Ketään muuta en halua. Sinut vain :(((

Oletko ottanut tähän ihmiseen ihan oikeasti yhteyttä, toivottavasti olet, olethan.

hänelle hellästi osoittanut ? Hellästi ja rakastaen ? Niin se pitää tehdä.

Onko hän sanonut ettei halua vai kuvitteletko vain?

Kerro hänelle tunteesi.

Eli paras tapa iskeä mies on hakeutua hänen seuraansa ja pyrkiä osoittamaan kiinnostuksensa. Sen jälkeen pallon voi jättää miehelle.

Ihan kuin minä itse olisin kirjoittanut tuon aiheen, joten oli pakko tarkistaa päivämäärä.

Minä nimittäin kirjoitin joskus tuollaisen ajatuksen, kun minun sydämmeen sattui sama juttu kuin aloittajalla.

Been there...

Höpö höpö löydät sinäkin jonkun vielä.

Itse jo lopetin rakastumasta naisiin kun siitä tuli vain haavoja, kipua, unettomia öitä ja torjuntaa. Haaveissaan eläminen on pelkkää elämän haaskausta !

ettet vaan koitanu varattua herraa.mieti vähä mitä teet

Rakastuminen voi todella olla ansa, kun kohde ei halua. Siinä mitataan henkistä vahvuutta kestää se, että tulee torjutuksi. Just nyt tuntuu, etten ole tarpeeksi vahva, käyttäydyn tyhmästi. Täytyisi kai välttää rakkauteni kohteen kohtaamista, jotta säilyisi itsekunnioitus, enkä aiheuttaisi pahaa oloa hänessä. Jospa tästä kuitenkin kehittyisi henkisesti ottamaan tyynesti vastaan aivan kaikki mitä tulossa on.

Mutta aloittajalle ja itselleni ja muille vastakaikua ilman jääneille: varmaan jonain päivänä kohtaamme sen oikean.

Kertokeepas missä mättää?! Tapasin viikonloppuna risteilyllä ihanan naisen, jonka kanssa vietin runsaasti aikaa. Ehdinpähän sitten mennä ihastumaan ja otaksun että hänkin ihastui minuun, koska halusi nähdä myös seuraavana päivänä niin kuin teimmekin. Vaihdoimme yhteystiedot ym. mutta nyt kun olen yrittänyt olla häneen yhteydessä ei hän vastaa. Reissusta on kulunutkin jo tovi, joten tuskinpa vain on niin kiireinen ihminen että ei ehtisi yhteen viestiin vastata.

Tekisi mieli sanoa, että on tämä elämä välillä niin peestä, kun eka annetaan ja sit otetaan pois. Mukavaa kiusoittelua.

Epäilen olevani vähän vanhempi nainen, ja voin lohduttaa, että kyllä uusia ihastuksia aina elämään tulee. Uskomus ainoasta oikeasta on satua. Yksi rakastumisen piirteistä liittyy tavoitettavuuteen. Harva haluaa sellaista paria, joka on liian helposti saatavissa. Vai ottaisitteko itse sellaisen takiaisen, joka roikkuu itsepäisesti kannoillanne torjuntayrityksistä huolimatta? Sellainen herättää vastenmielisyyttä, ei halua.

Olen itse ihastunut tulisesti lukuisia kertoja elämäni aikana, mutta vain kerran ollut onnistuneesti suhteessa ihastukseni/rakastumiseni kanssa. Ensimmäiseni oli ihastus, mutta olin liian kypsymätön suhteeseen, ja se päättyi nopeasti ja surullisesti. Sen jälkeen on ollut suhteita ja avioliittokin, jotka ovat kypsyneet hitaasti ihastukseksi ja rakkaudeksi ja sammuneet omaan mahdottomuuteensa tai muihin elämän vaikeuksiin.

Ainoa onnistunut suhde mieheen, johon olin täydellisen huumaantunut, oli avioliittoni aikana. Eikä sekään kestänyt elämän vaikeuksia. Olisimme vapaita ja eronneita molemmat nyt. Kunnioitan häntä, ja hänen seurassaan on yhä hyvä olla, silloin harvoin kuin tapaamme (seksittä).

Mielestäni jokainen ihminen ja jokainen suhde on erilainen. Hyvä suhde ei edellytä hillitöntä sokeaa rakastumista. Yleensä sen kaikkein kuumimman suhteen "huumekin " hiipuu ajan myötä. Eli hitaasti alkanut ja alkuräjähdyksen voimalla elämän täyttänyt rakastuminen voivat ajan myötä muuntua aika samanlaisiksi olotiloiksi.

Hillitön rakastuminen on kuluttavaa, eikä sitä jaksa toistuvasti tai ainakaan liian usein. Itse olen huomannut, että tuon "suuren rakkauden" jälkeen en ole tuntenut samalla tavoin enää ketään kohtaan. Tietysti olen ollut uuden ihmisen lumoissa ja halunnut tätä tavattomasti. Erona on ollut se, että tunteet ovat painottuneet haluun, ilman sokeaa epärealistista rakkautta, jossa toinen nähdään suorastaan yli-ihmisenä, ihannoituna vailla miinuspuolia. Rakkaus onkin eräällä tapaa psykoosi. Se hämärtää todellisuuden. Ajatus ei ole omani.

Nyt tuntuu varmaan ikävältä, mutta elä eteenpäin. Eivät vapaita/sopivia partnereita maailmassa riittää. Epätoivoinen rakkaus kuulunee nuoruuteen. Kasvu tekee kipeää, ja kai rakastumisetkin ovat eräänlaista kasvua ja kehitystä ihmisenä. Usko vaan, sinulla tulee olemaan vielä tosi mukavaa ja nautinnollista jonkun seurassa. Hillittömät rakastumiset saattavat sumentaa sen, millaisia aarteita ympärilläsi on. Siellä voi olla ihminen, jonka kanssa sinulla on ainekset yhteiseen loppuelämään. Ja sumentua voi se havainto, että ehkä ihastuu ja rakastuu aina ihan väärän tyyppiseen pariin. Itselläni ainakin tuli jonkinlainen linjaveto avioliiton jälkeen (tai sen aikana), ja kohtaamani/huomaamani miehet ovat sen jälkeen olleet aivan eri tyyppisiä kuin sitä ennen.

Minulla sama ongelma. Se yksi ei halua minua ja minä en halua ketään muuta. Olisihan tuossa ottajia ollut, mutta ei ne minulle kelpaa. :(

täälläkin yksi samassa tilanteessa oleva ;( minä halusin hänet,rakastin mutta se oma aito rakkauteni ei riittänyt hänelle.
samanlaista tunnetta ei tule ja en tiedä haluankokaan.
mä uskon oikeaan rakkauteen ja tunteeseen oikeasta.
kyllä mä varmasti joo joskus rakastun vielä mutta aikaa menee varmasti enkä halua mitään lohdutusta uuden saralla vaan elää nämä tunteet läpi mitä koin hänen rinnallaan.
elämä on joskus raakaa.
ainoa mistä nyt olen onnellinen on nämä omat tunteeni vaikka ne raastaakin syvältä. ja että sain sanottua silloin kun hän vielä oli rinnallani että mitä halusin ja mihin olin valmis hänen kanssaan.
se ei vaan valitettavasti riittänyt ;( mutta että on aidosti päässyt sen kertomaan ja näyttämään ja päällimmäisenä haluaa toiselle onnea elämään.jaksellaan,päivä kerrallaan.hän on jollain tapaa osa sydäntäni aina.

Jaa

Vanha ketju, mutta ajankohtainen aihe. 😂 Kuten täällä näkee ihmisten tunteet ei ole yksilöllistä vaan aika universaaleja. Meitä on ja on ollut monta saman tapaisissa tilanteessa.

Hän ei aikanaan kieltänyt tunteitaan, varovasti kierrellen myönsi niitä ainakin ohimenevästi olleen. Silti vastaus oli ei kiitos, perustellusta syystä. Sitä en tiedä mitä hän tuntee nyt tai onko jo unohtanut kokonaan.

En itse koe huonommuutta ei:stä. Ei see tee minua huonoksi, jos en kelpaa, tunteet ei syty tai elämäntilanne ei sovi! Ei tunteita voi valita kumpaakaan suuntaan. Toinen voi olla superkivaa, ystäväainesta, mutta ei vaan kolahda romanttisesti. Usein se on kiinni ominaistuoksusta, ei ihminen feromoneja tai geenien yhteensopivuutta itse voi muokata. Jos ulkonäkö tai ikä on este, ei ne samat ole jollekin toiselle ongelma. Samoin on älyn kanssa. Toiselle voi olla sopiva, yhdelle vähän yksinkertainen ja kolmannelle liian terävä. Riippuu mihin vertaa 80-100-vai 160.

Aina ei voi osua. Ei sille vaan voi mitään. Eikä sen hyväksymisessä ole ainakaan itsellä mitään ongelmaa. Silti, hyväksymisestä huolimatta, tunteet on ja pysyy. Myös suru, pettymys tai vihakin ovat luonnollisia,, itselläni ne ei ole päällimmäisiä tunteita nyt. Kun realiteetit on selvät, ja vaikka tietää toisen ainakin joskus olleen kiinnostunut, ei voi muuta kuin jättää kanssakäyminen viralliselle tasolle. Jos hän muuttaa mielensä, sitten meistä tulee pari, mutta en voi jäädä sitä myöskään odottamaan. Elämän elämääni (sinkkuna, omien tunteitteni takia).

Kun tunteet ei hellitä, pysyy etäisyydestä ja ajasta huolimatta, tietää että omalla kohdallaan Hän olisi ollut oikea. Se ei kuitenkaan riitä! Sama tunne pitää löytyä molemmin päin! En tiedä saanko rakkautta enää elää, siihen saa vastauksen vaan elämällä. Silti kiitollinen olen tästäkin eletystä vaikken suhdetta saanut.