, ainakin kymmeniä kertoja tunnissa. Tavallaan tulee sellainen haukottelu-tunne. Paremmin en osaa sitä kuvailla.. :(
Kiitos vielä Surusilmälle tuesta.. Pitää vaan toivoa, että tämä lähes puolet elämästäni kestänyt ikävä asia joskus helpottaisi. Itsestään se tuskin menee ohi kun ei ole tähänkään asti mennyt.
Elikkäs olen nyt 17v miehenalku. Hengenahdistus
alkoi kun olin 16. viime syyskuussa. Viiden päivän ryyppyputken jälkeen alko se ahdistushelvetti.. ensimmäinen yö henkeä haukkoen,kylmänhiki iholla ja jumalaton kuolemanpelko,paniikkikohtauksia..ei uskaltanu silmiä sulkee. Eikä muuten ennen tommosta krapulaa ole ollu, vaikka on pahemminki kaadettu!
Ja noita öitä on ollu jo kymmeniä..
No kumminki siitä asti ahistanu henkeä.. Luulin kans et se on joku copd tai jotai mihin ei parannuskeinoa löydy.. ja sit mä sain viel sain monoo päähän yks ilta. 3-4 kuukautta särki päätä.. luulin et päässäki jotain pahasti pielessä.. en ees viitiny lääkäriin mennä, ajattelin että parempi kun ei tiedä.. Ei enää tehny paljoa mieli elää mut ajan myötä se ei enää häirinny niin paljoo.. no nyt kumminki pystyy jo ajatteleen eteenpäin elämässä kun kuulin että paniikkihäiriössä on näitä oireita.. eikä enää särje päätä mut henkee ahistaa.. ..mulla on varmaa paniikkihäiriö, se ei haittaa niin ku joku fyysinen vamma.. oottelen täs ny viäl jonnin aikaa et jos se siitä.. rauhottavii oon aatellu hakee. Ens vuonna ois intti edes et sillo vois viimestään mennä tohtorille.. Mut voimii sulle ja toivottavasti helpottuu.. (aika sekavaa textii mut älä välitä)=)
Tollanen kylmä hiki on välillä mullekin tuttua silloin kun ahdistaa paljon.. Tai no, hiki kun hiki, en osaa sanoa onko se kylmää.
Ja omasta mielestäni on pahinta juuri se, jos ei tiedä mikä vaivaa. Vaikka odottaisinkin pahinta (kuten minä yleensä odotan kun on terveydestä kyse), niin silti luulen, että se epävarmuus ja omat epäilyt ("onko mulla syöpä? onko elinaikaa enää jäljellä yli kahta kuukautta?" jne.) on vielä pahempaa kuin tieto vaikka kaikkein pahimmasta. Varsinkin, JOS on tällainen ihminen, että stressaa ehkä vähän liikaa terveydestä..
Kiitti sulle ja voimia itsellesikin!
Moro sulle!
Tuota sitä on joskus näin medikalisoituneessa yhteiskunnassa vaikea sanoa mutta lääkitys minkäänlainen ei auta sinua vaan päinvastoin!
Niillä tukahdutetaan vain oireita joita alitajunta syytää pois! Ammattiauditoija käsittelee ongelmasi muutamassa tunnissa ja olet taasen oma itsesi!Itse olen ollut dianetiikka-auditoija 20v ja kerron että tuosta pääset eroon
kylä. terv auditor
Hei!
Olen 48-vuotias nainen. Kärsin nuorena. noin.15-vuotiaasta alkaen kauheista paniikkihäiröistä. Jalat meni alta esim. bussissa, happi loppui. Luulin, että taju menee. pakko avata kotona ikkunat, sydän hakkasi, kädet tärisi, se oli kamalaa. Kävin psykiatrilla, sain rauhottavia. Ei auttanut. Piti hengittää paperipussiin. Sain kerran sydänkohtausoireitakin ja jouduimme tanssilavalta lähtemään tukkatuupallaan Porvoon sairaalaan, kyydissä isä ja neljä kaveria. Sain jotain sydän pillereitä. Elämä oli kyllä "helvetillistä".
No, nyt kaikki elämässä ok. Kaksi ihanaa lasta, toinen jo aikuinen.
Kun katson elämää taaksepäin, niin kaikella on kai ollut tarkoitus. Jos ei olisi näitä kauheuksia ollut en olisi kai tullut uskoon. En ole mikään "HIHHULI" vaan ihan mukava luterilainen uskova.
Olen saanut eheytyä, ja parantua ihmeellisesti näistä sairauksista.
Jälkikäteen olen ajatellut, että olisiko lapsuudessa koetuilla kovilla traumaattisilla kokemuksillani syy-yhteus oireiluun. Se saattaa olla jotain psyykkistä, alitajunnassa olevaa, mikä tulee fyysisesti ulos näillä oireilla.
Elimellistä vikaa minulla on todettu muutamia vuosia sitten kilpirauhasen liikatoiminta. Siihen saan lääkkeitä. SE on ok.
Luulenpa omalta kohdaltani, että liekö se ollut jo nuoruudessakin, mutta sitä ei ole tutkittu.
Nyt aikuisenakin se tutkimus oli kiven alla, lääkäri ei millään meinannut löytää oireisiini syytä.
Suosittelen sinua pyytämään lääkäriltä, että voisiko hän ottaa kilpirauhaskokeen ja varmistamaan että se on ok.
Nämä ovat ajatuksiani, kun olen jälkikäteen kelannut. Uskon kyllä, että PARAS lääkäri on kuitenkin Taivaan Isä. Hän sinuakin auttaa, kun pyydät. Uskon että saat avun.
Juu, myös kilpirauhasen häiriötä epäili yksityinen lääkäri, ja hän laittoi minut T4V-kokeeseen, jonka tulos oli kuulemma ihan normaalilukemissa. Onko kuitenkin niin, että sillä yhdellä testillä ei välttämättä selviä jos jotain häikkää kilpirauhasessa on? Vai näkyykö kaikki mahdollinen siitä yhdestä kokeesta? Jos näin ei ole, niin mitenköhän (ja mistä?) kannattaisi yrittää vaatia kaikkia mahdollisia testejä? Ja mitä ne ovat "nimeltään"?
Kiitoksia neuvoista ja jaksamista eteenpäin!
Minä kävin silloin terveyskeskuslääkärissä. Valitin vielä rintakipua, ja tahdoin että keuhkoni kuvataan. Lääkäri laittoi samana päivänä kuviin. Samana päivänä myöhemmin tepsuttelin vielä samalla lääkärille kuvien kanssa, ja niissä ei ollut mitään.
Sitten minulta otettiin ainakin 15-eri verikoetta.
Siinä labraan menessä vain katselin sitä pitkää listaa.
En tiedä mitä kokeita siinä oli. Varmaankin muitakin kuin kilpirauhaskoe, koska tilani oli epäselvä ja se piti selvittää.
Luulen. että terveyskeskuslääkäri voi sen verikokeella ottaa siinä ilmeiseti katsotaan (rajoissa) olevat arvot. Kannaattaa myös kysyä sukulaisilta onko kilpirauhassairautta suvussa. Se on myös perinnöllistä.
Valitettavasti en tiedä mitä ne testit olivat silloin!
Toivon että saat apua!
Vähintään otetaan sellaiset arvot kuin TSH ja T4V, mutta on vielä muitakin, joita en muista. Kun on hyvin sekalaisia oireita, niin asiantunteva lääkäri kyllä tietää mitä pitää ottaa.
TSH:n raja-arvot on siinä 0,3-2,5. Kaikki lääkärit ei pidä vajaatoiminnassa tota 2,5:ttä vielä ongelmana, vaan vasta jossain 4:n tienoilla.
Sitten se T4V: sen raja-arvot on noin 10-20. Jos menee yli 20, aletaan kai tutkia liikatoimintaa.
Liikatoimintaan liittyy varsinkin laihtumista ja sellaista hermostunutta, kiihtynyttä oloa.
Kilpirauhassairaudet on hämmästyttävän yleisiä. Ne kulkevat yleensä suvussa, eli kannattaa kysyä vanhemmilta ja muilta lähisukulaisilta, onko niillä.
Paniikkihäiriöltä kuulostaa näin itse 15v vuotta siittä kärsineenä...nyt 24v..hengenahdistus kuuluu myös oireisiin. Liittyy jollai tapaa liikahengittämiseen. Hengenahdistusta voi tulla missä- ja milloin vain,ei välttämättä juuri kohtauksen aikana..paperipussiin hengittämistä kannattaa koklata ja yrittää pitää mieli ja hengitys rauhallisena vaik helppoo se ei oo..palan tunne kurkussa myös kuuluu oireisiin...myös pelko jostain vakavasta sairaudesta on yleistä, mullakin on varmaa kaikki mahdolliset sairaudet "ollu" :) ..niistä helpotuksen saa käymällä lääkärissä tutkituttamassa...Mutta itse kohtaus
On sitte muute yhtä helvettiä..kuoleman tunne,sekoamisen pelko,koko kroppa tärisee, sydän tuntuu jyskyvän rinnasta ulos yms. mut se täytyy muistaa että paniikkikohtaukseen ei kuole! Mulle on joskus neuvottu ja oon lukenu että kohtauksen aikana kannatttaa keskittyä johnkin asiaan..esim. kassajonossa ottaa joku lehti käteen ja lukea sitä :))hohhoh mahdotonta...kohtauksen pystyy kyllä estämään ajattelemalla jotain muuta asiaa tai esim. lukemalla..kohtauksenhan saa pelkäämällä että : "tossa tilanteessa joudun varmasti paniikkiin..".Joku tossa kerto ryyppäämisestä. Se ei sovi sitte alkuunkaan paniikkihäiriötä sairastavalle että se kannattaa kyllä lopettaa,ainakin siksi aikaa kunnes tuntee olevansa parenpaan päin..vaikka kuinka helpompaa on olla humalassa ni seuraavat päivät ovatkin sitte helvettiä..myös kahvin juonti kannattaa kokeilla jättää pois...
Minä teini-iässä jolloin paniikkihäiriöni oli pahimmillaan en nukkunut öitä ollenkaan koska silloin pystyin käymään pihalla,päivisen en voinut ulkona käydä koska pelkäsin kaikkea...
Minä sain kohtauksia ehkä n.20/päivä eli oli todella vakavaa,monesti mietin miten oon kestäny sen helvetin ilmaan minkäänlaista apua...no en ny jaksa siittä enempää...
Nii neuvoks se että ei kannata sulkeutua kotiin vaan mahdollisimman paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja tommoset ryhmäkeskustelut joita jotku järjestää on varmaan hyviä vaik en oo koskaa ite käynytkään...lääke vaihtoon jos tuntuu pahentavan tai ensimmäiset pari viikkoo lääkkeen aloittamisesta voi pahentaa oireita mut sitte pitäis alkaa tuntuu paremmalta...mul on lääkkeenä efexor...
Jutskaan mielellää sähköpopstilla jos joku haluaa aiheesta keskustella...nyt ei jaksanu pitemmästi vaik tarinaa tulis loputtomiin....
hei haluaisin vaihtaa ajatuksia kanssasi.välillä tuntuu että on niin yksin sairauden kanssa vaikka perhe yrittää tukea(mies ja kolme lasta),kun he eivät kuitenkaan tiedä miltä tuntuu kun pää on raskas iekä saa nukuttua enään.jos haluat niin kirjoittele [email protected]
Unohda nämä dianeetikot ja herraa avuksia huutavat. Ja jätä ne mömmöt, joita syöt. Kokeile E-EPAa ja karnosiinia. Luonnonlääkkeitä.
Lue lisää täältä:
www.tukiasema.net
Keskustelupalsta/lääkkeet.
miten hienoa että löytyi edes joku. tai tietenkään se ei ole millään muotoa hienoa, että kukaan joutuu tästä kärsimään, mutta itsekkäästi ajateltuna tuntuu huojentavalle, että edes jollain on täysin samoja oireita. tähän asti kun on tuntunut, että kukaan ei voi ymmärtää.
mutta sinulla on useita samoja "vikoja". minulla tämä alkoi joskus ehkä 11-vuotiaana. nyt olen pian 19, ja enemmän tai vähemmän ahdistaa, jatkuvasti.
ilman haukkominen on jokapäiväistä, tuntuu, että hapen saanti "tyssähtää" heti alkuunsa. jo joskus 13-vuotiaana mulle on tehty ekat PEF-mittaukset.ei niissä mitään näy, ja sen minä itse tiedän jo aina ennen mittauksia että tämä on jotain ihan muuta kuin astmaa. viime keväänä oli viimeksi pakko mennä läkäriin, kun oli pari päivää putkeen todella vaikea olla, ja tuntui että hapen saanti loppuu kokonaan. yöt on mullakin olleet aina pahimpia. illalla nukkumaan mennessä välillä pelkään todella paljon, etten enää herääkkään. tuntuu, että en unissani muista vetää niin syvään henkeä kuin pitäisi.
keuhkoista on otettu röntgen-kuvat, ei niissäkään mitään näkynyt.
kesä meni ihan mukavasti, mutta nyt on alkanut taas pahentua. sitten varsinkin kun kurkkuun koskee aina aivan yhtä-äkkiä, ääntä ei välillä lähde kunnolla, ja löysin vielä omasta mielestäni kurkkutorven sivulta patin, jota ei mielestäni ennen ole ollut, niin tietysti olen aivan varma ja pelkään että se on syöpä tms.
itseasiassa juuri tulin tännekkin googlen kautta, ja kirjoitin hakusanaksi"kurkkusyöpä", joka heitti sitten tänne. ja sitten näin tämän tekstin!
tämä on jotenkin niin outoa. välillä tuntee tulevansa hulluksi. olenkin diagnosoinut huumorilla itselleni viaksi luulosairauden, mutta oireiden pukatessa pahimmillaan päälle, ei enää nauratakkaan yhtään.
tuntuu vaan niin nololta selostaa aina lekureillekkin, kun kuulostaa varmaan että kuvittelen kaiken; eihän minua voi ahdistaa jatkuvasti, kun minulla ei ole edes astma!?
nukkumaan meno on kyllä pahinta.. kokoajan on pakko vaihtaa asentoa ja kohottautua haukkomaan happea. enhän minä halua tukehtua..
mulla on muuten kaikki asiat hyvin, ja voin sanoa olevani onnellinen. tämä vaan varjostaa aina elämää, ja mietityttää.
hittovie, olisi kiva vaikka mailailla.
olo helpottui kai edes hieman, kun tietää nyt ettei ole ainut
"tämmöinen".
Hei. Olen 20-vuotias mies. Muutama päivä sitten minulla alkoi tulla oireita, kurkkua koski, tuntui että oli pala kurkussa ja aivan kuin joku puristaisi sitä, hyvin paljon samaan tapaan kuin Ahdistus sanoi. Varsinkin pala kurkussa tuntui erittäin voimakkaalta välillä.
Heti minulle tupakkaa viisi vuotta polttaneelle tuli mieleen pahin, kurkkusyöpä. Menin googleen ja hakusanaksi "kurkkusyöpä" ja niin pääsin tänne, aivan kuten blowkin.
Sitten huomasin kuinka paljon paniikkikohtaisten oireet muistuttivat oireita, mitä minullakin on ollut. Minulla oli aiemmin ollut hyvin paljon rintakipuja, joita tietenkin pelkäsin keuhkosyöväksi. Tuolloin lohdutin itseäni ajattelemalla, että ne olisivat vain aivan tavallisia rintakipuja, johtuen rintalihaksista tai selästä. Istunhan paljon tietonkoneen ääressä, joka ei tee lihaksille ja selälle kovin hyvää. Mutta nyt sain tietää, että rintakivut ovatkin hyvin yleisiä paniikkihäiriöisillä.
Minulla on myös ollut paljon sydämmentykytystä vatsan seuduilla, niskassa ja päässä. Myös tietynlaista vapinaa on ilmennyt, mutta ei suurempina määrinä. Nämäkin viittavat hyvin paljon kyseiseen tautiin. Silmien "sumenemistakin" on ollut ja välillä on tuntunu, että joku oikein puristaa päätä jollakin, tai että veri loppuu päästä tai sieltä menee tunto.
Nämä oireet alkoivat minulla, kun menin lukioon 17-vuotiaana, aiemmin näitä ei ollut ilmentyny. Lukion alusta lähtien on ollut hirveä stressi ja paine ja nyt abi-vuotta alotellessa tuntuu, että se vain pahenee. Tuntuu, että aika loppuu ja mitään ei ehdi saada aikaiseksi ajoissa.
Vaikka oireita näyttäisi olevan paljon, ei niitä oikeastaan ole, jos vertailen esim. muihin täällä paniikkihäiriöisten keskustelupalstoilla oleviin. Aiemmat oireet eivät tietyssä mielessä haitanneet tavallista elämää milläänlailla, mutta nyt tämä kurkku on alkanut erityisesti vaivaamaan minua. Varsinkin yöllä. Minua ei varsinaisesti tunnu, että happi loppuisi kesken, mutta hengitän ehkä hieman syvempään kuin aiemmin, ja saan paremmin nukuttua ikkuna auki, kuin kiinni. Vaikka huoneessa alkaa olla jo aika viileää, tuntuu minusta aina että on hieman liian kuuma. Ja nyt tulee tapauksia, jolloin tekisi koko ajan mieli haukotella, mutta vaikka kuinka yrittäisi, en pysty.
Kummallista tässä on, että kurkun oireet ja aiemmat muut oireet ovat yleensä tapahtuneet vain yöllä. Päivällä olen saanut olla erossa näistä. Aiemmat oireet eivät häirinneet yöuniani mitenkään, paitsi nyt kurkku on alkanut häiritsemään. En usko, että oireet voisivat johtua varsinaisesti sairaudesta tai muusta, vaan luulen että kyse on paniikkihäiriöstä. Luulisi, että näitä oireita tulisi myös päivällä, jos kyse olisi todella jostain varsinaisesta sairaudesta.
Kurkkua alkaa ahdistaan, kun poltan tupakkaa. Aiemmin olen huomannut, että jos poltan tupakan niin tulee joskus hyvin pyörryttävä olo, henkeä ei saa ja kaikki on sumussa. En tiedä onko tämä enemmän tupakan aiheuttamaa vai voisiko siinäkin olla takana paniikkihäiriö. Tämäkin oire oli alkanut ilmentyä vasta toisella vuodella lukiossa.
Tupakan polton aion lopettaa kokonaan huomisesta lähtien, tai ainakin yritän kaikin voimin. Se, että tietää, että on turvassa tupakasta saattaa tietyllä tapaa parantaa tilannetta. Ei se ainakaan pahenna. Aion myös mennä aikaisemmin nukkumaan. Kuten lähetysajasta näkyy, valvon hyvin myöhään. Kahvin juontia aion vähentää, mutten lopeta, sen verran siitä pidän.
Mitä mieltä te olette? Voisiko kyseessä olla jonkinsortin paniikkihäiriö? Ainakin minusta niin tuntuu. Kannattaako kuitenkin mennä lääkärille?
Huomasin myös, että tuossa oli puhetta kilpirauhasen ylitoiminnasta (vai oliko se alitoiminnasta) ja siitä että se aiheuttaa laihtumista. Olen hyvin laiha, vaikka syön mielestäni paljon. En tunnu lihovan millään. Voisikohan kaikki tuo johtua siitä?
Kertokaa mielipiteenne ja onnea kaikille niille, joilla tämä sairaus on. Toivottavasti pääsette ohi siitä.