Ihastuminen vs.limerenssi vs.hormonit

Mulla ihastumiset tais johtua hapenpuutteesta verenkierrossa, kun sen sain veriarvot kohdilleen, niin loppui kuvittelut siihen paikkaan eli järki voitti. Enää ei ole pelkoa ett ihastuisin, koska eihän kukaan mies oikeasti näin rumasta pidä saatika tuntis mitään muuta kuin inhoa rumaa naista kohtaan. Harmi, kun en nuorempana älynnyt hoitaa terveyttä paremmin, olisin jo silloin tajunnut ettei näin ruma kelpaa ikinä kellekään ja olis kaikki illanviettopaikoissa kulkemiset jääneet kokonaan pois. Eli ei enää kuvitelmia, ei enää unelmia, ei enää haaveita. Pelkkää ruman naisen todellisuutta. Hävettää vaan pirhanasti kun edes joskus kuvittelin jonkun voivan pitää näin rumasta ja naurattaakin oma hölmöys. Ilmankos en kelvannut mihinkään tyttöporukkaan mukaan tällä pärställä, ilmankos en kelvannut töihinkään tällä pärställä. Enää en hae edes töitä, kun ei näin ruma mihinkään työhön oikeastaan ikinä edes kelvannutkaan. Nykyään en edes kehtaa katsoa muita ihmisiä, kun olen tajunnut miten ruma olen. Mutt ihastumiset on todellakin taaksejäänyttä aikaa mun elämässä, aika sairas miehen pitäis olla jos tälläsestä rumiluksesta kiinnostuis millään tavalla. Oikeasti sellasta miestä ei ole olemassakaan, joka minusta voisi ikinä pitää. Eihän kukaan mies ollut musta ikinä edes kiinnostunut, pelkästään juttuseuraks kelpasin, kun heidän oli helppo rumalle jutella. Ja toisista tyypeistä inho ja viha mua kohtaan näkyi silmistä ja kuului rumista sanoista.

"Nämä erilaiset ihastumisen asteet saattavat esiintyä myös yhdistelminä, joka vaikuttaa ihastumisen asteeseen, syvyyteen ja tunteiden voimakkuuteen. "

Olet oikeassa ja väärässä.
Nämä esiintyvät AINA yhdessä. AINA.

Se minkä virheen teet on se että erotat kuten moni muukin psyykiset tilat tai psykologiset ilmiöt biologiasta.

Mutta ne ruokkivat toisiaan.

Et koskaan voi erottaa hormonaalista ihastumista jossa "biologisesti huomataan toisen olevan sopiva pari" siitä että psykologisesti toiseen ihastutaan jonkun toisen asian pohjalta.

"Etsiessäni syvempää merkitystä ihmiselolle, olen järkyttynyt siitä huomiosta, että suurin osa ihastumisesta ei ole henkistä rakkautta, vaan puhtaasti biologista ja lajinselviytymiseen tähtäävää toimintaa."

Väärä huomio.
Jo lähtökohtasi on väärä jos etsit "henkinstä rakkautta".

ei ole olemassa mitään "puhtaasti biologista" jos tarkoitat sillä sitä että ihmiselo määräytyisi yksinkertaisten elämänmuotojen parinvalinnan kautta. Se on juuri niin monimuotoista kuin onkin ollen SAMALLA biologista.

Aivojen toiminta ja psykologia sekä henkisyys ovat aivan yhtä BIOLOGISTA kuin se hormonien hyrräys.

Esimerkiksi se että vaikka joku toinen vaikuttaisi täydelliseltä partnerilta siltä pohjalta että hän on kaunis ja komea, mutta jos ihmiset eivät tule toimeen keskenään niin se osoittaa JO BIOLOGISESTI että he ovat huonoja partnereita lapsia ajatellen.
Miksikö?
Vaikka geenit soveltuisivat hyvin yhteen niin entäs se lapsen kasvattaminen sekä sen lapsen luonne?
Lisäksi parisuhteen pysyvyys ja miten vanhemmat tulevat toimeen keskenään sekä se henkinen yhteensopivuus määrittävät myös miten lapsesta huolehditaan.

Toisin sanottuna ei pidä ajatella että
hormonit "biologinen" parinvalinta vs. kulttuurin tuomat asiat psykologia

Nämä kaikki kulkevat käsi kädessä ilman mitään selviä rajanvetoja.

"Kenties rakkaus on sitten se toivo, johon kannattaa panostaa, eivät roihuavat tunteet, vaan se hiljainen ja ihana rakkaus, että vain rakastaa ja saa rakkautta toiselta... "

Rakkaus on monimuotoinen sana. Joillekin se on juuri se tunne ja kun he eivät koe sitä enää niin voimakkaana niin kokevat että "rakkaus loppuu".

Mutta tuokin on osa biologiaa, siis se miten selitämme näitä asioita koska ne ovat osa aivojen toimintaa eli osa lajin selviytymistä.

Senhän takia korkeammat aivotoiminnot ovat kehittyneet, muuten valitsisimme parimme kuten ameebat tai naisimme villeinä toisiamme laumoissa.

Jos tunteensa pilkkoo analyyttisesti osasiksi niin eipä paljon jää jäljelle. Pitäähän se järkikin mukana pitää mutta ei pilata ihania tunteita rationalisoimalla niitä liikaa!

hyvä yhteenveto aiheesta...
oonpa tainnu olla limerenssin molempina osapuolina...

Joo toi limerenssi kyllä kuulostaa ihan mun touhulta :D. Missään vaiheessa oikein ymmärtäny että miltä pohjalta ne ajatukset tai tunteet oikeasti tulee eikä niihin tosiaan ole pystynyt vaikuttamaan. Onneksi ajan kuluessa järki on saanut vähän lisää valtaa vaikka kyllä se on vaikeeta. Toivois oikeasti että tunteet pyyhkiytyis jo kokonaan veks, pelkkä rasite loppupeleissä.

Limerentti objekti, eli limerenssistä kärsivän tunteiden kohde saattaa kokea tilanteen jopa uhkaavaksi. Limerenssistä kärsivä ei välttämättä usko, että ihastuksen kohde ei ole yhtään kiinnostunut.
Pelottava ilmiö, koska voi kestää kuukausia, joskus jopa vuosia.

Tämä on hyvä nostaa ylemmäs.
Hyvää viikon jatkoa ihmiset, rakastakaa toisianne ja itseänne. ;)

Tässä vielä luettavaa englanninkielen taitoisille, vähän ohi aiheen tosin.
http://books.google.fi/books?id=DWLzNU75RjEC&printsec=frontcover&dq=the places that scare you&hl=en&ei=zH9wTpnmMofW0QHIhJ2oCg&sa=X&oi=book_result&ct=result&sqi=2&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false

"Live your life as an experiment."
Chögyam Trungpa Rinpoche

Pahoittelut, kun nostan vanhan aiheen esille.

Siinä oltiin kuitenkin ansiokkaasti tuotu esiin limerenssiä.

Onko kenelläkään kokemusta pakkomielteisesti ihastuneesta miehestä? Tuo limerenssin kuvaus osui nappiin täydellisesti. Limerenssistä kärsivät elävät harhamaailmassa, jossa torjuntakin nähdään osana soidinmenoja. Vaikka nainen ei olisi yhtään kiinnostunut, limerenssiä sairastava mies kuvittelee omassa päässään suuren rakkausdraaman.

Tunteita on 3laisia: 1.mielenliikkeitä joihin liityy hormonaalinen vaikutus,2.hormonaalisia reaktioita jotka aih.lisää hormonaalista toimintaa, 3.sosiaalisia signaaleja jotka aih.hormonaalista toiminta. 90% kahta jälkimmäistä.
Apina laulaa munillaan.

Itsellä on tällä hetkellä osittain limerenssin tapainen ihastumisvaihe, sattunut ja tapahtunut tässä kaikennäköstä, mutta eiköhän tästä yli päästä :)

Erittäin sydäntä raastavaa kylläkin, välillä tuntuu, että ihastumisesta on vain haittaa, mutta vain jos on yksipuolista.. Onse elämä rankkaa..

Mitäs jos se limerenssi on samaan aikaan molemminpuolista? Itse elän sellaisessa suhteessa, kestänyt jo 2 v, emmekä voi pitää näppejämme erossa toisistamme! Koska se arki tulee ja reaaliteetit? Seurustelemme siis.:)

Mitä analysoiminen hyödyttää ?
Jos on ihastunut / rakastunut niin on..eikö se tunne ole tärkein

Pakko on päästä purkamaan, kun täällä olevat kirjoitukset osuivat asian ytimeen. Olen kokenut järjettömän "ensi silmäyksellä" -tunteen kahdesti. Molemmilla kerroilla kyseiset miehet ovat tunteneet jotain saman kaltaista. Ensimmäisen ehdokkaan kanssa seurustelin vajaan vuoden, kun olin vielä alaikäinen. Se päättyi huonosti, kun petin häntä idioottimaisuudessani. Voin sanoa tulevani jollain tasolla rakastamaan häntä aina ja tuosta suhteesta toipuminen kesti siihen saakka, kunnes kohtasin tämän toisen miehen, joka oli vielä suurempi pamaus vasten kasvoja. Hänen kanssaan olin yhdessä reilut seitsemän vuotta. Nyt olemme soutaneet ja huovanneet melkein kaksi vuotta edes takaisin, emmekä kumpikaan tunnu pääsevän eteenpäin. Niinpä olemmekin keskustelleet uudelleen yrittämisestä, ja olemme viettämässä tulevan viikonlopun yhdessä.

Törmäsin termiin "limerenssi" juuri eilen netissä. Nyt olenkin miettinyt, onko kyseessä jokin täysin sokea, epärealistinen tunne, vaiko aito rakkaus. Tällainen "ensi silmäyksellä" -juttu tuntuu todelliselta, mutta mitä tehdä, jos kyseinen suhde ei toimikaan, mutta rakastat silti hullun lailla pääsemättä tunteesta irti? Suhde tämän miehen kanssa on parhaimmillaan ylimaallisen taivaallista, mutta pahimmillaan ajaa syvimpiin epätoivon syövereihin. Ulkopuolisten on niin helppoa sanoa, että päästä irti, homma ei tule toimimaan. Meidän suhteessamme on niin paljon hyvää, mutta se on myöskin järjettömän mustasukkaisuuden piinaama. Kuitenkin... tekisin mitä hyvänsä hänen vuokseen.

Ensimmäinen rakkauteni asuu ihan toisaalla, joten irti pääsyä helpotti se, ettei häneen törmännyt missään. Kuitenkin tunnen tuon yhteen kuuluvaisuuden tunteen aina hänet kohdatessani. Mutta tämä toinen mies asuu vain muutaman kilometrin päässä minusta. Hän sanoo yrittäneensä päästää irti viime kuukausien aikana, mutta aina kun toinen meistä uhkaa vetäytyä, toinen seuraa perässä. Toisaalta kaipaisin tyyntä, tasapainoista onnea ja rakkautta, mutta alan uskoa, ettei sitä ole olemassa minua varten. Aika hankalaa sitä on pakottamallakaan luoda, jos typerä sydän huutaa "sen oikean" perään.